Tuo mies saa mut raivon valtaan..... !!!

[ov**]

Kysyin siltä tänään klo 16.00 että kumpi vie lapsen syntymäpäiville, jotka alkavat klo 17.00

Mies sanoi että hän voi viedä kun on menossa muutenkin erääseen paikkaan klo 17.00

Olin että ok.. kello oli jotain varttia vaille kun eka kerran muistutin. Synttärisankarin osoite meillä kyllä oli, ja katukin tuttu, mutta talo ei. Sanoin että ei ole kiva mennä viimeisenä synttäreille... tarjouduin vielä tuossa vaiheessa itsekin viemään kun muistin että mun pitäs hakee yks juttu tässä illalla kuitenkin. No mies sanoo; "mähän sanoin että vien, kyl mä vien".

Kello tulee viis vaille viis, sit lapselle vaatteet ja autoon. Kello on 17.10 kun se soittaa; "VOISITKO NYT KATTOO JOSTAI KARTTAPALVELUSTA ETTÄ MISSÄ KOHTI KATUA SE TALO ON KU EI TÄÄLLÄ OLE NUMEROISTA JNE" sanoo vähän ääntä korottaen.

Tässä vaiheessa tiedän että jokseenkin ujo ja arka lapsemme on hepulissa siellä auton kyydissä, se inhoo myöhästelyä ja on muutenkin niin tarkka kaikesta..

Suutahadan ja mäkätän että kello on jo kymmenen yli että mä tarjouduin viemään mutta ei, EI, herra hoitaa homman kotiin ja nyt sitten ajellaan siellä hermona..

Mies sanoo vaan jotain haista... ja katkaisee puhelun.

Vastaa sitten joskus 20 yli seuraavan kerran ja huutaa että mitä tuo auttaa kun alan mäkättää .. (no eihän se auta mut.. ) ja mulla palaa taas käpy kiinni ja karjun jotain et "laita mies asialle niin ei tuu mistään mitään"

 

[endie]

mitä kauheeta on mennä viimesenä synttäreille ? on siun laps tainu periä äidiltä tuon pelon myöhästelyihin ja tarkkuuteen
mutta oisit mäkättäny myöhemmin ( jos pakko ) ja auttanut miestä mäessä. (jälkivisaus, paras viisaus, eikö ? )

 

[juu]

Muistan elävästi nuo olot. Sitä kuvittelee parisuhteessa, että pääsisi jotenkin helpommalla. Mutta ei se niin mene. Vastuu on kuitenkin aina itsellä, vaikka toinen jotakin niin kuin muka tekisi. Nyt kun olen eronnut ja joudun ottamaan kaikesta vastuun, pääsen paljon helpommalla. Lähden viemään lasta harrastuksiin tasan siihen aikaan, että teidän ehtiväni perille. Yksi vieminen on paljon helpompi juttu kuin se, että joutuu kyselemään (joskus nuorena tuli vaadittua ja nalkutettuakin) josko toinenkin viitsisi joskus jotakin tehdä. Sitten kun se ei teekään, tulee pettymyksiä. Nyt ei tule niitä. Ei ole ollenkaan kuluttavaa tehdä hommia itse verrattuna siihen, että joutuu stressaamaan toisen saamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä.