Toukokuun vauvat 2010

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Elina77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kovasti voimia Danzee. Päiviä, jolloin ahdistaa, kiukuttaa ja väsyttää tulee meille kaikille. Se on vaan niin kovin tuhrauttavaa, kun vauva itkee eikä äiti osaa auttaa.
Onneksi jokainen päivä on askel eteenpäin eikä vauva-aika onneksi kestä ikuisesti. Pidän peukkuja pystyssä, että poika on nukahtanut ja olet päässyt kauppaan.

Jo-jolle myös jaksamista odotteluun!
T. Kamomilla
 
Ei se helppoa ole täälläkään...

Mun yöunet on ollut 15-45 minuutin luokkaa, poikaa murisee, ärisee ja valvoo kaikki yöt sekä syö kahden tunnin välein yöllä. Tyttö nukkuu hieman pidempiä pätkiä mutta ei se lohduta yhtään kun toinen on yöt hereillä ja toinen päivät eli hetkeäkään itselle. Samaa voisin sanoa omasta elämästäni, vihaan tätä ja haluaisin töihin, aikuisten ihmisten pariin. Päivisin kaikki aika menee syöttämiseen, vaippojen vaihtamiseen ja pullojen pesuun ja keittämiseen, joskus päästään ulos vaunuilla mutta täällä missä asutaan ei ole kauppaa eikä tuttuja että sais jonkun kanssa jutella. Vanhan kodin lähellä oli sentään mun työpaikka mihin oli kiva mennä, siellä työn luonteesta johtuen oli jollakulla aina aikaa jutteluun... Meillä noi onneks rauhoittuu kun vaunut lähtee liikkeelle...

Mä vihaan tätä, itseäni ja vielä enemmän itseäni kun ajattelen noin ja haluaisin olla joskus ihan vaan yksin ja tehdä jotain itselle rakasta asiaa. Mun raskausaikakin kun oli ihan perseestä enkä silloinkaan päässyt mihinkään....
 
Voi Danzee! Ihan tuli tippa linssiin, kun luin kirjoituksesi. Vauva on todella sitova ja sen itkun tulkitseminen ei ainakaan itseltä onnistu erityisen hyvin. Yleensä päädyn imettämään lisää, kun hän itkee pitkään. Mutta itse yritän pitää myös mielessä sen tosiasian, että ei vauva ilman syytä itke. Jokin hänellä on silloin pielessä ja minun tehtävä on selvittää syy. Meillä lisäongelmia tuo minun ja pikkuisen terveys; verikokeissa on rampattu ja huomenna mennään taas. Ei mitään vakavaa, mutta selvittää pitää. Normaaleja kuntoilujani en ole voinut edellä mainitusta syystä aloittaa, vaikka mieli tekisi.

Minua inhottaa tuo helle. Hikoilen kuin pieni sika heti, kun laitan itseni ulos. Tee siinä sitten vaunulenkkejä :/

Jaksamista myös Brushille, rankalta kuulostaa sinunkin vauva arkesi!
 
Itsekin koin ekan lapsen jälkeen jonkinasteista masennusta, olin todella itkuinen ja tyyliin aamutakissa aamusta iltaan. Mutta se menee kaikki jälkeenpäin mietittynä niin nopeasti. Kovasti jaksamista ja muistakaa pyytää apua, itselleni riitti hullun pitkät vaunuttelut eli raitis ilma sai mielen aina piristymään. Toisen aikana mitään tällaista ei ollut. Saa nähdä miten hormonit nyt tämän synnytyksen jälkeen heittelevät. Se on kyllä todella hurjaa miten paljon nainen joutuu kokemaan raskauden, synnytyksen ja vielä vauva-ajan aikana. Silti täytyy sanoa, että se kaikki menee liian nopeasti, mutta aika aikansa kutakin.

Eli olen JO-JO76 edelleen yhtenä kappaleena...kyl alkaa aika lailla kypsyttämään ja lähinnä hirvittämään vauvan paino...viimeksi kun tuolloin 36 viikolla arvioitiin ja nyt ei harmaata aavistusta kuinka iso jo on. Toinen lapseni syntyi 41+1 ja painoi 3990g, synnytys oli aika nopea, sairaalassa olimme sinne päästyämme n.45min ja ponnistusvaihe kesti 4min. Mut eipä se silti takaa mitään...siitä on nyt kolme vuotta ja joka kerta on niin yksilöllinen....jännittää ja pelottaakin aikalailla...tää yliaika on kyl kaikista pahinta...

Miehen kaverit on kyl suunnitellu tän syntyvän huomenna=)....tietty varpajaiset lauantaina...=)

No huominen tai mieluummin jo tää päivä sopis kyllä mulle. Huomenna taas neuvola..

Joonaella81 40+6
 
Kiitos palautteesta.. Sekin kun helpottaa oloa jo vähän, että saa asian jaettua näin tätä kautta.. Päivä on jatkunut samalla lailla kitisten ja mulla vieläkin sellainen olo, että hetkellä millä hyvänsä itku tulee.. On myös omalla tavallaan mukava kuulla, että en ole ainoa jolla tällaisia tuntemuksia on, vaikka en tällaista paskaa fiilistä kyllä kellekään muulle toivoisi..

Sain soitettua ydelle läheisimmistä ystävistäni, jos hän olisi voinut tulla katsomaan poikaa siksi aikaa, kun kävisin itse nopsaan kaupassa.. Siis tälle ystävälleni, joka on jo kohta kolme vuotta toivonut miehensä kanssa lasta, mutta ei ole raskautunut.. Selitin hänelle, että poika on ollut itkuinen koko päivän ja en ole edes kauppaan päässyt, kun oma miehenikin on töissä jne.. Ystäväni oli juuri shoppailemassa ja avunpyyntöni kuullessaan hän vastasi "Voinko mä miettiä tätä vai pitääkö vastata heti, kun mulla saattaa olla jotain muutakin tekemistä...".. Tuli tosi paha mieli.. :( Valehtelin sitten ystävälleni, että eräs muu tuttava pääsee varmaankin tulemaan ettei ystäväni tarvitse alkaa asiaa miettimään, kun mieheni aikoi muka kysyä tältä toiselta tyypiltä samaa palvelusta.. Ei olisi ollut mielestäni valtavasti vaadittu, että olisi tullut katsomaan silloin nukkuvaa poikaa puoleksi tunniksi shoppailunsa lomassa.. Eipä tule kysyttyä toista kertaa..

Mulla ei vaivaa lapsen itku sillä lailla, että tuntisin itseni huonoksi äidiksi.. Tämä johtunee siitä, että en miellä itseäni äidiksi vielä ollenkaan ja poikakin tuntuu edelleen jotenkin vieraalta.. Ei omalta ollenkaan.. Kyllä sen tajuan, että ei tuo ihan huvikseen itke, mutta itku ärsyttää minua silti... Konemaisesti koitan parhaani tehdä ja selvittää mikä on vialla, mutta en taida olla toistaiseksi siinä kovin hyvä..

Päivän aikana poika on nukkunut lähinnä 15-30 minuutin pätkiä, joten väsynyt on varmasti.. Yhden ptdemmän pätkän nukkui kanssa, jossa välissä itsekin hieman lepäsin.. Kun muuta en keksinyt keitin sokerivettä ja noilla tipoilla oon koittanu sitten tuota rääkyjää hieman hillitä ja on tuo ehkä hieman toiminutkin.. Onneksi mies tulee parin tunnin päästä kotiin.. Sovittiin, että mies hoitaa poikaa ensi yön (hänellä töihin vasta illaksi) ja mä nukun korvatulppien kanssa sohvalla.. Maltan tuskin odottaa..

-Danzee83 + Itiö 4vk-
 
Hei,

Toivotan omasta puolestani paljon voimia Danzeelle ja Brushille ja kaikille muilla vauva-arjessa tsemppaileville, ja tietty myös kaikille yliaikaisille jotka odottavat tuskastuneina synnytystä!
Kaksi ensimmäistä lastani syntyivät molemmat melkein kaksi viikkoa yliaikaisina, joten tiedän kuinka tuskastuttavalta jokainen ylimääräinen päivä voi tuntua.

Molempien ensimmäisten vauvojen kanssa koin myös jonkinsortin masennusta, olenkin aika yllättynyt ja onnellinen siitä kuinka näiden kaksosten kanssa fiilikset ovat olleet aika tasaisia. Eka lapsi on kyllä varmaan kaikille iso sopeutumis-shokki. Itse asuin ekan lapsen saadessani ulkomailla vailla sukua ja vertaistukea, olin tosi nuori ja mieheni paahtoi töitä opiskelujen lisäksi, eli olin TOSI yksin. Lisäksi vauva (vaikka muuten aivan ihana) ei koskaan viihtynyt missään muualla kuin sylissäni, eli tuntui siltä etten mitään breikkiä saanut. Terapiani oli (niinkuin joku aiemmin suositteli) tehdä tunteja kestäviä kävelylenkkejä kärryillä tai nukkua perhepedissä sillä vauva ei muuten suostunut nukkumaan, ja ottaa vastaan kaikki sosiaaliset kontaktit vähänkään ystävälliseltä tyypiltä joka sitä tarjosi.

Toisen vauvan kanssa olin Suomessa ja menin mukaan kaiken maailman mammakahviloihin ja kahvipiireihin vaikka alussa se tuntui teennäiseltä, pikkuhiljaa sitä tutustui erilaisiin ihmisiin ja löytyi jopa ihan sydänystävä puistosta. Jos pakottaa itsensä liikkeelle tulee päiviin rytmiä ja oma uskallus olla vauvan kanssa ihmisten ilmoilla nousee. Ei kukaan kuole vauvan itkusta vaikka se voi tuntua kauhealta jos vaikka bussissa sitä joutuu kuuntelemaan. Kannattaa mielessä kartoittaa paikat joissa voi pysähtyä syöttämään lasta tai ihan vaan etsiä sovituskoppi tai tuoli. Ja jo varautua siihen että pieninkin kauppareissu voi kestää ikuisuuden.

Ekan vauvan kanssa elin hetken todella pimeässä suoritustunnelissa ja tuntui siltä että oma persoonani oli täysin alistettu vauvan hoitoon. Mielessäni kuvittelin että se tulisi tuntumaan samalta seuraavat 18 vuotta. Mutta niinkuin vanha viisaus sanoo, vauva-aika menee nopeasti ja jokainen kehitysaskel tuo helpotusta! Heti kun oppi vähänkin ymmärtää vauvan viestejä ja kun päiviin sai ennakoitavaa rytmiä, alkoi kummasti helpottumaan. Viimeistään vauvan ensihymy toi rakkauden ja palkitsi kaiken muun. Vauvanhoito ilman vuorovaikutusta voi olla tosi rankkaa.

Se mikä myös helpottaa on että pitää itsekkäästi kiinni joistain omista jutuista joka pitää oman persoonan koossa. Minulle ne ovat olleet ihan pieniä mutta samalla suuria kuten lukeminen, myöhäiset telkkariohjelmat, meikkaus, aamukahvi Hesarin kanssa, opiskelu jne.

Nyt ei kukaan varmaan enää jaksa tätä plörinää lukea ja onhan tuolla omat vauvat odottamassa vuoroaan, mutta toivon todella että kaikki joilla on rankkaa löytävät niitä pieniä nautinnon ja ilon hetkiä joka päivästä!

T. Birdie
Tuplat 4 vk 6 p.

P.S. Danzee, piti vielä sanoa että jos tuntuu että lapsen itku ei tosiaankaan mistään helpotu, ota ihmeessä yhteyttä neuvolaan ja selvitä jos taustalla voi esim. olla allergia. Korvikkeessa on maitoproteiiniä ja laktoosia joihin jotkut lapset reagoivat.
 
Tänään oli neuvola rv tasan 41. Kaikki hyvin, sokerit, valkuaiset, verenpaineet, hemoglobiini. Painoa taas 800g viikon aikana, mut siitä en jaksa enää vaivata mieltäni...nyt tullut n.16kg, joka on paljon vähemmäb kuin viimeksi 27kg=)...pakko repiä jotain positiivista=)

Sf mitta kasvanut viikon aikana taas sentillä, ollen nyt 35. Maanantaiksi sain taas ajan neuvolaan, sitten soittelee neuvolatäti Seinäjolle yliaikaiskontrolliin eli tääl soitetaan 41+3 viikoilla....

Nyt siis tasan 41 ja viimeksi vapseni syntyi 41+1, joten jänskättää meniskö samoihin...=)

Voimia ja haleja kaikille!!!
Nyt nukkumaan ja keräämään voimia tulevaan....

Joonaella81
 
Kesäinen moi!

Miten vauvojen kanssa sujuu? Toivottavasti Jojo ja Joonaellakin saavat pian nyytit syliin. Meidän poika kasvaa kohisten. Ensi viikolla on neuvola ja voi miten innolla odotan tietoa siitä, miten pieni (tai iso) on kasvanut. 50 cm vaatteet alkavat olla pieniä 56 cm menee vielä hyvin, mutta kestovaippojen kanssa bodyt on aika nafteja. Jostain nettikaupasta bongasin, että bodyille voi ostaa jatkopaloja. Pitäisi laittaa tilaukseen.

Eilen muistelin, minkälainen pieni nyytti tuotiin laitokselta kotiin. Kehitys on ollut ihan hurjaa.
- Nostellaan päätä ja jumpataan niskaa matolla masullaan ja vatsan päällä makoillessa.
- Venytellään jalkoja ja käsiä, vastasyntyneen sammakkojalat alkavat vähitellen jäädä unholaan
- Itkuilla alkaa olla eri merkityksiä: nälkä ja huomionhakuitku eroavat toisistaan merkittävästi
- Rintaraivarit ja iltakiukut arkipäiväistyvät. Vielä en ole oikein selvittänyt, mikä pientä erityisesti ärsyttää tankatessa. Tuleeko maitoa liikaa / liian vähän / väärällä paineella / nopeasti / hitaasti vai onko syödessä väsy / kylmä / kuuma / yleinen ketutus. Onneksi kiukku kestää harvemmin puoltatoista tuntia kauemmis. Kyllä täälläkin silti välillä itkevät sekä äiti että poika, vaikka koko päivän itkuja ei vielä ole meille näkynyt.
- Vaikka meillä ei ole mitään erityistä rytmiä, yöunet alkavat olla merkittävästi päikkäreitä pidempiä.

En tiedä auttaako ketään, mutta meillä helpotusta kiukkuihin on tuonut jumppapallo, jonka päällä vauvasylissä istuessa poika rauhoittuu nopeasti pieneen hytkytykseen. Samalla saavat myös äidin lantionpohjanlihakset kätevästi treeniä ;)

Danzeelle edelleen paljon paljon tsemppiä! Ota päivä kerrallaan ja jatka huonoista fiiliksistä puhumista, se on ihan varmasti yksi askel oman olon parantumiseen.

Terkuin,
Kamomilla ja poika, tänään kokonaisen kuukauden vanha
 
Muutaman päivän takainen itkuhelvetti tuntuisi helpottaneen. Olen alkanut antaa pojalle joka syöntikerran yhteydessä neljä tippaa Cuplaton:ia ja kaipa se jotain tekee, kun kitinät ja itkut ovat olleet todella minimissään.. Kahteen päivään poika ei ole itkenyt "turhaan" (lue: pitkään, tuskaisesti ja niin, etten tosiaan tiedä mikä vialla) ollenkaan.. Nukkuu paljon, on valveilla tyytyväinen, syö hyvin, pieree ja kakkii.. Miehen kanssa oltiin ihan, että "onko tuo terve?", kun on ollut niin kiltisti.

Valveilla ollessaan pötköttelee ja sätkii leikkimatollaan ympärilleen katsellen. Viime yönä heräsin itsestään yhden aikoihin ja tajusin, että vauvan edellisestä syömiskerrasta alkoi olla aikaa viitisen tuntia. Nostin pojan ylös sängystä (kun kerran syönnistä oli kulunut aikaa ja itse olin jo valmiiksi hereillä), syötin, röyhtäytin ja sitten taas nukuttiin viitisen tuntia..

Iltaa kohden unet pitenevät täälläkin selvästi. Vielä en ole testannut, kuinka pitkään tuo nukkuisi jos antaisi vain nukkua.. Olen ajatellut, että jos itse yöllä herään ja poika ei ole syönyt pitkään aikaan (yli neljään tuntiin), on sama tarjota sille sapuskaa ja jatkaa sitten unia, kun muuten poika herättäisi varmaan kohta kuitenkin. Poika kun painaa tällä hetkellä varmaankin n. 3,5kg, niin en ole varma osaako se vielä tajuta itse nälkäänsä?? Pitänee kysyä asiasta neuvolassa torstaina..

Tänään päätettiin miehen kanssa (hänellä vasta yöksi töihin meno) lähteä aamupäivästä kaupungille asioita hoitelemaan ja vaunuilla liikkeelle. Oltiin liikkeellä melkein kolme tuntia ja poika nukkui silloinkin koko ajan kiltisti.. Kotonakaan ei olisi vielä millään herännyt, mutta kun taas alkoi olla viitisen tuntia edellisestä syömiskerrasta herättelin sitten syömään..

Ei tuollaisen lapsen kanssa olisi mikään ongelma jaksaa arkea, vaan saisi olla hieman vaikeampikin tapaus jopa.. Toivottavasti tilanne pysyisi tällaisena edes päivän tai pari vielä, kun nyt on sellainen olo että on henkinen puolikin saanut taas toipua tästä kaikesta..

Ei silti, mitään kummempia rakkauden tunteita ei vieläkään ole minun puolestani näkynyt.. Mies on ihan rakastunut poikaansa ja olen ihan kateellinen siitä miten hän on tässä "onnistunut".

Eilen poika täytti kuukauden.. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "Jeee. Yksi kuukausi vähemmän siihen, että pääsen takaisin töihin!". Edellinen kuukausi on ollut elämäni pisin ja tuntunut vuodelta. Suurin osa ajasta tuntuu menneen jotenkin sumussa ilman mitään muistikuvia siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut. Vasta katsoin kuvia, jotka oli otettu synnäriltä ja minusta tuntui kun olisin katsellut jonkun täysin vieraan ihmisen kuvia..

Nyt suuntaan nukkumaan.. Vauva herännee kohta syömään.. Toivottavasti nukkuisi seuraavankin yön hyvin..

-Danzee83 + Itiö 1kk 1pv-
 
Moi kaikille!

Tyttö syntyi 5.6.2010 klo 11.48. Mitat 3416g ja 49cm viikoilla 41+1. Synnytys oli luonnollinen synnytys. Kaikki meni loistavasti. Aamulla heräsin yhteen sellaiseen supistukseen, että tiesin synnyttäväni tänään. 5.50 katsoin kelloa ja laskin supistusten välejä, ne tulivat heti säännöllisesti 7 ja 8 minuutun välein. Tunnin makoilin sängyssä laskien välejä, ja sitten seitsemän maissa herätin mieheni ja sanoin että pian lähdetään ja niin nousimme valmistautumaan tulevaan. Lapset heräsivät kahdeksan maissa ja mummi hälytettiin lasten hoitoon ja päätin että nyt lähdemme Seinäjokea kohti, koska suoistukset olivat kipeitä, mutta siedettäviä ja tulivat n.7min. välein. Pakkasin loput tavarat kasaan ja lähdimme leppoisissa tunnelmissa matkaan . Kävimme isäni yrityksessä aamukahvilla ja sieltä kohti Seinäjokea lähdimme yhdeksän aikaan.

Supistukset alkoivat vähän koventua ja tihentyä matkalla. Matka meni kuitenkin vielä oikein leppoisasti ajellen ja Seinäjoelle tullessamme päätimme käydä moikkaamassa tuttavia, koska en halunnut vielä sairaalaan, kestin supparit vielä hyvin. He asuvat n.10min. päässä sairaalasta, joten käväisimme siellä katsomassa heidän juuri valmistunutta taloaan. Olimme siellä n. reilun tunnin ja sitten sanoin et nyt on lähdettävä. Tässä vaiheessa olin todella kipeä, automatka oli jo tosi tuskainen sieltä sairaalaan. Sairaalassa heti tutkimushuoneeseen, vaatteiden todella nopea vaihto, mies ja kaksi kätilöä vaihtoivat vauhdilla=) Itse tunsin et kähtee taju supistusten takia. Lisäksi aamulla vatsa tyhjeni ennen lähtöä useaan kertaan enkä ollut syönyt kuin leivän, ei maittanut. Sanoin myös että tuntuu jo kovaa painetta kuin ponnistuttaisi. Sen verran kätilö vilkaisi et koitti paljonko on auki, sanoi reunaa on enää ihan vähän jäljellä ja ett saliin mentäessä luultavasti häviää. Synnytyssali oli viereinen huone, sinne jotenkin pakotin itseni kävelemään, sängylle makaamaan kyljelleni ja kätilö antoi ilokaasun käteen ja sanoi että vedä vaan jo pohjia. Vedin kolme kertaa ja sitten kysyin voinko ponnistaa ja kätilö sanoi, että voit. Aloin ponnistamaan ja tunsin, etten enää tarvinnut ilokaasua, joten en sitä enää vetänyt. Ponnistin omien tuntemusteni mukaan, ei tuntunut ollenkaan pahalta. Pari kertaa kätilö sanoi, että nyt ponnista vähän hiljempaa ja että nyt älä ponnista. Tummatukkainen sydäntenmurskaajamme syntyi 11.48 ja ponnistusvaihe kesti minuutin. Kätilöt laittoivat vaan reilusti öljyä, joten ei tullut kuin pari pikku nirhamaa, ei lainkaan tikkejä.

Synnytys oli juuri sellainen kuin mielessäni salaa toivoin, luonnollinen, ilman kivunlievitystä ja että menisin sairaalaan vasta "synnyttämään". Pääsimme tänään kotiin, oltuamme kaksi vuorokautta, molemmilla kaikki loistavasti ja kohta edessä ensimmäinen yömme kotona koko perheen voimin=)

Maito on jo täysin noussut ja rinnat ovat aika arat. Haluan olla täysimetyksellä puoli vuotta ilman pulloa, joten sairaalassakaan ei saanut yhtään lisäruokaa. En halua opettaa lainkaan pullolle. Makuasioita=) Vauva älyttömän kiltti, syö ja nukkuu...

Meille kuuluu siis oikein hyvää!!! Hyvää jatkoa kaikille!!! Palataan taas!!!

Joonaella81 ja tyttö 2pv
 
Todella paljon onnea Joonaella! Kuulostaa ihanteelliselta synnytykseltä. Mukava kuulla myös että Danzeella vauva nukkuu paremmin. Oispa meilläkin pidemmät päiväunet. Yöt menevät hyvin mutta päivisin tuplat nukkuvat joko vuorotellen tai pikkupätkissä vain, toisiaan herätellen huudollaan. Kutsunkin heitä Kieku ja Kaiuksi :)

T. Birdie (yksikätisesti vauvaa imettäen)
 
Pikainen katsaus ja onnittelut Joonaellalle! Meidän vauva syntyi 8.6 viikoilla 42+2. Strategiset mitat 4130 g ja 50 cm. Imukuppia käytettiin ja päänympärys oli suht suuri (38,5 cm) joten oli kyllä työläs ja kivulias operaatio. Siitä lisää myöhemmin, nyt ihmettelemään juuri kotiuduttuamme miten arki vauvan kanssa lähtee käyntiin :)
 
Onnittelut JoJo:lle!!! ja kiitos onnitteluista=)

Kyl tää on niin ihanaa tää vauva-arki, nyt kolmannella kerralla osaan siitä eniten nauttia. Tyttelimme on tosi kiltti vauva, ei itke kuin silloin jos on kova nälkä eikä äippä rupea tissiä antamaan=) muuten vaan syö, pissaa, kakkaa, nukkuu ja ihmettelee maailmaa suurilla silmillään=)
Vauva on koko ajan ollut täysimetyksellä, eikä sairaalassakaan saanut lisämaitoa. Maitoa tulee ihan liikaa, nyt olen kolmatta päivää lievässä kuumeessa, rinnat ovat aika arat (tiehyttukoksia) ja päätä särkee...Panadolia olen ottanut ja pitää nyt seurailla meneekö tulehdukseksi vai saanko taltutettua. Olen tyhjentänyt käsin ja se on kyllä helpottanut rintojen aristusta. Muuten imetys ei satu, eivätkä rinnanpäät ole koskaan menneet rikki. Mutta tämä on tuttua vanhempien lapsienikin vauva-ajoilta...aluksi ennen kuin maidon määrä tasaantuu..

Omasta puolestani voidaan siirtyä pian vauva-arkea seuraamaan toiselle palstalle...

Mukavaa jatkoa...palataan=)
 
Onkohan joku jo perustanut uuden ketjun jonnekin, en ainakaan löytänyt mutten viitsinyt aloittaa uutta jos en huomannut että se on jo tehty?

Meillä on mennyt muutama päivä vauvan kanssa eloon totutellessa. Ekat yöt hän valvotti ja päivät nukkui, viime yön selvisimme vain kolmella heräämisellä. Nyt kun maidonnousu on tapahtunut niin vauva nukkuu huomattavasti enemmän, nytkin vetää sikeitä jo kolmatta tuntia putkeen. Rinnat ovat todella pinkeät ja kipeät sitten taas. Imetys lähti sujumaan jo toisena päivänä sairaalassa mutta nyt tullut toisen rinnan kanssa jostain syystä aivan tuskaisen kivuliaaksi. Nännin iho ei ole arka vaan vauvan ote on ehkä jotenkin väärä ja se sattuu tajuttomasti.

Olen antibioottikuurilla, sain synnytyksessä kohtutulehduksen ja antibiootit aiheuttavat vauvalle vatsavaivoja joten välillä aina kitisee ja ähisee kivuliaan oloisena.

Synnytys itsessään oli kohdallani vähän hankala. Käynnistäminen sujui hyvin ja eteni nopeasti mutta hidastui synnytyssaliin päästyäni. Supistukset olivat äärimmäisen kipeitä ja koko aika salissa klo 3:sta yöllä seuraavaan iltapäivään menikin ilokaasu/epiduraalihuurussa ja nukkuessa. Kipulääkkeet ilmeisesti vaikuttivat siten etten pystynyt pysymään hereillä, silmät menivät väkisin kiinni. Lopulta kohdunsuu oli ollut auki jo sen 4 tuntia jonka jälkeen eivät enää odota vaan tekevät sektion. Epiduraali oli ilmeisesti vienyt kaiken ponnistamisen tunteen joten jättivät sen pois jotta saadaan lapsi syntymään ja pian alkoivatkin kauheat kivut. Ponnistusvaihe kesti 50 min ja vauva saatiin ulos imukupilla. Supistukset olivat niin kivuliaita että luulin etten kestä sitä ja että taju lähtee mutta hyvin tässä ollaan hengissä kaikesta huolimatta. Synnytyskertomukseen onkin merkitty "supistustoiminnan tai synnytyksen aikainen äidin ahdinkotilanne".
Heti vauvan tultua ulos aloin tärisemään kuin horkassa ja tärisin kauttaaltani niin pitkään kun kursivat alapäätä kokoon ja sen tunnin aikana kuumetta oli tullut 39 astetta. Tämä siis johtuen kohdun tulehduksesta joka tuli synnytyksen aikana. Onneksi pikkuinen selvisi ilman pöpöä, hyvin todennäköistä oli että tulehdus olisi tarttunut häneenkin.

Vauva on kerrassaan ihana. Nyt kun repeämä ja leikattu väliliha lähtisivät vielä paranemaan niin olisi oikein mukava viettää aikaa vauvan kanssa. Tällä hetkellä joudun melkein vain makaamaan, olo ei salli istumista tai juuri seisokeluakaan.
 

Yhteistyössä