Toukokuun tiitiäiset 2015 *lokakuussa*

En olekkaan kirjoittanut tänne melkeen viikkoon! Tuntuu että nämä viikot vaan rullaavat ohi, aika menee kovin nopeasti. Ei ole ollut mitään raskaita oireitakaan pahemmin. Kahvin vaihdoin teehen niin loppui närästys, syödäkkin olen koittanut säännöllisesti. Ostin myös reilu viikko sitten jotain Multivita mama-monivitamiinia ja tuntuisi tulleen ihan tarpeeseen (vaikka olenkin koittanut syödä päivittäin hedelmiä)

Onko täällä ihmiset miettinyt odotusajan vakuutusta? Ystävättäreni (lapseton) sen otti puheeksi ja sanoi että aikoo itse ehdottomasti ottaa moisen siten kun odottaa lasta. Tutkin esim Ifin vakuutusta ja tuntui ettei se kata oikein mitään! Eli meillä jää ottamatta moinen.
Siitäkin piti kysellä että onko kukaan vielä ruvennut rasvailemaan tai öljyilemään masua? :) Itsellä ei vielä ole tarpeen kun ei pientä pömppistä kummemmin ole maha kasvanut, mutta jo mietin että millä sitä alkais sitten rasvailemaan kun on ajankohtaista.

Tänään pitäisi tulla postissa aika nt-ultraan! Can't wait, toivottavasti ei mene kovin pitkälle aika. :)

10+3
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on 27.10. nt-ultra. Ja käskettiin tulla rakko tyhjänä. Jännä, että tuokin vaihtelee... Luulisi, että samalla tavalla ultrataan joka pitäjässä. :D Ultraan siis kaksi viikkoa, mutta ei onneksi tunnu mitenkään pitkältä ajalta, kun on jo kahdesti katsottu Papusen pötköttävän oikeassa paikassa. Me osallistutaan seuloihin ja vähän kyllä ne jännittää. Olen niin itsekäs (?), että toivoisin sen ainoaksi jäävän lapseni olevan terve. Jos down tai muuta keitysvammaisuutta todetaan, niin raskaus keskeytetään. Näin olemme puhuneet ja sopineet heti, kun yrittäminen aloitettiin. Toki mieli voi muuttua... Sitähän ei tiedä.

Pahoinvointia on ja ei ole. Välillä menee päivä tosi hyvin ja sitten seuraavana onkin paha olo koko ajan ja oksennuskin saattaa tulla. Mutta niin paljon parempaan päin on menty, ettei tästä jaksa edes valittaa. Edelleen väsyttää, mutta sekin ehkä jo vähän helpottamaan päin, kun välillä valvon öisin. Vasta nukuin kuin tukki kaikki yöt ja kävin suunnilleen unissani vessassakin. Edelleenkin pitää öisin käydä pissalla 1-1,5 tunnin välein. Ei mitään herkkua heräillä joka välissä, mutta tämähän käy treenistä vauva-aikaa ajatellen. Think positive ja silleen. :D

Aurel kyseli vatsan rasvauksesta... Vielä en ole vatsaa normaalia enempää rasvaillut. Rintoja sen sijaan rasvailen tiuhempaan, kun niihin näyttää jo nyt tulevan raskausarpia. Vielä mahtuvat entisiin rintaliiveihin, mutta vissiin ne on kasvaneet, kun iho venyy. Miestä kiinnostaisi käpälöidä, mutta sormilleen saa, kun rinnat on tosi arat. Ja jostain syystä minua ei oikein nappaa koko mies... Ei siis tee mieli seksiä yhtään, vaikka meillä ei ole viikkoihin tapahtunut makkarissa yhtään mitään pahoinvoinnin takia. Muilla samaa? Säälittää ukkoparka, kun kassit kohta polvissa ja tämä vain pihtaa. :D Mutta, kun ei tee mieli niin ei tee mieli. Jospa tässäkin asiassa pian palaisi normaaliin, kun kuvutus loppuisi kokonaan. Vaikka helpompaa onkin, niin ei mulla vielä normaali olo ole ollut missään vaiheessa. Vain entistä parempi.

Onko teillä muilla miten paljon tuntemuksia alavatsalla/kohdun alueella? Mulla on melkein koko ajan sellainen kiristävä tunne ja se pahenee, jos puuhailen paljon. Esim. töissä on ollut välillä tosi nihkeä olo. Sitten on sellaista kuumotusta ja muutenkin hämäriä oloja, ettei tiedä aina onko vessahätä, virtsis vai vain raskaana. Viime yönä oli jonkin aikaa todella voimakasta kuumotusta. Siis tosissaan poltti kohdun seutua ja pelkäsin jo, että km tulee, kun viime syksyn km alkoi samantapaisella poltteella. Sillloin toki oli vuotoa, mitä nyt ei ole. Mutta kaikesta sitä huolestuu näin ensikertalaisena, vaikka varmasti nämä kaikenlaiset juilinnat on vain kohdun kasvamisesta johtuvia ja siten ihan normaalia. Välillä on kuitenkin melko epämukava olo ja mietinkin jo, millaista se mahtaa olla, kun vauva on isompi... Invalidisoidun varmaan täysin. :D
 
Olen niin pahoillani tiituli85. :hug: Saman kävin läpi toukokuussa, joten tiedän miltä tuntuu. Voimia toipumiseen ja uuteen yritykseen.

Nämä suru-uutiset on kyllä niin kamalia, tulee niin omat kokemukset ja muistot mieleen. :( Toivottavasti tällä kertaa sujuisi paremmin. Hengissä tyyppi ainakin vielä on, sillä parin tunnin päikkäreiden jälkeen sain kotidoplerilla sydänäänet ensimmäistä kertaa äsken kuuluviin. :) Maailman ihanin ääni tähän asti. :heart: Huomenna aamusta seulontalabra. |O Ehkä kohta pääsee jo yöunille...

Hilla ja tyyppi 10+4
 
Tänään oli ultraääni. Niskaturvotus oli ok mutta mutta sitten se veriseulonta tökkäsikin. Eli se oli koholla 1:165. Elämäni kauhein päivä. Miten toivun tästä. Olen itkenyt koko päivän ja nukkunut. Soittelin neuvolaan ja sieltä neuvovat,että menisin sinne vesipunktioon. Mutta eikös siinäkin ole riskinsä? Onko kellään otettu vesipunktiota? Oliko mitä seuraamuksia yms. Juteltiin miehen kanssa, tultiin siihen tulokseen,että jos menee kesken niin tää vauva ei ole meille tarkoitettu. Kirjoitan varmaan aivan päättömiä,mutta miten voi ihminen näin tuntea pahaa?!
Laskettu aikakin muuttui 29.4 ...
3 viikkoa tätä kärsimystä odotella pistosta ja sitten siitä viikko odotella tuloksia...
 
tiituli85 Voi ei, voimia :hug:
Että ahdistaa nämä huonot uutiset, en pysty odottamaan perjantaita ja ultraa, tosin pelottaa ihan älyttömästi mitä siellä ehkä on, tai siis mitä siellä ehkä EI ole!
Vuotoja ei ole ollut yhtään, mutta jotenkin mietityttää kun ei ole ollenkaan ekojen viikkojen jälkeen tuntunut mitään kiristävää tai muutakaan tuolla alavatsassa.

Eilen tosin oli ihan järkyttävän huono olo, aamuyöstä asti. Koko ajan oli nälkä ja etova olo, ja kotona sitten töitten jälkeen vähän epäillen söin lihatsun 3 nakilla, ja olin varma että nyt ekaa kertaa menen halaamaan pönttöä :D Mutta ei, paha olo meni kutakuinkin ohi, ja se lihatsu olikin aikamoinen nuijanukutus, oli pakko mennä nukkumaan klo 18:20!! :O :LOL: Katsotaan mikä fiilis tänään sit on.

Hiukset ja iho: Onko kenelläkään muulla tätä inhottavaa ongelmaa? Siis naama ja hiukset rasvoittuu hetkessä! Ärsyttää ihan sikanaa, ja naama (ja niska ja selkä) joka muuten on yleensä ihan sileä on nyt kuin miinakenttä, AAARGH!!


carna 11+1
 
Ihan ensimmäisenä osanotto kaikille menetyksen kohdanneille! :hug:

En nyt ole vähään aikaan kirjoitellut, kun kaikenlaista tekemistä on ollut.

Carna kyseli rasvoittumisesta ja nyt on kyllä pakko sanoa, että ennen 2 päivän jälkeen suihkusta ei vielä hiukset näyttäneet siltä, että suihkusta on pari päivää... No, nyt riittää päivä :D Todella rasittavaa, kun yritän jumpassakin aina välillä käydä ja kun herää aamulla, joutuu ennen liikuntaa käymään suihkussa, kun ei halua mennä liimatukalla jumppaan :D

Jotkut ihmettelivät myös kipujen laantumisesta ja oireiden vähenemisestä. Täällä päässä ei ole enää pahoinvointia melkein ollenkaan! Viikko sitten en pystynyt tosiaan syömään ruokaa, minkä olin itse tehnyt mutta nyt tuntuu, ettei melkein missään ole ongelmaa... Alavatsakaan ei enää "jomota" tai revitytä samalla tavalla kuin aiemmin. Joskus saattaa pikkuinen tunne tulla, että nyt taitaa kohtu kasvaa. Väsymys on ainoa, mikä piinaa ja se piinaa kyllä TODELLA pahasti. Voisin helposti nukkua 12 tuntia + päivällä kolmen tunnin päiväunet.

Omaa napaa: Käytiin viime viikolla tosiaan ensimmäinen ultra ja sieltä löytyi pieni sydän toiminnassa <3 Epäiltiin, että la saattaa muuttua parilla päivällä eteenpäin, mutta sanoivat, että neuvolassa vahvistavat asian. Neuvolakin tuli tässä välissä koettua ja sieltä eivät edes ehdottaneet ultraa! :eek: Mielestäni oli hyvin kummallista, kun sanoivat, että ensimmäinen ultra on nt-ultra! Saatiin hirmuinen nivaska lappuja kotiin ja jotain kotitehtäviäkin :D Kuulemma sokerirasitustestiin joudun painoni puolesta (en siis ole pullukka enkä ihan laihakaan, semmonen normaali) ja tämä vähän ihmetytti molempia osapuolia. Mutta sinne siis on mentävä. Ensi viikolla menen verikokeisiin ja postitse pitäisi tulla kutsu sinne nt-ultraan. Voi olla, että tässä välissä kuitenkin käydään kerran katsomassa, että kaikki on ok.

Minut nauretaan varmaan pihalle tästä ryhmästä, mutta neuvolan täti ei pitänyt mahdottomana... Minusta tuntuu aina välillä, että tuntisin pikkuisen liikkeitä. Ihan siis nykäyksen tai kaksi, kun menen makuulle (eikä siis todellakaan edes joka päivä, mutta joskus). Onko kenelläkään muulla samanlaista kokemusta?


DiiDii&Pikkuinen 8+2
 
Minusta tuntuu pientä kuplintaa mahassa jos makaan selälleen, aattelin että suolet ne siellä mutruaa.. :D edellisessä tunsin ensimmäiset liikkeet rv16.

Kasvot minulla rasvoittuu ja finnejä pukkaa paikkoihin jonne ei koskaan uskoisi!

Ja pitkästä aikaa minulla on taas paha olo tänä aamuna.. Luulin että tämä oli jo historiaa.

Päänsäryt on hirveitä. Pakko syödä särkylääkettä. Jostain syystä mulla on särkenyt päätä joka raskaudessa ja se kestää loppuun asti. Voi olla että sokerit on koholla..

11+1
 
Hei on kiva lukea, miten muilla menee ja millaisia tuntemuksia on kuillakin ollut. Ja saa jotain pientä vinkkiäkin.

Itselläni on ollut pahoinvointisuutta viikon verran, että hedelmillä on menty oikeastaan koko viikko. Nyt ilmeisesti rupeaa helpottamaan, kun saan jo ihan syötyä. :) Väsymys on iso kaverini tällä hetkellä, tuntuu, että voisin vaan nukkua koko ajan. Kävin myös tänään ensimmäisessä neuvola käynnillä, emme oikein tehneet muuta kuin juteltu, täyteltiin lappuja ja käytiin läpi mitä saa syödä ja mitä on hyvä välttää. Otettiin myös paino, verenpaine ja hemoglobiini. Siitä neuvolatäti sanoi, että se on hänen mielestään ainakin (ei ollut oma neuvolatäti) seurannan alla, oli aika matala. Annoin myös suostumuksen sikiöseulontaan, joten varattiin minulle labra aika tän kuun loppuun ja sitten on seuraava neuvola käynti joulukuun alussa.

Kikiii92 ja maha-asukki 8+1
 
Otan osaa tiituli85. :hug: Aivan hirveää lukea täältä huonoja uutisia. :( Lumme75, toivotaan että kaikki menee parhain päin! Lueskelin taannoin, että jos lapsivesipunktio tehdään 4-6 raskauskuukauden aikana, nousisi keskenmenon riski 0,5%. Ilmeisesti sekin vähän yläkanttiin arvioitu. Pistoksen otosta käsittääkseni harvoin seuraa mitään jälkivuotoja tmv, joten itse olisin rauhallisin mielin. :)

Eilen tuli aika nt-ultraan ja se on 30.10. Eli tasan 13 rv. Harmittaa kun en aikaisemmin pääse. Noh, huomenna neuvolalääkäri ja sitä ennen virtsanäyte.
Täällä viimeksi eilen kirjoittelin että kiva kun oireet on vähentyneet (pahoinvointi ja närästys) ja tänään sitten oksensin autoon (ihan en kerinnyt ovea avata) kouluun ajaessa. No, onni onnettomuudessa etten ollut aamulla syönyt mitään (yösyöppö), niin pihalle tuli vain teet ja vedet mitä olin aamulla juonut. Hassua on, että aina kun olen raskauden aikana oksentanut, on tarvinnut vähän avittaa. Nyt se tuli kunnon paineella. :D Kokemuksesta tiedän että vaikka olisin jotain syönykkin, niin ei se olisi lopputulokseen vaikuttanut. Noloa vaan pysähtyä tienvarteen oksentamaan.. Toivottavasti ei tuu tavaksi tämmöiset *kop kop*. :/
 
Lumme75: meille kävi viime raskaudessa et seulat sit hälytti ja päädyimme lapsivesipunktioon, tämä oli mulle tosi raskas henkisesti ja fyysisesti. Päätin etten toista kertaa halua kokea sitä mutta seuloihin kuiten päädytään taas ja en tiiä mitä tehtäis jos nyt hälyttäs. Mutta kaikki onneksi päättyi hyvin ja terve lapsi saatiin. Sillon sanottiin km olevan 0.5-1% ja se odottaminen niitä vastauksia oli elämäni kamalinta aikaa ja se keskenmenon pelko. Miettikkää rauhassa mihin päädytte, siihen ei kukaan muu voi sanoa ku te itse. Olen kuullut et joillaki toimenpide ollu kivuton jne. Tsemppiä ja voimia. Itse pelään tulevaa tämän takia hirveästi et jos taas saa samat uutiset ja joutuu käymään sen taas läpi :(
 
DiiDii, mä luulin juuri tänään tunteneeni ekat kaksi liikettä! En ymmärrä mitä muuta se vois olla, oikein sellanen iso muljahdus. Ajattelin, et pidän suuni kiinni, hulluhan mä oon. Mut sit luin sun kokemuksen ja nyt uskallaudun uskomaan itseeni :D

Tsemppiä punktioon! Mua jännittää, et jos itsellä käy sama juttu. Menisin punktioon ja jos siinä jotain tapahtuu niin se on tarkoitettu. Enkä kyllä sit haluis enää kuulla tulosta..

Vähän yli viikko ultraan. Verinäytteet kävin antamassa viime viikolla. En malta odottaa et näen beben!

Tekis mieli kattella ja hommata vauvaroinaa, mut pakko malttaa mieli. Lupasin miehelle et hankinnat tehdään vasta keväällä..
No, muutaman kestovaipan olen jo ostanut - ihan salaa :D
 
SJ
Täällä ei ole oireita juurikaan, niinkun ei koko raskausaikana tähän mennessä. Välille vihloo alavatsaa,sellanen nopeasti ohimenevä vihlova kipu mikä lähtee jostain häpyluun kohdalta ja repäisykipuja sohvalta/sängyltä noustessa, mut ei mitään sellaista mitä keskenmenossa oli joten en ole huolissani, uskon että liittyvät kohdun kasvuun ja se on kyllä kasvanut! Olen hoikka (56/165) ja mahan turvotus on hävinnyt ja tilalle tullut ihan selkeä pikkuinen pyöreä vauvamaha (alavatsasta huomaa!). Omat farkut ei mene päälle mutta parit muut housut vielä. Odottelen ens viikkoon ennen kun ostan äitiysvaatteita. Ensi tiistaina siis ultra kun rv on 12+4. Oikeasti olis ollu jo huomenna mut jouduin siirtämään ens viikkoon. Tänään siis rv 11+4 ja olo on tosi luottavainen (jos vertaa ekaan raskauteen mikä päättyi keskenmenoon rv 12+0 jolloin alkion kehitys oli päättynyt jo kasi viikolla. Silloin olin tosi epävarma ja varma että alkion kehitys päättynyt ennen kun vuoto edes alkoi.)
SJ 11+4 :)
 
SJ
Täällä oli puhuttu haluista (sängyssä), itellä kyllä tekis mieli vaikka päivittäin mut ihan niin usein ei miehellä puhtia riitä :D onneks kuitenkin kohtuu usein.

Sitten oli puhetta rasvaamisesta niin itellä sebamedin voidetta mikä on juuri raskausajalle tarkoitettu ehkäisemää raskausarpia, en tiedä auttaako mut oon jo sitä käyttänyt ja aion käyttää. On yleensäkkin ihan hyvänoloista rasvaa joten tuskin siitä haittaa on. Aika hintavaa tosin, apteekista ostin..
 
  • Tykkää
Reactions: Jonsku88
Deleted member 134720
Täälä taas peittoja ei kiinnosta heilutella ollenkaan :/ käy miestä niin sääliksi kyllä mutta minkäs teet..

Flunssa iski sitten.. Onko keinoja miten ehkäistä oireita mahdollisimman pittkään ilman lääkkeitä:confused:
 
Wihiii! Tänään neuvolalääkäri. Ei ultrattu, mutta seulaultra onkin jo torstaina :) dopplerilla syke kuului ihanasti. Kovaa 160 vauhtia pamppaili! :) pahaa oloa ei enää ole niinkään paljon kuin muutama viikko sitten! Kaikki hyvin täällä. Paitsi nyt väsyttää niin vietävästi, että pakko mennä jo nukkumaan. Omat navat siinä siis..
 
Osanotto tiituli85, voimia surun keskelle <3

Lumme75, tsemppiä! Epätietoisuus ja odottelu on raastavaa.. Km-riski on tosiaan 0.5-1%, eli 1/100-200 punktoidusta menee kesken. Voimia tehdä päätöksiä, punktioon tai mahdollisesti jatkoon liittyviä. Itse en ota seuloja juuri siksi, etten halua riskilukuja tietää. Punktioon ei kumminkaan mentäisi, tulee mitä on tullakseen. Mikä trisomia hälytti vai oliko kaikki koholla?

Mutrunen 12+0 ( tai 11)
 
Osanotto tiituli85! Ja Lumme75, jaksamista.

Mulla oli nt-ultra tänään, mutta verikokeet eivät olleet vielä valmistuneet. Mulla on kanssa kamala pelko, että jotain sieltä tulee. Ultrakuulumiset olivat kuitenkin hyviä, eikä mitään hälyyttävää löytynyt. Kaveri vastasi ihan viikkoja ja laskettua aikaa. Pienet rimppakintutkin sai ultraaja näkyviin. Siinä ulrakuvaa ihmetellessä piti pienet ilon kyyneleet tirauttaa. Kiva ajella sitten silmät punaisia töihin. No onneksi työkaverit (suurin osa miehiä) eivät mun itkettyneitä silmiä huomanneet tai eivät ainakaan sanoneet mitään. Mä en osaa vieläkään tajuta sitä, että olen raskaana. Sen verran kauan tätä tulokasta on toivotu. Aina pitää vähän ilosta kyynelehtiä, kun ultrakuvan näkee.

Meillä on ollut kaikki hommat seis makuuhuoneen puolella. Mulla on vielä tukilääkitys alakautta käytössä, joten se vie osan haluista mukanaan. Ja mulla on iltaisin aikamoista turvotusta ja närästystä/pahaa oloa. Ei siinä ole mitkään peitonheilutuset päällimmäisenä mielessä. Hyvä kun saa itsensä sinne peiton alle hyvään nukkuma-asentoon. No jospa ne halut palautuisivat lääkkeiden lopetuksen ja muiden oireiden vähenemisen myötä.

linkkari 11 + 5
 
Mut saa poistaa tästäkin ryhmästä, ilmoitin jo fb-ryhmäläisille että ei enää sykettä löytynyt pieneltä, tänään polilla varmistettiin ja sain tyhjennyslääkkeet :(
Viikkoja olisi nyt 10+4, mutta alkion koko oli jämähtänyt viikoille 7+6.

Voimia muillekin menetyksen kohdanneille ja onnea odottaville toukokuisille, käyn täällä aina välillä lukemassa mitä teille kuuluu :heart:
 
Mulla oli tänään se ensimmäinen neuvola. Hirveesti lippuja ja lappuja ja vielä on mentävä yhteen verikokeeseen kun labra ei ottanut seuloissa veriryhmää, eikä tauteja, eikä yhtä seulaan kuuluvaa osaa.. Pitää varata myös pian aika sokerirasitukseen. Sain lähetteen äitipolille josta tulee aika siihen ekaan ultraan. Sydänäänet kuului hyvin 160 kertaa minuutissa. On niin hirveen hyvä olla kun kuulin ne äänet. Kerrotaan illalla lapsille.. Sisarukset on siis yhdeksän vuotias ja kuusi vuotias, eli ymmärtäävät jo mitä vauvan tulo tarkoittaa.

11+2
 
Mut saa poistaa tästäkin ryhmästä, ilmoitin jo fb-ryhmäläisille että ei enää sykettä löytynyt pieneltä, tänään polilla varmistettiin ja sain tyhjennyslääkkeet :(
Viikkoja olisi nyt 10+4, mutta alkion koko oli jämähtänyt viikoille 7+6.

Voimia muillekin menetyksen kohdanneille ja onnea odottaville toukokuisille, käyn täällä aina välillä lukemassa mitä teille kuuluu :heart:
Pahoittelut. Tuon olen kokenut itsekkin ja kyllä se tuntuu pahalta. Pikkuhiljaa eteenpäin ja ehkä uusi yritys? Kaikkea hyvää jatkoon :hug:
 
Pahoittelut. Tuon olen kokenut itsekkin ja kyllä se tuntuu pahalta. Pikkuhiljaa eteenpäin ja ehkä uusi yritys? Kaikkea hyvää jatkoon :hug:
Me laitetaan yrittäminen nyt jäihin ainakin toistaiseksi. Ollaan ajateltu, että ehkä lasta vaan ei ole tarkoitettu meille, meillä kun on tuota ikääkin jo sen verran ettei olla nuoria enää. Mutta eihän sitä koskaan tiedä... Keskenmeno on henkisesti niin vaikea juttu, että tästä tokeneminen vie kyllä aikansa ja jos yritys tuottaisi tulosta, odotusajastakaan ei osaisi nauttia pelkojen takia....
 
Tosi ikäviä nää huonot uutiset :( ja Lumpeelle tsemppiä epätietoisiin viikkoihin. Raskasta aikaa odotella!!

Sain nt- ultra-ajan ens viikon torstaille ja samalla lapulla oli myös rakenneultra-aika, 23.12 klo 15.30!! No en kyllä aaton aattona sinne lähe, pitää vaihtaa aika.. oon nimittäin lomallakin eli parivuotias ois sillon pois päiväkodista niin ei siitä tunnin ajomatkasta vieraaseen kaupunkiin huutavan taaperon kanssa ja siellä ultraamisesta mitään tulis. Miehellä on töitä se päivä ja tukijoukot heikot kun mun vanhemmat on kuolleet ja miehen vanhemmat asuu 500 km päässä.

Ummettaa ja närästää, nukuttaa, akne vaivaa ja selkä on jumissa. Mut 2 päivään en oo taas oksentanut, ja tänään sain jonkun energiapiikinkin, laitoin ulos kanerva-asetelmia, raivasin kesäkukat pois (heh, nyt jo...), pesin ikkunat (!!), laitoin sisälle kynttilöitä ja järkkäsin muutenkin tätä kaaosta enemmän asunnon näköseen muotoon. Nyt voikin kohta nukahtaa hyvin mielin :)

Seksihaluista piti vielä kommentoida et ajatuksen tasolla tekis kyllä useestikin mieli, mutta sitten kun kello on vihdoinkin kaheksan ja lapsi on saatu nukkumaan niin ainoa sänkyyn liittyvä kiinnostuksen kohde on enää nukkuminen..

Anime ja papu 10+3
 

Yhteistyössä