S
seikkailija
Vieras
Palstan kolmas Tinja.![]()
Eiköhän näitä tinjoja ole Suomi (ja muutkin maat) pullollaan. Moni vain ei edes itse tiedä kumppaninsa käyvän vieraissa ja osa nuolee haavansa hiljaisuudessa itsekseen.
Itse olen seksideittaillut miehiä viimeisen parin vuoden ajan ja suurin osa tyrkyllä olevista miehistä on varattuja. Monet ovat perheellisiä tai sitten on seurustelevia avoliitossa olevia ja löytyy myös niitä, jotka asuvat erikseen ja seurustelevat. Silti haetaan aktiivisesti vielä seksiseuraa muista naisista.
Se mikä minua erityisesti on ihmetyttänyt, ettei yksi vakirakastajatarkaan riitä, vaan sen lisäksi haetaan koko ajan uusia seikkailuja. Joillain saattaa olla monta vakkaria samaan aikaan.