Toiveissa vauva 2021

Viime kesänä ja syksynä, kun tikutin ovista, stressiä aiheutui siitä kun en saanut ovista kiinni. Sitten kävikin ilmi, että jotain häikkää on, ovulaatiota ei ole välttämättä tapahtunutkaan tuolloin. Aloitin tikuttamisen uudestaan tammikuussa ja nyt siitä on vain iloa, kun olen saanut oviksen kiinni. Vähentänyt siis stressiä, ilahdun ovisplussasta. Raskaustestejä olen tehnyt viime vuonna muutaman kierroissa, jolloin menkat myöhässä, ja helmikuussa ennen kaverin juhlia yhden kaiken varalta. 2020 ryhmässä heitettiin haaste testata vasta dpo 15 ja niin aion tehdä, jos joskus niin pitkälle pääsen. Luteaalivaihe ollut nyt 10-11 vrk.

Vielä on hyvät fiilikset, hormonit varmaan tekee. Ovis oli testien ja tuntemusten mukaan. Loppukierrosta yleensä iskee epätoivo. Onneksi ei sentään joka päivä ole ahdistusta. Kaipuuta vauvaa kohtaan on, mutta pääsääntöisesti luottavainen ja toiveikas olo.
 
En oo lainkaan ehtinyt tänne höpötteleen. Muutaman sivun hyppelin yli välistä, mutta jotenki kärryillä kyllä.
Mut vois lisätä myös listaan!
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi, kp 27/?. Meillä 2/2019 syntyneen jälkeen menty siis ilman ehkäsyä, mutta kierto palautu imetyksen lomassa vasta joulukuussa ni lasken yrityksen alkaneen ehkä siitä.

https://aijaa.com/mG80pR
Eka Terolut-kierto ja ovis taisi olla pari päivää sitten! Ainakin tuon kuvan alimman jälkeen lähti haalistumaan reilusti taas testit! Ois kyllä huima ero ovis kp25 viime kiertojen kp40 sijaan! eli nyt dpo2!
Nyt jännätään oliko oikeesti ovis ja pysyisikö tämä kierto edes vähän lyhyempänä mitä aiemmat megaikuisuuskierrot...
 
Mä en saa unta kun nyt on jomottanut jonkunaikaa jo ihan kunnolla. Edelliset kierrot olleet 30-31 pituisia, niin onhan tässä vielä kolme päivää menkkoihin ja mulla menkkajomot alkaa muutamia kertoja lukuunottamatta aina sinä päivänä kun menkat alkaa tai max. edellisenä. Mut koskaan ei oo ollu koko päivän kestäviä tuntemuksia. Jännittää! Mut toisaalta mieli vaan vetää synkäks, että luulen vaan, turha toivo:cautious:
 
Moikka kaikki kuumeilijat!

Täällä yhden lapsen äiti kirjoittelee ensimmäistä kertaa palstalle.

Tosiaan mulla on -15 syntynyt poika edellisestä liitosta ja nyt olis alkanut yritys nykyisen miehen kanssa, jolle lapsi olisi esikoinen. Ikää meillä on 30/32.

Ovis ollut oireista päätellen 10.4. eli dpo 5 menossa ja piinaavan pitkät päivät!

Tuntemuksia oviksen jälkeen:
-menkkamaisia vatsa"kipuja"
-kuuma/kylmävaihteluja
-nännit kipeet

Ehkäisy lopetettiin 2/2020, joten en vielä oikein tunne kroppani meininkejä eri kierron vaiheissa.

Mut vois lisätä listalle:
Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi, kp 21/29-30 ja dpo 5.
 
Vastaan samalla edeltävään keskusteluun. Yrityksen alkamisesta tän vuoden aikana tietää lähimmät ystävät. Tällä hetkellä kolme läheistä on raskaana ja kaksi kotona vauvan kanssa. Yhdellä yritys päällä. Eli hyvin on huomannut, miten 30v rajapyykki lisää lisääntymisintoa ja osittain tämän lähipiirin innon vuoksi nyt itselläkin vauvakuume. Ja tää kuume on lähtenyt liikkeelle miehen kuumeilusta!

Ollaan oltu yhdessä vasta vajaan vuoden verran. Suhde on kaikkea mitä oon osannut aikuiselta parisuhteelta toivoa, ollaan hyvä tiimi, arki toimii, pojan ja miehen suhde on aivan uskomattoman nopeasti muodostunut isä-poika-tyyliseksi suhteeksi. Eikä tästä enää nuorruta, joten ei jouda odotella lapsen yrittämisen suhteen :sneaky::cool:

Millaisiin suhteisiin muut haaveilee lapsesta? Löytyykö muita nopean aikataulun kuumeilijoita?
 
Yleensä aika menkoista Flo:n turkoosiin aikaan menee nopsaan. Nyt se ei kulu ollenkaan, vasta lauantaina kannattaa alkaa testaamaan ovistakin. Viime kierto oli eka, jossa sitä tämän yrityksen aikana testasin ja melkein säikähdin, kun sain sen kiinni. Toivottavasti niin kävisi nytkin.

Anteeksi oma napainen avautuminen. Omalla kohdalla olin alkuun rauhallisempi, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä malttamattomampi olo on.
 
VAUVA 2021 ❤

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

15.4.2020


Nimi yritys aloitettu monesko lapsi


Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
Vindy, ya 1/19, 2. lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Kasikuus, ya 05/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehelle 1.lapsi)
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
Minouche, ya 8/19, 1. lapsi
Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Mariija_, ya 10/19, 1.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
Ananas90, ya 10/19, 4. lapsi
Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
Loree, ya 2/20, 1.lapsi
Riama, ya 2/20, 2.lapsi
Lilje ya 2/20, 2. lapsi
Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
3milia, ya 4/20, 1.lapsi
Tiukuna, ya 6-7/20, 1.lapsi
kolava / ya 7/20 / 2. lapsi (miehen 4. lapsi)
innap, ya 7/20, 2.lapsi
Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi Kiertopäivä

Loree.............................kp 30/23-28
Persikka123.........................kp 30/32
Wanti............................kp 30/30-48
Napsunen.......................kp 29/35-45
Matilda!...................................kp 28/?
Vindy..................................kp 27/29-33
Futurmama.....................kp 24/29-34
Kasikuus............................kp 24/27-28
Puolu.................................kp 24/30-32
Hipposka...............................kp 22/32
Uudarimama....................kp 22/29-30
Vesinokkaeläin...................kp 20/28-29
Päärynä5............................kp 20/28
Mirella92............................kp 20/28
Brunet82...........................kp 20/26-28
Minttuni.................................kp 16/26
Kirjoh89.................................kp 15/28
Zennuli...................................kp 14/?
Millimetrii..........................kp 14/27-29
Masunen.........................kp 13/27-28
Piipaa93.............................kp 11/26-28
3milia...............................kp 11/26-28
Mimmi92.......................kp 10/26-30
Eeva650.........................kp 10/28-42
Enerisa3..........................kp 10/28-32
Bellaella2205090.................kp 9/?
Lilje....................................kp 9/37-40
Riama.............................kp 8/27-32
Mariija_............................kp 6/32-43
Haaveilija93...........................kp 6/?
Elviira86.............................kp 5/25
Rimaleli...................................kp 5/30
Helmiii................................kp 3/29-53
Minouche............................kp 3/23


★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat:

Persikka123.............................dpo 10
Vindy.........................................dpo 10
Päärynä5...............................dpo 6
Uudarimama......................dpo 6
Brunet82.................................dpo 4
Minttuni...................................dpo 3
Matilda!...................................dpo 3
Vesinokkaeläin......................dpo 2
Zennuli....................................dpo 1


★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
  • Tykkää
Reactions: Vindy ja minttuni
@pumpuli1 No mihis vaunuihin/kaukaloon oot päätynyt?

Joo, kyllä se kohdun kipuilu ovulaatiota enteili. Nyt aamulla tuttu pieni pistävä kipu (oikealla puolella) munasarjojen kohdalla, kuten esikoisen yritysaikaankin (silloin en ovulaatiota tikutellut). Nyt aamulla tein ovistestin, mutta hymynaamaa en (vielä) saanut. Mutta kontrolliviivassa, mitä on aikaisemmin hädin tuskin erottanut, oli nyt kunnolla väriä - ei vielä ihan tasapaksut. Harmittavasti mies on nyt pitkässä työvuorossa ja tullee vasta myöhään illalla kotiin.

Ovulaatiotesteistä. Mä olen toistaiseksi vielä niin fiiliksissä tästä yrityksen aloittamisesta, että ovulaatiotestit ei ahdista. Päinvastoin. Aina on jotakin odotettavaa seuraavassa päivässä :D heh.
 
Täällä oviskivut on niin järkyttävät, että saat monesti maata sohvalla kaksinkerroin kivuissa. Kävely on tuskaa monta tuntia.
Toisinaan tikuttelu aiheuttaa stressiä ja toisinaan ei. Viime kierrossa se yllätysplussa sai aikaan ahdistuksen. Missä oli limat ja normaalit 2-3pvä tuikkimiset ennen kunnon oviskipua? Missä oli mun halut? Haluja ei ollut yhtään, ei limoja mistä olisi voinut päätellä mitään. Halut mulla ollut oviksen aikaan aina tosi isot ja joskus niin liukastakin, et eihän siitä tallettelusta meinaa mitään tulla ja pitää melkein kuivatella välissä :D Nyt ei mitään.
Ihan pimee kierto muutenkin, kun ekat 15pvä vuosin verta (kunnon niagaranputous 5pvä ja loput 10pvä vanhaa verta) ja nyt menossa kp24 ja flo sanoo, et menkat alkaa 3pvä päästä. No siltä tuntuukin, kun alaselkää poltellut eilisestä asti, MUTTA missäs on mun loppukierron vv? Ei oo, ei näy ja JOKA kierto vuodan kauheasti vv monta pvä ennen menkkoja.
Alkaispa jo normikierto, tää on ihan :poop:
 
@Kasikuus ota nyt sit tästä naisen kehosta selvää xD. Aika moninainen setti kerrassaan ja vielä joka kuukausi uudenlaisia ylläreitä. Sulla on siis fiilis, että menkat alkais?
Joo kyl oon aika 100% varma, että alkaa.. Vaikka enpä mä enää jaksais yk15 aloittaa. Jos menkat ois normaalit, ni fiilis uuteen kiertoon joutumisesta vois olla toinen, mut ku vuodan niin paljon, että ois vaikka viidelle naiselle jakaa, ni ei jaksais enää yksiäkään menkkoja ja tekis mieli aloittaa ehkäisy :(
Ja siis mä oon joka kierto ollut varma menkoista, ku rinnat on ainut joka kertoo menkoista varmaksi :) Ois kyl aikamoinen ihme, jos just tässä kaikkein pimeimmässä kierrossa plussa tulis :LOL:
 
@Fiinaliinauusi Esikoisesta kun jätin pillerit pois (ne mitä syötiin putkeen koko ajan, eikä pidetty taukoja) ni ei ehtinyt tulla mitään vuotoa, kun olin jo raskaana :D Toisen, kolmannen ja neljännen välillä ei ollut ehkäisyä ollenkaan ja kun päätettiin, että nyt voi tulla lisää lapsia, ni ei siinä ehtinyt juuri kissaa sanoa, kun oli jo raskaana. Eli käynyt aivan liian helposti. Ennen tämän viidennen yritystä oli käytössä ehkäisykapseli 6v ajan. Nyt eri mies, kuin aiempien kohdalla, joten ei varmuutta vielä edes, että voiko mieheni saada lapsia :( Kuukauden sisään toivottavasti mies menee siemennesteanalyysiin ja saamme tulokset, niin loppuu sekin epätietoisuus.
 
Vastaan samalla edeltävään keskusteluun. Yrityksen alkamisesta tän vuoden aikana tietää lähimmät ystävät. Tällä hetkellä kolme läheistä on raskaana ja kaksi kotona vauvan kanssa. Yhdellä yritys päällä. Eli hyvin on huomannut, miten 30v rajapyykki lisää lisääntymisintoa ja osittain tämän lähipiirin innon vuoksi nyt itselläkin vauvakuume. Ja tää kuume on lähtenyt liikkeelle miehen kuumeilusta!

Ollaan oltu yhdessä vasta vajaan vuoden verran. Suhde on kaikkea mitä oon osannut aikuiselta parisuhteelta toivoa, ollaan hyvä tiimi, arki toimii, pojan ja miehen suhde on aivan uskomattoman nopeasti muodostunut isä-poika-tyyliseksi suhteeksi. Eikä tästä enää nuorruta, joten ei jouda odotella lapsen yrittämisen suhteen

Millaisiin suhteisiin muut haaveilee lapsesta? Löytyykö muita nopean aikataulun kuumeilijoita?
Meillä uusperhe, minun kaksi pientä lasta ja miehen 3 lasta (teini ja kaksi jo täysi-ikäistä). Yhdessä ollaan oltu 1v8kk ja kesän lopulla ois tarkoitus alottaa yritys :) Eli aika nopeella aikataululla mekin ollaan liikkeellä
 
15 kierron aikana olen oppinut kuukautiskierrostani todella paljon. Vaikka aiemminkin olin perillä siitä, milloin menkkojen pitäisi alkaa, en tarkalleen tienny milloin esimerkiksi ovulaation pitäisi olla. En ole kiinnittänyt huomiota limojen vaihteluun tms. Olen myös ymmärtänyt, että toistuvat mahakivut ja pahoinvointi liittyvät kierron eri vaiheisiin. Aiemmin olin huomannut vain rintojen arkuuden ja mielialan vaihtelut ennen seuraavia kuukautisia. Kaikkea sitä oppii :D Ja tähän vielä kaikki, mitä opittu miesten testosteronin ja siittiöiden tuotannosta :D

Me olemme olleet pian 7 vuotta yhdessä. Aiemmin olen myös ollut pitkässä parisuhteessa, jossa haaveilin jo lapsista. Kauan olen odotellut :) Puolisoni on halunnut odottaa, että hän valmistuu ja saa vakityöpaikan ja asiat muutenkin mallilleen. Nyt jälkikäteen hieman harmittaa minua, että ei ole aiemmin aloitettu yrittämistä. Mun alkuperäinen haave oli valmistua koulusta, saada vakityöpaikka ja perustaa sitten perhe. Sain vakityöpaikan 23 vuotiaana eli 8 vuotta sitten. Sen jälkeen haaveena oli, että lapsia tulisi viimeistään, kun olen 26v. Sen jälkeen, että ennen kuin täytän 30v. Nyt haavena on tulla raskaaksi vuoden 2020 aikana.
 
Vastaan samalla edeltävään keskusteluun. Yrityksen alkamisesta tän vuoden aikana tietää lähimmät ystävät. Tällä hetkellä kolme läheistä on raskaana ja kaksi kotona vauvan kanssa. Yhdellä yritys päällä. Eli hyvin on huomannut, miten 30v rajapyykki lisää lisääntymisintoa ja osittain tämän lähipiirin innon vuoksi nyt itselläkin vauvakuume. Ja tää kuume on lähtenyt liikkeelle miehen kuumeilusta!

Ollaan oltu yhdessä vasta vajaan vuoden verran. Suhde on kaikkea mitä oon osannut aikuiselta parisuhteelta toivoa, ollaan hyvä tiimi, arki toimii, pojan ja miehen suhde on aivan uskomattoman nopeasti muodostunut isä-poika-tyyliseksi suhteeksi. Eikä tästä enää nuorruta, joten ei jouda odotella lapsen yrittämisen suhteen

Millaisiin suhteisiin muut haaveilee lapsesta? Löytyykö muita nopean aikataulun kuumeilijoita?
tosiaan tuolla aiemminkin jo kertonut, mutta me ollaan oltu 10 vuotta yhdessä. 3 vuotta siitä naimisissa ja meillä on miltei 3 vuotias poika.
Me emme edenneet nopeasti, koska aloimme seurustelemaan teineinä ja nyt olemme siis 25 vuotiaita.
Halusimme ennen lasta ensin kasvaa aikuisiksi ( :D ), ostaa oman asunnon sekä saada vakituiset työt. Näiden ”tavoitteiden” jälkeen sai luvan ensimmäinen lapsi tulla. Ja hän tulikin nopeasti ❤

nyt meillä olisi siis toisen lapsen vuoro ❤
 

Yhteistyössä