Itse kärsin joitain vuosia sitten rannekavavien ahtautumisesta ja siihen yksinkertaisesti auttoi rannetuet. Päivisin käytin töissä ja öisin nukuin selällään siten että molempien käsien alle oli pyyhkeeseen kääritty kylmäkallet. Itselläni tämä on auttanut. Nyt raskauden myötä säikähdin kun kipu palasi hetkellisesti, mutta onneksi vain hetkeksi.
Supistuksista ei ole vaikutusta vatsan väriin, vaan todennäköisesti johtuu vain siitä et vatsa on kirrannut itsensä ääri rajoille. Maanantaina otettiin hemppari ja tuomio oli etten saa lopettaa rautaa kokonaan, mut voin harventaa ottamis väliä. Otan sen nyt sit siten et pidän kaksi päivää väliä ja kolmannella nautin napin.
Maanantain lääkäri käynnillä kanavaa oli vähän, pehmentyneenä 1-2cm ja kohdunsuu suljettu. Nyt kun eilen kävin SYPE niin olisi ollut niin että kohdunsuu olisi ollut jo auki ja kanavaa ei jäljellä. Ärsyttää miten hitaasti tiedot päivittyvät omakantaa ja sairaalan omille sivuille niin en pääse tilannetta tarkistamaan. Vaikuttaa siltä et lääkäri on kirjannu neuvolakorttiin auki 1 cm ja pituus 0.5-1cm. Paino arvioksi sain 3100 +/-. Lääkäri kun teki synnytys tapa arvion ja samalla sormella kokeili niin sain tästä sitten tumman puhuvan veren vuodon vaivaksi. Järkytys oli suuri kun menimme kahvilassa käymään ja kävin vessassa, olin ihan häkeltynyt et verta housuissa. Maanantainen kopeloija ei saanut sellaista aikaiseksi. Nyt sit oon eilisestä saakka ''vuotanut'' hyvin tummaa verta, niukasti tulee siteeseen. Olin illalla synnärille yhteydessä ei kuulema hätkäytä heitä. Jos vauvan liikkeitä ei tuntuisi tai veri olisi kirkasta tai tulisi selvästi hyytymiä niin ottaisivat sitten tarkastukseen.
Minulle eilinen lääkäri sanoi et voin aloittaa käsilypsemisen ja sainkin kätilöltä siihen tarkoitetut purkit ja ruiskut joissa voi tipat pakastaa. Kätilö kertoi miten homma menee ja antoi ohje vihkosen mukaan missä on muutakin imetykseen liittyvää tietoa. Aloitin sitten eilen kokeilemaan ja sain kuin saikin muutaman tipan ulos, mut pyyhkäsin ne kyllä paperiin niin onneton saalis. Ohjeessa ei ollut mainintaa rintapumpun käytöstä, mut mietin voisinko kokeilla alipainepumppua samalla? Niin ja kuulema vasta täysillä viikoilla saa aloittaa lypsämisen (rv 37). Tämän vuoksi maanantain lääkäri ei vielä asiasta puhunutkaan.
Viime yö oli aivan hirveä, mietin jo hetken nytkö on h hetken aika, mut ei se tainnut olla. Vatsaa aristi koko illan lääkärin kopeloinin myötä ja ilmeisesti jonkin verran kai supistikin. Aina välillä jään miettimään onko tää nyt se supistus vai ei? Mietinkin et jos en tunnistakkaa supistuksia supistuksiksi? Mutta viime yönä kävin klo 22 nukkuu ja heräsin 22.48 kun koski aivan vietävästi masuun. Seilailin pitkin poikin ja puolisokin yllättäin heräsi kun muuten aina tuntuu nukkuvan vaikka oisinkin hereillä. Koski aivan vietävästi tunnin verran ennen kuin kipu helpotti. Sit annoin pelolle vallan, mietinkin jos harjoitus supistus tekee noin kipeää niin entäs sitten se todellinen, miten niistä selviän? Tänään on tuntunut muutama hajanainen supistus. On tääkin tressaavaa kun miettii miten tunnistaa oikea supistus.
Tänään rv 37+1, nilkat näyttävät olevan jonkin verran itselläni turvoksissa.