**Toukokuun 2009 Tuhisijat lokakuussa**

Täällä koitan pitkästä aikaa valvoa silmät sikkuralla. Kun tässä viime aikoina on tullut nukahdettua niin aikaisin, nyt koitan sitten vähän aikaa jaksaa olla miehen seurana, kun se katsoo elokuvaa. =)

G Täällä on aivan sama, kumpi tulee. On niin tasaisesti molempia, 2 ekaa tyttöjä ja 2 viimeisimpää poikia. Toisaalta olis kiva, jos tulis poika tähän poikasarjan jatkoksi, olis nuo isoveljet vielä kuitenkin sen verran pieniä, että paljon olisi seuraa sitten pojista vauvalle, kun kasvaa. Tyttöihin on kuitenkin jo vähän isompi ikäero. Mutta toisaalta, vaihtelun vuoksi olishan se pikkunen prinsessakin aivan ihana. Kun nuo meidän tytöt on jo niin "isoja", et sillain olis kiva saada vielä semmonen taapero prinsessa tänne. :D Aivan sama mulle, kunhan tulee jompikumpi. :heart:

Olis nyt se ultra pian, en malta oottaa. Sen jälkeen uskaltais sitten ottaa vähän rennommin... =)

MayaXs Täälläkin stressataan vauvasta:heart: kertomista. Töissä en ole, mutta melkein arvaan että tullaan kaikennäköistä kakkaa kuulemaan ulkopuolisilta... :/



 
Valon kantaja Mä kärsin esikoista odottaessa hormonaalisesta päänsärystä (sitä neuvolan täti sen sanoi olevan) ja se oli ihan K-A-M-A-L-A-A!!! Toivottavasti ei tällä kertaa tule samaa vaivaa, koska jonkun aikaa kun oli koskenut päähän niin alkoi myös oksettaa ja nyt ei pysty samalla tavalla lepäämään.
Meillä varataan itse aika ultriin, terkkari tekee lähetteen ja sen jälkeen voi soittaa ajan. Mun mielestä parempi niin, että saadaan järjestettyä lapselle hoitaja ja että mies pääsee mukaan.

 
Heipsan pitkästä aikaa!
Onpas tänne tullu tekstiä... Luin tuossa kaikki läpi ja nyt muistelen mitä mun pitikään kirjoittaa... :) No, ainaski tervetuloa uusille ja voimia tippuneille!

Mulla on ollu aivan ihana viikko... Sen vuoksi en ole tänne ehtiny kirjoitellakaa, kun oon ollu onnesta soikeena! Mies kosi mua tiistaina, 8 vuoden seurustelun jälkeen. :) Torstaina käytiin ostamassa sormukset ja saahaan ne kaiverruksesta tiistaina. Ei millään jaksais oottaa että saan pujottaa sen sormeen! :)

Raskaus mulla on ollu edelleenki suht oireeton. Leuka kukkii edelleen, mutta näyttää jo vähän hellittävän. Väsymys on jo vähentynyt huomattavasti. Eli olossa ei todellakaan ole valittamista. Torstaina mulla on eka lääkärineuvola. En jaksais oottaa että nään taas pikkusen. Ihanaa ku mieski lähtee mukaan.

Kummiasiaa ei olla vielä mietitty. Mulla on 3 sisarusta ja miehellä 2, luultavasti heidän joukosta kummit löytyy.

Uneksija ja Mussukka 10+6
 
uneksija onnea kihlauksesta! =)

Täällä on paljon ollut puhetta ihon kukkimisesta, mullakin se on lisääntynyt viime viikkojen aikana. Tukka kans rasvoittuu jatkuvasti. Mulla on kuitenkin tohon ihoon ihan kunnon voide, että sen suhteen mua ei kyllä hirveesti inhota. Oottelen vaan että väistyisivät.

Tiistain ultra ja neuvola lähenee ihanaa vauhtia. Kaikki tuntuis olevan ihan kunnossa. Kovasti on väki siunannut tota Pikkusta tuolla masussa. =)

Yökkäilyä on edelleen ajoittain, tuoksuihin ja hajuihin liittyviä. Syömään oon pystynyt ihan suht normaalisti, mun ruokatavat kun ei oo ollu ennenkään mitenkään loistavat. Ajoittaisesta pahoinvoinnista oon kärsiny koko pienen ikäni. Tiedä sitten mistä se on johtunut. :$

Mä oon tän pienen yhdeksi siviilikummiksi miettinyt mun 16 vuotiasta veljenpoikaakin. Hurmaava nuorimies, aika potentiaalinen vaihtoehto, ei mikään remuroope.

G: kellään muulla ns 'vauvamonsuunia' suvussa? Meillä nyt tulossa 3 pientä ihan lähiserkuksille ja oma sisko pyöräytti pienen kesäkuussa. Eipä oo moista vauvabuumia sittemmin 80-luvun alun ollutkaan.
 
uneksijalle onnea!
En oo viittinyt kovasti kirjoitella kun käy sääliksi teitä huonosti voivia. Itsellä olo muuten ok, mutta nyt on flunssaa. Vielä 1,5 viikkoa neuvolaan ja ultraan. Sitte vasta voi hengähtää helpotuksesta.
G: meillä on monsuunia luvassa. Joulukuussa serkku, helmikuussa sisko ja toukokuussa toivottavasti sitten minä.
 
Hei pitkästä aikaa. Täällä jatkuu pahoinvointi edelleen, tosin lievempänä kuin ennen. Ehkä se tästä helpottuu.

Meidän suvussa on todellinen vauvabuumi. Viime vuonna syntyi 10 ja tänä vuonna 3 ja ensi vuodelle on jo 3 tiedossa, me ei olla vielä kerrottu. Eikä mulla ja miehellä oo serkuksia ja sisaruksia kuin alta 15 kummallakin, että kaikki on nyt päättäneet lisääntyä yhtä aikaa ja tehdä pikkukakkosetkin nopeesti perään. :LOL:

Uneksijalle onnea kihlauksesta.

Sukupuolella ei täälläkään oo väliä. Esikko on tyttö, niin oishan sille kiva saada leikkikaveri tytöstä, mutta poikakin on ehdottoman tervetullut. Esikon aikaan raskaus oli täysin oireeton ja nyt on ollut pahoinvointia, että oisko tää nyt sitten poika. Ei kyllä esikostakaan ollut mitään ennakkoaavistusta sukupuolen suhteen. Synnärillähän se sitten nähdään.

Nyt taidan lähteä uhmaamaan sadetta ja ratsastaan jos mies tulis leikkii tytön kanssa. :wave:

viikuna ja toukka
 
uneksija Paljon Onnea :flower:

Periaatteessa juu ei sukupuolella väliä vaikka kuluttaahan ne pojat enempi vaatteita ja kenkiä ja saavat enempi tuhoa aikaan.. poika yritti tässä joku aika sitten polttaa talon, että semmosta.
Ainahan se terveys on ekana mielessä vaikka kyllähä se pelko jatkuu raskauden jälkeenkin, se kun ei ole mikään tae, vaikka terveen lapsen synnyttää, että se aina terveenä pysys..vielä kun pysys itse terveenä. Jostain syystä aina lapsen syntymän jälkeen pelkää kaikkea tauteja ja jotenkin kuolemanpelko nostaa aina päätään.

Mä en tiedä millon kerron ihmisille tästä raskaudesta? ehkä synnäriltä lähetän tekstarin että näin pääs käymään.

:p

syöpötteleen....

Nara ja himppu viikkoja mitä lie.. =)
 
Tilluri nauti kuule vaan olostas ja saahan tänne kirjottaa minkälaisista oloista vaan eikä vain me kärsivät.. :LOL: Mua taas hävettää aina samaa virttä veisata yhtä oksentamista tää laiffi nyt vähän aikaa mutta eiköhän me kaikki olla kohta keskiraskauden kukoistuksessa :whistle:
 
uneksija Onnea :flower: Ihana uutinen ja uskon kyllä että olet ollut maailman onnellisin nainen :) Joko te suunnittelette häitä?

G Mä tiedän vasta yhden tutun, jolla la ensi vuonna. Mutta luulenpa, että vielä niitä ilmaantuu muitakin :) Vuodesta -97 meidän suvussa/tuttavapiirissä on syntynyt joka vuosi vähintään 1 vauva, monena vuonna useampiakin. Ihana kun on leikkikavereita :)

Meillekään ei sukupuolella ole väliä, tärkeintä olis että vauva olisi terve. Molemmat on ihan yhtä tervetulleita. Mä en kyllä ihan täysin allekirjoita sitä että pojat saavat enemmän tuhoa aikaan yms. Tunnen niin monia rauhallisia poikia ja villejä tyttöjä että uskon sen ennemmin johtuvan luonteesta yms.
 
kirjotinkin omista kokemuksista ja omista lapsista. :D Meillä pojat kuluttaa huomattavasti enempi esim. kenkäpareja kuin tytöt ja vaatteet on rikki puhki niistä ei tosiaankaan jää kiertoon mitään toisin kuin tyttöjen vaatteista. Poikia on saanut myös kuskata enempi lääkärissä rajujen leikkien takia mutta eipä se nyt ole mikään merkittävä syy toivoa kuitenkaan tyttöä.. =) En tarkoittanut yleistää asiaa. :)
 
Palliina, kiva kuulla että on ihana paikka synnyttää, itsellä eka tulossa joten kaikki on uutta ja ihmeellistä :) tiedätkö muuten että käydäänkö siellä "tutustumiskierroksella" loppuvaiheessa raskautta? Entä kuinka monen hengen huoneita siellä yleensä on synnyttäneille? Hirveesti kysymyksiä.. :)

Mikä on muutes pelkopoli? :eek:

 
heippa!

onnea Uneksija kihlauksesta!! :D :flower:

G: tulkoon kumpi vain, kunhan tulee oikeaan aikaan masusta ulos ja terveenä tietenkin. :) lapsi on yhtä rakas oli se tyttö tai poika. :D haluaisin molemmat, mutta sitähän emme tiedä mitä luontoäiti päättää... :)

Kummeja ei todellakaan olla vielä päätetty.... katsotaan sitten puolenvälin jälkeen. Mutta ei tule olemaan sukulaisia... ainakaan kummankaan sisaruksia ei valita kummeiksi. Me ei kuuluta kirkkoon joten tulee sellaiset siviilikummit. :)

(.) Olo on ollut hyvä, siksi olenkin ollut vähän hiljaa tässä pinossa... väsyttää kovasti, tuntuu että finnit olis vähän rauhottumaan päin. huono olo vaivaa edelleen joskus, sen poismenoa odottelen. :D

Em ja dodo 9+4
 
Tervetuloa ariella :flower:

Meillä ei lähisuvussa tietääkseni ole kukaan muu raskaana. Molemmilla siskoilla taitaa olla kiintiö täynnä ja heidän nuorimmainen on 2 -v. ja vanhin 12-v. Serkuksiin tulee siis ikäeroa. Veljeni ei taida lapsia tehdä, ainakin semmoista ovat puhuneet. Mutta eihän sitä ikinä tiedä, vaikka sieltä sitten serkkuja lisää tulisi.

Muutenkaan ei tiedossa ole ketään sukulaista. Muutamalla kaverilla on pieniä lapsia, että sieltä leikkikavereita löytyy. Ja kavereita varmaan lisääntyy vielä :heart:
 
Onnea kihlauksesta Uneksija! :flower:

Eilen kävin neuvolassa ekaa kertaa ja kun tulin sieltä, olinkin jo 5 päivää pidemmällä raskaudessa... =) Eli La muuttui 12.5 ja niinpä maha-asukki saikin lempinimen Snellman! ;) mutta katotaan nyt vielä Np-ultra, että pysyykö tuo päivä.

G: meillä ei oikeesti ole väliä, kumpi tulee! olenkin siitä aiemmin jo täälläkin vuodattanut kun tuntuu, että joillakin sukulaisista sillä asialla tuntuu olevan väliä... ilmotettiinkin just sukulaisille tällä viikolla kortilla että kolmas on tulossa ja lisäsin siihen netistä bongattuun runoon säkeen jossa mainittiin hienovaraisesti ettei odoteta tyttöä vaan LASTA. :) no, silti noin 50% ihmisistä on ensimmäiseksi sanonut että "jos se nyt on sitten tyttö".... grr.... (ylireagoinkohan mä vähän...) :) kyllä meille on yhtä tervetullut kolmen veljeksen sarja kuin 2 poikaa ja tyttö. :heart:

ja jännä juttu on että 2 kaveria on ensimmäiseksi kommentiksi kysynyt oliko raskaus suunniteltu... niin, ihmisellähän ei saa olla Suomessa kuin se 2 lasta... :kieh:

G2: kummeja ei olla mietitty, mutta eiköhän täydy etsiä kaveriporukasta kummit tulevalle pienokaiselle. (no, poikien 4 kummistakin vain 1 on sukulainen joten ei ole mikään uusi juttu.)
 
Palliina
Alkuperäinen kirjoittaja RockMummy:
Palliina, kiva kuulla että on ihana paikka synnyttää, itsellä eka tulossa joten kaikki on uutta ja ihmeellistä :) tiedätkö muuten että käydäänkö siellä "tutustumiskierroksella" loppuvaiheessa raskautta? Entä kuinka monen hengen huoneita siellä yleensä on synnyttäneille? Hirveesti kysymyksiä.. :)

Mikä on muutes pelkopoli? :eek:
Juu on halutessa tutustumiskäynti loppuraskaudessa.

Minä olin kolmen hengen huoneessa ja on siellä perhehuoneitakin.

Pelkopoli on vissiin sellanen juttu missä käydään juttelemassa jos synnytys pelottaa. Ja muohan pelottaa. Kun eka synnytys meni niin kuin meni, mutta luojalle kiitos, että synnytin Jorvissa enkä esim. Hyvinkäällä missä aluksi oli tarkoitus. Jorvissa tosi hyvä lastenosasto!
 
höh hävitin tekstit..
Iitu2 multa on kans lekurit kyselleet että onko suunniteltu ja tarjottu jo sterilisaatiota. Kai siitä pitäs olla hienot suunnitelmakaaviot jos just se enempi kuin 2 lasta tekee..

Pahaolo vaan yltyy ja yltyy. Sisässä ei pysy enää ruoka eikä juoma eikä mikään siltä väliltä. Tänään on tullut oksennettua lähemmäs 10 kertaa. Yritin just syödä jotain yötä vasten että edes yöksi sais jotain pysymään sisässä vaan ei kaikki tulee kaaressa ulos. Kauan kroppa tätä kestää? Pakko soittaa maanantain neuvolaan että oksennanko mä vaan niin kauan että mut viedää ambulanssilla johonki. Täyttä tuskaa ajatella että tätä on edessä vielä viikkoja EN JAKSA EN:::::: oon henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. Kestin hirvittävää korvakipuakin vähemmällä valituksella kaksi viikkoa. Omasta mielestä en vähästä valita mutta tää alkaa oleen jo liikaa.. Naama on aivan hirvittävän näköinen luulen että lähinnä stressistä koska se menee aina tähän kuntoon kun ressaan jotain asiaa ihan miellettömästi. varmaan hormoonitkin mutta juu..painun pehkuihin..tyhjin mahoin..jos vissyvesi huikkaa ottas..
 
Mulla ei ole onneksi pahoinvointi paljon haitannut. Etova olo on usein ja pari kertaa on pitänyt ruoka jättää kesken.

Mutta tämä unettomuus... Ei saa nukuttua :( Ei tätäkään kauaa jaksa. On niin raskaita päiviä, kun ei nuku.
 
Tuli näistä sukupuolista mieleen, että kyllä mäkin oon ihan vahingossa ja ajattelemattomuuttani sanonut esim. naapurin rouvalle, joka sai kesällä viidennen pojan, että joko saitte tytön. Enkä mä kyllä mitään pahaa tarkottanut. Täytyy vastasuudessa muistaa, että kaikki ei välttämättä tykkää noista kommenteista. Tosin serkullani on kolme poikaa ja hän sanoi ihan suoraan, että haaveilee vielä yhdestä lapsesta ja toivoo tosi kovasti tyttöä. Eikä sekään musta mitenkään syntistä oo sanoa noin. Totta kai jokainen lapsi on rakastettu ja toivottu oli kumpaa sukupuolta tahansa. Tällanen vaan tuli mieleen.
 
Pitkästä aikaa kirjotan jotain,lukemassa olen kyllä käynyt.Väsymys on kauheaa..Ihan istualleen nukahtaa ja sitten kuitenkaan öisin ei nukuta,hö! Molempien vanhemmille kerrottiin odotuksesta ja iloisin mielin otettiin vastaan tieto,oma äiti tapansa mukaan vaan huolissaan kaikesta ;) Mun suvussa on vauvoja tullut.Veljellä lapset 12v,6v,5v ja 3v kaksoset, Toisella veljellä 4kk tyttö ja pikkusiskon ensimmäinen (poika)kastetaan parin tunnin päästä ;) kröhöm ja me ollaan kummeja..vähän oksetusolo ja jännittää pyörrynkö kesken kaiken :ashamed: Miehellä vaan yksi veli,luultavasti ei perusta perhettä.
Kummeja ollaan jo ristiin kaikkien lapsille niin nyt tulee pulma keitä pyytäis tän nelosen kummeiks.Kolmannellakin jo ystäväpariskunta kummeina.Kivahan se suvusta olis mutta ei viitsi liikaa rasittaa =)
Niin kun kerran jo "putosin" mutta palasin listalle niin tiedot oli neljäs lapsi, SatKs ja ikä 30v laskettu aika menee kai loppukuulle kun nyt on 8+1 menossa.Eka neuvola ensi to niin tulee kai viisaammaksi
Päänsärystäkärsivät:itsellä migreeni pahentunut JOKA raskaudessa ja välillä tiputuksessa kun oksennan niin rajusti joka kohtauksen aikana.Nyt aion ottaa estolääkityksen jota viime raskaudessa suunniteltiin.Ei kannata kärvistellä hirveän jomotuksen kanssa vaan äitiyspolilla antavat loistavia neuvoja ja puhelimessa voi puhua neurologin kanssa!
 
menossa ollaan mukana edelleen vaikka vähän olen kirjotellu =) On niin väsy olo ettei mitään järkeä. Tiistaina nt-ultra :heart: Jännittää vähän ja toivotaan että kaikki ois hyvin.Onko muilla ollu vielä tuota ultraa? Mulla tuolloin viikkoja vasta 10+3.

Daami ja muru 10+1 :heart:
 
Moikkis kaikille!

Voimahalauksia pahoinvoiville ja päänsärkyisille! :hug:

Mulla on ollut aivan ihana viikonloppu, eilen tuli tasan 11 viikkoa täyteen tätä odotusta, vielä viikko ultraan! Mies on ollut kotosalla pitkästä aikaa ylityöviikonloppujen jälkeen ja on saatu viettää oikein laatuaikaa kaksin. :)
Eteisessä hän aloitti remontin ja sen valmistuttua olisi tarkoitus ruveta suunnittelemaan lastenhuonetta. Ollaan käyty jo tapetteja sinne kattelemassa mutta yhteisymmärrykseen ei vielä olla päästy....
Vointi on kohtuullinen, etoo mutta ei tule onneksi mitään ylös, syömään pystyy kunhan ei rupea liioittelemaan.
Olen kummastellut kun niin paljon on ollut puhetta tulevien äitien hirveistä hormonimyrskyistä ja tunteiden menosta laidasta laitaan.. minähän kun en tähän ryhmään lukeudu, eeen... no nyt mies eilen sitten huokaisi ja kysyi että miksi musta on tullut niin ilkeä ja lyhytpinnainen! :eek:
Hämmästyin suuresti ja hetken itseäni tutkiskeltuani myönsin että joo, kyllähän tuon miesparan puheet on yhtäkkiä alkaneet mua jotenkin silloin tällöin ottamaan ihan kunnolla päähän... pyysin anteeksi ja ymmärrystä. Tätä tämä sitten on, minunkin kohdallani. heh.

Syysilmat ovat olleet ihania, nautiskelen täysin siemauksin kun on hetkittäin niin hyvä olo että pääsee koiran kanssa lenkkipolulle.

Jään tänne sitä ultraa hermoilemaan ja odottelemaan!

Päivänjatkoja kaikille! :wave:

Jasmin ja massu 11+1
 
Kiitos onnitteluista! Oon kyllä niin onnellinen! :)

Vielä neljä päivää neuvolaan, en millään jaksaisi oottaa pikkusen näkemistä. No, onneksi tässä välillä on näitä kivoja etappeja.. Ku tiistaina saahaan ne sormukset. :)

Mulla ei ihme kyllä ole ollut noita mielialojen heittelyjä.. Onneksi. Varmaan johtuu siitäki ettei mulla oo ollu sitä ärsyttävää ja mieltä raastavaa pahoinvointia.. Ja tietenki siitäki että mies on niin ihana ja niin tosissaan mukana tässä raskaudessa. On kyllä ihana huomata miten paljon seki oottaa tätä vauvaa. :)

Tuntuipa taas hyvältä siirtyä uudelle viikolle. Nyt siis 11+0.

Uneksija ja Mussukka
 

Yhteistyössä