Tunnetteko henk.kohtaisesti edes yhtään lapsensa adoptioon antanutta?

Kun niin pahasti täällä arvostelette niin oletteko henk.kohtaisesti tavanneet?

 

yhden...
ja tunnen kaksi sellaistakin jossa äiti on lähtenyt kävelemään ja jättänyt lapsen isälleen...

 

yhden tiedän/tunnen

 

Tunnen kaksi.

Toista en pidä minään, lapsi adoptioon koska uusi mies tärkeämpi.
Toista taas arvostan suuresti. Nainen tiedosti hienosti omat voimavaransa, tiesi ettei selviäisi. Oli 2 kuukautta ennen laskettua aikaa menettänyt miehensä ja 3 lastaan traagisessa onnettomuudessa. Mielenterveys ei kestänyt.

 

Tunnen yhden.

 

No hyvä kun tunnette.Jos tapaisitte mut livenä niin saisitte ihan eri kuvan musta ja mun itsekkyydestä.Jospa tietäisitte mun koko elämäntarinan.

 

No hyvä kun tunnette.Jos tapaisitte mut livenä niin saisitte ihan eri kuvan musta ja mun itsekkyydestä.Jospa tietäisitte mun koko elämäntarinan.

Mutta kun ei tiedetä. Sillä vaan on sellainen maine sillä adoptiolla että joskus se elämäntarinasi on ihan sama, olet millainen olet. Sulla on lapsi josta luovuit ja se kertoo susta.

 

Niin mutta jos kukaan ei luopuisi lapsestaan jäisivät monet adoptiovanhemmat lapsettomiksi.Olisiko se hyvä juttu?nämäkin olivat vuosia lasta odottaneet ja yrittäneet.

 

Niin mutta jos kukaan ei luopuisi lapsestaan jäisivät monet adoptiovanhemmat lapsettomiksi.Olisiko se hyvä juttu?nämäkin olivat vuosia lasta odottaneet ja yrittäneet.

Kummallinen pointti... jos en olisi tehnyt näin, joku olisi jäänyt ilman. Joillekin en lapsia soisi ollenkaan, osa heistä on adoptiojonossa :/

 

Ja ei se mielikuvaa sinusta muuta vaikka joku onnellinen pari lapsen siinä saakin.

 

Ja ei se mielikuvaa sinusta muuta vaikka joku onnellinen pari lapsen siinä saakin.

mun tuttu tuli teininä raskaaksi, vaikka oli ehkäisy, ei halunnut aborttia vaan heti syntymän jälkeen adoptoitiin lapsi. mä en näe siinä mitään pahaa. Lapsella on ihanant "vanhemmat" ja hyvä koti yms.Ei minulla ainakaan mitään huonoa kuvaa ole tästä adoptio äidistä. Todellakan tämä äiti ei olisi ollut valmis äidiksi.

 

Niin kaipa se olisi ollut parempi kitkutella koko elämä sossun luukulla kuin se että hänellä nyt kaikki talous yms.asiat kunnossa.Tästä syystä kun tuomitsette ei kannata adoptioon antamisesta kenellekkään sukulaiselle tms.

 

Siinä on suuri ero antaako lapsensa adoptoitavaksi heti kun se syntyy ja syyt on "pätevät" eli oma jaksaminen, voimavarat jne, kun taas antaa lapsi pois jo isona ja sen takia et uusi mies ei tykkää lapsesta.

 

Siinä on suuri ero antaako lapsensa adoptoitavaksi heti kun se syntyy ja syyt on "pätevät" eli oma jaksaminen, voimavarat jne, kun taas antaa lapsi pois jo isona ja sen takia et uusi mies ei tykkää lapsesta.

juu no tässä kohtaa sanon että hyväksyn itse tuon heti syntymänjälkeen adoption

 

Tunnen yhden, joka 17veenä antoi heti vauvana lapsensa pois. Ja varmasti oli hyvä, vaikea ja raskas päätös. ei ole katunut ja uskon, että lapsen elämäkin on hyvää.

Mielestäni adoptio hänen tilanteessaan oli hyvä ratkaisu.

Arvostelen silti äitiä, joka antaa isomman lapsen pois.

 

äitini on adoptoitu, ja tunnen kyllä hänen oikean äitinsä, eli oman ns. mummoni

 

Mun mielestä tässä tapauksessa ei ole kyse adoptiosta (tai abortista) vaan siitä, että ap on ehkä hieman epätasapainossa elämänsä kanssa. Kirjoittelee tänne jatkuvasti kuinka on miehensä tahdon alla, ei halua eroa jne. Ja jatkuvasti nostaa esiin tämän adoptioon antamansa lapsen. Eli itse ilmeisesti katuu tekoaan.

Ja tunnen sekä adoptiolapsia, että adoptioon lapsensa antaneita äitejä. Tärkeintä on, että lapsi saa rakastavan kodin ja halutessaan voi pitää yhteyttä myös biologiseen äitiinsä. Se, että äiti ei uuden miehen (ja vauvan) takia halua/voi olla yhteydessä vanhempaan lapseen, vaikka lapsi haluaisi, on varmasti todella traumaattista tälle adoptoidulle lapselle. Jos äiti on ollut niin kypsä, että on pystynyt ajattelemaan lapsen etua antaessaan tämän adoptioon, pitäisi myös nyt pystyä näkemään lapsen etu ja mahdollistaa lapselle tunne, että tämä on tärkeä ihminen ja lapsi vaikka äiti joutuikin hänestä luopumaan.

 

Tunnen yhden, joka kanssa 16veenä antoi lapsensa adoptioon, heti syntymän jälkeen. Oli varmaan hyvä päätös. Hänellä on nyt vuosia myöhemmin 3lasta.

Minua aina mietityttää ne tapaukset, jossa isompi lapsi annetaan adoptioon. Jos vanhempi on päättänyt lapsensa synnyttää ja pitää, niin silloin se on mielestäni pitävä päätös. Lisäksi isompia lapsia ei kait nii helposti adoptioon laiteta, yritetään ensinksi tuki-ja sijoitustoimintojen kautta antaa vanhemmalle mahdollisuus kuntoutua ja pitää lapsensa. Eli mielestäni toi ison lapsen adoptio antaa sellaisen kuvan, että vanhemmilla on ollut ylitsepääsemättömia ongelmia(mielenterveys, vakava sairaus yms.) tai jotai. Ja minusta sekään itsestään ei kuulosta niin pahalta, mutta viimeistään silloin vähän suututta, kun sama ihminen hankii sitten uuden lapsen! Se tuntuu jotenkin niin kamalalta, että edellinen pistettiin pois ja eikun uutta tilalle.

 

Annoimme lapsen adoptioon ex-mieheni kanssa yhteistuumin.hän oli kuolemassa pois ja epäili pärjäisinkö lapsen kanssa yksin koska olosuhteeemme olivat huonot.Nykyisellä miehelläni ei ollut adoptiopäätöksen kanssa mitään tekemistä.Tutustuin häneen vasta vuosia myöhemmin.

 

Tunnen kaksi.

 

Annoimme lapsen adoptioon ex-mieheni kanssa yhteistuumin.hän oli kuolemassa pois ja epäili pärjäisinkö lapsen kanssa yksin koska olosuhteeemme olivat huonot.Nykyisellä miehelläni ei ollut adoptiopäätöksen kanssa mitään tekemistä.Tutustuin häneen vasta vuosia myöhemmin.

sen kummemmin sinua kommentoiatta, mutta itse en osaa kuvitella, että mä missään tilanteessa, oli kuinka vähän rahaa tahansa niin antaisi omaa lastani pois.

Ymmärrän adoption jos annat sen lapsen heti syntymän jälkeen pois, mutta 6 v ymmärtää jo niin hyvin asioita ja lapselle luulisi jäävän kovin isot traumat asioista.

 

En tunne, enkä myöskään arvostele täällä tai muuallakaan.

Se on sitten eri asia, uskonko jokaista adoptio- tai muuta tarinaa jonka täällä luen.

 

No hän oli jo 3v muussa kuin kotihoidossa.Tietysti olisin voinut sijaislapsena antaa olla mutta kun häntä kiusattiin siinä perhekodissa eikä kukaan puuttunut siihen.Ja sitten sossut suosittelivat adoptiota.

 

Annoimme lapsen adoptioon ex-mieheni kanssa yhteistuumin.hän oli kuolemassa pois ja epäili pärjäisinkö lapsen kanssa yksin koska olosuhteeemme olivat huonot.Nykyisellä miehelläni ei ollut adoptiopäätöksen kanssa mitään tekemistä.Tutustuin häneen vasta vuosia myöhemmin.

Ei miehen kuolemakaan ole pätevä syy antaa lasta adoptioon. Varsinkaan lasta joka tunsi sinut ainoana äitinään maailmassa! Se että lapsi menetti isänsä on jo tarpeeksi surullinen asia, miksi hänen piti menettää vielä ainoan ja oikean äitinsä? Maailma on pullollaan yksinhuoltaja äitejä ja isiä, jotkut pärjäävät paremmin, jotkut huonommin. Mutta se on tosiasia että mikään raha maailmassa ei korvaa omaa äitiä! Sinun tapauksessasi adoptio ja myöhemmät ratkaisut elämässäsi eivät ole missään tapauksessa hyväksyttäviä. Mielestäni et olisi ansainnut lisää lapsia, mutta kun sinulla jo on niin toivottavasti kykenet hänestä huolehtimaan...Vaan mitä tapahtuu jos nykyinen miehesi kuolee?

 

no sitten hoidan lapsemme yksin jos hän kuolisi.Uskon kun itselläni on sairauksia minä kuolen ennen.