Tolivotonta päästä eroon veloista

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mitä tässä tekisi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mitä tässä tekisi

Vieras
Velkoja on yhteensä noin 20 000 euroa. Osa ulosotossa ja osa perinnässä ja luottotiedotkin on menneet.

Ja toivottominta tässä on se, että omat tulot on niin pienet, että niistä en pääse ikinä eroon. Siis vaikka tekisin ihan täyttä työviikkoa, niin tuntuu siltä, että se ulosoton kautta ja muuten velanmaksuun menevä rahasumma on ihan onnettoman pieni, vain jotain satoja euroja. Ja sitten kun se ei ole edes taattua, että niitä töitä on kokopäiväisesti joka kuukausi. (Ja välillä tuntuu siltä, että voisin yhtä hyvn jäädä työttömäksi, kun ei ne velat kuitenkaan pienene yhtään, vaikka kuinka paljon tekisin töitä)

Olen harkinnut lisätöiden hankkimista, mutta käytännössä nykyisen työn vaihtelevat työajat ja pitkät työmatkat tekee toisen homman tekemisestä lähestulkoon mahdotonta.

Ja mitä tulee näihin velkatakauksiin ja -järjestelyihin, niin taitaa olla nekin aika mahdottomia ajatuksia. -Kiitos juuri sen seikan, että tuloni saattavat vaihdella eri kuukausina todella paljon.

Ihan vaan ajattelin kysyä neuvoja, että jos joku on onnistunut tällaisen mahdottomalta tuntuvan velkatilanteen, tai ylipäänsä tietää asiasta jotain, että mitä tällaisessa tilanteessa oikein kannattaisi tehdä
 
20000 velkaa ei ole mahdoton summa. Yksi nolla sinne perään olisi jo vähän kovempi pala. Mitä työtä teet? Ala tekemään töitä viikonloppuisin ja pyhäisin, niistä maksetaan hyvin. Muutto isompaan kaupunkiin, jossa on esim. viikonlopputöitä tarjolla. Pääsisit autostakin eroon, se on suuri menoerä.

Onko lapsia?
 
Ensinnäkin sun pitäisi mennä sinne velkaneuvontaan, jossa osaavat laskea sun velkanmaksun tilanteen oikein.
On ihan älytöntä että maksat pientä summaa veloista jos se menee pelkkiin korkoihin, eikä velkasumma lyhene ollenkaan.

Sitten velkaneuvonnan jälkeen hankit lisää töitä. Otat osa-aikatöitä joksikin aikaa oman työn lisäksi, jos et kokoaikatyötä saa hankittua.
Osa-aikatöitä löytyy nykyään melko paljon ja suuressa osassa on mahdollista valita työaikansa, kunhan tuntityömäärä täyttyy.

Onhan sulla edullisin mahdollinen asumismuoto käytössä ja pieni kämppä?

Kyllä se siitä, älä nyt luovuta! Tuo summa on vielä hoidettavissa!
 
[QUOTE="vieras";28951686]20000 velkaa ei ole mahdoton summa. Yksi nolla sinne perään olisi jo vähän kovempi pala. Mitä työtä teet? Ala tekemään töitä viikonloppuisin ja pyhäisin, niistä maksetaan hyvin. Muutto isompaan kaupunkiin, jossa on esim. viikonlopputöitä tarjolla. Pääsisit autostakin eroon, se on suuri menoerä.

Onko lapsia?[/QUOTE]

Olen töissä kaupassa, ja teen mahdollisimman paljon ilta- ja lauantaivuoroja jo nyt. Ongelmana on vaan se, että minulla ei ole mitään sovittua vähimmäistyöaikaa, joten en voi ikinä olla varma töistäni.

Mitä muuttoon tulee, niin olen heti valmis muuttamaan, kun vaan keksin, että mistä ja miten saan ensinnäkin sen asunnon ja sitten vielä lisäksi kasaan kaikki vuokratakuut sun muut pikku muuttokulut

Ja autoa en edes omista.
 
[QUOTE="vieras";28951700]Ensinnäkin sun pitäisi mennä sinne velkaneuvontaan, jossa osaavat laskea sun velkanmaksun tilanteen oikein.
On ihan älytöntä että maksat pientä summaa veloista jos se menee pelkkiin korkoihin, eikä velkasumma lyhene ollenkaan.

Sitten velkaneuvonnan jälkeen hankit lisää töitä. Otat osa-aikatöitä joksikin aikaa oman työn lisäksi, jos et kokoaikatyötä saa hankittua.
Osa-aikatöitä löytyy nykyään melko paljon ja suuressa osassa on mahdollista valita työaikansa, kunhan tuntityömäärä täyttyy.

Onhan sulla edullisin mahdollinen asumismuoto käytössä ja pieni kämppä?

Kyllä se siitä, älä nyt luovuta! Tuo summa on vielä hoidettavissa![/QUOTE]

Velkaneuvonnassa kävin joskus pari vuotta sitten, mutta ainakin silloin sain sen käsityksen, että oikein mitään ei voida tehdä, ennenkuin minulla on varmat ja säännölliset tulot. (Silloin tosin olin kokonaan työttömänä, mutta ei ne tuloni vieläkään säännölliset ole)

Lisätyötä... Joo, hetki kun keksin, että miten sen teen. Viime viikollakin tein 7-10 tuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa ja sitten lisäksi tunnin työmatka suuntaansa. Että mitenkähän tuohon vielä sijoitat lisätyön. (Ja rehellisesti sanottuna en minä ainakaan jaksa enää 10 tunnin työpäivän lisäksi alkaa vielä toista työtä tekemään.). Hiljaisempina viikkoina, jolloin töitä on vähemmän, saattaisi jopa onnistua, mutta kun työajat ja määrät vaihtelee koko ajan, niin minkäs teet.

Asunto on pieni ja vuokra halpa, joten onneksi se puoli on järjestyksessä.
 
Kuten itsekin sanoit, ongelma on se ettet voi AINA tehdä kokopäivätyötä eli eihän nuo mainitsemasi tunnit ole jokaviikkoista.
Ja ne kevyemmät viikot kostautuu pahasti ja helposti melkein huomaamatta, tiedän tämän koska olen jo vuosikausia työskennellyt kaupanalalla.

Se luo niitä ongelmia, jos sinulla olisi työsoppari jossa tunnit vähintään sen yli 30h tai 35h niin tietäisit varmasti mitä kilahtaa tilille joka kuukausi vähintäänkin.
Kysy nykyiseltä työnantajalta, olisiko mahdollista saada uusi soppari, jossa on ne vakiotunnit?
Voisit myös vaihtaa toiseen kauppaan, jossa olisi tarjolla kokopäivätyötä?
Sullahan on työkokemusta.

Mitä sun brutto on yleensä kuussa? 2000-2200?
 
Voit yrittää ottaa yhteyttä suoraan velkojaan, joka on pannut velan ulosottoon. Jos onnistut tekemään maksusopimuksen ja pidät siitä kiinni, niin ulosottomies ei vedä välistä omaa palkkiotaan. Voisit myös ottaa yhteyttä ulosottomieheen ja kysyä miten toimia.

Sit on tietenkin vielä sellainen tapa et nostat veroprosenttisi tosi korkeaksi ja kun sun veronpalautukset ulosmitataan, niin siitä menee vain kerran se maksu ja saat isomman summan kerralla pois :). Toi on vähän kyseenalaista mut niin on sekin et tyyliin puolet maksuistasi menee muuhun kuin velkoihin...
 
Mene vuokrafirmaan lisäksi, voit valita nykyiseen työhösi sopivat vuorot. Siellä on tarjolla paljon kauppa ja huoltamotyötä. Minä ainakin sain niin paljon kuin pystyin vain tekemään.

Jos minulla ei olisi lapsia, en miettisi hetkeäkään, että tekisinkö lisää toitä. Pääset veloistasi muutamassa vuodessa kun jaksat vain painaa. Kyllä muutaman vuoden jaksat!

Laita iso veroprossa, niin veronpalautukset menee ulosottoon, tulee huomaamatta säästettyä sinne iso summa.
 
Jos teet 6 päiväistä viikkoa, saat ylityökorvausta. Vai oliko tuo valkoinen vale? No mutta ensinnäkin tarvitset kokopäiväisen työpaikan. Kyseinen marketti sitä mitä ilmeisemmin ei tarjoa, joten työnhakuun pitää uskaltaa lähteä tuon marketin ulkopuolelle. Velkaneuvonta on myös hyvä ratkaisu. Jos et saa parempia töitä, on opeteltava elämään elämä ulosotossa. Myy se mitä olet 20 000e ostanut, saat ainakin osan ehkä rahoista takaisin.
 
Mun mielestä ap:n ei kannata etsiä lisätöitä vaan yrittää saada sopimus säännöllisestä työajasta. Sen jälkeen pystyy jo suunnittelemaan elämää eteenpäin :)
 
Yhteistyössä