Toiveissa vauva 2021

Riippuu kierrosta, jos tunnen oviksen, niin sillon se tuntuu myös seksin aikana. En oikein tiedä onko se tunne epämiellyttävä, vai sattuuko seksi vai miten sitä kuvailisi. Voisin kuvitella, että sitö tunnetta vois verrata siihen, että ois suoli täynnä tavaraa.
No joo, mulla sellainen tunne että ottaa osumaa kohnunnapukkaan, vaikka muuten ei osu. Plus sitten mahan turvotus ja nippailut tähän päälle. En ole kyllä nuorempana tuntenut näin voimakkaasti kaikkea. Ikä varmaan tekee tehtävänsä tässäkin asiassa.
 
Taas Mä varmaan kuvittelen oireita. Tai sitten nää on terolutin tuomia oireita? Onko muilla tullut Teroluteista tai muusta vastaavasta haittavaikutuksia?

1. Jäätävä turvotus. Housut kiristää.
2. Koko ajan kauhea nälkä. Yöllä heräsin 3 aikaan ja vatsa kurni sekä oli huono olo.
3. Tihentynyt pissalla käyntiä.
4. Yö herääminen klo 03. Jonka jälkeen ei millään unta.
5. Viime yönä menkkamaista vihlontaa.
6. Rintoja kiristää myös


Joulun jälkeen voi vasta testata. Vasta dpo 5 menossa. Joten tuskinpa nää on raskausoireita. Vaan johtuu keltarauhasesta tai siis Teroluteista. Yö herääminen johtuu ehkä joulusta. Se stressaa. Housujen kiristyminen on joka kierrossa. Joten en luota siihen yhtään.
mulla oli eka pari kuukautta tiputteluun terot käytössä ( eivät kyllä tehonneet) mutta toi turvotus, nälkä, menkkajomot, arvistavat rinnat yms tuli mulle siitä lääkkeestä. Siirryin luggeihin jotka piti tiputtelun pois jalähes samat oireet. Osa lievempänä ja osa vaoimakkaampana.. nää nyt onneks piti tiputtelun pois :) harmi vaan ei näin ekasta kierrosta tärpänny vaan huomenna on kp 2, joten piinailu päätty tältä erää :cry:
 
Onko teillä ennen ovulaatiota jotain oireita tulevasta?
Oon nyt parin kierron ajan huomannut, että vajaa viikko ennen ovulaatio mulla alkaa pahoinvointi, kai se liittyy oviksen.
Mullakin osassa kierroissa on pahoinvointia oviksen paikkeilla, ehkä just vähän ennen sitä. Tosin mulla silloin tällöin muutenkin vähän etovaa oloa ilman että olen paikantanut sitä tiettyyn kohtaan kiertoa...
 
  • Tykkää
Reactions: 5xÄiti
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

23. 12.2020 - keskiviikko

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavander_,ya 12/20

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Nuorena Äidiksi...............kp 47/36
Deneb............................kp 37/28-32
Mysteerio.........................kp 37/30
Suhveli..............................kp 34/27
Nobelius.........................kp 28/28
Persikka123........................kp 28/33
Nipsuneiti83.................kp 27/25-33
Sinisilmät........................kp 21/29
Chili_.................................kp 21/28-29
KirJoh89..........................kp 20/28
Iinesankka82.................kp 20/31
5xäiti............................ Kp 17/31-35
Wbä.............................kp 16/26-28
Liljannuppu........................kp 14/29
Meemuli.........................kp 9/30-34
Toive23............................... kp 7/27
Lavander_....................kp 5/25
Satsuma_.........................kp 2/28-32
Mamtobe...........................kp2/28
Rimaleli...............................kp2/34
Petronella09..................kp1/25-28
Daisy01...............................kp1/32





★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat ★

Diipadapa........................dpo 26
Deneb...................................dpo 23
Rosmarin...........................dpo 10
Kirjoh89..............................dpo 6
Sinisilmät...........................dpo 5
Iinesankka.........................dpo 4
Wbä.......................................dpo 3
Kaneli123............................dpo 1




★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
@minttuni ihana että kysyit! :) Meillehän kävi siis niin, että ei päästy siirtoon :( Oon suoraan sanottuna ollut niin katkera ja tympiintyny koko asiasta, et en oo tännekään jaksanut asiasta mainita.
Kävin siis kp 12 ultrassa, jossa oli 14 mm follikkeli ja limakalvo hyvä, silti en saanut tikutettua ovista, joten siirtoa ei tehty.
Oon tässä yrittäny puoltoista viikkoa itselleni hokea, et ei enää yks lisä kuukausi näin pitkän yrittämisen jälkeen mitään merkkaa, mutta oli nyt jotenkin raskas pettymys tämä ovuloimattomuus, mikä ei ole aiemmin ollut ongelma. :(
Eikä, onpa harmi! :( varmasti ketuttaa.. toive on niin kova, että yksikin kuukausi vie haaveen toteutumista joskus kivuliaan kauas. Vaikka kuinka yrittäisi järkeillä, että se on vain yksi kuukausi ja seuraavassa uusi yritys. Ja yhtäkkinen ovuloimattomuus yllättää varmasti, miksi juuri nyt,
kun aiemmin toiminut. Tsemppiä ❤ Toivottavasti seuraavassa kierrossa parempi tuuri.
 
Minulla ollut terot käytössä useaan otteeseen ja nyt sitten taas, kun kierto meni sekaisin. Ajattelin kirjata oikein haukkana oireita nyt, kun ei varmasti voi olla raskaana vaan kaikki tulee teroista.

Tällä hetkellä menossa vasta eka tabletti kuurista, niin en osaa tuoreesta muistista kertoa, mutta turvotus kuulostaa tutulta, samoin kuukautismaiset jomottelut. Kenties selkein lääkkeestä johtuva merkki on rintojen alaosien kipeytyminen siinä viimeistään dpo7 alkaen, joka loppuu dpo11-12. Tällöin viimeinen tabletti on yleensä jo syöty, eli oireet loppuu kun luonto ottaa ohjat.

Toivotaan tietysti, että sinulla nuo ovat varhaisia raskausoireita. ♡ Yhdestä tero-kierrosta olen raskautunut, eikä silloin ero muihin lääkekiertoihin ollut huikea, niin kauan kuin lääkettä söin. Lähinnä dpo11-12 alkaen aloin epäillä kun kuukautisoireet eivät alkaneet.
Mä odottelen kiltisti menkkoihin asti. Jos niitä ei ala niin sitten testaan. Nyt kyllä nipistelee toiselta puolelta alavatsaa ja säteilee selkään. Psykologista ehkä kun kuvittelee kaikenlaisia oireita.
Aamulämpö oli kyllä 37.0.

No yksi varma merkki on jos on tärpännyt. Kahvi alkaa tekemään pahaa. Keskenmeno kierrossa ja esikoista odottaessa oli se eka merkki. Siksi oon alkanu juomaan aamukahvin.
 
Mullakin osassa kierroissa on pahoinvointia oviksen paikkeilla, ehkä just vähän ennen sitä. Tosin mulla silloin tällöin muutenkin vähän etovaa oloa ilman että olen paikantanut sitä tiettyyn kohtaan kiertoa...
Minulla samaa, pahoinvointia tuntunut olevan milloin lie. Mutta nyt yritysaikana, kun tulee seurattua tuntemuksia ja kiertoa tarkemmin, niin kyllä pahoinvointi vaikuttaa painottuvan ovulaatioon ja kierron loppupuolelle.
 
Minulla samaa, pahoinvointia tuntunut olevan milloin lie. Mutta nyt yritysaikana, kun tulee seurattua tuntemuksia ja kiertoa tarkemmin, niin kyllä pahoinvointi vaikuttaa painottuvan ovulaatioon ja kierron loppupuolelle.
Jep, ehkä ne niihin liittyy mullakin lähinnä. Tuntuu et viimeisen puolen vuoden aikana ollut aiempaa enemmän, mut varmasti ainakin osa johtuu siitä että nyt yrittäessä on niin tarkkana kaikista tuntemuksista :sneaky:
 
Jep, ehkä ne niihin liittyy mullakin lähinnä. Tuntuu et viimeisen puolen vuoden aikana ollut aiempaa enemmän, mut varmasti ainakin osa johtuu siitä että nyt yrittäessä on niin tarkkana kaikista tuntemuksista :sneaky:
Olen miettinyt samaa, aiemmin en ole edes ovulaatioon viittaavia merkkejä osannut tunnistaa. Nyt pitkin kiertoa jotain nippailua ym. tuntemuksia :LOL:
 
Piinailu jatkuu. Tänään ollut huonoa oloa. Koko ajan mietin että nää on terolutin haittavaikutuksia. Mutta taustalla hento toive että onkin raskaus aluillaan. Söin äsken pizzaa ja sen jälkeen tuli huono olo. Sitä ennen oli huono olo. Ja ajattelin että ruoka vois auttaa. Mutta ei näköjään.
 
  • Tykkää
Reactions: Tirrinen
omanapaa vaan. dpo11, tänään en testannut. Närästys jatkuu ja tiputtelu myös.
Tiputtelu on ehkä vähän yltynyt, veikkaan et menkat alkaa yöllä/huomenna. Harmittaa toki epäonnistuminen, mut ei paljoa. Jääkaapissa on kala odottamassa graavausta, reilusti mätiä ja hyvää viiniä :) vaikka lasta toivonkin ihan hirveästi ja sen takia plussaa, raskaus itessään ei innosta yhtään. Oon kaksi raskautta kärsinyt lähes hyperemeesistä. 20 viikon noro ei herätä ihan hirveästi innostusta :LOL: mut lopputuloksen takia se kaikki on toki ehdottomasti sen arvosta <3

dpo11, tänään en testannut. Närästys jatkuu
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi punaisella! Ilmoitathan punaisella myös päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

24.12.2020 - torstai Jouluaatto

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
+ Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavander_,ya 12/20

★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ Kiertopäivä ★

Nuorena Äidiksi...............kp 48/36
Deneb............................kp 38/28-32
Mysteerio.........................kp 38/30
Suhveli..............................kp 35/27
Nobelius.........................kp 29/28
Persikka123........................kp 29/33
Nipsuneiti83.................kp 28/25-33
Sinisilmät........................kp 22/30
Chili_.................................kp 22/28-29
KirJoh89..........................kp 21/28
Iinesankka82.................kp 21/31
5xäiti............................ Kp 18/31-35
Wbä.............................kp 16/26-28
Liljannuppu........................kp 15/29
Meemuli.........................kp 10/30-34
Toive23............................... kp 8/27
Lavander_....................kp 6/25
Satsuma_.........................kp 3/28-32
Mamtobe...........................kp 3/28
Rimaleli...............................kp 3/34
Petronella09..................kp 2/25-28
Daisy01...............................kp 2/32





★★★★★★★★★★★★★★★★★★


Piinailijat ★

Diipadapa........................dpo 27
Deneb...................................dpo 24
Rosmarin...........................dpo 11
Kirjoh89..............................dpo 7
Sinisilmät...........................dpo 6
Iinesankka.........................dpo 5
Wbä.......................................dpo 4
Kaneli123............................dpo 2




★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni

Yhteistyössä