Totaalinen purkaus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei ole oikeaa ystävää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei ole oikeaa ystävää

Vieras
Nyt saatte minusta varmaan kamalan naisen kuvan, mutta ajattelin purata tänne tuntoja.
olen aina auttamassa muita ihmisiä. Olen jo vuosien ajan ollut kovin auttelias. Aina autan, jos joku tarvitsee apua. Sitten kun tarvitsisin itse apua, ei kukaan auta. kaikilla on aina jotain muuta tekemistä.
Sitten olen vuosien saatossa auttanut ihmisiä järjestämään juhlia ja muistanut heidän syntymäpäivisin. ostanut heidän mieleisiä lahjoja. Minulla oli juuri edellispäivänä syntymäpäivä ja hyvin harva muisti, että on syntymäpäivä ja olisin kaivannut edes kukkia, mutta ei ollut yhtäkään, joka olisi tuonut kukkia.. muutaman tekstiviesti tuli ja siinä se.
Olenko epäonnistunut näin pahasti omissa ystävyyssuhteissa. Olen ilmeisesti. Kukaan ei huomaa minua ja eikä kukaan halua minua ilahduttaa. Tosin pyytäjiä on kaikenlaiseen vapaaehtoishommaan kokoajan ihmisiä. pitäisikö minunkin kovattaa itseni ja lakata huomioimasta ihmisiä. Sanoisin vaan, että ei ole aikaa.. en jaksa enkä viitti.
 
:hug:

Mä tisän tunteen...
Oon tänään takunnu tuohonkin liittyvien tunteiden kanssa -oon täyspäiväsesti tänään takunnu itteni kanssa ja roikkunu palstalla kun oon ollu "pällivapaalla".
Mä tein paljon asioita siksi, että tahdoin tehdä oikein ja nyt se kaikki on kaatunu niskaan, koska siitä on tullu vaan paha olo! Olis halunnu jonkinlaista kiitosta, positiivista huomiota, että joku ymmärtää miten paljon olen joustanut ja antanut itsestäni, mutta paskat! Kukaan mistään tuu kiittämään, kun eihän kukaan edes oo nähny ja huomannu mitä mä oon tehny.
Sehän se on se ongelma, pitäs tajuta olla antamatta yhtään mitään, jos ei pysty antamaan täysin pyytettömästi. Ei siis pitäs odottaa automaattisesti sitä vastavuoroisuutta!
On ihan oikeasti reilumpaa sanoa että "en jaksa" kun tehdä ja sitten tuntea siitä pahaa oloa ja odottaa kiitosta, tää on niin kantapään kautta opittu!
 
Et sinä kamala ole, mutta ehkä liian herkästi otat vastuullesi hoitaa asiat? Mitä innokkaammin sen varmemmin jäät kiitoksista paitsi. Et kai vaan kärsi kiltin tytön syndroomasta? Haluat tehdä oikein ja haet ehkä hyväksyntääkin sillä tavoin? Joten sinuna miettisin välillä mikä kannattaa ja mikä ei. Kaikille ei tarvitse tehdä kaikkea, vaikka kuinka valittaisivat omaa tilannettaan "ettei ehdi/jaksa/kykene/".

Totutat ihmiset siihen, miten sinä viime kädessä järjestät kaiken. Sinua käytetään ihan varmasti myös hyväksi, joten pyri erottamaan sellaiset tapaukset. On hyvä, että turhaudut ja toivon mukaan suututkin. Se avaa silmäsi ja opit karsimaan oikeat apua tarvitsevat ja ne, jotka vain näkevät sinussa kätevän palvelijan. Elämä on oikeesti tosi kamalaa välillä ja ihmiset ovat oikeesti tosi itsekkäitä, joten sen joko suostuu kestämään tai olemaan tarkempi heidän suhteensa.

Älä luovuta, mutta hävitä ruusunpunaiset silmälasisi.
 
Sanonnat jossa sanotaan että omastaan antavalle tai auttavalle tulee hyvä mieli, eivät pidä kyllä ollenkaan paikkaansa.
Koskaan ei kannata auttaa, kuunnella tai tehdä asioita toisten puolesta, koska ei nykyään enää kukaan sua auta eikä kuuntele jos sitä tarvit. Maailmassa on vai hyväksikäyttäjiä, hiljaisia hyväksyjiä ja niitä kilttejä tyttöjä jotka tekee kaiken, kuuntelee ja auttaa ja saavat palkaksi vain paskaa.
 
Viimeksi muokattu:
:hug:

..samassa "suossa" on tullut tarvottua...

Aina ei ne lähimmätkään hoksaa, että miten pienestä se myötäeläminen onkaan lopulta kiinni. Pienestä eleestä, sanasta, hyväntahtoisuudesta. Aina on myös olemassa heitä, jotka eivät sitä osaa tai jotka eivät siitä edes suoranaisesti välitäkään.

Mutta. Se riski on siinä sitten otettava, siinä omassa avuliaisuudentunnossaan ja auttamisentahdossaan. Että näpeillensä saa. Pitää vain ajatella, että näin kävi. Ehkä joskus toiste. Ja loppujen lopuksi - onko sillä niin suurta väliäkään, jos itselleen saa sen hyvän mielen? Tietysti siinä tapauksessa, että jos tilalle tulee katkeroitumista ja hyväksikäytetyn tunnetta, on vain syytä aukaista omat silmänsä ja opetella vihdoinkin olemaan myös itse itsekäs. Eipä autakaan seuraavalla kerralla, eipä osallistukaan kaikkiin kissanristiäisiin, vaan - tekeekin itsekkäänä jotain aivan muuta mitä mieli haluaa. Ja sekin on oikeutettua ja hyvää, sallittua.

Ei siis tarvitse jaksaa eikä viitsiä. Ei tarvitse haluta eikä tehdä.

Ja hei - muistettiinhan sua juhlapäivänäsi :)! Sait onnitteluviestejä! Ole niistä onnellinen ja otettu. Tilanne olisi voinut olla huonompikin.
 
Sanonnat jossa sanotaan että omastaan antavalle tai auttavalle tulee hyvä mieli, eivät pidä kyllä ollenkaan paikkaansa.
Koskaan ei kannata auttaa, kuunnella tai tehdä asioita toisten puolesta, koska ei nykyään enää kukaan sua auta eikä kuuntele jos sitä tarvit. Maailmassa on vai hyväksikäyttäjiä, hiljaisia hyväksyjiä ja niitä kilttejä tyttöjä jotka tekee kaiken, kuuntelee ja auttaa ja saavat palkaksi vain paskaa.
En mä nyt ihan näin kyyninen kuitenkaan olis.
Allekirjoitan kyllä että antajalle tulee hyvä mieli, jos näkee vastaanottajassa aitoa kiitollisuutta ja joskus jo siitä tulee hyvä mieli, kun saa tuntea tekevänsä hyvää ja oikein. Joskus vaan on niitä katkeria hetkiä, kun huomaa odottavansa vastalahjoja.
Kyllä ihmiset auttaa ja kuunteleekin, mutta se vaatii yhtä, tai oikeastaan kahta, asiaa; pitää ensin antaa niiden omien täydellisyyden ja vahvuuden kulissien kaatua, pitää lakata esittämästä ettei tarvi ketään eikä mitään ja sitten sitä apua pitää ihan reilusti PYYTÄÄ! Ei kukaan voi tietää, mitä tarvitsen, jos en sitä kerro ja toisaalta monikin voi tehdä hyväkseni jotain omasta mielestään, mutta mä en sitä tajua, koska hän ei ole sitä minulle kertonut. Kommunikointia tarvitaan tuossakin asiassa!
 
  • Tykkää
Reactions: Sadana
Mä kans aina auttamassa. Apua en vaan ite taho osata pyytää enkä ottaa vastaan. Nyt olen tilanteessa jossa todella tarvin apua toisilta ja yllätykseni on ollut suuri kun sitä joka suunnasta tarjotaan avokätisesti. Ehkäpä se, että olen pyyteettömästi toisia aina auttanut palkitaankin nyt ruhtinaallisesti. :) Ja nyt kun todella en pärjää ilman muita on pakottanut taipumaan avun vastaanottamiseen. Ehkäpä jatkossa on helpompi ottaa myös apua vastaan muutoinkin kuin vain tosipakon edessä.
 
Näinhän se menee. Oon huomannut aikojen saatossa monesta "ystävästä", että jääneet ovat, jos minä en ole ollut se, joka pitää yhteyttä. Eli jos minä en soita, ei minullekaan soiteta, olen tavallaan aina se, jonka ensin pitää ottaa yhteyttä. Nyt on onneksi pari oikeaakin ystävää olemassa, jonka toisen kyllä pelkään pian menettäväni, kun on vaikeasti sairas:(
 
Ei noilla asioilla ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä!! Sinua pyydetään mukaan auttamaan ja tekemään hyvää, koska olet aina ennekin suostunut ja ihmiset saattavat ajatella, että tykkäät olla mukana ja sinun seurastasi nautitaan. Tuskin kukaan muuten pyytäisi. Mitä taas tulee tuohon syntymäpäivien muistamiseen, niin ainakin omassa tuttavapiirissäni muistetaan hyvin harvoin kenenkään syntymäpäiviä, nimipäiviä jne. Itse en muista kenenkään, joten minulta ei tule edes sitä tekstiviestiä. Ei kukaan muista minukaan merkkipoäiviäni, enkjä edes sitä odota, mutta silti ihmiset ovat hyviä kavereita ja ystäviä minulle. Näin aikuisena jokaisella on muistettavaa ja juhlittavaa esim. omissa lapsissa, joten automaattisesti kaverit ja ystävät jäävät vähemmälle huomiolle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ole oikeaa ystävää;27566033:
Nyt saatte minusta varmaan kamalan naisen kuvan, mutta ajattelin purata tänne tuntoja.
olen aina auttamassa muita ihmisiä. Olen jo vuosien ajan ollut kovin auttelias. Aina autan, jos joku tarvitsee apua. Sitten kun tarvitsisin itse apua, ei kukaan auta. kaikilla on aina jotain muuta tekemistä.
Sitten olen vuosien saatossa auttanut ihmisiä järjestämään juhlia ja muistanut heidän syntymäpäivisin. ostanut heidän mieleisiä lahjoja. Minulla oli juuri edellispäivänä syntymäpäivä ja hyvin harva muisti, että on syntymäpäivä ja olisin kaivannut edes kukkia, mutta ei ollut yhtäkään, joka olisi tuonut kukkia.. muutaman tekstiviesti tuli ja siinä se.
Olenko epäonnistunut näin pahasti omissa ystävyyssuhteissa. Olen ilmeisesti. Kukaan ei huomaa minua ja eikä kukaan halua minua ilahduttaa. Tosin pyytäjiä on kaikenlaiseen vapaaehtoishommaan kokoajan ihmisiä. pitäisikö minunkin kovattaa itseni ja lakata huomioimasta ihmisiä. Sanoisin vaan, että ei ole aikaa.. en jaksa enkä viitti.

No mutta noinhan se menee. Jos autan lapsen harrastuksessa yhtä lasta omani lisäksi, niin kaikki pyytävät minulta apua. Ja ne toiset vanhemmat jotka eivät raahaa itseään sinne ollenkaan, käyttävt sen ajan vaikka palkkatöiss ja saavat itselleen rahaa sillä aikaa kun minä palvelen heidänlapsiaan harrastuksessa.

Jos muut näkevät että autat yhtä niin helposti muutkin uskaltautuvat pyytämään apua noihin juhliin ym.

ja monet eivät ehkä auta senkään takia, että auttajan osa on lähes aina huono. Helposti saa vain haukkuja jos ottaa lapsia kotiinsa tai järjestää jotain. Ihminen toimii jotenkin niin, että jos joku auttaa, suurin osa alkaa pitää sitä auttajaa jotenkin alempiarvoisena kuin itseään ja alkaa jotenkin kuvitella että jonkun kuuluukin auttaa juuri häntä, että juuri hänellä on vaikeampaa ja niinp ois päin, lapsiakin 3, että eihän heille voi kukan mennä, kun on omasta takaa jo 3...näin se ajatus monilla toimii.

sinussa ei ole vikaa. itse en uskaltaudu tarjoutia että voisin katsoa jonkun lasta, koska kokemuksesta siinä käy niin että se autettu alkaa pitää sitä itsestäänselvyytenä ja loppupeleissä tihenttää avuntarvettaan ja jos en enää jaksakaan niin saankin vihollisen.
 
[QUOTE="vieras";27568718]Ei noilla asioilla ole ystävyyden kanssa mitään tekemistä!! Sinua pyydetään mukaan auttamaan ja tekemään hyvää, koska olet aina ennekin suostunut ja ihmiset saattavat ajatella, että tykkäät olla mukana ja sinun seurastasi nautitaan. Tuskin kukaan muuten pyytäisi. Mitä taas tulee tuohon syntymäpäivien muistamiseen, niin ainakin omassa tuttavapiirissäni muistetaan hyvin harvoin kenenkään syntymäpäiviä, nimipäiviä jne. Itse en muista kenenkään, joten minulta ei tule edes sitä tekstiviestiä. Ei kukaan muista minukaan merkkipoäiviäni, enkjä edes sitä odota, mutta silti ihmiset ovat hyviä kavereita ja ystäviä minulle. Näin aikuisena jokaisella on muistettavaa ja juhlittavaa esim. omissa lapsissa, joten automaattisesti kaverit ja ystävät jäävät vähemmälle huomiolle.[/QUOTE]

juuri näin. edes mun lapsia ei kukaan muista, tai lähes kukaan perheen ja isovanhempien lisäksi jos en kutsu synttäreille. en minäkään muista kavereiden synttäreitä paitsi yhden. senkin vaan kuukauden ja jossain välissä laitan sen viestin.
 
Mä tein lapsemme kummitädin puolesta hänen koulutehtäviään. Hänellä huono kirjallinen ulosanti joten kirjoitin muutaman kuukauden aikana useita esseitä ja pohdintoja hänen alaansa liittyvästä aiheesta. Puhe oli että siitä edestä hän ottaa lastamme yökylään pari kertaa. Tuosta on aikaa vuosi, alkuun kyselin milloin sopisi, mutta ei ollut hänelle ikinä aikaa. (vaikka oikeasti ylimääräistä aikaa todellakin on!) Lopetin kyselyn kun alkoi ottaa päähän. Ja eipä ole tarjoutunut. Vituttaa vieläkin että tein yhtään tehtävää hänelle. Sai kaikista kiitettävät.
 
:hug:

Mä tisän tunteen...
Oon tänään takunnu tuohonkin liittyvien tunteiden kanssa -oon täyspäiväsesti tänään takunnu itteni kanssa ja roikkunu palstalla kun oon ollu "pällivapaalla".
Mä tein paljon asioita siksi, että tahdoin tehdä oikein ja nyt se kaikki on kaatunu niskaan, koska siitä on tullu vaan paha olo! Olis halunnu jonkinlaista kiitosta, positiivista huomiota, että joku ymmärtää miten paljon olen joustanut ja antanut itsestäni, mutta paskat! Kukaan mistään tuu kiittämään, kun eihän kukaan edes oo nähny ja huomannu mitä mä oon tehny.
Sehän se on se ongelma, pitäs tajuta olla antamatta yhtään mitään, jos ei pysty antamaan täysin pyytettömästi. Ei siis pitäs odottaa automaattisesti sitä vastavuoroisuutta!
On ihan oikeasti reilumpaa sanoa että "en jaksa" kun tehdä ja sitten tuntea siitä pahaa oloa ja odottaa kiitosta, tää on niin kantapään kautta opittu!

aivan totta, mutta tällä palstalla tai jollain toisella kerran haukuttiin niin lyttyyn ihminen, joka sanoi bussissa, en jaksa, kun pyydettiin nostamaan rattaita.

olisi pitänyt olla syy kuten huono selkä tai jotain. oli epäkohteliasta ja kaikkea.
 
Mä tein lapsemme kummitädin puolesta hänen koulutehtäviään. Hänellä huono kirjallinen ulosanti joten kirjoitin muutaman kuukauden aikana useita esseitä ja pohdintoja hänen alaansa liittyvästä aiheesta. Puhe oli että siitä edestä hän ottaa lastamme yökylään pari kertaa. Tuosta on aikaa vuosi, alkuun kyselin milloin sopisi, mutta ei ollut hänelle ikinä aikaa. (vaikka oikeasti ylimääräistä aikaa todellakin on!) Lopetin kyselyn kun alkoi ottaa päähän. Ja eipä ole tarjoutunut. Vituttaa vieläkin että tein yhtään tehtävää hänelle. Sai kaikista kiitettävät.

Minä olen tehnyt monelle kirjallisia töitä liittyen koulutukseeni. Ei mitään konkreettista kiitosta keneltäkään. Ja eivät siis edes omia kavvereitani kaikki, vaan osa miehen!
 
[QUOTE="niinno";27568795]aivan totta, mutta tällä palstalla tai jollain toisella kerran haukuttiin niin lyttyyn ihminen, joka sanoi bussissa, en jaksa, kun pyydettiin nostamaan rattaita.

olisi pitänyt olla syy kuten huono selkä tai jotain. oli epäkohteliasta ja kaikkea.[/QUOTE]

Toisaalta mä en tiedä onko joku tuommoinen pikaisen avun anto verrattavissa siihen että oikeasti antaa itsestään jotain. Siis voiko oikeasti olla ettei JAKSA auttaa vaunujen nostamisessa, kun eihän niistä tarvi kun pitää kiinni, jotta pysyvät pystyssä! Kyllä mäkin pitäisin sitä töykeytenä, että ei viitsi auttaa asiassa, joka ei vie itseltä yhtään mitään.
Toki se voi olla, että tuollaisella ihmisellä, joka sanoo ettei JAKSA tehdä jotain pientä ystävällistä elettä on juuri se tunne, että v*ttu kun kaikki vaan imee musta viimeisetkin mehut, enkä itse saa koskaan mitään!
 

Similar threads

O
Viestiä
50
Luettu
901
Aihe vapaa
valintakysymys
V
M
Viestiä
12
Luettu
549
M
Y
Viestiä
2
Luettu
146
L
P
Viestiä
4
Luettu
311
Aihe vapaa
kohtalotoveri
K
T
Viestiä
18
Luettu
4K
V

Yhteistyössä