Tunisia, Sousse

  • Viestiketjun aloittaja Matkailija
  • Ensimmäinen viesti
Me olimme miheni ja silloin 5kk vanhan tyttömme kanssa Deturin matkalla Soussessa viime marraskuussa. Kiva kohde minun mielestäni oli, meidän hotelli tosin oli melko syrjässä ja aina piti johonkin lähteä jos jotain halusi nähdä. Kaupassa ruoka on Suomen hintatasoa, mutta ravintoloissa todella halpaa. Halvimmat ruuat ja juomat meille molemmille ravintolassa maksoi yhteensä 5,20?. Erikoista Tunisiassa mielestäni on se, että rahanvaihdosta ei peritä missään välityspalkkiota ja kaikkialla kurssi on sama, mikä on mielestäni tosi hyvä juttu. Taxilla kulkeminen on tosi halpaa ja taxeja siellä on paljon. Paikalliset pitävät ihan sekopäinä käveleviä ihmisiä, he kun itse menevät joka paikkaan taxilla. Liikenne on hurjaa, mutta kyllä me kuitenkin taxin kyytiin uskaltauduimme kun parin päivän jälkeen alkoi käveleminen kyllästyttämään. Retkikohteiksi suosittelen Friguian eläintarhaa sekä Port El Kantaouin satamaa, todella kauniita paikkoja molemmat. Auringonlaskun jälkeen tulee pian kylmä, joten lämmintä vaatetta kannattaa varata mukaan. Kaupanteko on melko rasittavaa kun myyjät ovat niin tunkeilevia, roikkuvat hihassa ja kävelevät vaikka kilometrin perässä ja yrittävät kaupata tuotettaan.
 
Oltiin n.3vuotta sitten, Port el kantanuin puolella. Tosi ihana paikka, upea hiekkaranta ja sataman seudussa hyviä ruokaravintoloita. Port el kantanuissa myös huvipuisto.Taksikyyti vaatii hyvää sydäntä, paljon vähältä piti tilanteita ja taksi kuski vaan nauroi.
 

Yhteistyössä