Heippa täältäkin
Bongasin tämän vasta nyt, vaikka aika ahkerasti palstoja luenkin. Meille odotetaan toista rv 15, esikoinen on nyt 1v7kk ja ollaan myös Uudenkaupungin liepeiltä. Ikää on 28v. ja kotiäitinä.
nopa: Me ollaan muutettu pk-seudulta viime talvena, mutta ei olla vieläkään tutustuttu oikein paikallisiin :/ Perhekahviloissa ollaan käyty, mutta ei oikein ole hyvänpäiväntuttuja kummempia saatu, joka harmittaa, kun olisi kiva täälläkin käydä kahvilla tai leffassa jonkun kanssa.
Paha olo tai sellainen kesto-kuvotus mulla meni ohi, kun tuli 12viikkoa täyteen, samoin pahin väsymys laantui, vaikka kyllä mulle nytkin maistuu 2h päikkärit 9-10h yöunien lisäksi...
Ruoka maistuu myös huomattavasti paremmin ja etenkin kaikkea roskaruokaa tekee mieli
Mielialat vaihtelee äärilaidasta toiseen nanosekunnissa edelleen, miesparka
Itku tulee päivittäin ihan mistä vaan, pienimmästäkin riidanpoikasesta tai kauniista sanoista jossain biisissä, huoh.
Noista
peloista sen verran, että mulla meni esikon odotusaika tosi simppelisti, ei ollut juuri mitään vaivoja eikä muita, en osannut mitenkään edes pelätä, että joku olisi ollut huonosti. Synnytykseen menin ihan avoimin mielin. Tiesin ennalta, että kipukynnys on aika matala, joten kivunlievitykseen en ottanut kummemmin kantaa, sanoin vaan kätilöille, että mennään tilanteen mukaan. Alkuun kun supistukset alkoi olemaan säännöllisiä ja pikkuhiljaa tuntumaan, niin otin ilokaasua, joka oli mulle koko loppuajan oikea henkireikä ja lisäksi pahimmassa hetkessä laitettiin epiduraali, jota ilman olisin varmaan menettänyt järkeni
En missään nimessä halua pelotella ketään, mutta hemmetin kipeäähän se tekee, sitä ei voi kukaan kieltää ja kannattaa tosiaan olla mieli avoimena eikä pitää kynsin ja hampain kiinni siitä, mitä on etukäteen ajatellut, koska tilanne on ihan uusi eikä voi tietää, miten itse kipuun ja muuhun suhtautuu sitten kun on sen aika. Mulle tehtiin myös episiotomia paikallispuudutuksessa, koska lapsi tuli avotarjonnassa (kasvot ylöspäin, enkä mä siinä tilanteessa tiennyt enkä edes huomannut, että se leikattiin, olin niin kipeä ja sekaisin ja halusin penskan vaan pihalle
), johon tuli runsaasti tikkejä, mutta ne parani loppujen lopuksi tosi nopeasti ja jäi ihan siisti arpi. Seuraavassa synnytyksessä en sitä kyllä haluaisi, jos ei ole pakko, kun kyllähän tikit aina on tikit ja haava isohko ja pitkittää paranemista ja olotilan kohenemista. Mä olin sairaalassa 5päivää, joka oli ihan sopivasti, sain parannella rauhassa, nukkua ja syödä ja opetella käsittelemään vauvaa kunnolla.
Oho, tulipa pitkä stoori, sori