Saat tuntea ah niin ihanan alkuraskauden kuvotuksen . Tunnustelet vatsaasi ja mietit, että olikohan tuo vauvan potkaisu vai mikä...kyllä, se oli potku! Vatsasi kasvaa, tunnet vauvan liikkeet, hymyilet kun hänellä on hikka. Loppuraskaudesta olet iso ja olosi on ehkä tukala. Sitten pääset synnyttämään, tulee supistuksia, kivuliaitakin ehkä. Lopulta lapsi on maailmassa, ja kovan urakan päätteeksi saat pienen syliisi. Ensikohtaaminen, ensimmäinen imetys. Sitten tutustutte toisiinne: opettelet tunnistamaan hänen itkunsa syyt, vaihdat vaippaa, imetät, hän puristaa pikkurilliäsi pienellä kädellään ja nuuskuttelet hänen vauvantuoksuaan.
Miten hän ei voisi tuntua omalta? Hänhän on sinun. Äitiys on 99% muuta kuin geenejä.
Mukavaa huomata, että täällä liikkuu äitejä, jotka ovat saaneet vauvan lahjasoluhoidoilla. Ehkä en sitten olekaan niin kummallinen. Luulen kyllä nyt itsekin, että sitten jos saan joskus vauvan, niin ajatukset menevät varmaan niissä arkisissa lapsiperheen asioissa. Ehkä olisi sitten tärkeämpääkin kuin näiden solujuttujen miettiminen