Oot ihan oikeassa; Jumala on kaikkia varten
Ihan jokainen saa rukoilla Jeesusta. Ja ihan 100% varmasti Jumala kuulee kaikkia, ketään syrjimättä. Rukousvastauksen nopeus ja itse vastaus on sitten Kaikkivaltiaan Jumalan kädessä. Hän tietää mikä meille on parasta.
Esirukoilijoilla ei ole "parempia yhteyksiä" ylöspäin ku kellään muullakaan. Jokainen uskova siis voisi toimia toisen puolesta esirukoilijana.
Esirukous on vaan siksi tärkeää, että ihminen kun kertoo toiselle huolensa ja yhdessä ne viedään Jumalalle, suru puolittuu. Ei tarvi yksin kantaa murheita vaan saa jakaa ne toisen kanssa. Se vahvistaa omaa ja monesti myös esirukoilijan omaa uskoa. Yhdessä on mukavempi purkaa ja jakaa asioita.
Eipä siinä siis sen kummemmasta ole kyse.
Ja joillakin saattaa olla erityinen kutsumus esirukoilijaksi. On saanut ehkä Jumalalta sydämelleen rukoilla toisten puolesta. Hän ei siis missään tapauksessa ole muita parempi mutta haluaa näin palvella Jumalaa tässä maailmassa. Kaikki ei nimittäin koe että tahtoisi rukoilla toisten puolesta ääneen. Ei se ole luontevaa kaikille. Siksi on sitten tiettyjä ihmisiä, jotka ovat erityisesti tässä tehtävässä, koska kokevat sen omakseen ja tahtovat olla Jumalan käytettävissä. Ihminen ei voi rukouksessa tehdä mitään vaan jos rukouksessakin paranee ihminen, se on täysin Jumalan työtä. Esirukoilija on vain välikappale siinä.
En tiedä vastasinko kysymyksiisi mutta mielelläni tässä kun miestäni oottelen kotiin vastailen enemmänkin jos jokin jäi askarruttamaan
Mukava kun kyseenalaistit ja tahdoit heittää kysymyksen ilmaan. Näin voidaan purkaa monia ennakkokäsityksiä.