Toivottomat Haaveilijat kevättä odottaessa.

Moikka!

Mulla takana kohtalaisen onnistunut miehen käännytys viikonloppu! Mä oon leikkisästi jo pidemmän aikaan, joka käänteessä huomautellut kuinka vanhaksi on isäntä jo alkanut käydä! Jos on ollut selkä kipeä tai jalat jäykät, kaikki olen pistänyt iän piikkiin. On kai oikeesti alkanut ajatella et ei ookkaan enään mikään pojan kloppi! Lisäksi olen kertoillut lähipiirin lapsia yrittävistä pareista, kuinka vaikeaa heidän lapsen tekonsa on ollut ja kuinka kauan jotkut ovat jo yrittäneet, on ollut oikeasti ihmeissään, että onko se oikeasti noin vaikeeta!
Nyt sitten kysyin että miten on menenkö lääkäriin pyytämään lisää pillereitä, vai voinko lopettaa niitten popsimisen tähän viimeiseen levyyn joka on nyt puolillaan. Varmakshan noista miehistä ei sanoa, mutta ymmärsin kyllä sen mutinan minkä vastauksesta sain myönteiseksi päätökseksi.
Nyt pidän tästä luulosta tiukasti kiinni, turha koittaa enään perua
:kieh:
Olen pahoillani kiharapää
:hug:
 
Onnea TESS-82 miehen pään kääntämisestä ja ilman muuta pidät tuosta kiinni. Luvattu mikä luvattu. B)

Mä olen koittanut olla hiljaa vauvoista viime aikoina, vaikka ei se helppoa ole. Tyyntä myrskyn edellä niin sanotusti. Suunnittelen kyllä jo kovasti seuraavaa hyökkäystä miestä vastaan. Antaa sen nyt vielä hetken luulla että olisin mukamas unohtanut vauvat kokonaan. :whistle:

Meillä ei ole vieläkään sormuksia. |O Miehellehän se piti erikseen tilata ja silloin oli puhetta että viikon parin sisään pitäis tulla. 2 viikon jälkeen kävin jo kyselemässä ja silloin sanoivat että soittavat kyllä heti kun tulee. No tilauksesta nyt jo sitten 4 viikkoa, eikä mitään ole vielä kuulunut. Taidan kohta vaihtaa kultasepänliikettä. :kieh:
 
Heipä hei taas kaikille!! Ehkäpä joku muistaakin mut... Olenkin pysytellyt jonkin aikaa poissa näiltä sivuilta, mutta nyt ei enää pysty :kieh: Olin jo ihan varma, että olen päässyt tästä kuumeesta kokonaan eroon, mutta vielä mitä. Epätoivo valtaa taas ja tippa linssissä huomaan taas, että yksin olen tämän haaveen kanssa :'(

Täällä palstalla onkin paljon tapahtunut sitten viime "näkemän". Onnittelut varsinkin Hipolle!! Jokohan tuo kevät toisi puhtia tähän ketjuun ja saataisiin kaikki tahtomme läpi. Tuntuu, että se haave on yhtä todennäköistä kuin voittaa 7 oikein lotossa.

Tää koittaa taas näkyä täällä :ashamed:
 
niiskunenä.. Täällä vähän samanlaisilla fiiliksillä..

Olin tänään päivällä moikkaamassa kaveriani ja hänen 1,5 kk vanhaa poikaansa.. Ja olin melkein kateellinen..
Oma kuume ja oman nyytin kaipuu kasvoi kunnon kohinalla.. Heillä oli todella kiltti poika. Oli minunkin vieraan sylissä ihan kiltisti.. Vaikka nälkäkin oli, niin silti oli kauniisti minun sylissä, kun äiti kävi vessassa.. Joten todella kiltti lapsi heillä.. Toivottavasti itsekin saa kiltin lapsen aikanaan.. Jos joskus edes saa omaa lasta..

KP
 
Nostetaanpas vähän ylöspäin. :attn:

Kyllä minä ainakin muistan sinut niiskunenä. Kiitos onnitteluista. :)

Sormuksia ei meillä tosin vieläkään ole. Luulis että 5 viikossa ehtis yks sormus jo tulla. :kieh: Muutenkaan ei ole tämä viikko putkeen mennyt, työharjottelussa ollut aika lailla stressiä kun pitikin jo astua aika isoihin saappaisiin, kun yks jäi sairaslomalle. Ja viikon kruunas tottakai se, että eilen alkoi menkat. Edellisiin jäi väliä 13 päivää...kele. |O Ja maanantaina jatkuu stressi harjoittelussa. :kieh: |O :kieh:
 
Nostetaanpas taas samalla! No hippo, joko on sormukset saapuneet?

Täällä ollaan tosi haikeissa fiiliksissä. Mulla alkaa tulla jo uniin nuo vauvahaaveet... Oliskohan hyvä merkki kun unessa ukko vihdoin sanoi haluavansa myös lapsen?! B) No jaa, ei mitään edistystä. Olen taas parin kuukauden tauon jälkeen alkanut jutella parissa sivulauseessa noista lapsihaaveistani, sillain kuitenkin, että sen varmasti tajuaa. En halua liikaa painostaakaan, ettei sitten käy niin, että ukko suostuu, muttei oikeasti haluakaan. Sellaista mä en kyllä haluais tapahtuvan, en vaikka kamala kuume onkin. Eilen just sanoin sille, että "nyt noi vauvamasuiset naiset vainoaa mua jo kuntosalillakin" ja sain oikein hellän halin siitä hyvästä. Ehkä jotain positiivista ? :saint:

Paree jatkaa taas töitä, mutta koitetaan pysyä aktiivisina. Onneks ei ole yksin tässä tilanteessa! (Vaikka toivon, ettei kenenkään meistä pitäis tässä ketjussa olla)
 
Ei ole sormuksesta vielä mitään kuulunut. :kieh: Jos ei perjantaihin mennessä oo mitään kuulunut niin käyn taas kyselemässä että onko tulossa ollenkaan vai vaihdetaanko naapuriliikkeeseen. |O

En tiedä noista unista, mutta mullakin säännöllisesti seikkailee vauvat unissa. Unessa synnyttänytkin niin monta kertaa, että luulis sen sitten joskus tositilanteessakin sujuvan kuin tanssi. :D Ehkä kuitenkin hyvä, ettei lapsia niin helposti tuu mitä unissa näkee. Johan niitä meilläkin ois jo bussilastillinen muuten. Ei ehkä ihan niin montaa lasta haluais kuitenkaan, vaikka lapsista kovin tykkäänkin. Tällä hetkellä oisin kyllä tyytyväinen edes siihen yhteeen. :/
 
Hippo: kylläpäs teidän sormusten saanti kestää...me saatiin varmaan viikon sisällä sormukset kaiverrettuna..Hyvä se on harjoitella tuota synnytystä eeltä käsin niin menee sitten leikiten :D mä en oo viellä kertaakaan synnyttänyt mut yksi yö mun miehelle tehtiin keisarinleikkaus ja meidän perheeseen syntyi sitten sitä kautta prinsessa =)

Hyvää kevättä kaikille ja vauvakuume tuulia puhaltelen teidän miehille tuo siitepölyn mukana :whistle:

T: poika04 ja papu 36+0
 
Moikka! Näyttää vielä vanhoja tuttuja täällä edelleen toivottomissa pyörivän. Meillä alkoikin vuosi onnen tunnelmissa plussan kanssa, mutta tokihan se ilo oli mennyttä muutaman päivän päästä. Kohdunulkoinen raskaus, monta sairaalavisiittiä, saurauslomaa, verikoetta ja ultrausta. Nyt on ehkä ensimmäinen normaalikierto käynnissä, mutta missä vaiheessa - en tiedä. Hulluus meinaa välillä iskeä. Joku perhetuttu mies taas pääsiäisenä kyseli, että joko olet raskaana (kysyy aina, on kysynyt jo monta vuotta). Hampaat irvessä vaan hymyilin, että ehkä ensi vuonna... On siis vähän erilaista toivottomuutta nyt. Tuntuu jopa kohtuuttomalta. Noh, positiivisena puolena tietysti on ollut miehen aito pettymys ja toisaalta onni siitä, että ainakin hedelmöittyminen onnistuu. Nyt sitten vaan yritellään taas.
 
Pantteri76: Mä olen niin pahoillani :hug: Toivotan valtaisasti onnea yritykseen :heart: Mä oon koettanutkin etsiä sua mut ikävä et syy miksi ei ole löytynyt odottavien puolelta on niin surullinen :ashamed: Toivottavasti pian löydän sinut sieltä :heart:
 
Pantteri, pahoillani minäkin. Voimia ja jaksamista toivon teille. :hug: Vaikka positiivista tuossa tosiaan se, että ainakin mies tuntuu olevan täysillä mukana yrityksessä. :) Toivotaan että pian tärppää uudelleen ja kaikki menisi hyvin loppuun asti. :)
 
Hei kaikille!

Terveisiä Tukholmasta!

Olen pahoillani Pantteri! :hug:

En ole ollut koneella tiistain jälkeen. Kun to aamulla lähdin Helsinkiin risteilylle ja nyt olemme miehen kotona, enkä vielä ole ehtinyt käymään kotona.. Oli kivaa olla koulutusristeilyllä. Mutta nyt on ihanaa olla miehen luona kotona kolmen päivän jälkeen. Olimme päivän Tukholmassa shoppailemassa. Joten nyt on riittävästi reissattu vähäksi aikaa.
Mutta ei mitään ihmeellistä. Joten kuullaan kunhan ehdin ajan kanssa koneelle...

Nyt ollaan lähdössä kotiin miehen kanssa..

Toivottavasti pian kaikki olisi tuolla odotuspuolella..
Nyt mieskin jo täälläkin kovasti toivoo omaa pienokaista...

KP
 
Heippa taas!

Miten menee teillä? Aika hiljaista on ollut tässä ketjussa...

Tässä tulee nyt omaa napaa vähän: Mä tuossa tuskailin viime viikolla, että menkat on alkamassa ja tällä viikolla keskiviikkona piti aloittaa uusi levy pillereitä. Viikonloppuna aloin hieman enemmän vihjailla ukolle tästä vauvakuumeesta ja hän vain naurahteli asialle. Keskiviikkoiltana sitten sanoin, että en millään haluaisi ottaa enää pillereitä ja vastukseksi sain " no älä enää ota". No, niin sitten sovittiin. Enempiä ei asiasta puhuttu, ja ajatuksissa olikin se viime syksy kun oltiin kumilla liikkeellä. Torstaiaamuna ukko sitten ennen töihinmenoa herätti ihanasti, ja alettiin pupuilemaan. Mä viel siinä vaiheessa sanoin, että mä en sitten aloittanut niitä pillereitä ja siihen hän vain tuhahti jotain epämääräistä. Mutta loppuun asti mentiin :) :) Ukkoni on hyvin harkitsevainen ja tämä nyt on merkki siitä, että ilmeisesti se vauva saa tulla jos sellainen onni meille suodaan!! Toivon vaan sydämestäni, ettei se muuta mieltänsä, mutta hänet tuntien epäilen sitä vahvasti. Eli varovaisesti voin ehkä koittaa katsella noita yrittäjien ketjuja. Mutta toki täälläkin käyn, koska täältä on vaikeina hetkinä saanut niin paljon henkistä tukea. Kiitos teille :hug:

Mites Hipon sormukset, joko ne tuli vai vaihtuiko toimittaja? Kaikille aurinkoista viikonloppua ja pidän peukkuja pystyssä käännytyspuuhuun.
 
Niiskunenä-78 Onnea paljon Toivottavasti pian olet odotuspuolella :hug: Ja mä toivon et kerkeen alta pois näin omanapaisesti :ashamed:

Mitäs muille kuuluu? Mä käyn joka kerta tsekkaan myös oman entisen pinoni koska täällä sai purkaa tuntojaan sai paljon tukea KIITOS siitä kaikille teille.

Nyt syömään

poika ja papu 37+1
 
Kiitos poika04 onnitteluista! Onpahan nyt ainakin mahdollisuus päästä yrittämään sitä vauvaa. Toivonpa vaan, että jossain vaiheessa tärppääkin. Tosin työstressin vuoksi tätä kanssakäymistä miehen kanssa on niin vähän, että taitaa tämä työpaikka olla se suurin ehkäisyväline :D Kavereilla on ollut aika vaikeita raskautumisprosesseja, että hirmuisen optimistinen en ole nopeasta plussasta.

Jess, kohta on työviikko takana ja viikonloppu edessä!
 
Täällä vaivutaan välillä ihan epätoivoon..
Ei jaksa uskoa raskautumisen tapahtumiseen.. Meillä kuitenkin menossa "yk 8".. Joten alkaa todella tulemaan uskon puutetta..
Mahdankohan koskaan saada omaa pienokaista... Alkaa tuntumaan siltä ettei..

KP
 
Onnea niiskunenä miehen pään kääntämisestä. :) Et viittis kysyä siltä mieheltä, että mikä sen pään sai kääntymään. Jos me muut saatais siitä jotain vinkkejä? :whistle:

Kp:lle tsemppiä yritykseen. Eiköhän se vauva teillekin vielä tule. Eikös sitä sanota, että se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa. Pidetään peukkuja pystyssä että pian tärppäis. :)

Sitten oma napa: Viikko sitten jouduin käymään päivystyksessä vatsakivun takia. Pari kipupiikkiä helpotti olotilaa kummasti. Maanantaina kävin sitten verikokeissa ja niiden tulosten ja kipukohdan perusteella päivystävä lääkäri oli sitä mieltä että jotain sappiperäistä vaivaa olis. Kehotti omalääkäriltä varaamaan aikaa viikon parin sisään. Helpommin sanottu kuin tehty kun täällä pula lääkäreistä ja 3 viikkoon ei yhtään vapaata aikaa yhdellekään lääkärille. Pidemmälle eivät voi edes aikoja antaa. Saas nyt sitten nähdä koska lääkäriajan onnistuis saamaan. :/

Sormuksia ei ole vieläkään. Nyt niitä on jo sitten 7 viikkoa odotettu. Vaikka eihän se tuon liikkeen vika ole, kun toimittaja ei ole antanut selitystä miksi kestänyt näin kauan. Pitäisi kuitenkin olla nyt tulossa, mutta mä en kyllä usko ennen kuin näen sen sormuksen. :whistle:
 

Yhteistyössä