Tuli mieleen tuosta koulukiusausketjusta, ajatteletteko että ihminen muuttuu ja voi aikuisena olla ihan erilainen?

Eli jos joku on vaikka ollut oikein kunnon koulukiusaaja ylä-asteella niin ajattelettoko hänen olevan aikuisenakin ihminen, joka ei niin väitä muista ihmisistä ja heidän tunteistaan.

Tai jos joku tyttö on vaikka katsonut muita nenänvartta pitkin ja pitänyt itseään parempana jne. kertooko se mielestänne hänen luonteestaan aikuisellakin iällä.

Itse ajattelen että perusluonne on jo olemassa nuorellakin ja määritän kyllä aikuisiakin ihmisiä sen perusteella mitä he ovat vaikkapa teini-iässä tehneet. En siis täysin allekirjoita näitä "olin silloin nuori ja tyhmä-selityksiä"

En sano että ihminen ei voisi muuttua, ja ainahan ikävän käytöksen taustalla voi olla muille näkymättömiä ongelmia vaikkapa kotioloissa tai itsetunnossa, jolloin kiusaaminen voi olla osa henkilön suojamuuria.

Itse huomaan silti ajattelevani niitä koulun kiusaajia edelleen ääliöinä, enkä esim. rekrytoijana kutsuisi haastatteluun sellaista ihmistä jos tulisi hakemuksissa vastaan.

 

Kyllä ne kaikkein veemäisimmät tyypit ovat myös pysyneet sellaisina.

 

Kai voi muuttua. Moni ei halua muuttua, koska se tekee liian kipeää nähdä, millainen on ollut. moni ilkeä ihminen kuvittelee olevansa joku muiden puolustaja Robin Hood. Nimittäin syitä löytyy ja keksitään, kun halutaan joku ihminen lytätä.

 

Kyllä voi muuttua. Tai ainakin pystyy suodattamaan asioita eri tavalla kuin lapsena, jolloin möläytti kaiken ja siitä tulee kiusaamista. Aikuisena pystyy arvioimaan paremmin, mikä on sopivaa käytöstä ja sosiaalisten syhteuden sujuvuuden kannalta välttämätöntä.

 

Kyllä todellakin olen sitä mieltä, että ylä-asteella kusipäiset nuoret on sitä samaa aikuisenakin. Ei ylä-asteella suoritettua järjestelmällistä kiusaamista selitä tekijän nuoruus missään määrin.

 

no itse olin koulukiusattu, ja edelleen ajattelen et koulukiusaajat on samoja ääliöitä edelleen. tosin poikkeuksiakin on, muutaman kiusaajan kanssa on ihan hyvät välit. ei muistella pahalla.
mutta osa kiusaajista katsoo edelleenkin nenänvartta pitkin. mutta onneksi suurinta osaa en ole enää ikinä tavannut

 

Mä olen aina ollut sellainen, etten ole halunnut jättää ketään ulkopuolelle enkä ole koskaan tuntenut tarvetta kiusata ketään. Onko se sitten nykyajan kasvatuksessa vika vai lasten ja nuorten luonteissa jos syrjitään tai kiusataan...

 

Mä olen aina ollut sellainen, etten ole halunnut jättää ketään ulkopuolelle enkä ole koskaan tuntenut tarvetta kiusata ketään. Onko se sitten nykyajan kasvatuksessa vika vai lasten ja nuorten luonteissa jos syrjitään tai kiusataan...

No mutta jos sä olet sellainen, ei se tarkoita että kaikki muut ovat sellaisia tai että vika olisi vain kasvatuksessa. Kyllä mun mielestä kusipäät ovat sellaisia aika pitkälle syntyjään. Ja sellaisina pysyvät. Mä en halua olla missään tekemisissä niiden kusipäiden kaa, jotka oli mulle tosi vittumaisia yläasteella.

 

Mä olen aina ollut sellainen, etten ole halunnut jättää ketään ulkopuolelle enkä ole koskaan tuntenut tarvetta kiusata ketään. Onko se sitten nykyajan kasvatuksessa vika vai lasten ja nuorten luonteissa jos syrjitään tai kiusataan...

Nykyajan?

Määrittele nykyaika... Aina tuota on ollut.

 

Kyllä voi muuttua. Tai ainakin pystyy suodattamaan asioita eri tavalla kuin lapsena, jolloin möläytti kaiken ja siitä tulee kiusaamista. Aikuisena pystyy arvioimaan paremmin, mikä on sopivaa käytöstä ja sosiaalisten syhteuden sujuvuuden kannalta välttämätöntä.

Samalla tavalla ajatteleva ihminenhän siellä kuitenkin on alla, vaikka oppisikin suodattamaan sanomisiaan. Jos vaikka ylä-asteella on haukkunut ulkomaalaisia nuoria ja aikuisena edelleen inhoaa heitä, mutta tajuaa ettei kannata sanoa sitä ääneen, niin ei ne arvot edelleenkään ole kohdallaan, vaikka sanomisiaan hillitsisikin.

 

Nykyajan?

Määrittele nykyaika... Aina tuota on ollut.

Totta. Ehkä musta vaan tuntuu siltä että nykyään on tuollaista, kun aikuisella iällä ei enää katsele maailmaa niiden vaaleanpunaisten silmälasien läpi mitkä lapsena oli päässä. Aika kuultaa muistot ja tuntuu että maailma muuttuu huonompaan suuntaan, vaikka tosiasiassa sitä vaan herää todellisuuteen.

 

Kyllä minulla on parista ihmisestä edelleen aika negatiivinen kuva, mutta toisaalta en ole heihin aikuisiällä halunnut mitään yhteyttä pitää tai ottaa selvää millaisia nykyään ovat. Ala-asteella minua kiusasi välillä eräs lapsi ja olen myöhemmin tajunnut, että hänellä on ollut kotona vähän huonot oltavat ja muutakin vaikeaa, esim. hän oli jo lapsena tosi ylipainoinen ja varmaan halusi ottaa jonkun heikomman ja pienemmän silmätikuksi, ettei itse sellaiseksi joutuisi.

Itse yllätyin kun sain aikuisena tietää, että minusta ei kaikki pitäneet yläasteella. En mä nyt siis kuvittelekkaan, että kaikkien olisi tarvinnut minusta varsinaisesti pitää, mutta omasta mielestäni olen ollut aina ihan sosiaalinen enkä tietoisesti ole kiusannut ketään. Ne ketkä minusta eivät pitäneet eivät olleet mitään kovin hyviä tuttujani enkä heitä varsinaisesti edes tuntenut. Ei minulla heitä vastaan ollut mitään, mutta kaveripiirit oli vaan eri ja asuttiin vähän erisuunnalla jne. He olivat saaneet minusta vaikutelman, että olin just sellainen nenänvartta pitkin katsoja. Minusta tämä oli aika ikävää kuultavaa...Vuosia myöhemmin vaan tapasin pari eräissä juhlissa ja nyt ollaan törmäilty muissakin yhteyksissä ja kerran eräs vaan kommentoi, että et sä olekaan sellainen kun luulin ennen : /

 

Yks poika kiusas mua ala-asteella ja oli tosi vittumainen luonne. Satuin törmää häneen 20 vuotiaana baarissa ja olin sillä hetkellä työtön (menossa takas koulun penkille). Kun sanoin, että olen työtön hänen kysyttyään, hän puhkesi nauruun, sellaiseen ivalliseen. Hänhän oli rikkaan perheen kakara ja yliopistossa. Tuli sellainen fiilis, että kusipää mikä kusipää. Samanlaisena on ja pysyy.

 

Mä sanoisin, että erittäin harvoin. Ja jos tulee isompi muutos, niin silloin syynä on yeensä joku suuri muutos esim. uskoon tuleminen tai vastaava. Muutoin uskon sen perusluonteen säilyvän samana. Mä olen ainakin aina ollut tällainen samanlainen. Toki on kasvanut henkisesti, viisastunut ja muuta "hienosäätöä", mutta se perusluonne on ihan sama

 

Tyty heräsi, palaan myöhemmin.

 

Samanlainen mulkku olen vieläkin mutta sen ansiosta olen päässyt näin pitkälle urallani.

 

Moni vanhempi opettaa liiallisella hyysäämisellä lapsiaan kiusaajiksi. Kun mikään teko ei ole lapsen vika vaa aina syytetään koulua, kavereita ym... Lapset oppii että saavat tehdä mitä vaan ja äiti ja isi tullee sanoo että ei se sun vika ollu vaan ton toisen. Omia lapsia pitää myös osaata komentaa ja kieltää kin tekevät väärin. Pienestä asti kun saavat tehdä mitä haluavat, eivät tunne rajoja myöskään yläasteella.

 

[QUOTE="Jjjj";21951573]Samanlainen mulkku olen vieläkin mutta sen ansiosta olen päässyt näin pitkälle urallani.[/QUOTE]

Mä en usko siihen, että uralla edettäisiin olemalla mulkku. Kuka muka haluaisi kollegakseen ihmisen, jonka asenne on peestä. Mä olen edennyt uralla aika vauhdilla nuoreen ikääni nähden, kesken opiskelujen repäistiin 21-vuotiaana päällikön pallille ja siitäkin on suunta ollut ylöspäin.
Mutta kyllä mä olen edennyt hyvällä asenteella ja tietenkin tekemällä työni hyvin.

 

Minä en oikeastaan osaa sanoa, en ole tekemisissä kenenkään sellaisen kanssa, jonka olisin tuntenut jo teini-iässä, ellei siskoa oteta lukuun. Hän on niin likeinen kuitenkin, etten osaa soveltaa tätä häneen. En oikein tiedä mitä kenestäkin on tullut. Omasta mielestäni olen itse aika samanlainen kuin olin teini-iässä. Ne varsinaiset tyhmyydet tuli tehtyä nuorena aikuisena.

 

No mutta jos sä olet sellainen, ei se tarkoita että kaikki muut ovat sellaisia tai että vika olisi vain kasvatuksessa. Kyllä mun mielestä kusipäät ovat sellaisia aika pitkälle syntyjään. Ja sellaisina pysyvät. Mä en halua olla missään tekemisissä niiden kusipäiden kaa, jotka oli mulle tosi vittumaisia yläasteella.

Voiko lapsi muka olla kusipää jo syntymästä?

 

Mä uskon enemmänkin käyttäytymiseen, kuin pysyvään luonteeseen. Ihminen tekee jatkuvasti itsenäisiä valintoja. Kyllä ihminen voi aikuistua, mutta voi olla myös aikuistumatta.

 

Voiko lapsi muka olla kusipää jo syntymästä?

Lapsethan syntyvät itsekkäinä. Toisille on empatian omaksuminen helpompaa kuin toisille. Joillekin se on silkka mahdottomuus.

 

Mä olin koulukiusaaja ala-asteelta kasille, kunnes jotenki päässä niksahti ja aloin puolustaa kiusattuja ja viettää aikaa syrjittyjen kanssa, jotta he eivät olisi yksinäisiä. Tuli sit muilutettuuki parii kiusaajaa, vaikka kumminki kuuluin "pahoihin poikiin". Mitä nykyään tulee, niin kyl välitän jollain muotoo ihmisistä, mut en sit taas kumminkaan ala puuttumaan muiden ongelmiin. Hoitakoot ite

 

Mä uskon enemmänkin käyttäytymiseen, kuin pysyvään luonteeseen. Ihminen tekee jatkuvasti itsenäisiä valintoja. Kyllä ihminen voi aikuistua, mutta voi olla myös aikuistumatta.

Mutta eikö juuri ihmisen luonne ole asia, joka vaikuttaa siihen minkä valinnan hän tekee. Elämä on valintoja, mutta toiset tekevät valintansa muut huomioon ottaen, toiset vain itseään ajatellen. Itse ajattelen niin että ihmisen tietynlainen käyttäytyminen johtuu nimenomaan hänen luonteestaan. (Lukuunottamatta esim. tietylle ikävaiheelle ominaista käyttäytymistä pikkulapsilla jne.)

 

Mutta eikö juuri ihmisen luonne ole asia, joka vaikuttaa siihen minkä valinnan hän tekee. Elämä on valintoja, mutta toiset tekevät valintansa muut huomioon ottaen, toiset vain itseään ajatellen. Itse ajattelen niin että ihmisen tietynlainen käyttäytyminen johtuu nimenomaan hänen luonteestaan. (Lukuunottamatta esim. tietylle ikävaiheelle ominaista käyttäytymistä pikkulapsilla jne.)

Älykäs ihminen kykenee tekemään luonteensavastaisia valintoja.