M
Mitä tässä tekisi
Vieras
Velkoja on yhteensä noin 20 000 euroa. Osa ulosotossa ja osa perinnässä ja luottotiedotkin on menneet.
Ja toivottominta tässä on se, että omat tulot on niin pienet, että niistä en pääse ikinä eroon. Siis vaikka tekisin ihan täyttä työviikkoa, niin tuntuu siltä, että se ulosoton kautta ja muuten velanmaksuun menevä rahasumma on ihan onnettoman pieni, vain jotain satoja euroja. Ja sitten kun se ei ole edes taattua, että niitä töitä on kokopäiväisesti joka kuukausi. (Ja välillä tuntuu siltä, että voisin yhtä hyvn jäädä työttömäksi, kun ei ne velat kuitenkaan pienene yhtään, vaikka kuinka paljon tekisin töitä)
Olen harkinnut lisätöiden hankkimista, mutta käytännössä nykyisen työn vaihtelevat työajat ja pitkät työmatkat tekee toisen homman tekemisestä lähestulkoon mahdotonta.
Ja mitä tulee näihin velkatakauksiin ja -järjestelyihin, niin taitaa olla nekin aika mahdottomia ajatuksia. -Kiitos juuri sen seikan, että tuloni saattavat vaihdella eri kuukausina todella paljon.
Ihan vaan ajattelin kysyä neuvoja, että jos joku on onnistunut tällaisen mahdottomalta tuntuvan velkatilanteen, tai ylipäänsä tietää asiasta jotain, että mitä tällaisessa tilanteessa oikein kannattaisi tehdä