tilanne mennyt siihen että tällä tai ensi viikolla täytetäään eropaperit.. kosvasti haluasin kirjoittaa miltä tuntuu muttei itkun seasta tule ajatusta koneelle :/ mä en ymmärrä miten kukaan ihminen voi henkisesti vetää toisen ihmisen niin piippuun ettei tosika :'( tuntuu väärin ettei poika ja tuleva vauva saa asua ''onnellisessa'' perheessä yhdessä äitin ja isin kanssa.. mutta se tuntuu olevan mahdoton yhtälö.. tiedän että mussakin on vikaa, mut silti vaan en enään jaksa mun miestä :'( jotenki tuntuu hyvälle kun ajattelee että kun se muuttaa pois niin mun ei tarvi enään ''kärsiä'' muttta sitten kuitenki se on pojan isä :'( mä oon henkisesti niin loppu että kukaan ei voi käsittää, onneksi mulla on täällä maailman ihanin ilopilleri :heart:
tuntuu niin helvet*n pahalle
- Viestiketjun aloittaja auts
- Ensimmäinen viesti
:hug:
Mulla ei oo sanoja lohduttamaan, kysymyksiä kysymään, eikä kristallipalloa näyttämään huomista... mutta se tieto minulla on, että jossainvaiheessa tämäkin ikävän pilviverho on vähän haaleampi muisto, ja aurinko jaksaa jälleen paistaa.
Mulla ei oo sanoja lohduttamaan, kysymyksiä kysymään, eikä kristallipalloa näyttämään huomista... mutta se tieto minulla on, että jossainvaiheessa tämäkin ikävän pilviverho on vähän haaleampi muisto, ja aurinko jaksaa jälleen paistaa.
Hyvä juttu, että sä edes saat apua... ja tosiaan, jos toinen ei oo valmis tekemään mitään suhteen pelastamiseksi, niin ero on paras ratkaisu, myös lasten kannalta. Vaikka nyt sattuukin. Uusi :hug:Alkuperäinen kirjoittaja auts:
:hug: Paljon voimia! Vaikka se ei välttämättä nyt tunnu siltä niin se paha olo hellittää kyllä.
tuntuu toisaalta myös siltä että kohta mä pääsen vapaasti hengittää ja kukaan ei enään vääristele mun sanoja, kukaan ei enään syytä mua siitä kun on hävittänyt oman juttunsa, näitä on niin paljon...
mutta miten mä tuun jaksaa 2 lapsen kanssa....
eilen sanoin miehelle että luottaa muhun edes tän kertaa mitä olen kertonut sen ''oireilusta'' ja antaa mun auttaa sitä + joku terapeutti tietty, mut teki hyvin selväksi että siinä ei ole mitään vikaa :'( jos se tajuaisi sen niin meillä saattaisi viel olla tulevaisuus mutta niin kauan kun ei tajua niin ei tule yhtään mitään
mutta miten mä tuun jaksaa 2 lapsen kanssa....
eilen sanoin miehelle että luottaa muhun edes tän kertaa mitä olen kertonut sen ''oireilusta'' ja antaa mun auttaa sitä + joku terapeutti tietty, mut teki hyvin selväksi että siinä ei ole mitään vikaa :'( jos se tajuaisi sen niin meillä saattaisi viel olla tulevaisuus mutta niin kauan kun ei tajua niin ei tule yhtään mitään
no meillä ei miehen kanssa hirveämmin pysty juttelee kun jos vanhingossakin sanon jotain ''negatiivista'' siitä niin rupee huutaa ja luettelee kaikki mun viat...Alkuperäinen kirjoittaja iipa:
mä oon sille myöntänyt omat vikani ja ei tee yhtään pahaa, mutta millä sen ihmisen saa tajuaa sen ''ongelmat''
kyllä sä jaksat. onhan se sellaista opettelua alkuunsa kun kaikki on tehtävä yksin, mutta niihin tilanteisiin mitkä ensin mietityttää, keksii kyllä ajan kanssa omat ratkaisunsa. älä ruoski itseäsi liikaa. valitettavasti tosiaan sä et voi asialle mitään jos mies ei itse halua muutosta mihinkään suuntaan. :hug:Alkuperäinen kirjoittaja auts:
Voimia miekin toivottelen, vaikka kuulehan: kyllä siusta voimaa löytyykin! Niin moni jää huonoon tilanteeseen vanhasta tottumuksesta, omaa voimattomuuttaan tms. vaikka tietävät, että toisin olisi varmasti parempi.
Ja eihän se niin mene, että perhe on onnellinen ainoastaan silloin, kun isi ja äiti on yhdessä, ei todellakaan!
Kohta sie saat hengittää vapaasti - ja usko pois, hymykin siusta vielä irtoaa
Ja eihän se niin mene, että perhe on onnellinen ainoastaan silloin, kun isi ja äiti on yhdessä, ei todellakaan!
Kohta sie saat hengittää vapaasti - ja usko pois, hymykin siusta vielä irtoaa
myymä
Saako udella, miksi yrititte lasta, jos tilanne oli huono? Enkä sano pahalla koska olen itse syyllistynyt täysin samaan. Itse en nyt ehtinyt vain tulemaan raskaaksi kun eropaperit kirjoitettiin... Kai me jotain ratkaisua etsittiin uudesta vauvasta!
Voimia! :flower:
Voimia! :flower:
Silloin kun yrittää keskustella menee meidän isännältä herne nenään ja on niiin luokaantunut kun häntä taas haukutaan, mutta hän saa huomautellla ja arvostella niin paljon kuin haluaa.Alkuperäinen kirjoittaja auts:
Mulla on voimat henkiset ja tällähetkellä myös fyysiset ihan nollassa yksin kertaisenkin asian tekeminen on yli voimaista.
Tällä hetkellä tilannetta vaikeuttaa isän kuolema joka otti ylättävän koville.
Ehkä siksi kun en ole saanut minkäänlaista tukea pitäisi jatkaa elämää kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Muistan lapsuudesta toiveen, unelman, haaveen kun isä minulle tärkeä ihminen joskus kuolee toivoin että olisi ihminen jonka kainaloon käpertyä ja itkeä, ihminen joka auttaisi vaikeimman yli. Nyt voin kertoa ettei tuop unelma ainakaan toteutunut yksin olen asian kanssa jäänyt ja yksin on tästä selvittävä.
Alkuperäinen kirjoittaja iipa:
mulla on kanssa eno on melkein aivokuollut sydänkohtauksen seurauksena ja mummo kuak on mulle toosi läheinen sai just aivoinfarkitin ja se oli melkein koko vasen puoli :'( niin mies ei tunne mua kohtaan yhtään empatiaa eikä kertakaan ole kunnolla rutistanut ja sanout että itkee vaan :'( :'(
Narsistista ihmistä ei pysty auttamaan, kun ei ne tajua et heissä on jotain vikaa. nimimerkillä kokemusta on.Alkuperäinen kirjoittaja auts:
Kannattaa lähtee erisuuntiin, ennenkuin oma terveys menee. Onko sulla omia ystäviä? Kyllä sä selviät.... :hug: Kohta tosiaan huomaat miten ihanaa on hengittää vapaasti, ei tarvii jännittää...ja kukaan ei ole kokoajan arvostelemassa sinua ja tekemisiäsi.