pitäisi ehkä jo päättää
Se on kumma juttu, kun täällä joku sanoo menevänsä aborttiin, koska tietää ettei pärjää, niin kannustetaan synnyttämään lapsi ja antamaan adoptoitavaksi, mutta kun joku antaa lapsensa pois, niin tulee haukut. Ja tämä sama ilmiö on tällä palstalla muissakin asioissa. Ei voi kauhean tosissaan teidänkään mielipiteitä ottaa, kun muuttuu kysyjän, aiheen ja päivän mukaan. 
Adoptioäiti
Hmm... Pohdinnan jälkeen kommentoinpa tätä asiaa minäkin. Olen reilu vuosi sitten saanut kansainvälisen adoption kautta ihanan ihanan lapsen. Lapsellani ei ole tulevaisuudessa mahdollista saada tuntea biologisia vanhempiaan, mikä tulee olemaan hänelle varmasti suuri suru. Meillä on hänen biologisesta äidistään vain vähän tietoja ja isästä ei laisinkaan. Adoptioäitinä olisin ollut valmis tapaamaan lapseni biologiset vanhemmat ja toivon kovasti, että heidän henkilötietonsa olisivat tiedossamme. Lapseni biologiset vanhemmat tulevat aina olemaan lähellä sydäntäni ja olen lapseni äidille suunnattoman kiitollinen siitä, ettei hän vaikeuksistaan huolimatta päätynyt aborttiin ja päätti vielä synnyttää lapsen hyvissä olosuhteissa. Lapseni äidin päätös vauvansa jättämisestä oli varmasti hänen elämänsä vaikein teko ja olen kiitollinen myös siitä, että hän jätti lapsen hyviin oloihin eikä hylännyt kadulle.
Suomessa adoptioon antamisen syyt ovat usein hieman erilaiset kuin tuolla maailmalla, mutta aivan samalla tavalla täälläkin syyt ovat usein erittäin painavia. Se, että biologinen äiti myöhemmin miettii adoption oikeellisuutta ja ehkä katuukin sitä, kertoo minusta osittain päätöksen vaikeudesta ja äidinrakkaudesta. Ne eivät varmastikaan lopu adoption jälkeenkään, tunteet pitää vain hallita ja painaa taustalle, jotta voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Ei adoptioon annettu lapsi varmastikaan toivo biologisille vanhemmilleen surkeaa elämäää eteenpäin. Se, onko isomman lapsen adoptioon antaminen oikeutettua, on mielestäni adoption järjestäneiden viranomaisten harkittavissa. Pitää tosiaan näissä kommenteissa muistaa, että Suomessa adoptioasioissa on lainsäädäntö ja molemmat vanhemmat (sekä adoptioon antavat että adoptoivat) ovat viranomaisten kanssa asiansa kanssa tekemisissä. Syyllistäminen ei auta ketään. Alkuperäiselle kirjoittaja äidille toivon valoisampaa tulevaisuutta ja sitä, että hän kokee jonakin päivänä olevansa valmis tapaamaan adoptioon antamansa lapsen. Se tulee olemaan erittäin tärkeää lapselle ja hänen tarpeitaan tulisi adoption jälkeenkin ensisijaisesti kunnioittaa.
Suomessa adoptioon antamisen syyt ovat usein hieman erilaiset kuin tuolla maailmalla, mutta aivan samalla tavalla täälläkin syyt ovat usein erittäin painavia. Se, että biologinen äiti myöhemmin miettii adoption oikeellisuutta ja ehkä katuukin sitä, kertoo minusta osittain päätöksen vaikeudesta ja äidinrakkaudesta. Ne eivät varmastikaan lopu adoption jälkeenkään, tunteet pitää vain hallita ja painaa taustalle, jotta voi jatkaa elämäänsä eteenpäin. Ei adoptioon annettu lapsi varmastikaan toivo biologisille vanhemmilleen surkeaa elämäää eteenpäin. Se, onko isomman lapsen adoptioon antaminen oikeutettua, on mielestäni adoption järjestäneiden viranomaisten harkittavissa. Pitää tosiaan näissä kommenteissa muistaa, että Suomessa adoptioasioissa on lainsäädäntö ja molemmat vanhemmat (sekä adoptioon antavat että adoptoivat) ovat viranomaisten kanssa asiansa kanssa tekemisissä. Syyllistäminen ei auta ketään. Alkuperäiselle kirjoittaja äidille toivon valoisampaa tulevaisuutta ja sitä, että hän kokee jonakin päivänä olevansa valmis tapaamaan adoptioon antamansa lapsen. Se tulee olemaan erittäin tärkeää lapselle ja hänen tarpeitaan tulisi adoption jälkeenkin ensisijaisesti kunnioittaa.
ap
Kiitos adoptioäidille kirjoituksestasi.Olenkin tavannut adoptioon antamani lapsen muutamia kertoja.kenties pitäisi joskus salaa tavata kun nykyinen mieheni ei halua että hänet tapaisin?toinen ongelma on kun hän pyytää rahaa ja minulla ei tuloja ole kaikki on miehelläni?