Toiveissa vauva 2021

@Kasikuus pelkkä pistoshoito on ovulaation induktiohoito eli sillä vaikutetaan munasolun kypsymiseen ja voidaan pyrkiä kasvattamaan monta munasolua kerrallaan niin että hedelmöittymisen todennäköisyys kasvaa. Se ei valitettavasti itsessään edesauta kiinnittymistä. Kehon oma hormoonitoiminta sekä tuo lääkitys kyllä vaikuttavat limakalvoon suotuisasti.

Kiinnittymiseen vaikuttaa limakalvon sopiva paksuus mutta eniten kiinnittymiseen vaikuttaa alkion oma kyky kiinnittyä (tämä lukee klinikan sivuilla). Alkionsiirrossa kyllä ilmeisesti varmistetaan myös tuo limakalvon sopiva paksuus lääkityksen turvin. Siltikin tuo kiinnittyminen on kai se ainut asia mihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa. Vaikka lääkärit valitsee alkiosiirrossa sen "parhaimman" alkion ja limakalvo olisi hyvä, kiinnittymistä ei välttämättä silti tapahdu.

Mulla on limakalvo aina ultratessa ollut sopivan paksu ja kolmikerroksinen. Mun kohdalla on ilmeisesti kyse siitä et munasolut on laadultaan jo heikompia hedelmöittymään tai kiinnittymään, kun kerran limakalvo on ok. 35-vuotiaalla voi olla että esim. joka kymmenes tai harvempi munasolu on enää hedelmöittymiskelpoinen. Siksi sitä aikaa voi raskautta yrittäessä kulua. Yksilöllisiä eroja on varmaan paljon, mut noin se ikä periaatteessa vaikuttaa hedelmällisuyteen, laatu ja määrä huononee, siksi myös keskenmenojen riski iän myötä kasvaa.

Toivottavasti sait jotain selkoo. Mulle lääkäri on selittänyt nämä näin ja tosiaan ite voisin hyötyä siitä ivf hoidosta eli alkionsiirrosta, jos sen avulla löytyisi hedelmöittymiskelpoinen munasolu ja sitten alkio siirrettäisiin kohtuun toivoen kiinnittymistä. Siinäkin on monta muttaa ja kohtaa jotka eivät välttämättä onnistu, mut en tiedä saanko rauhaa ennen kuin sekin on koitettu (mut maksaa kyllä ihan maltaita).

Sun kohdalla voi olla vielä paljon helmpompia hoitoja joista voit saada apua. Tai luomuraskauskin voi olla hyvinkin mahdollinen, periaatteessa mullakin. Munasolureservi ja AMH-arvo kertoo ainakin jotain siitä naisen hedelmällisyydestä, niiden selvittäminen vois olla hyvä. Toisaalta tuntuu et mikään ei oo yksiselitteistä tässä raskautumisasiassa, yhtä tähtitidettä tuntuu olevan :D

Ja jos jollain vielä parempia tietoja hoidoista, korjatkaa vaan. Varmasti hoitoja jo läpikäyneet tietäisi tarkemmin.
 
Kiitos @Pampula3 :) Jotenkin muistelin, että joku puhui 2020 ryhmässä siitä, että apuja kiinnittymiseen olisi, mutta taidan muistella väärin. No jospa tässä nyt osais ottaa sen vaiheen, et olisi vähän rennommin, kun ei tässä oikein mitään voi tehdä. Helpommin sanottu kuin tehty ja yritys hyvä kymmenen :D Mulla kans limakalvot hyvät, sen ne on sanonu mulle jo 3krt, mut ovat myös sanoneet tosiaan sen, että sektioarpi minun kohdalla se kaikkein todennäköisin syy, koska on vuosien saatossa päässyt arpeutuu niin syvälle ja kiinnittyminen saattaa olla hyvinkin hankalaa. Eli eikai tässä auta kuin vain odottaa, että sieltä tarpeeksi sitkeä yksilö löytää tiensä perille ja ampaisee matkaan niin pirun voimakkaasti, et sektioarpikin väistyy tieltä :ROFLMAO:
Mä jo aloin popsii buranaa ja panadolia, kun selkää polttaa niin kivasti. Ei niin mitään vaikutusta ja lääkityksestä huolimatta lämpö oli taas 37.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92 ja 3milia
Kiinnittymiseen voidaan määrätä esim. gonapeptyliä ja ovitrellea (pieniä annoksia). Voi olla muitakin kyllä. Käsittääkseni näitä käytetään joskus OI:n yhteydessä mutta monet on saaneet alkion siirron jälkeen kiinnitymisen tueksi myös. Yksityisellä näitä enemmän tarjotaan. Julkisella nihkeämmin.
Juu mullakin ollu ovitrelle mukana ovulaatioinduktiohoidossa (letrozol hoidoissa ja varmaan myös tulevissa pistoshoidoissa). Käsitin et tosiaan vaikuttaa suotuisasti siihen limakalvoon, niin kuin aiemmin kirjoitin. Minulla ei valitettavasti ole ollut siitä lisähyötyä tähän mennessä, limakalvo tosin ollut hyvä kyllä mutta ei ole auttanut kiinnittymiseen. Ja tosiaan mulla tuo yks ovitrelle piikki maksoi 50 e niin on melko kallis. Niitäkin saattaa olla eri vahvuuksilla ja annoksilla tms niin vaikuttavat hintaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92
Ja tosiaan niin monimutkaista tämä, että ei tiedä mikä kelläkin auttaa :) Onneksi on olemassa kuitenkin monenlaisia hoitoja, ja moni saa niistä apua. Toivottavasti mekin vielä ❤

Mä palaan huomenna töihin ja samalla ajattelin pitää vähän taukoa palstailusta. Tullut pyörittyä täällä viime aikoina vähän liikaakin :D Toisaalta kiinnostaa niin kovin muiden kuulumiset ja plussat, et saa nähdä pystynkö yhtää olee pois. Luultavasti tuun ainaki lukasee ja peukuttelee kuitenkin jos en ite ehdi aktiivisesti kirjoitella. Onnea vielä plussanneille ja tsemppiä muille ❤
 
Mun eläkehaaveet karahti siihen, kun eksyin katsomaan mun tavoite-eläkeikää, joka on 69 vuotta, 8 kuukautta. Työuraa olisi siis jäljellä 34vuotta ja 2 kuukautta. Hyvin siis ehtisi vielä äitiyslomailemaan ja se taitaisi olla ylipäätään ainut mahdollisuus irtisanoutumatta päästä pidemmäksi aikaa rahan kanssa töistä pois.
 
  • Tykkää
Reactions: Mirella92 ja 3milia
Ainakin sitä ovitrellea voidaan käyttää ns. Naksu kerrallaan, ja luteaalivaihessa.
Voi olla et näillä on eri tarkoitukset mutta gonapeptyl ainakin on sellainen mikä pistetään kun alkio on 6 päivän ikäinen.
Mut tosiaan näitä lääkkeitä on sen verran, et käytetään varmaan vähän tarkoituksiin. Mulla ei alkion siirron jälkeen ollut muita kuin keltarauhastuki.
Mulla ollu myös keltarauhastuki noissa OI kierroissa. Kai sekin omalla tavallaan tukee kiinnittymistä. Mut mulla siis varmaan jostain muusta kiinni nyt raskaaksitulon vaikeus. @Kasikuus nää on tosiaan niin yksilöllisiä juttuja, varmasti saatte sitten teille sopivat avut kiinnittymiseen ja muuhun, jos et sitä ennen jo plussaa.
@Wintersun sulla taitaa olla kunnon masu jo ❤
 
Super paljon onnea plussanneille! :love: Jahas ja täällä kp32 muuttui kp1 tai itse asiassa nyt menossa jo kp2, otti päähän ku menkat alkoi vaikka oireita oli jos jonkin näköistä. Mutta oon tyytyväinen että letroilla ja teroluteilla ei tullu mega pitkää kiertoa(edellinen oli 98pv kierto)
Kp 3 aloitan letrot ja sit otankin ovis testit käyttöön jos sais oviksen kiinni :)
 
Mullakin lämmöt aika matalat normaalisti ja nousseet joskus tuonne 37 mutta harvoin on nousseet tuon 37 yli.. Jotku on ihmetelly joskus kun mulla on etenkin talvisin ihan kylmät kädet että kiertääkö niissä veri ollenkaan
Mulla kans jää lämmöt alle 37 oviksen jälkeenkin. Ehkä ihan maks käväisee siel 37 joku päivä. Muutenkin toi lämmön nousu tosi hidasta ja vaihtelevaa ovisten jälkeen. Tässä kierrossa laski lämmöt kunnolla vasta vuodon loputtua et kerkes ihan pari PV oleen alhaalla ku sit olikin jo ovis ☺ Mittailin kyl kans silloin tammikuussa kun olin raskaana eikä mun lämmöt silloinkaan ollut kummoisia.
 
Täällähän on tosi monta plussaa! Ja tosi monta malttamattomana odottavaa :) josko näistä tulisi uusia tammikuisia.

Itsellä vajaaviikko sitten todella haalea viiva ja sen jälkeen ei mitään. Ei viivoja eikä menkkoja. Päätin että seuraavan testin teen vasta sunnuntaina jos ei mitään sitä ennen tapahdu.

Esikoisesta tuli tissit niin kipeäksi heti että siitä tiesi mutta nyt ei edes sitä. Mutta josko sitten helmikuinen 2021!
 
Tänne tuli kp 37/37-40 PLUSSA! Hentoinen toki, mutta silminnähtävä plussa. Odottelen vielä ainakin viikonlopun yli ja testaan uudelleen, niin varmistuu lähteekö vahvistumaan. Eli vielä en poistu listalta, koska kuka tietää, onko kemiallinen. Sikäli mikäli kierto olisikin ollut vaikkapa 40 päivää, niin hyyyvin alussahan tässä ollaan...
 
Oli jossain kohtaa puhetta viivojen saannista ja sen yhteydestä keskenmenoon yms. Mulla näkyi selkeä haamu dpo9 ja viivat vahvistu ihan oppikirjan mukaan ja samoin viikko digit ihan ajallaan. Oksensin ekan kerran jo dpo11 ja tissitkipeyty myös jo ennen menkkoja. Dpo10-dpo14 tuli ruskeaa tuhrua vuotoa jota toki vähän söikähdin mutta vastaavaa vuoteli mulla esikoisen kanssa myös alkuraskaudessa muutaman kerran. Rv6+6 todettiin ultrassa et ei löydy kuin ruskuaispussi eli oli tuulimuna/varhainen keskenmeno. Mitkään oireet ei vähentynyt tms hcg oli aivan normaali viikkoihin nähden. Pointtini siis oli että se leffa viiva ei kerro mitään et ei kannata ottaa turhaa stressiä vahvistumista kun lopputulos voi olla viivoista huolimatta hyvä tai huono ☺♥
 
Ja siis sitä piti kans tulla ihmettelemään että mulla on ollut koko illan tosi huono olo ihan semmosia aaltoja mennyt. Tänään siis dpo4 Max dpo5. Vatsassa kans semmonen olo et ois menkat alkamassa ja niihin nyt on viel yli viikko aikaa ainakin :unsure:Todella hämmentävää, vähän kyl herättää toiveita kun nyt mulle tyypilliset kohdun kairailut on ainakin vielä loistanut poissaolollaan. Mutta joo pitää kyl varmaan palaa maanpinnalle koska kiinnittyminen vielä täs kohta on aika utopinen ajatus.....
 
Ja siis sitä piti kans tulla ihmettelemään että mulla on ollut koko illan tosi huono olo ihan semmosia aaltoja mennyt. Tänään siis dpo4 Max dpo5. Vatsassa kans semmonen olo et ois menkat alkamassa ja niihin nyt on viel yli viikko aikaa ainakin Todella hämmentävää, vähän kyl herättää toiveita kun nyt mulle tyypilliset kohdun kairailut on ainakin vielä loistanut poissaolollaan. Mutta joo pitää kyl varmaan palaa maanpinnalle koska kiinnittyminen vielä täs kohta on aika utopinen ajatus.....
Samanlaisia ajatuksia täälläkin. Eilen dpo 4 tuntui menkkatuntemuksia, tänään pahoinvointia pitkin päivää.. mutta voiko näin aikaisin olla edes mitään. Sitä toivoo raskautta niin paljon.. ❤
 
Onko kukaan kokenut munasolun kasvukipuja ennen ovulaatiota? Ja jos ootte, niin onko se ollut millaista kipua teillä?
Mulla ihan samanlaista kun jomottelu ovulaation aikana ja jälkeenkin. Oon usein luullut että ovis on jo ollut, mut sit tuleekin myöhemmin kun siihen taas liittyy sellasta selvää etomista. Pari kertaa oon jo luullu että raskausoireita mutta olikin vaan ovis. Eli ilmeisesti ennen ovista mulla noi kivut juurikin tulee, mut kyllä se jälkeenkin sinne menkkoihin asti vielä jomottelee...
 
  • Tykkää
Reactions: 3milia

Yhteistyössä