M
Miss dd
Vieras
Hei hyvät kanssaihmiset!
Tämä asia on jo hieman klisee, aivan kuin pettäminenkin mutta... Nostan tämän asian esille, nimittäin tuijottamisen ja sen, missä kulkee raja.
Itse elän parisuhteessa (toistaiseksi?), missäolen huomannut miesystäväni mielenkiinnon muihin naisiin, hän katsoo heitä autosta, kaupasta ja missä milloinkin liikumme tuijottamalla. Aiemmista suhteista on sen verran kokemusta, että edelliset miesystäväni eivät ole ""huomanneet"" muita naisia vaan käyttäytyneet asiallisesti minua kohtaan ja osoittaneet rakkautta. Tästä pidin ja vasta nyt ymmärrän nykyisessä suhteessani, kuinka hienoa se oli. Mutta en kaipaa menneeseen vaan katson tulevaisuuteen.
Olen näyttävä kaunotar ja olen saanut osakseni miesten kuin naistenkin huomiota tuijotuksen kohteena. Pukeudun tyylikkäästi ja asiallisesti ja minulla on terveellä pohjalla oleva itsetunto, olen sinut itseni kanssa ja otan vastuun virheistäni. Kuitenkin minusta on epäkunnioittavaa mieheni käytös itseäni kohtaan, sekä myös niiden jotka minua tuijottavat heidän naistaan kohtaan, joka heidän vierellään seisoo. Olen huomannut, että moni mies jonka katse harhailee minuun enemmän, olisi valmis pettämään kumppaniaan. Tässäkö syy, että etsitään riistaa nautinnoilleen jos niihin vaikka vastataan vaan pelkästä silmänilosta? Olen jotenkin vain niin vanhanaikainen että uskon rakkauteen, missä kukaan eikä mikään mene toisen edelle ja jos toisesta todella välittää, voi vain rekisteröidä että ""ai, onpas komea mies tai näyttävä nainen"" ja se on siinä, ei tuijottamalla.
Kun olen huomauttanut miesystävälleni muiden katselusta hän sanoo ettei hän voi persoonaansaan muuttaa. Kerroin hänelle, että hän saa pitää silmänsä aisoissa tai jos hänen persoonansa on todella ahnas muihin naisiin, hän saa jäädä historiaan. Tilanne on sen osalta parantunut, mutta en luota häneen. Mietin vain olenko niin helkatin typerys sietäessäni tätä, sillä intuitioni kertoo luottamuksen menettämisestä.
Kirjoituksessani puhun naisena miehistä, mutta kyllä naisetkin kuuluvat samaan kastiin miesten kanssa.
Kertokaa kokemuksistanne!