Tukea ja turvaa

["Yksinkö"]

Olen jo monen vuoden ajan tuntenut itseni olevan masentunut. Vähän aikaa sitten täytin vasta 22-vuotta ja olen tuntenut masennusta jo 9-luokalta asti. Haikeus alko siitä kun parhaan ystäväni kanssa on lähes aina ollut riitaa ja epäluottamusta ja silloin se meni jo rikki niin ettei vapaa-ajalla enää nähty. Lukiossa minulla ei enää ollut yhtään sellaista kaveria joiden kanssa olisin ollut koulun ulkopuolella. Joskus olin yksinkin välitunneilla. Yritin kyllä kovasti aina kysellä monilta, että nähtäski koulun jälkeen ja viikonloppuna. Kyllä siitä sit sovittiin et joo, mut sit lähen aina tuli perästä viestiä et nyt ei sitten käykkään. Koskaan kukaan lukio ajasta tähän päivään asti ole minulta kysynyt, että halusiki joku nähdä mua. Harvoin olen vanhoja kavereitani nähnyt, mutta nekin minun aloitteestani. 3 vuotta sitten kuitenkin tapasin poikaystäväni, meilläkin on ollut ylä- ja alamäkiä.. niinkuin varmasti kaikilla. Mutta silti jotain puuttuu, poikaystäväni ei halua erota, mutta silti syyttää minua aina kaikista riidoista. Minä olen muka alkulähde kaikkiin riitoihin. Olin sitten koko viime viikon porukoillani kylässä kun en ollut käynyt siellä vähään aikaan, kun he asuvat 500 km päässä minusta. Maanantaina poikaystäväni lähti työreissulle ja tuli eilen keskiviikkona. No äsken se sitten lähti katsomaan peliä, eikä vähät välittänyt siitä kun ilmaisin mielitpiteeni siitä kun oisin halunnut puolentoista viikkoon sen yhden ainoin vapaa päivän viettää hänen kanssaan. Lähti vain ja sanoi että ''no tuun parin tunnin päästä, meillä on aikaa viettää yhessä 2 tuntia, sitten lähden takaisin kavereilleni katsomaan Suomi-USA.'' Että näin. Ymmärrän, että urheilu on hänelle kaikki kaikessa, mutta miksi hän ei voinut katsoa näitä pelejä minun kanssani? Ja sekin vielä kun emme ole olleet toistemme lähellä edes yli kuukauteen.
Minulla ei ole ketään kavereita, poikaystävälläni on todella paljon kavereita, enkä niitä häneltä halua viedäkään pois. Yritän antaa hänelle tilaa ja aikaa olla myös kavereiden kanssa, mutta itse en koskaan saa sitä aikaa häneltä. Jos johonkin vaikka oltaisiinkin lähössä kahdestaan, niin voin jo melkein arvata että kohta kuuluu kysymys: ''Haittaako jos kysyn Villeä ja Vallea mukaan?'' Kysymyksestä hermostun jo mielessäni niin, että tiuskaan vain: ''joo ihan miten tykkäät.''
Käytännössä, olen aika yksin.
Tunnen olenvani muutenkin niin masentunut, kun tuntuu siltä etten oikeen kelpaa kenellekkään. Vaihdoin työpaikkaakin Etelä-Suomeen ja ajattelin, että sieltä voisin saada uusia tuttavuuksia, mutta tässä jo puoli vuotta siellä olleena en saa oikeen kontaktia kehenkään. Minulle ons attunut niin monia vastoinkäymisiä jo, että uudet sellaiset vaan tuntuu masentavan lisää. Olen pyytänyt poikaystävältäni tukeakin, jota hän aina lupaa. En voin kosaan näe sitä tukea. Kaipaisin ihmistä jolle puhua, kaipaan ihmistä jolta saada tukea ja lä'heisyyttä. En jaksa olla enää yksin vapaa-ajalla kämpällä. En saa enää itseäni edes ulos yksin, koska se tuntuu liian raskaalta. Elämä ympäriltäni tuntuu kuolleen.

 

["Voi"]

Sun pitää nyt vaa lähtee sielt sun kämpästäs liikeelle ja kierrellä kaupungissa vaikkapa bileissä. Siellä yleensä törmää uusiin tuttavuuksiin. Ja jos haluut jonku jolle puhua ni mä oon tässä. Kuuntelen mielelläni

 

[Doctor GR]

Nyt kuules tyttö otat ittees niskasta kiinni ja laitat parhaat vaatteet mitä sult löytyy ja lähet illalla baariin. Kuten "Voi" sano ni siellä törmää uusiin tuttavuuksiin. Eli bilettää

 

[Mintus]

Koita keksiä harrastus josta saisit itsellesi omia ystäviä ja sitä kautta itsellesi sellaista "omaa" tekemistä. Kun kummallakin on sitten omaa aikaa, niin jotenkin se yhteinen aika tulee arvokkaammaksi myös poikaystäväsi mielestä.
Nythän taitaa olla niin että sinä olet käytettävissä aina ja kaveri ei sitten osaa edes arvostaa sitä että saa olla kanssasi.
Jos tuntuu ettet keksi mitään harrastusta, niin miten olisi jokin "ystävä-kurssi" jossa itse alkaisit ystäväksi yksinäisille. Siitä saisit tärkeää vuorovaikutusta elämääsi ja sitä kautta sinun olisi helppo löytää sitten oikeita ystäviä myös itsellesi, kun näkisit mitä muiden yksinäisten elämä on. Välillä käy niin että ei itse enää löydä omaa tietään ulos yksinäisyydestä ja silloin siihen tarvitaan valmiita tienviittoja joita seurata. Tuollainen ystävä-palvelussa toimiminen voisi olla sinun tienviittasi ja saisit myös itseluottamusta siihen että joku oikeasti odottaa ja pitää käyntiäsi tai yhteydenottoasi tärkeänä.