Tuli tuosta kyläilyketjusta mieleen.. Käytöstapojen opettamisesta..

Että voisiko kokeneemmat äidit vähän jakaa neuvoja, kuinka olette saaneet lapset opetettua käytöstavoille?

Kun mun mielestä ihan ylihankalaa kulkea näiden kahden kanssa mihinkään 3 ja 4 v. Esim kyläillä. En millään jaksa, kun meidän lapset ei yhtään osaa käyttäytyä..

En nyt keksi mitään hyvää esimerkkiä, tekevät koko ajan jotain pientä, mitä joutuu kieltämään, eikä tosiaan oo aina sanottua, että uskoisivat..

Ihan kiitollisena avusta kysyn, en kettuillakseni.

 

Lapset täytyy pistää uskomaan. Ei tuon ikäiset kerrasta uskokaan, eivätkä usko ikinä jos kieltoa ei valvota. Jos kaupassa vaikka alkaa riehua, sitten lähdetään kaupasta pois. Jos kylässä ei tottele, sitten lähdetään pois. Karkkipäivä menee jne.

 

Lapset täytyy pistää uskomaan. Ei tuon ikäiset kerrasta uskokaan, eivätkä usko ikinä jos kieltoa ei valvota. Jos kaupassa vaikka alkaa riehua, sitten lähdetään kaupasta pois. Jos kylässä ei tottele, sitten lähdetään pois. Karkkipäivä menee jne.

Just näin. Äidin pelko on viisauden alku, vai miten se nyt menikään

 

Lapset täytyy pistää uskomaan. Ei tuon ikäiset kerrasta uskokaan, eivätkä usko ikinä jos kieltoa ei valvota. Jos kaupassa vaikka alkaa riehua, sitten lähdetään kaupasta pois. Jos kylässä ei tottele, sitten lähdetään pois. Karkkipäivä menee jne.

No sehän se onkin kun aina joutuu pistää rankaisut pystyyn ja sitten ainakaan ei kellään oo kivaa. Senpä takia en jaksa kyläilläkkään kun en osaa noita kasvattaa.

 

MInusta aina ei ole paras vaihtoehto rankaista silä että lähtee kylästä pois, koska se saattaa olla lapselle myös helpotus. Ja oppii kiukkuamaan kylässä jossa ei haluaisi olla ja näin ollen saa sen mitä haluaa.

Mutta rohkaisisin vanhempia komentamaan kylässäkin kunnolla. Tai jos kotona on totuttu käyttämään jäähytuolia niin on täysin sallittua käyttää sitä myös kylässä. Usein tehoaa kylässä jopa paremmin. Ei tarvitse pelätä kylässä ääntä, jos lapsi heittää maahan huutamaan tai muuten metelöi vastaan. Niin ei ruveta enää höösäämään lapsen perään että oleppas nyt hiljaa kulta pieni. Siinä vaiheessa aika moni antaa jo periksi, ei viedä kieltoa/komentoa perille, vaan höllätään, jotta lapsi pysyisi edes hiljaa.

Ennen kyläilyä käy lasten kanssa pienen keskustelun siitä että kylässä vallitsee samat säännöt kuin kotonakin tai jopa jotain vähän lisääkin, koska kylässä määrää aina talon isäntä/emäntä. Säännöt voi käydä yksitellen läpi, tiedät jo ennakkoon että vaikkapa kylässä on suihkulähde pihalla ja sinne ei saa mennä tmv.

Hyviä keinoja on myös käyttää käytösvihkoa tai muuta houkutinta. Jos kyläily menee mallikkaasti saa "taulukkoonsa" kotona tarran ja tietyn verran tarroja saa jotain palkinnoksi. Idea varmasti tuttu.

 

Lapset täytyy pistää uskomaan. Ei tuon ikäiset kerrasta uskokaan, eivätkä usko ikinä jos kieltoa ei valvota. Jos kaupassa vaikka alkaa riehua, sitten lähdetään kaupasta pois. Jos kylässä ei tottele, sitten lähdetään pois. Karkkipäivä menee jne.

No sehän se onkin kun aina joutuu pistää rankaisut pystyyn ja sitten ainakaan ei kellään oo kivaa. Senpä takia en jaksa kyläilläkkään kun en osaa noita kasvattaa.

Ihmeellinen ajatusmaailma, jos lapsia ei voisi rankaista ts. komentaa myös ihmistelilmoilla.

Ite just viikonloppuna kylässä lasten kanssa jossa oli oma ranta. Ensin tein selväksi 3-vuotiaalle että rantaan tai laiturille ei ole asiaa ilman aikuista. Hetken uskoi, sitten unohtui ja meni kastelemaan rantaveteen varpaansa. Komensin kerran pois. Ei uskonut, sanoin että jos ei heti tule pois, vien sisälle. Ei uskonut, hain lapsen, vein sisälle (muut ulkona terassilla) . 15min huuti sisällä kurkkusuorana, sitten pyyhki kyyneleet, pyyti anteeksi ja sovittiin ettei rantaan mennä muuten sisälle uudestaan.

Sitten ei enää mennyt.

 

Ei lapset ikinä opi jos ette koskaan harjoittele noita tilanteita. Tiedän, vaikeaa on, ja itseä nolottaa ja hävettää kun lapset hölmöilevät. Yritä olla itse mahdollisimman rentona esim. kyläpaikassa. Lapset kummasti haistavat jos olet itse kireä ja jännittynyt, ja silloin alkaa tuo kuvailemasi ralli ja tottelemattomuus. Älä kulje ihan koko aikaa niskassa hengittämässä, vaan anna lapsillekin vähän vapauksia. Jos ihan hulluksi menee, niin sitten on lähdettävä pois ja yritettävä taas seuraavalla kerralla uudelleen.

 

Lapset täytyy pistää uskomaan. Ei tuon ikäiset kerrasta uskokaan, eivätkä usko ikinä jos kieltoa ei valvota. Jos kaupassa vaikka alkaa riehua, sitten lähdetään kaupasta pois. Jos kylässä ei tottele, sitten lähdetään pois. Karkkipäivä menee jne.

No sehän se onkin kun aina joutuu pistää rankaisut pystyyn ja sitten ainakaan ei kellään oo kivaa. Senpä takia en jaksa kyläilläkkään kun en osaa noita kasvattaa.

Ihmeellinen ajatusmaailma, jos lapsia ei voisi rankaista ts. komentaa myös ihmistelilmoilla.

Ite just viikonloppuna kylässä lasten kanssa jossa oli oma ranta. Ensin tein selväksi 3-vuotiaalle että rantaan tai laiturille ei ole asiaa ilman aikuista. Hetken uskoi, sitten unohtui ja meni kastelemaan rantaveteen varpaansa. Komensin kerran pois. Ei uskonut, sanoin että jos ei heti tule pois, vien sisälle. Ei uskonut, hain lapsen, vein sisälle (muut ulkona terassilla) . 15min huuti sisällä kurkkusuorana, sitten pyyhki kyyneleet, pyyti anteeksi ja sovittiin ettei rantaan mennä muuten sisälle uudestaan.

Sitten ei enää mennyt.

No meillä on just näitä tilanteita ja kun lapsia on kaksi, niin kaikki kaksinkertaisena. Ja sitten kun on vielä sellaiset käytöstavattomat lapset, jotka eivät rankaisusta huolimatta usko, niin moninkertaisena. Eli kastelee varpaansa, vien jäähylle. Jäähyn jälkeen on 10 min. kunnolla, kunnes menee taas rantaan, vien jäähylle, jne jne. Niin kauan kun vaan jaksaa toistaa. Ja siinähän se kyläilyaika meneekin sukkelaan ja sitten saadaan onneksi lähteä kotiin.

 

En tiedä, mutta meillä lapset ovat kautta aikojen olleet ihmeemmin puhuttulematta kylässä kauniisti. Ainoa mitä välttelen juuri tätä nykyä on pienillä siroilla ja täsmällisesti asetelluilla koriste-esineillä kuorrutetut paikat, joiden omistaja saa hepulin jos kaksi lasikoiraa vaihtaa paikkoja vierailun aikana.

Varaan muuten aika usein kyläpaikkaan mukaan omia leluja, piirtolevyn, helmipelin, jonkun auton tms. jonka parissa aika menee.

 

Siis jos lapsi tekee saman 10 kertaa, sun täytyy rankaista 11 kertaa. Kyllä se vähitellen alkaa uskoa. Paitsi jos lapsi tekee sen 10 kertaa ja sä rankaiset vain 9 kertaa, silloin ne ovat olleet aivan turhia. Vanhemmuus kun ei aina ole kivaa.

 

meil on hyvät käytöstavat kotonakin päivittäin käytössä,se ehkä auttaa lasta osaamaan käyttäytymään muuallakin

 

Kun lukee tätä ketjua niin kyläily, jonka pitäisi olla mukavaa ja rentouttavaa yhdessä oloa tuttujen kanssa, alkaa oikeasti näyttäytyä äidin ja lasten tahtojen taistelun tilana, äärimmäisen ikävänä paikkana.

Eihän sellaista kukaan täysjärkinen äiti tai lapsi halua kokea.

Kyllä alkaa olla todenteolla onnellinen siitä että on ihan 10 minuutin automatkan sisällä 6-7 kyläpaikkaa, joissa minun tai lapsien ei tarvitse yrittää olla yhtään kiltimpiä, mukavampia, tottelevaisempia tai parempia kasvattajia kuin kotioloissakaan ja joissa on tilaa ja mahdollista kohdata lapsia ja aikuisia lämpimässä ja lempeässä ilmapiirissä.

 

Ymmärrän ap:ta aika hyvin. Minulla on myös 3- ja 4- vuotiaat lapset... Kovasti ollaan opeteltu käyttäytymään ja koville tuntuu välillä ottavan. AIna tuntuu, että kaikkien muiden lapset on niin hyvin kasvatettuja ja hyvin käyttäytyviä ja sitten näm omat kuin pellosta revästyt.

Mulla on kyllä paha tapa pitää lapsia ehkä liikaakin lieassa, nipotan muualla ollessa ehkä turhankin pienistä asioista. Pitäs osata antaa liekaa enemmän etenkin tuolle isommalle, mutta...

 

meillä suku asuu kaukana ja käymme kylässä ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Ja vaikka meillä on rauhalliset ja kiltit lapset, ja nautin olla lasteni kanssa kotona, ja tämä rauhalllisuus on siis tosiasia (eskari, päiväkoti, ym todenneet, ei pelkästää minun mielipide vaan jopa niin, että enemmän saisivat tuoda itseään esiin, ovat todella hiljaisia ryhmässä) niin josatin kumman syystä kun menemme kylään sukuloimaan, alkaa aivan ihmekiehnääminen, pelleily, toisen ärsyttäminen, nauraa kihertäminen, joka päättyy itkuun.

Suvulla on se käsitys, että meillä on kauheat kakarat, vaikka ovat päiväkodin henkilökunnan mielestä lähestulkoon "liian" kilttejä. Siis sillä tavalla, että koskaan eivät ole konfliktin osapuolina vaan ovat hiljaisia ja antavat aina periksi.
Mutta tietenkään siellä ryhmässä eivät ole kahdestaan vaan yksin ilman siskoa.

Toisekseen kotona ovat myös rauhallisia ja erittäin hyvä keskittymiskyky. Tekevät tuntitolkulla helmistä koruja ym. mutta kylässä alkaa säätö ja vääntö.

Mistä johtuu?

 

meillä suku asuu kaukana ja käymme kylässä ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Ja vaikka meillä on rauhalliset ja kiltit lapset, ja nautin olla lasteni kanssa kotona, ja tämä rauhalllisuus on siis tosiasia (eskari, päiväkoti, ym todenneet, ei pelkästää minun mielipide vaan jopa niin, että enemmän saisivat tuoda itseään esiin, ovat todella hiljaisia ryhmässä) niin josatin kumman syystä kun menemme kylään sukuloimaan, alkaa aivan ihmekiehnääminen, pelleily, toisen ärsyttäminen, nauraa kihertäminen, joka päättyy itkuun.

Suvulla on se käsitys, että meillä on kauheat kakarat, vaikka ovat päiväkodin henkilökunnan mielestä lähestulkoon "liian" kilttejä. Siis sillä tavalla, että koskaan eivät ole konfliktin osapuolina vaan ovat hiljaisia ja antavat aina periksi.
Mutta tietenkään siellä ryhmässä eivät ole kahdestaan vaan yksin ilman siskoa.

Toisekseen kotona ovat myös rauhallisia ja erittäin hyvä keskittymiskyky. Tekevät tuntitolkulla helmistä koruja ym. mutta kylässä alkaa säätö ja vääntö.

Mistä johtuu?

siis vaistoavatko lapset arvostelevan asenteen, tai sellaisen että katsotaan tarkasti, vai onko kylässä tylsempää?

 

Toisaalta tuo koskee vaan sukua, yleensä tutuissa lapsiperheissä ovat ihan normaalisti ja kiltisti...

 

Kyläily arkipäiväistyy kun sitä tekee, jolloin lapset alkaa itsestään käyttäytyä hyvin. Eli sun pitää vaan mennä mennä ja mennä vaikka tulis ristiriitoja, kiukuttelua, häpeää. Näin se on toiminut meillä kaikissa jutuissa tosin me on noudatettu tätä periaatetta vauvasta asti eli se mikä tuntuu hankalalta niin ei kun tuulta päin vaan!

 

meillä suku asuu kaukana ja käymme kylässä ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Ja vaikka meillä on rauhalliset ja kiltit lapset, ja nautin olla lasteni kanssa kotona, ja tämä rauhalllisuus on siis tosiasia (eskari, päiväkoti, ym todenneet, ei pelkästää minun mielipide vaan jopa niin, että enemmän saisivat tuoda itseään esiin, ovat todella hiljaisia ryhmässä) niin josatin kumman syystä kun menemme kylään sukuloimaan, alkaa aivan ihmekiehnääminen, pelleily, toisen ärsyttäminen, nauraa kihertäminen, joka päättyy itkuun.

Suvulla on se käsitys, että meillä on kauheat kakarat, vaikka ovat päiväkodin henkilökunnan mielestä lähestulkoon "liian" kilttejä. Siis sillä tavalla, että koskaan eivät ole konfliktin osapuolina vaan ovat hiljaisia ja antavat aina periksi.
Mutta tietenkään siellä ryhmässä eivät ole kahdestaan vaan yksin ilman siskoa.

Toisekseen kotona ovat myös rauhallisia ja erittäin hyvä keskittymiskyky. Tekevät tuntitolkulla helmistä koruja ym. mutta kylässä alkaa säätö ja vääntö.

Mistä johtuu?

No eikö tuo ole aika selvää? Pitkä autossa istuminen, matkaväsymys, normaalista rytmistä poikkeaminen, tärkeiden mutta harvoin nähtyjen ihmisten tapaaminen ja sen jännittäminen ja siitä iloitseminen. Äiti ja isä, jotka haluavat myös puhua sukulaisten kanssa eivätkä juuri niin paljon huomioi lasta kuin muissa olosuhteissa. Vierastaminen, ujostelu ja muu harvinaiseen ja odotettuun tilanteeseen liittyvä, kaikki tämä purkautuu keskinäisenä nyhjyynä.

 

meillä suku asuu kaukana ja käymme kylässä ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Ja vaikka meillä on rauhalliset ja kiltit lapset, ja nautin olla lasteni kanssa kotona, ja tämä rauhalllisuus on siis tosiasia (eskari, päiväkoti, ym todenneet, ei pelkästää minun mielipide vaan jopa niin, että enemmän saisivat tuoda itseään esiin, ovat todella hiljaisia ryhmässä) niin josatin kumman syystä kun menemme kylään sukuloimaan, alkaa aivan ihmekiehnääminen, pelleily, toisen ärsyttäminen, nauraa kihertäminen, joka päättyy itkuun.

Suvulla on se käsitys, että meillä on kauheat kakarat, vaikka ovat päiväkodin henkilökunnan mielestä lähestulkoon "liian" kilttejä. Siis sillä tavalla, että koskaan eivät ole konfliktin osapuolina vaan ovat hiljaisia ja antavat aina periksi.
Mutta tietenkään siellä ryhmässä eivät ole kahdestaan vaan yksin ilman siskoa.

Toisekseen kotona ovat myös rauhallisia ja erittäin hyvä keskittymiskyky. Tekevät tuntitolkulla helmistä koruja ym. mutta kylässä alkaa säätö ja vääntö.

Mistä johtuu?

No eikö tuo ole aika selvää? Pitkä autossa istuminen, matkaväsymys, normaalista rytmistä poikkeaminen, tärkeiden mutta harvoin nähtyjen ihmisten tapaaminen ja sen jännittäminen ja siitä iloitseminen. Äiti ja isä, jotka haluavat myös puhua sukulaisten kanssa eivätkä juuri niin paljon huomioi lasta kuin muissa olosuhteissa. Vierastaminen, ujostelu ja muu harvinaiseen ja odotettuun tilanteeseen liittyvä, kaikki tämä purkautuu keskinäisenä nyhjyynä.

Harmmittaa kun tuntuu, että suku ei näe sitä näinn. Itsekin sen näin näen, mutta huomaan tiukalle vedetystä suusta ja muutenkin että eivät ymmärrä.

Että emme pidä kuria ym.

 

Ennakointi kannattaa myös. Mä kerron etukäteen lapselle, jos kyläpaikassa on joku erityisen kielletty juttu. Muistutan esim. pienistä vauvoista, joita ei saa jyrätä ja koirista, joita paijataan nätisti tai portaista, joihin ei saa mennä. Sit jos huomaan lapsen itse varovan näitä asioita, kehun kovasti. Näin lapsi saa myös huomiota, jolloin ei ala niin herkästi tolloilemaan sitä kerjätessään. Reissun jälkeen kerron, kuinka kiva lapsen kanssa on liikkua jos on osannut olla nätisti.

 

Ennakointi kannattaa myös. Mä kerron etukäteen lapselle, jos kyläpaikassa on joku erityisen kielletty juttu. Muistutan esim. pienistä vauvoista, joita ei saa jyrätä ja koirista, joita paijataan nätisti tai portaista, joihin ei saa mennä. Sit jos huomaan lapsen itse varovan näitä asioita, kehun kovasti. Näin lapsi saa myös huomiota, jolloin ei ala niin herkästi tolloilemaan sitä kerjätessään. Reissun jälkeen kerron, kuinka kiva lapsen kanssa on liikkua jos on osannut olla nätisti.

Meilläkin sujui nätisti ja oli kiva luukkua kun oli vaan tuo isompi...