...ja kuoleman kaipuuta. Sitä minulle tarjosi Triptyl. Lääke määrättiin minulla kuukausia kestäneeseen selkäkipuun. Kivun syitä ei ole juurikaan tutkittu eikä tulehduskipulääkkeet sovi minulle Marevan-lääkityksen vuoksi. "Hoidoksi" sairaslomaa ja pilleriä purkista. Siinäpä varmasti monelle varsinainen kuoleman koktail. Otin puolentoista viikon ajan 10mg iltaisin, kunnes heräsin aamulla päässäni ainoa ajatus ja toive siitä, etten olisi herännyt enää koskaan. Makasin toista tuntia sängyssä käsittämättömän ahdistuksen vallassa ja yritin kääntää ajatukseni mieluisammalle kanavalle. Ei onnistunut. Pakotin itseni ylös sängystä, koska näytti selvältä, ettei tuo ahdistus minua hengiltä kuitenkaan ota, vaikka kuinka toivoisin. Itkin seuraavat pari tuntia hirvittävän ahdistuksen vallassa. Mahdollisten viekkareiden pelossa nirhasin illalla terävällä veitsellä 10 millisen pillerin puoliksi ja otin vielä sen. Siitä on nyt kolme päivää ja tuo puolikas jäi viimeiseksi tätä lääkettä. Olo ei ole juurikaan kohentunut. Tänä aamuna taas niin valtava ahdistus, että tilasin aikaa lääkärille. Ajan sain huomiselle.
En ollut ahdistunut enkä liioin masentunutkaan ennen Triptylin aloitusta, ehkä hieman tavallista alakuloisempi pitkään jatkuneiden kipujen vuoksi. Kipuun lääkkeellä ei juuri vaikutusta ollutkaan. Hoitovastetta varmaan olisi joutunut odottelemaan pidempään, mutta lääkkeen aiheuttaman ahdistuksen vuoksi se on viimeinen asia mitä enää ikinä suuhuni pistäisin. Tällä hetkellä luen "lääkkeeksi" käyttäjäkokemuksia näiltä keskustelupalstoilta ja yritän pitää itseni jotenkuten kasassa huomiseen. Pelottaa, että Triptylin kokeilu on pistänyt meikäläisen aivokemiat niin uuteen uskoon, ettei pelkästään sen lopettaminen tilannetta korjaakaan. Kolme päivää on kulunut ja ahdistus sen kun jatkuu vain. en suosittele tuota myrkkyä kenellekään!