Ajatteli kokeilla saisiko tämmöistä pinoa aikaiseksi kun toi edellinen lapsettomuuspuolen pino loppuu tohon huhtikuuhun.
Varovaisesti alan uskaltautua tänne puolelle. Takana neljä vuotta lapsettomuutta ja viisi ICSI:ä. Toisesta ICSI:stä biokemiallinen raskaus ja nyt viimeisen ICSI:n viimeisestä PAS:sta vihdoin ja viimein kunnon plussa. Me oltiin lopettamassa hoitoja omilla soluilla ja siirtymässä lahjasoluihin koska miehen siittiöiden lisäksi on vahva epäily minun munasolujen laadusta. Hormooneja on jouduttu piikittämään kaksin käsin ja silti saaliina aika niukasti munasoluja. Olin jo hämmästyksestä soikeena kun pakastealkiot selvisivät sulatuksesta (yleensä meillä ne ei selvinnyt) ja vielä hämmästyneempi kun sain kaksi viivaa testiin
Pienenä testiaddikitina aloitin testailun jo pp 8 jolloin tuloksena roskishaamu. Seuraavana aamuna haamu jo testiajan puitteissa ja pp 11 oli Hcg verikokeessa 155.
Oireina lähinnä vatsanippailut ja menkkamaiset kivut ja pissalla juokseminen. Muutaman kerran on huimannut mutta se saattaa johtua noista lugeistakin. Luget olisin saanut lopettaa heti plussaan mutta olen niitä omin nokkineni vielä jatkanut ja huomenna pudotan annostuksen yhteen lugeen illalla ja perjantaina ne loppuu kokonaan. Ultra olisi ensi tiistaina ja aika pikkasen paljon olen siitä hermona.
Löytyisikö mulle siis kavereita?
Siisami & Päivänsäde ja Menninkäinen 5+4