Tunteet kadoksissa- kummallakin??

[Missing heart]

Tilanteemme on monen eri asian seurausta ja tässä sitä nyt ollaan.

Ollaan oltu pikkaista vajaa kaksi vuotta yhdessä, asuttu puolisen vuotta, takana on ties minkälaisia koettelemuksia, ei kuitenkaan esimerkiksi pettämistä.

Suhteen alkutaival meni niissä merkeissä että minä leijuin miehen takia seitsemännessä taivaassa, mies leijui pari viikkoa ja alkoi sittemmin empimään. Hän on liiankin suoraan antanut tulla palautetta alusta asti, mikä kaikki minussa on pielessä ja vastapainoksi ( lievennelläkseen ?)mikä on ihanaa.

Minussa pielessä olevat asiat ovat hänelle isoja asioita, vaikkeivät minun tai valtaosan ihmisistä mielestä ole kovinkaan tärkeitä asioita. Ne ovat kuitenkin vaikuttaneet paljon hänen arvostukseensa minua kohtaan, joka ensinnäkin kulkee käsikädessä rakkauden kanssa ja lisäksi hän on arvostuksen puuttuessa puhunut, ja kohdellut minua juuri sellaisella tavalla, että arvostuksen puutteen huomaa liiankin hyvin.

Epäkunnioittava tapa puhua, käytös ja välinpitämättömyys meidän elämäämme kohtaan ovat tähän saakka saaneet minut raivon valtaan päivästä toiseen. Minun raivoni taas on saanut miehen ärsyyntymään äärimmilleen koska jo perus se mikä olen ihmisenä, ärsyttää häntä jonkin verran kokoajan ( esim. minulta putoaa ehkä normaalia useammin esineitä, käytännön arkipäivän toimissa hän ei lakkaa hämmästelemästä "yksinkertaisuuttani", >> en ole mikään vajakki, vaan aivan normaali, siisti, nuori(?alle 30) aikuinen nainen) , se että raivoan hänen epäkunniottavan käytöksensä vuoksi saa hänet suorastaan inhoamaan minua. Kun itken, hän jäätyy minua kohtaan täysin ja vetäytyy pois tilanteesta, usein haukuttuaan minut sitä ennen.

Hän on listannut että minussa on paljon asioita joista hän ei halua luopua ( kaunes, sosiaalisuus, ruoalaittotaito, ihana seksi, samat perusarvot, tahdotaan tulevaisuudelta samoja asioita, vanhempani / sukuni on mukavia, olen koulutettu, hyvässä työssä, verbaalisesti lahjakas, kielitaitoinen, jne) mutta sitten minun yksinkertaisuuteni käytännön asioissa ( esim. väärä tapa yrittää irrottaa tahraa paidasta, ...? ) on hänelle sellainen kova paikka joka saa hänet aina jäämään suu auki ihmettelemään että missä ihmeessä minä olen elänyt jä kasvanut että minusta on tullut tälläinen?? Että hän ei vaan voi ymmärtää tälläistä ja se vaikuttaa hänen tunteisiinsa koska hän on tottunut että asiat tajutaan ja osataan, jne.

Lähtökohtana kuitenkin minä olen joustanut lähes kaikessa missä voin jotta me voimme asua ja olla yhdessä. Olen muuttanut kaupungista (pää) pienelle paikkakunnalle ja ajan pitkää työmatkaa, teen kotityöt, ruoan, ... ah, tämä kuullostaa niin perusvuodatukselta mutta näin tämä nyt joka tapauksessa menee.

Noh- olemme ottaneet viimeiset puoli vuotta rajusti yhteen ( aina olemme ottaneet mutta vielä normaalia enemmän), juuri siksi etten näe miehen panostusta mistään. Joskus hän "repäisee" ja tulee aikasemmin töistä ( joka tarkoittaa hänen kohdallaan 7-8 aikaan illalla, työnarkkis/ yrittäjä), mutta silloinkaan emme varsinaisesti tee asioita yhdessä, vaan katsellaan esim. tv:tä, hän puhuu puhelimessa / näppää tietokonetta. Minä vaan olen siinä jossain. Jos en ole iloinen ja kiitollinen tuosta teosta, hän tulee muina iltoina vielä tavallista myöhemmin jne. Aina jos olen vaikka asettanut jonkun kukan jonnekin, järjestänyt jonkin paikan, hän kommentoi, miksen ole laittanut sitä jonnekin muualle.

Mies on silloin tällöin puhunut että fiilis on poissa, ei ole oikeanlaisia tunteita, ja sitten kuitenkin halunnut yrittää koska minussa on niin paljon hyvää mistä ei haluaisi luopua ja toisinaan on kuulemma ollut hyvin lähellä/ jopa tuntunut siltä miltä "pitäisi".

Tämä veitsenterällä taiteilu pian kahden vuoden ajan, epävarmuus ja jatkuva taitojeni ja sen mikä olen ihmisenä vähättely, kunnioituksen puuttuminen, ilkeät kommentit ym. ovat alkaneet NYT vaikuttaa minuun. Huomaan että minusta on tullut välinpitämätön miestäni ja suhdettamme kohtaan. Emme riitele, koska en enää välitä.

Tämä tunne on kauhea. Kun katson kuvaa miehestäni, ajattelen häntä, meitä, kotiamme, asoiden tekemistä yhdessä....en tunne mitään. Jos ajattelen niistä luopumista ja niiden menettämistä... jostain vatsanpohjasta kouraisee, mutta sekään ei tunnu kovin pahalta ajatukselta. Ehkä päin vastoin. Eniten itkettää että minusta ei tunnu juuri miltään.

Ei ole kauaa kun päädyimme siihen että tie on pystyssä edessäme. Silloin asian toteaminen yhdessä tuumin sai minut itkemään ja samana iltana rakastelimme kiihkeästi ja suunnittelimme pitkästä aikaa tulevaisuutta yhdessä. Mutta nyt taas, kun vaan eletään tätä arkea, alkaa viiletä. Mieskin vaan möllöttää. Hän ei kosketa enää kuten ennen. Seksi (joka on aina ollut suhteessamme taivaallista) on vähentynyt radikaalisti.

Onko meidän loppumme lähellä? Onko kenelläkään kokemuksia vastavaanlaisista tilanteista? Mitä pitäisi tehdä? Kannattaako antaa periksi? Meillä on ollut myös hyvää ( tottakai) ja olemme monilla tavoin sopivia toisillemme. Mies on erittäin komea, raitis, ahkera, hyvin toimeentuleva, jne. Mutta emme taida rakastaa.. enää? Vai rakastammeko? Mistä sen saa selville?

Somebody help me...

 

[Oma kokemus]

Vaikuttaa samalta mitä minä koin vaimoni kanssa ja ero siitä tuli, olisi vaan saanut tulla paljon aiemmin. Nykyisin olen paljon tyytyväisempi elämääni. Eikä nuo sinun hyvää kuvaavat asiat loppujenlopuksi ole niitä mitkä mitään merkkaavat.

Tuossa on myös sellaisia narsistin piirteitä, tuossa miehessäsi.

 

[vaimoko ?]

siltä, että eroon tuo johtaa. Valitettavasti. Olen pahoillani puolestasi vaikka haluaisitkin eroa itsekin, ei se koskaan ole helppoa.
Itse olen tilanteessa, että olen naimisissa jo viidettä vuotta ja onnellisesti (niin luulin) ja olen nyt löytänyt toisen miehen rinnalleni. Tilannetta raastaa se, että en ole varma tuon toisen miehen tunteista ja viis veisaan siitä miltä tämä tuntuisi omasta miehestäni jos hän saisi tämän tietää. Olen ihastunut, täysin ihastunut, ja tämä on muuttanut käytöstäni kotona. En halua mieheltäni mitään hellyyden osoituksia vaan etsin kokoajan hänestä niitä "huonoja" puolia mitkä minua ärsyttävät ja kaiken minkä hän tekee, hän tekee väärin. En muista ollenkaan sitä, miksi menin naimisiin tai miksi yleensäkään olen 10 vuotta hänen kanssaan viettänyt. Olen hukassa ja eksynyt ja menenkö oikeen suuntaan ? En tiedä. Sen tiedän, että kävi miten kävi, kärsin itse tästä loppujen lopuksi.

 

[karismaako.]

Ei siinä paljoa komeus, kauneus tai hyvä seksi auta, jos kunnioitus ja arvostus toista kohtaan puuttuu.

 

[etsintäkuulutus]

Naiset, mikä teitä vaivaa, kun annatte miesten kohdella itseänne huonosti? Missä ovat Suomen itsenäiset, oman elämänsä hallitsevat naiset? Feminismillä on vielä työtä tässä maassa!

 

[pagadaga]

No onneksi olkoon. Sulla on tunnevammainen ja luonnevikainen mies.

Miehen mielestä hän on Mr. Perfect eikä voi tajuta, ettet sinä tajua miten miellyttää hänen arvoaan olemalla ihan yhtä Ms. Perfect. Sä oot "ihan kiva" sohvatyyny, kotivaimo, mutta et valitettavasti pysty lukemaan miehen ajatuksia saati sitten olemaan vähintäänkin yhtä hieno ja mahtava kuin hän.

Eroa. Eroa hyvä ihminen, ennen kuin suhde nielee sinut ja itseluottamuksesi.

 

[jdkl]

siltä, että eroon tuo johtaa. Valitettavasti. Olen pahoillani puolestasi vaikka haluaisitkin eroa itsekin, ei se koskaan ole helppoa.
Itse olen tilanteessa, että olen naimisissa jo viidettä vuotta ja onnellisesti (niin luulin) ja olen nyt löytänyt toisen miehen rinnalleni. Tilannetta raastaa se, että en ole varma tuon toisen miehen tunteista ja viis veisaan siitä miltä tämä tuntuisi omasta miehestäni jos hän saisi tämän tietää. Olen ihastunut, täysin ihastunut, ja tämä on muuttanut käytöstäni kotona. En halua mieheltäni mitään hellyyden osoituksia vaan etsin kokoajan hänestä niitä "huonoja" puolia mitkä minua ärsyttävät ja kaiken minkä hän tekee, hän tekee väärin. En muista ollenkaan sitä, miksi menin naimisiin tai miksi yleensäkään olen 10 vuotta hänen kanssaan viettänyt. Olen hukassa ja eksynyt ja menenkö oikeen suuntaan ? En tiedä. Sen tiedän, että kävi miten kävi, kärsin itse tästä loppujen lopuksi.

Tiedät että etsit miehestäsi nyt vain niitä huonoja puolia. Tiedät että teet väärin. Sinulla on kuitenkin nyt mahdollisuus valita, oma miehesi tai ero ( onko lapsia? ). Miehesi ei voi tehdä teidän suhteesta yksin parempaa, se vaatii sinun osallistumista. Joten päätä, mitä teet ja panosta siihen yhdessä miehesi kanssa.

Jos ei todellakaan kiinnosta jatkaa miehesi kanssa, lopeta mahd nopeasti, jotta tuo sinun pelisi toisen kanssa ei satuta jatkossa enempää toista osapuolta ( miestäsi ja mahd. muuta perhettä ).

 

[Kolkku]

Naiset, mikä teitä vaivaa, kun annatte miesten kohdella itseänne huonosti? Missä ovat Suomen itsenäiset, oman elämänsä hallitsevat naiset? Feminismillä on vielä työtä tässä maassa!

hahah.. ei tuossa feminismi kyllä auta jos kolmekymppinen nainen on oikeasti noin pihalla elämästä. en jaksanut edes lukea loppuun. lähinnä epäilin provoa, mutta joidenkin ihmisten huono itsetunto kyllä jaksaa aina yllättää.

 

[ap.]

Tuntuu hienolta saada ulkopuolisia näkemyksiä, sillä tässä tilanteessa pitkään ollessa on jotenkin sokeutunut näille asioille. Lisäksi kun olen keskustellut näistä ongelmista jo paljon aikaisemmin eri ystävieni kanssa, on eräskin sanonut hieman hymistellen että eivät nuo teidän ongelmat niin kovin isoilta kuullosta, jonka jälkeen alan taas epäillä itseäni että minäkö se tässä ylireagoin ja vouhotan tyhjästä?

Tuota ajattelin itsekin ensimmäiseksi, mitä nimim. Oma kokemus ja karismaakokin kommentoivat, että nuo mieheni minussa näkemät/ hänestä listaamani hyvät asiat, eivät PITÄISI olla niitä mitkä merkkaavat, vaan nimenomaa keskinäinen kunnioitus ja se TUNNE. Vaikka nuo asiat oli tarkoitettu minulle kehuiksi, loukkaannuin alkuun siitä että nuoko ovat parasta mitä hän minussa näkee? Ja että niillä ei ole (pitäisi olla) rakkauden kanssa tekemistä vaan ne ovat vaan sellaista plussaa ,jos kaiken muun päälle sattuu olemaan vaikka vielä sosiaalinenkin/ kaunis tms. niin ok mutta ei pitäisi ratkaista mitään. Ehkä toivoin että ajan kanssa hän alkaa nähdä sen mitä "pitäisi" nähdä. Mutta kun aikaa kuluu, sitä jotenkin hukuttaa omat jyrkät mielipiteensä ja alkaa miettiä että mistä se tunne ja kunnoitus sitten tulee? Kun tälle miehelle ne tuntuvat syntyvän ja kuolevan erilaisista asioista kuin normaalisti/ mitä itse ajattelen.

Samoin pahassa, ja erityisesti pahassa, mikäli jokin asia menee eritavalla miten hän olettaa että sen pitäisi mennä, millä ei pitäisi olla mitään tekemistä tunteiden tai kunnioittamisen kanssa, kuten ei sisustukseen sopiva taulu edes harkittu laitettavan seinälle, jokin kukka jätetty kastelematta ja muut kasteltu, ei heti tajua jotain vitsiä mikä jokaisen "normaali"älyllä varustetun ihmisen pitäisi tajuta, on edes menneisyydessään tehnyt jonkin käsittämättömän tyhmän virheen kuten ottanut koiran ( kuten olen tehnyt), ei luo lumia heti kun tulee kotiin vaikka on asiasta aikaisemmin jo KAKSI kertaa mainittu, jnejne. Tälläiset asiat ovat hänelle kuulemma niin tärkeitä, ja isoja asioita ( ja minä en kuulemma ole mikään sanomaan mikä on oikeutettua olla hänelle tärkeää) että ne vaikuttavat hänellä aivan tunteisiin asti. Ja juuri aina kun on alkamassa tuntumaan oikealta, minä onnistun tempaisemaan jonkun aivan uskomattoman jutun että hän jää aivan pöyristyneenä sitä ihmettelemään että voiko näin yksinkertaista ihmistä olla.

Olen itsekin joskus miettinyt tuota narsistiasiaa, sillä hän ei vaikuta tunne-elämältään muutenkaan aivan normaalilta. Kyky empatiaan tai minkään asteiseen myötätuntoon ketään kohtaan puuttuu aiva täysin, siis ei pelkästään minua vaan kaikkia kohtaan. Samoin kun hän riitelee, hän vaikuttaa aivan muutaman vuoden ikäiseltä, erittäin hankalalta sellaiselta. Hän uhittelee, pyrkii loukkaamaan ( on erittäin taitava siinä!), vetoaa asioihin että minäkin kun silloin sinäkin, korottaa ääntään heti, vetoaa lapsellisiin perusteisiin, jnejne.

Osaa kuitenkin vastapainoksi olla erittäin valloittava, hauska, huumori leikkaa kuin partaveitsi, osaa imarrella ja keskustella luontavasti kenen tahansa kanssa. Ensitapaamisella hän hurmaa jokaisen, paremmin tuntiessa saa ihmiset seurassaan tuntemaan olonsa enemmän vaivauteeksi kuin mukavaksi sarkastisella ja ivallisella huumorillaan.

Tuon myötätunnon puuttuminen on pelottavinta. Jos hänen siskonsa, minä, äitinsä, kuka tahansa itkee, hän ahdistuu ja alkaa huokailla ja pilailla ärtyneenä että onpas taas vaikeaa.

Alkuperäinen syy mitä piti tähän lisäämäni oli vielä maininta ( lienee kaiken edellä maintsemani jälkeen ehkä turhaa..) miehen puolustukseksi sanoa, että hän käyttää luonnostaan erittäin karskia kieltä, on sarkastinen ja voimakasääninen. Siksi mitä hän sanoo, kuullostaa monesti vielä paljon pahemmalta miten hän se tarkoittaa. Tiedän että olen useita kertoja loukkaantunut -ei niin pahalla kuin olen sen ottanut -tarkoitetusta kommentista todella pahasti. Ongelma onkin siinä että kun loukkaannun, miehen pinna palaa saman tien, kun selittämällä että ei tarkoittanut mitään pahaa, tilanne laukeaisi heti.

Silti, en halua kertoa miehelle ajatuksisani. Sekin on erona edellisiin kertoihin. Ennen olen halunnut puhua ja puhua, olen selittänyt hänelle tuntikausia ajatuksiani, halunnut että hän uskoisi minun lähtevän jollei tämä muutu, itkenyt kun hän ei ole kuunnellut/ ymmärtänyt. Nyt on seesteinen ja rauhallinen olo. Minulla ei ole mitään kiirettä julistaa näitä ajatuksiani, minua ei haittaa että hänen on yötä myöten töissä. Nytkin. Tarkkailen tässä hiljaa ja rauhallisesti hänen käytöstään. Hänen mitkään tekonsa eivät saa minussa enää adrenaliinia pintaan. Toisaalta mikään ei saa minua enää pettymään, koska en odota mitään, ja toissalta kun hän tekee jotain hyvää, ei sekään tunnu miltään.Tältä ei ole koskaan tuntunut. Jääkylmä olo.

Eniten pelkään että hiljaa hiivin pois hänen elämästään, ja sitten tämä kylmyys muuttuukin riipiväksi kaipaukseksi ja alan ikävöidä häntä. Jos rfakkauteni häntä kohtaan lepää jossain ja kaipuu herättää sen uudelleen ja entistä ärhäkämpänä. Se on pahin pelkoni miksen uskalla lähteä/ epäröin. Vaikka lähes kaikin muin tavoin yhteiselämämme on ollut minulle pettymys.

 

[herätys!]

Miehessä on kaikki psykopaatin tunnusmerkit.

 

[ODL]

Miehessä on kaikki psykopaatin tunnusmerkit.

Ja se narsisti siinä miehessä myös. Eroa.

 

[been there, done that]

Eniten pelkään että hiljaa hiivin pois hänen elämästään, ja sitten tämä kylmyys muuttuukin riipiväksi kaipaukseksi ja alan ikävöidä häntä. Jos rfakkauteni häntä kohtaan lepää jossain ja kaipuu herättää sen uudelleen ja entistä ärhäkämpänä. Se on pahin pelkoni miksen uskalla lähteä/ epäröin. Vaikka lähes kaikin muin tavoin yhteiselämämme on ollut minulle pettymys.

Aikuisen ihmisen elämässä on aikoja, jolloin olo ei olekaan auvoinen ja tekemänsä päätökset kyseenalaistaa. Parisuhteen lopettaminen on juuri tällainen aika. Aikuisen ihmisen on vain opeteltava sietämään sisuksissaan tuntuvaa pahaa oloa ja koittaa muuttaa tapojaan, jotta samanlainen tilanne ei toistuisi. Täydellistä parisuhdetta ei ole, eikä mistään parisuhteesta saa takeita, että se säilyy aina samanlaisena tai että edes jatkuu siihen saakka 'kunnes kuolema erottaa'. On järjetöntä odottaa, että edes vastarakastuneena olo olisi aina hyvä ja ongelmaton, kyllä elämä ja sen vaihtelevat tilanteet pitävät huolen siitä, että kurjiakin tuntemuksia riittää.

Ap. on paljon analysoinut itseään ja kumppaniaan, mutta joskus on turha miettiä enempää sitä 'miksi' ja tarttua yksinkertaisesti toimeen. Jos elämä nykyisen kumppanin kanssa on enimmältään kurjaa ja aiheuttaa pahaa mieltä, niin ei asiaa silloin vatkata loputtomiin mielessään ja elleissä, vaan pakataan tavarat ja lähdetään. Surua ja kaipuuta siitä seuraa, se on varma, mutta vasta sitten on avautumisen aika.

Ja ihan ensimmäiseksi, unohda nämä elli-diagnoosit... täällä tarjotaan 2/3 tapauksiin leimaksi narsistia ja loput 1/3 on ellien mukaan psykopaatteja. Näillä 'tiedoilla' voi pyyhkiä takalistonsa. Kysymyksessä on oikeasti vain liiallinen akkojen lehtien lukeminen, ei narsisteja ja psykopaatteja nyt ihan joka parisuhteessa muhi, ihmiset vain ovat erilaisia. Ei se, että miesystäväsi ei puhkeakaan kyyneliin kanssasi jokaisesta samasta aiheesta tarkoita vielä sitä, että hänen tunne-elämässään olisi yhtään mitään vikaa. Hänellä saattaa vain olla parempi stressin- ja erilaisuudensietokyky.

 

[äärirajoilla]

Jos ihminen on tyytyväinen parisuhteeseensa ja elämäänsä, hänen ei tarvitse tänne kirjoittaa. Tänne löytävät tiensä kaikki sellaiset, joiden elämä on jotenkin pielessä. Kumppani on jättänyt, pettänyt, valehdellut tai käyttäytyy epäsosiaalisesti. Psykopaatteja ei tietenkään ole kaikkialla, mutta niiden uhreja näiltä sivuilta löytyy. Asiaa ei ole vain tiedostettu vielä tarpeeksi.

 

[Autoklaavin desinfioija]

[viesti moderoitu]

 

[T-tavallinenkin]

Ja ihan ensimmäiseksi, unohda nämä elli-diagnoosit... täällä tarjotaan 2/3 tapauksiin leimaksi narsistia ja loput 1/3 on ellien mukaan psykopaatteja. Näillä 'tiedoilla' voi pyyhkiä takalistonsa. Kysymyksessä on oikeasti vain liiallinen akkojen lehtien lukeminen, ei narsisteja ja psykopaatteja nyt ihan joka parisuhteessa muhi, ihmiset vain ovat erilaisia. Ei se, että miesystäväsi ei puhkeakaan kyyneliin kanssasi jokaisesta samasta aiheesta tarkoita vielä sitä, että hänen tunne-elämässään olisi yhtään mitään vikaa. Hänellä saattaa vain olla parempi stressin- ja erilaisuudensietokyky.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Jos ajattelee tavallista uhmaikäistä lasta niin hänkin täyttää kaikki narsistin tunnusmerkit. Osaa olla valloittava ja ihana mutta kun kaikki ei mene hänen halunsa mukaan niin seuraa kamala kohtaus. Hetken päästä taas kaikki on kuten ennekin kunnes taas jokin pieni asia saa hänet tolaltaan. Ikävä kyllä moni meistä on jäänyt enemmän tai vähemmän lapsen asteelle tunne-elämältään, kuka nyt sitten mistäkin syystä. Harva meistä on täydellinen. Usein vikana on se että luonteiltaan toisilleen sopimattomat luonteet yrittävät tulla toimeen. Jos taipuisa ja kiltti ihminen menee yhteen voimakastahtoisen kanssa, seuraa helposti toisen dominointi suhteessa vaikka mitään narsistista hallitsemiskuviota ei olisikaan takana. Jos molemmat olisivat tarpeeksi voimakkaita niin toinen ei pääsisi dominoimaan ja oppisi vähitellen taipumaan välillä myös toisen tahtoon (tai sitten suhde päättyisi nopeasti).

 

[kasvukipuja]

Ja ihan ensimmäiseksi, unohda nämä elli-diagnoosit... täällä tarjotaan 2/3 tapauksiin leimaksi narsistia ja loput 1/3 on ellien mukaan psykopaatteja. Näillä 'tiedoilla' voi pyyhkiä takalistonsa. Kysymyksessä on oikeasti vain liiallinen akkojen lehtien lukeminen, ei narsisteja ja psykopaatteja nyt ihan joka parisuhteessa muhi, ihmiset vain ovat erilaisia. Ei se, että miesystäväsi ei puhkeakaan kyyneliin kanssasi jokaisesta samasta aiheesta tarkoita vielä sitä, että hänen tunne-elämässään olisi yhtään mitään vikaa. Hänellä saattaa vain olla parempi stressin- ja erilaisuudensietokyky.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Jos ajattelee tavallista uhmaikäistä lasta niin hänkin täyttää kaikki narsistin tunnusmerkit. Osaa olla valloittava ja ihana mutta kun kaikki ei mene hänen halunsa mukaan niin seuraa kamala kohtaus. Hetken päästä taas kaikki on kuten ennekin kunnes taas jokin pieni asia saa hänet tolaltaan. Ikävä kyllä moni meistä on jäänyt enemmän tai vähemmän lapsen asteelle tunne-elämältään, kuka nyt sitten mistäkin syystä. Harva meistä on täydellinen. Usein vikana on se että luonteiltaan toisilleen sopimattomat luonteet yrittävät tulla toimeen. Jos taipuisa ja kiltti ihminen menee yhteen voimakastahtoisen kanssa, seuraa helposti toisen dominointi suhteessa vaikka mitään narsistista hallitsemiskuviota ei olisikaan takana. Jos molemmat olisivat tarpeeksi voimakkaita niin toinen ei pääsisi dominoimaan ja oppisi vähitellen taipumaan välillä myös toisen tahtoon (tai sitten suhde päättyisi nopeasti).

 

[kasvukipuja]

Siinähän se idea on juuri, että aikuisten tulee käyttäytä aikuismaisesti, ei kuin pikkulapsi. Lapsille suotakoon kiukuttelu tietyissä rajoissa, mutta aikuiselle se ei ole sopivaa. Asiasta voi tietenkin suuttua, mutta silloin on olemassa jokin tietty syy siihen, miksi suututaan ja asiat selvitetään saman tien. Narsistit ovat usein juuri niitä, jotka saavat kiukunpuuskia mitättömistä asioista, kun eivät saa omaa itsekästä tahtoaan perille. On tarkeää erottaa lapsenomainen ja aikusmainen käyttäytyminen.

 

[mummuuu]

Minä en huolisi miestäsi ikinä. En sietäisi sellaista, että minua ei arvosteta ja rakasteta juuri tällaisena, vaan "rakkauden" eteen täytyisi koko ajan tehdä sirkustemppuja: siivota paremmin, olla kauniin näköisenä, tehdä asioita juuri pilkulleen niin kuin mies haluaa. Sitten vielä kaiken kukkuraksi mies käytöksellään kiukuttelee ja osoittaa mieltään (esim. on seuraavana päivänä myöhempään töissä).

Teitä kumpaakin ihastuttaa suhteessa ihan epäoleelliset asiat. Jos sinä olet kaunis ja mies on komea, niin ihan kiva juttu, mutta ei sellaisten ominaisuuksien varaan rakenneta suhdetta. Minusta edelleenkin kunnioitus, arvostaminen, luottaminen ja rakkaus on ne, joiden pohjalta aletaan seurustelua ja yhteiselämää luomaan. Kun ne ovat kunnossa, kotona saa olla oma itsensä ja olla pelkäämättä.

 

[Kuulostaa tutulle]

..olet palvelija! Hän lienee narsisti, joka alistaa sinua? Eroa niin pian kuin voi!

 

[Harvinaisen selvää]

että loppu tällä parilla häämöttää. Se on vain lyhyen ajan kysymys.

Jos suhteesta puuttuu toisen kunnioitus ja arvostus, sillä ei ole mitään pohjaa, joka kannattelee.

Minä en tällä elämänkokemuksella enää paukkuja tuohon suhteeseen laittaisi, vaan keräisin kimpsuni ja veisin takaisin sinne, missä työni ja ystäväni ovat. Omaan asuntooni ja elämänpiiriini. Sopivampiakin elämänkumppaneita löytyy aikanaan, kun aika on.

 

[No ehkä]

me saataisiin erilainen kuvaus teidän suhteesta, jos sen kertoisi mies. Ap: n kuvauksen perusteella tunne on kadonnut suhteesta ja sitä on aika turha jatkaa. MUTTA , yksi ei riitele ja raivoamisille on syynsä ap:llakin . Vaikea on narsistiksi ketään tuomita, kun ei tiedä oikeita syitä.

 

[tunnelukkoja]

Niin, mutta kun miehet ei tänne juuri kirjoittele, heille kun tunteiden analysointi on perin vaikeaa. Olisikin mielenkiintoista kuulla kaikkien ex-miesten oma näkemys asiasta, miksi jättivät tai lähtivät. Mutta nämä miehet vaikenevat, tukahduttavat tunteensa ja saavat ennenpitkää sydärin.

 

[siksi siksi]

Niin, mutta kun miehet ei tänne juuri kirjoittele, heille kun tunteiden analysointi on perin vaikeaa. Olisikin mielenkiintoista kuulla kaikkien ex-miesten oma näkemys asiasta, miksi jättivät tai lähtivät. Mutta nämä miehet vaikenevat, tukahduttavat tunteensa ja saavat ennenpitkää sydärin.

Tänään saatiin oikeuden päätös, miksi on vaikeaa jättää, vaikka mies näkee, että kaikki ei ole kunnossa. nainen osaa olla v..nen ja julma tullessaan jätetyksi. Ei siinä paljoa analysoinnit auta, kun tulee puukosta.

 

[vaimoko ?]

mitä tehdä tekisin sen. Mietin kokoajan siten, että jos nyt lähden teenkö oikean päätöksen vai onko ihastukseni ohimenevää ? Vai onko ihastukseni se mitä haluan ja avioliittoni tien päässään ? Ihastuksia tulee ja menee, mutta tunne on erittäin vahva vielä tällä hetkellä ja tällä hetkellä olisin valmis mieheni jättämään tältä seisomalta, mutta onko se sitä mitä haluan ? Olen itsekäs, ilkeä, kylmä ja halveksiva miestäni kohtaan, joka ei ole tehnyt mitään väärää ! Tämä minua itkettää ja surettaa ja ajatus siitä kuinka paljon kaipaan tuota toista saa minut käyttäytymään aivan uskomattomalla tavalla ! En hauku miestäni hänelle itselleen enkä muille, mutta enpä tee paljoa muutakaan. Lapsia meillä ei onneksi ole katsomassa tätä farssia tai todistamassa sitä, miten joku voi pilata kaiken hyvän ja uskoa ruohon olevan vihreämpää toisella puolen. Järki puhuu toista ja tunteet toista. Tänään on tunteet vahvoilla ja vielä tänään olen ihastunut tuohon toiseen !

 

[mietittävää]

siltä, että eroon tuo johtaa. Valitettavasti. Olen pahoillani puolestasi vaikka haluaisitkin eroa itsekin, ei se koskaan ole helppoa.
Itse olen tilanteessa, että olen naimisissa jo viidettä vuotta ja onnellisesti (niin luulin) ja olen nyt löytänyt toisen miehen rinnalleni. Tilannetta raastaa se, että en ole varma tuon toisen miehen tunteista ja viis veisaan siitä miltä tämä tuntuisi omasta miehestäni jos hän saisi tämän tietää. Olen ihastunut, täysin ihastunut, ja tämä on muuttanut käytöstäni kotona. En halua mieheltäni mitään hellyyden osoituksia vaan etsin kokoajan hänestä niitä "huonoja" puolia mitkä minua ärsyttävät ja kaiken minkä hän tekee, hän tekee väärin. En muista ollenkaan sitä, miksi menin naimisiin tai miksi yleensäkään olen 10 vuotta hänen kanssaan viettänyt. Olen hukassa ja eksynyt ja menenkö oikeen suuntaan ? En tiedä. Sen tiedän, että kävi miten kävi, kärsin itse tästä loppujen lopuksi.

Et tiedä toisen miehen tunteista, jos tietäisit niin jättäisitkö sitten heti miehesi tuon toisen takia? Typerää sinulta jos kiusaat miestäsi vain siksi että et halua jättää häntä mikäli tuo toinen ei vastaakaan tunteisiisi ja sinä jäät yksin.

Onko miehessäsi jotain "vikaa", miten annoit itsesi ihastua toiseen? Etkö saa tarpeeksi huomiota tai hellyyttä kotoa? Mietit nyt siis miehesi vikoja, mutta entä jos mietit hyviä puolia?