Yön syvyydestä sen äänen kuulen, tulethan luoksein, syliini suljen.
Hetken häntä mielessäin kannoin, rakastin, kaiken annoin. Mutta sylini tyhjä, mielessä elämä harmaa tuhkan. Syliini en häntä saanut, mielestä pois ilo; yön mustaan kaadun.
Kuinka toivo unelmasta voikaan mielen masentaa, kaiken kauniin se vie mukanaan. Nyt mielessä katkeruus elämään;onko kohtuus puntarissa sen joka päivieni päätön tietää.
Miten voi olla arvaamattomat herrain tiet; kai viedessäs tiedät mitä meiltä viet. Niinhän ne sanoo;mikä ei tapa se vahvistaa; toivon vain että minut olisi jo tapettu monta kertaa...tämä kaikki alkaa olla jo vähän liikaa..!!!
Osanotto valtavaan suruunne :hug: