Totuus suhteista

[Totuus suhteista]

Rakkaus kestää vain kolme vuotta.

Ensimmäinen vuosi on täynnä intohimoa,vetovoimaa,passionia.olet ihastunut.
Toinen vuosi tunnet hellyyttä toista kohtaan.
Kolmen vuoden jälkeen suhde alkaa kyllästyttää,intohimo,vetovoima ,hellyys,passion katoaa suhteesta kokonaan.
ja sitten..?
kuitenkin jäädään roikkumaan toiseen? ( ainakin enemmistö täällä kun lukee teidän viestejä.)


Tässä todella osuva William Shakespearen sonetti:
Ennen olin ihastunut sinuun,rakastin sinua,tunsin mahtavaa voimakasta vetovoimaa sinua kohtaan.
muistan rakkauden tunteen meidän välillä,tunne oli niin mahtava ,sulattiin aivan kuin yhteen.
rakastin sinua SILLOIN.

mutta nyt , pidän sinusta vain kiinni.

Eikö enemmistö suhteessa elävät uskalla katsoa totuutta silmiin oman suhden suhteen? eli mikä tilanne oikeasti on?
Jäävät vain roikkumaan, muuttuvat läheiriippuvaksi eivät halua päästää irti vaikka tunteet toista kohtaan ovat jo kuollut? enemmistö mielummin tyytyy ja elää tuolaisessa suhteessa?
Koska Luullaan ja uskotaan ettei voida enää ikinä tuntea vetovoimaa,passionia,hellyyttä ,haistaa ja maistaa ihastua ja tuntea rakkautta jotakuta toista miestä tai naista kohtaan?
Jäävät mielummin roikkumaan ja pitävät toisesta kaiken voimin kiinni?

 

[Jaakko 1]

Laimenee, mutta se pitää tietää jo parisuhteeseen ryhdyttäessä. Ikuista onnea ja auvoa ei ole, on myötä ja vastamäkeä ja kaikki kuuluu elämään.

Myös ystäväpiirissä kaikki muuttuu jopa puheenaiheet.
Nuorena ollessa kaveri saattoi kysyä aamulla, "saitko siltä blondilta , jota tanssitit koko illan?" Nykyisin sama kaveri kysyy samassa tilanteessa, "kamu onko vatsasi toiminut tänä aamuna?"

 

[Voi voi sentään]

Samaa mieltä aloittajan kanssa. Ihmiset ovat turhan harvoin rehellisiä itselleen ja siten puolisolleen.
Ihana lemmenloma muuttuu yhtäkkiä työleiriksi.
Kuka sellaisessa viihtyy? Ei ihme että mies tai nainen pettää, kun kotona vain puhutaan suhteesta, tehdään otsa hiessä "töitä" suhteen pelastamiseksi, selvitetään välejä, sovitaan sääntöjä.
Rakastajattaren kanssa ei ole välejä, eikä sääntöjä, ei historiaa, ei piintyneitä seksirutiineja.

Itse olin valmis kyseenalaistamaan suhteemme luonteen jo aikoja sitten. Mies oli loukkaantuvinaan verisesti, ajatteli että en rakasta, ihmetteli kuinka kovasydäminen olenkaan kun sellaisia puhun, että jotain pitäisi kyseenalaistaa. Silti miehellä itsellään parhaillaan suhde. Menin lankaan ja jätin suhteen uudelleenmäärityksen kesken, ajattelin että sittenkin jotain toivoa on kun mieskin tuntee niin romanttisesti.
Olisin toipunut hyvin jos mies ei olisi laittanut tahallaan väärää toivoa suhteeseen.

 

[Voi voi sentään]

Toisaalta aloittajankin jutussa on se vikapuoli, että jos kaikki yli 4 vuotta vanhat parisuhteet ovat pelkkää läheisriippuvuutta, niin miksi eroaminen sattuu niin kovasti.
Eiväthän kaikki ihmiset ole läheisriippuvaisia, joten miksi ollaan kuitenkin todettu että ero on ihmiselämän traagisimpia tapahtumia.

Ehkä eroja ei tulisikaan niin paljon, jos kuitekin ihmiset olisivat rehellisiä itselleen, määrittelisivät suhteen uudelleen kun on sen aika eivätkä olisi niin monogaamisia.

Ongelma on siinä että loppuelämän kannalta oleellisia sopimuksia solmitaan aina rakkauden huumassa. vannotaan että ollaan toisen kanssa ikuisesti.
Minusta naimisiin meniöiltä pitäisi testata hormonitasot, ja evätä lupa jos havaittavissa on rakastumisen oireita. Ihminen on rakastuneena täysin kyvytön olemaan järkevä. Avioliitto on pelkkä sopimus omaisuuden jaosta ja sellaisesta, sitä ei kannata rakkauden takia tehdä.

 

[äasldöaölsg]

Sattuuhan se kaikki muukin ero siitä mistä on riippuvainen. Läheinen, alkoholi, huumeet, tupakka. Kyllä se sattuu, jos eroaa riippuvuudestaan, vaikka vapaaehtoisestikin.

 

[uusikko]

Nämä kolmen vuoden jälkeen uuteen suhteeseen rynnänneet sitten taas kolmen vuoden kuluttua haluavat uuden ja taas kolme vuotta niin uusi. Ei se rakkauden tunne voi pysyä sellaisena ikuisesti missään suhteessa, eikä sitä kukaan edes kestäisi, uskokaa pois. Nämä ovat niitä ikuisia etsijöitä nämä vaihtajat, jotka sitten jossain vaiheessa huomaavat vanhenevansa yksinaan kun kukaan ei enää huoli.

Elämä tuollaisessa pilvissä liitelemisessä olisi loppujen lopuksi tylsää. Niinhän nuo ns. julkkikset tuntuvat tekevän, vaihtavat heti kun arki astuu kuvaan. Eivätpä ole tulleet onnellisiksi vielä kenenkään kanssa lopuksi elämäkseen.

 

[Voi voi sentään]

No, ei ne suhteet silti hukkaan mene jos ihminen osaa järkevästi sumplia.
Kaikki exäni ovat nykyään ystäviäni tavalla taikka toisella.
Kun suhdepaska on lakaistu pois, jäljellä on kuitenkin se kuinka hyvin tuntee toisen, yhteisen elämän jättämä tuntemus, ihmissuhde.

"Sattuuhan se kaikki muukin ero siitä mistä on riippuvainen. Läheinen, alkoholi, huumeet, tupakka. Kyllä se sattuu, jos eroaa riippuvuudestaan, vaikka vapaaehtoisestikin."

Totta, mutta ei noin pitkälle kannata saivarrella.
Kohta olet läheisriippuvainen siitäkin jos vessapaperi loppuu ja pitää lähteä kauppaan sen takia, kun on riippuvuusoireita perseen ollessa märkä.

 

[Voi voi sentään]

Elämä tuollaisessa pilvissä liitelemisessä olisi loppujen lopuksi tylsää. Niinhän nuo ns. julkkikset tuntuvat tekevän, vaihtavat heti kun arki astuu kuvaan. Eivätpä ole tulleet onnellisiksi vielä kenenkään kanssa lopuksi elämäkseen.

Kuinka moni tulee onnelliseksi?
Ehkä julkkikset ovat tässä hyviä koehenkilöitä. siinä on kohtuullisen suuri otanta ihmisiä, jotka ovat yksilöitä siinä missä muutkin. Ero voi tapahtua nopeammin, koska he tekevät luovaa työtä, kaikkea tapahtuu ja paineet ovat kovat.

Ehkä tavis pysyy naimisissa pitempään koska mikään ulkopuolelta ei paineista suhdetta, kuten kakkosnaisen kuva lehden kannessa.

Silti tavistenkin suhteet happanevat ennen pitkää- onko lopulta kuitenkin enemmistö niitä jotka eivät ole onnellisia lopun ikäänsä saman kanssa. Kertoisiko se kuitenkin siitä mikä käytäntö on.

 

[T.Tavallinen]

Eikö enemmistö suhteessa elävät uskalla katsoa totuutta silmiin oman suhden suhteen? eli mikä tilanne oikeasti on?
Jäävät vain roikkumaan, muuttuvat läheiriippuvaksi eivät halua päästää irti vaikka tunteet toista kohtaan ovat jo kuollut? enemmistö mielummin tyytyy ja elää tuolaisessa suhteessa?
Koska Luullaan ja uskotaan ettei voida enää ikinä tuntea vetovoimaa,passionia,hellyyttä ,haistaa ja maistaa ihastua ja tuntea rakkautta jotakuta toista miestä tai naista kohtaan?
Jäävät mielummin roikkumaan ja pitävät toisesta kaiken voimin kiinni?

Elät aika suppeassa ja rajoittunessa maailmassa kun mielestäsi vain parisuhde on koko elämä. Mitä sitten jos suhtessa ei enää leisku kuten alussa jos vastapainoksi saa turvalliseen perheen, yhteiset lapset, yhteisen kodin, yhteiset ystävät ja sukulaiset, yhteiset muistot ja perinteet... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Nekö eivät merkitse mitään? Miten luulet voivasi koskaan rakentaa mitään pysyvää jos elät aina vain hetken huumassa ja siirryt kohta eteenpäin? Siis elät kuin murrosikäinen tai nuori aikúinen jolle kaikki kokemukset ovat uusia ja ihmeellisiä mutta jonka kohellukselle vanhemmat ja viisammat hyväntahtoisesti hymähtelevät.
Kyllä toki huuma ja kiihko haihtuu. Mutta ei rakkaus katoa jos siitä pitää huolta. Se ei enää räiskähtele kuten alussa mutta lämmittää paremmin eikä polta. Et vain ole sitä koskaan kokenut. Älä siis mitätöi sitä muilta jotka sen ovat löytäneet. EIvät tietysti kaikki pääse tähän vaiheeseen ja on tietysti parempi erota jos ei tunne enää mitään. Mutta on turha luulla saavansa mitään pysyvää ja oikeasti merkityksellistä jos on aina liikkeellä tällä asenteella.

 

[Yx vaan]

Rakastuminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa! Niiden eroja on muun muassa se, että toinen kestää sen kolme vuotta toisen kestäessä toisinaan eliniän. Rakkaus on kestävyyslaji!

 

[ei pidä paikkaansa]

Jos rakkaus laantuu kolmessa vuodessa, ei se rakkautta ole ollutkaan.

Rakkaus on kumppanuutta, ystävyyttä, ylä- ja alamäkiä kestävää. Monet puhuvat rakastumisen muuttumisesta rakastamiseksi, mutta joskus voi käydä myös niin, että vaikka rakastaa voi rakastua monta kertaa uudelleen.

Olen rakastunut ja rakastanut ja molempia yhtä aikaa. Vuosia on kulunut neljä kertaa kolme ja aina vain rakastamme enemmän ja rakastumme uudelleen. Rakkaus on se, joka sitoo meidät yhteen huonoinakin päivinä. Vaikka sitä ei koko ajan tunnekaan päällimäisenä, tietää että tunne on aina syvällä sielussa.

Ajattelen, että rakastaminen on läsnä arjen tylsyydessäkin ja rakastuminen puolestaan niissä rajummissa rakkauden tunteissa - vielä vuosienkin jälkeen

 

[Akkah]

Elät aika suppeassa ja rajoittunessa maailmassa kun mielestäsi vain parisuhde on koko elämä. Mitä sitten jos suhtessa ei enää leisku kuten alussa jos vastapainoksi saa turvalliseen perheen, yhteiset lapset, yhteisen kodin, yhteiset ystävät ja sukulaiset, yhteiset muistot ja perinteet... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Nekö eivät merkitse mitään? Miten luulet voivasi koskaan rakentaa mitään pysyvää jos elät aina vain hetken huumassa ja siirryt kohta eteenpäin? Siis elät kuin murrosikäinen tai nuori aikúinen jolle kaikki kokemukset ovat uusia ja ihmeellisiä mutta jonka kohellukselle vanhemmat ja viisammat hyväntahtoisesti hymähtelevät.
Kyllä toki huuma ja kiihko haihtuu. Mutta ei rakkaus katoa jos siitä pitää huolta.

Samaa mieltä T.Tavallisen kanssa.
Olisin vielä lisäksi sitä mieltä, ettei ne jatkuvasti vaihtuvat suhteet tunnu enää alussakaan juuri miltään. Jos suhteet on pelkkää elämysten hakua, niihinkin kyllästyy.
Sitten voikin sysätä syyn toisen (toisten) osapuolten niskaan, tajuamatta ahmineensa itse makeaa mahan täydeltä. Oksennusreaktioon saakka.

Kyllä. Kokemus puhuu. Tällä hetkellä täydellisessä suhteilulakossa.

 

[ei kyyninen]

Takana 18-vuotta saman ihmisen kanssa. Kyllä, rakkaus muuttuu, sen tuleekin muuttua kestääkseen, jaksaakseen ja pysyäkseen elossa. Elämä ei ole pelkkää huumaa.

Ja todellakin, rakastun mieheeni aina uudestaan ja uudestaan. Se tunne on sama kuin ensimmäisellä kerralla. Silti taustalla on koko ajan rakkaus.

Totuutta on niin monenlaista.

 

[Pikku Akka]

Hämmentävä kirjoitus. En löytänyt itseäni siitä ollenkaan.

Juuri pyörähti käyntiin 15. vuosi. Ahaa, minun pitäisi siis älytä erota, koska muuten vain petän itseäni ja todistan olevani täydellisen läheisriippuvainen. Valtavan surullinen ajatus. Joutuisin luopumaan minulle tärkeimmästä asiasta, korvaamattomasta ihmisestä; siitä ainoasta, jonka koskaan koen itseäni koskettaneen. Todellisesta minulta aikoinaan kadonneesta puolikkaasta, jonka sattumalta kohtasin, ja jonka kanssa heti loksahdin paikoilleni. Kaikkien näiden vuosien ja kaikkien niitä edeltäneiden lukuisten parisuhteiden jälkeen luulen tietäväni mistä puhun.

Jos tämä on läheisriippuvuutta > eläköön läheisriippuvuus!

 

[panacea]

Ihastus ja rakkaus ovat kaksi aivan eri asiaa.

Ihasumisen ihanuus on siinä, että voi KUVITELLA kaikenlaista ihastuksensa kohteesta ja samanaikaisesti tuntea itsensä uudeksi, seksikkääksi ja kiinnostavaksi, kun toinen ei tunne minusta kuin muutaman asian ja ne parhaat puolet.

Rakkaus perustuu todellisuuteen. Todellisuuteen itsestä ja rakastetusta. Kaikilla ei ole kykyä rakastaa, koska kaikilla ei ole kykyä edestutustua itseensä - toisesta ihmisestä puhumattakaan.

On silti hupsua väittää, ettei jotain ole olemassa vain siksi, ettei siihen itse kykene.

 

[think twice]

Katsoiko kukaan Jari Sillanpään dokkaria tässä joku ilta sitten. Kaunis koti, mökki. Kotiväki, sukulaisia, ystäviä läheltä ja kaukaa. Työ, jota rakastaa. Silti rivien välistä olin aistivinani haikeuden. Kaipaako ihminen muutakin kuin gloriaa ja massojen palvontaa. Olisitko valmis vaihtaamaan hulppean yleisömenestyksen syrjämökin hämärään ihmisen kanssa, joka odottaa kotiin paluutasi...

 

[syrjämökin hämärä?]

Katsoiko kukaan Jari Sillanpään dokkaria tässä joku ilta sitten. Kaunis koti, mökki. Kotiväki, sukulaisia, ystäviä läheltä ja kaukaa. Työ, jota rakastaa. Silti rivien välistä olin aistivinani haikeuden. Kaipaako ihminen muutakin kuin gloriaa ja massojen palvontaa. Olisitko valmis vaihtaamaan hulppean yleisömenestyksen syrjämökin hämärään ihmisen kanssa, joka odottaa kotiin paluutasi...

Hei Haloo! J.S:n tilanne on vähän erilainen kuin meidän heteroiden. Ei niitä voi verrata, yhteiskunnan asenne takaa sen.

 

[Jussi2u]

Ihastus ja rakkaus ovat kaksi aivan eri asiaa. Ihasumisen ihanuus on siinä, että voi KUVITELLA kaikenlaista ihastuksensa kohteesta ja samanaikaisesti tuntea itsensä uudeksi, seksikkääksi ja kiinnostavaksi, kun toinen ei tunne minusta kuin muutaman asian ja ne parhaat puolet.

Kerrankin, tai vihdoinkin, saa täällä lukea täyttä asiaa.

Rakkaus perustuu todellisuuteen. Todellisuuteen itsestä ja rakastetusta.

Täsmälleen. Ja perustuu todellisiin tekoihin. Haluun tehdä kumppaninsa onnelliseksi ... siihen ei toisin kykene ellei itse koe olevansa onnellinen. Rakkaus siis toimii vain kun kummallakin on tuo sama halu.

 

[Mitä ihmettä]

Luetaanko minut/meidät sitten läheisriippuvaiseksi, kun yhdessä ollaan oltu jo 32 vuotta? En yhtään kaipaa sitä kaikki voimat vievää alkuhuumaa, joka saa kaiken näyttämään vaaleanpunaiselta.

Sen sijaan rakastan edelleen miestäni syvästi. En voisi kuvitella parempaa kumppania vierelleni. Voimme keskustella kaikesta, mutta voimme olla ihan hiljaakin. Harrastamme yhdessä, mutta myös erikseen. Nautimme samanlaisista asioista: hyvästä ruoasta, viineistä, taiteesta, ulkoilusta, kauniista kodista, matkustelusta jne. Olemme kasvattaneet kolme ihanaa lasta aikuisiksi.

Harrastamme seksiä, kun siltä tuntuu, mutta voimme olla ilmankin, muuten vaan lähekkäin. Mies on paras ystäväni, mieheni, lasteni isä ja rakastettuni. Mitä muuta voisin haluta? Ihan samoja ajatuksia hän on minulle jutellut. Meillä on kaikki hyvin ja tunnemme voimakasta yhteenkuuluvuutta. Niin voimakasta, ettei aina tarvitse edes sanoja, kun tietää muutenkin, mitä toinen ajattelee. Miksi pitäisi tässä iässä vielä kiemurrella jonkun ihmeellisen huuman ja intohimon syövereissä? Minusta pääasia on, että on itseensä, kumppaniinsa ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen.

 

[Xy1]

Luetaanko minut/meidät sitten läheisriippuvaiseksi, kun yhdessä ollaan oltu jo 32 vuotta? En yhtään kaipaa sitä kaikki voimat vievää alkuhuumaa, joka saa kaiken näyttämään vaaleanpunaiselta.

Sen sijaan rakastan edelleen miestäni syvästi. En voisi kuvitella parempaa kumppania vierelleni. Voimme keskustella kaikesta, mutta voimme olla ihan hiljaakin. Harrastamme yhdessä, mutta myös erikseen. Nautimme samanlaisista asioista: hyvästä ruoasta, viineistä, taiteesta, ulkoilusta, kauniista kodista, matkustelusta jne. Olemme kasvattaneet kolme ihanaa lasta aikuisiksi.

Harrastamme seksiä, kun siltä tuntuu, mutta voimme olla ilmankin, muuten vaan lähekkäin. Mies on paras ystäväni, mieheni, lasteni isä ja rakastettuni. Mitä muuta voisin haluta? Ihan samoja ajatuksia hän on minulle jutellut. Meillä on kaikki hyvin ja tunnemme voimakasta yhteenkuuluvuutta. Niin voimakasta, ettei aina tarvitse edes sanoja, kun tietää muutenkin, mitä toinen ajattelee. Miksi pitäisi tässä iässä vielä kiemurrella jonkun ihmeellisen huuman ja intohimon syövereissä? Minusta pääasia on, että on itseensä, kumppaniinsa ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen.

Ihan niin kuin olisi oma vaimo kirjoittanut, paitsi, että meillä on 4 lasta. ))

 

[tai :))]

ihan kuin olis minun mieheni kirjoittanut paitsi, että meillä on 5 lasta )

 

[minä tai minun mieheni]

olisi voinut kirjoittaa tuon, mutta meillä ei ole lapsia ja yhteisiä vuosia on hieman vähemmän

 

[perspektiivi]

No kyllähän se kolme vuotta on enemmän kuin tarpeeksi, jos sekoittaa seksin ja intohimon rakkauteen. Jos pitää kolmivuotista suhdetta riittävänä niin se osoittaa, ettei mitään todellista rakkaussuhdetta ole kyennyt muodostamaankaan, vaan hetken huuma kantaa minkä kantaa.

 

[joitakin pointteja]

Ongelma on siinä että loppuelämän kannalta oleellisia sopimuksia solmitaan aina rakkauden huumassa. vannotaan että ollaan toisen kanssa ikuisesti.
Minusta naimisiin meniöiltä pitäisi testata hormonitasot, ja evätä lupa jos havaittavissa on rakastumisen oireita. Ihminen on rakastuneena täysin kyvytön olemaan järkevä. Avioliitto on pelkkä sopimus omaisuuden jaosta ja sellaisesta, sitä ei kannata rakkauden takia tehdä.

Tämä on totta. Minä olen järki-ihminen ja avomieheni elää tunteella. Hän alkoi puhua naimisiinmenosta ensimmäisen kerran jo suurinpiirtein viikon seurustelun jälkeen. Kosimisen hän aloitti puolen vuoden seurustelun jälkeen. Totesin hänelle, että kysyy uudestaan sitten kun ollaan oltu yhdessä pari vuotta, tai viisi vuotta. Jos vielä tuntuu siltä, niin ehkä sitten. Rakkaus ei siitä kasva jos naimisiin mennään, mutta jos se vähenee ja haihtuu (eli ei silloin edes ole ollut oikeaa rakkautta vaan tuota ihastumista, alkuhuumaa) niin sitten ei tarvi hakea avioeroa vaan pakata kamat ja muuttaa eri osoitteisiin.

Ja aloittajalle voi sanoa sen verran, että aika huonosti olisi lasten asiat jos kaikki hyppisivät parisuhteesta toiseen kolmen vuoden välein, aika monta isä- ja äitipuolta saisivat lapset käydä läpi, ja aika monta sisarpuolta olisi kaikilla... Tai sitten niitä lapsia ei enää syntyisi ollenkaan jos tuo kolme vuotta koettaisiin liian lyhyeksi ajaksi että alettaisiin edes harkita lasten tekoa.

Lisäksi asioihin suhtautuminen voi muuttua iän myötä, tuo on nimenomaan teinien ja nuorten aikuisten tapaista vaihtaa suhdetta ja hankkia kokemuksia. Oma avomieheni ei ole koskaan ennen tahtonut naimisiin vaikka tunteella toimiva onkin, nyt kolmekymppisenä on siis mieli muuttunut. Tai ehkä minä olen hänelle "se oikea" (itse en tuohon usko koska kuten sanottu olen järki-ihminen). Minä taas olen aina sanonut etten koskaan mene naimisiin, mutta jos nyt tämän miehen kanssa yhteiselo ja rakkaus kestävät sen viisi vuotta niin ehkä sitten voin jo harkitakin asiaa. Ehkä kaikilla ei se mieli koskaan muutu, tai sitten se muuttuu paljon myöhemmin kuin toisilla. Aloittajan ikää en tiedä.

 

[helpotus]

Tätä ketjua lukiessani oloni parani huomattavasti, aloitin eilen ketjun kyllästymisestä. Tästä ketjusta sain paljon luottamusta tulevaan ja tietoa myös siitä, että niitä ala-ja ylämäkiä todellakin on pitkissä parisuhteissa. Jotenkin olo on ollut sellainen, että nousenko tästä suosta koskaan, mutta lukiessani kertomuksianne pitkistä suhteistanne, huomasin, että rakastan miestäni edelleen, enkä jaksaisi odottaa hänen tulevan töistä kotiin, jotta voisin sen hänelle kertoa.

Nykyaikana tuntuu, ettei parisuhdetta arvosteta enää ollenkaan vaan petetään heti kun siihen on pieninkin syy. On helpottavaa huomata, että uskollisia ja puolisolleen omistautuneita ihmisiä löytyy edelleen!