toistuvat keskenmenot onnistuneiden raskauksien jälkeen

Minulla todettiin eilen np-ultrassa keskeytynyt keskenmeno. Sikiön kehitys oli loppunut 10+ viikoilla. Sama homma oli myös tammikuussa jolloin myös np-ultrassa huomattiin sikiön kehityksen loppuneen samoilla viikoilla. Näiden kahden keskeytyneen keskenmenon välissä minulla oli myös yksi spontaani keskenmeno rv7. Eli nyt reilun puolen vuoden aikana keskenmenoja on ollut 3. Näitä ennen ollut kaksi onnistunutta ongelmatonta raskautta, joten en olisi ikinä voinut kuvitella että meillä tulisi olemaan minkäänlaista ongelmaa lapsenteon suhteen. Raskautuminen ei ole meille ollut ongelma. Kaikki 5 alkanutta raskautta on saatu alulle ensimmäisestä yrityskierrosta. Onko täällä muita kohtalotovereita joilla normaalien raskauksien jälkeen on vaikeudet alkaneet? Minulta otettiin nyt eilen ensimmäiset verikokeet tutkimuksia varten ja vielä pitäisi pariinkin otteeseen käydä verikokeissa eri testejä varten. Itse hieman epäilen että vika olisi joissakin hormonitasoissa, mutta joudutaan varmaan odottelemaan syyskuun loppupuolelle asti ennen kuin saadaan lopulliset tulokset kaikista testeistä.

 

Hei!
Paljon olet sinäkin joutunut kokemaan :hug:. Minulla viisi ensimmäistä raskautta sujui hyvin. Kuudes raskaus meni myöskin hyvin, mutta päättyi kohtukuolemaan rv 40+1. Sen jälkeen sain seitsemännen lapsen (kuudes elävä), jälleen ilman ongelmia.

Mutta kun sitä kahdeksatta alettiin yrittämään, niin ei ollutkaan enää niin "helppoa". Sain vuoden aikana kolme peräkkäistä keskenmenoa. Terveydenhoitaja ehdotti jo tutkimuksia, mutta en niihin lähtenyt. Hyytymistekijät minulta on katsottu jo tuon kohtukuoleman yhteydessä, ja niissä ei ole vikaa.

Ainoat verikokeet mitkä minusta otettiin, on kilpirauhaskokeet. Ihan sen vuoksi, kun olen aikaisemmin kärsinyt kilpirauhasen liikatoiminnasta. Kilppariongelmat, varsinkin vajaatoiminta, voi olla toistuvien keskenmenojen syy. Nekin arvot olivat minulla ok.

Mulla kävi mielessä, samoin lääkäri sanoi sen ääneen, että kyseessä on vain huono tuuri. Monta raskautta, niin todennäköisyys myös keskenmenoihin kasvaa, jos niitä ei ole aikaisemmin kokenut. Mulla on myös jo ikää, tuollloin 38v. Aloitin tuon kolmannen keskenmenon jälkeen syömään foolihappotabletteja. Sen puute on yhteydessä alkuraskauden keskenmenoihin, mulla kun kaikki kolme raskautta ovat päättyneet rv 9-11.

Neljäs yritys päättyi onnellisesti, tiedä sitten auttoiko foolihappo vai oliko sen sitten tarkoitus näin käydäkin.

 

Minulla ikää on vasta 27v, joten "lapsentekovuosia" pitäisi olla edessä päin. Mutta tuntuu että jos syitä keskenmenoihin ei löydetä, en uskalla enää edes yrittää. Kaksi ensimmäistä onnistunutta raskautta ovat olleet oireiltaan ja tuntemuksiltaan täysin erilaisia kuin nämä kolme epäonnistunutta. Kahdessa ensimmäisessä oli paljon enemmän pahoinvointia ja etovaa oloa. Näissä kolmessa on ollut lähinnä vain voimattomuutta ja väsymystä. Lisäksi minulla hormonit saavat aikaan migreenejä, joita normaalisti ei ole. Näissä kolmessa epäonnistuneessa migreenit ovat olleet lähinnä hemiplegisiä, eli raajoihin tulee tunnottomuutta ja "halvausoireita" Välttämättä pääsärkyäkään ei tule. Ensimmäisissä migreenit olivat aurallisia, eli näköhäiriöitä, joihin kyllä sisältyi myös raajojen tunnottomuutta ja puheen puuroutumista, mutta kohtauksia tuli tosi vähän. Näissä kolmessa tunnottomuutta saattoi esiintyä päivittäinkin. Mutta mitä olen tutkistellut mahdollisia syitä niin lähinnä tuo kilpirauhasen toimintahäiriö sieltä nousee esiin. Tosin se kai yleensä vaikuttaisi myös kuukautiskiertoon ja raskautumiseen ja niissä ei tosiaan ole ongelmaa ollut.

 

Täällä yksi kohtalotoveri.. Ensimmäinen raskauteni sujui hyvin ja ongelmitta ja terve lapsi saatiin. Liekö ollut todellinen onnenkantamoinen...
Uuteen yritykseen lähdettiin n. kaksi vuotta sitten ja saldona 4 keskenmenoa (1 tuulimuna tai kemiallinen rv 6+ ja 3 kolme keskeytynyttä keskenmenoa rv 10-12).

Kaikki mahdollinen on tutkittu eikä mitään vikaa ole löytynyt. Ainoastaan lievä tukostaipumus nyt ilmeisesti kuitenkin, ja tietysti ikärasite kun olen jo 39v.. Muut arvot kaikki loistavia ja eikä edellisen keskenmenon kromosomitutkimuksessa löytynyt mitään poikkeavaa.

Tänään todettiin taas KKM rv 10+2, huomenna aika kaavintaan ja olisi taas tarkoitus tehdä nuo kromosomitutkimukset. Olen kahdessa viimeisimmässä raskaudessa pistänyt hepariinia sekä ottanut lisänä keltarauhashormoonia. Foolihappoa olen syönyt tämän koko kaksi yritysvuotta... Raskaaksi tulen minäkin suht nopeasti, tärppi tulee 3-6kk sisällä.

Minulla myös kaksi viimeisintä raskautta ovat olleet suht oireettomia ja pahoinvointi on ollut aika lievää. Alkiot ovat olleet alusta lähtien liian pieniä viikkoihin nähden. Tokassa keskenmenneessä pahoinvointi oli rajua ja alkion koko vastasi viikkoja rv 9 asti, sitten rv 11+ sykettä ei näkynyt enää ja kehitys oli lakannut jossain rv 10 tienoilla.

En osaa oikein auttaa muuta kuin kertomalla omasta kokemuksestani. Ja toivon onnea tutkimuksiin - toivottavasti joku vika löytyy, jos näin voi toivoa! Kun mitään vikaa ei löydy niin mihinkään ei oikein voi tarttuakaan, voi vaan toivoa parempaa tuuria seuraavalla kerralla...

Voimia ja onnea ja uskoa jatkoon, kyllä se vielä onnistuu!!

 

Minä täällä luen itku kurkussa teidän kirjoituksianne. Itselläni on 'vasta' kaksi keskenmenoa takana, perättäistä. Ensimmäinen raskaus aikanaan tärppäsi toisella kierrolla. Nyt haaveissa toinen lapsi ja tärpännyt on aina ekasta kerrasta. Nyt olis taas mahdollisuus raskautua ja näin toivonkin tapahtuvan, mutta nyt tuntuu että todellakin tämä ensimmäinen onnistunut raskaus oli hirmuinen onnenkantamoinen. Vaikkei välttämättä niin ole, mutta siltä nyt tuntuu. Jotenkin peikkona mielessä, että mahtaakohan sitä koskaan päästä edes siihen kahteentoista viikkoon. Mut vielä en periksi anna, en anna!

 

Hei!

Pakko kirjoittaa oma tarina..
Meillä siis kolme poikaa ennestään ja kaikki sujunut todella hyvin. Ekoista yritysKERROISTA siis yhdestä touhukerrasta on kaksi raskautta saanut alkunsa, toinen oli pienimmäinen ja toinen sen jälkeen tullut keskeytynyt keskenmeno..
Tällä hetkellä on 2 keskeytynyttä keskenmenoa ja jotain 3 kemiallista raskautta...
Tuo ensimmäinen keskeytynyt oli vuosi sitten elokuussa 20pv.. Niskaturvotus ultrassa sanottiin että sydän ei enää lyö. Neuvolassa olin käynyt 8+3 ja siellä ultrassa kaikki ok. sitten nt oli 11+5 ja siellä sikiö vastasi 9+3 eli oli ollut jo pari vkoa kuolleena masussa.. No eikun lääkkeellinen tyhjennys, ja vuodon jälkeen tein testin joka oli negatiivinen eli hormonit oli hävinneet..
Sitten tein kolmena peräkkäisenä kk positiiviset testit jotka sitten parin kolmen päivän päästä vuotivat pois.. Sen jälkeen ei mitään ja siitä keskenmenosta 10kk tulin raskaaksi ja nyt kävin toissa pv neuvolassa 9+2 ja siellä ei enään sydän lyönyt ja vastasi 9+0.. Oulaisiin lääkkeelliseen tyhjennykseen eilen ja koitin kysellä eikö voida tutkia mitenkään kun niin sama tarinakin, mutta ei..
Nyt tuntuu että uskallanko enää uudestaan edes yrittää...
Onko meidän lapset tässä?
Pää on niin tyhjä ja olo niin onneton.. Tänään lapset tulee kotiin mummuloistaan joten olisi pakko vähän piristyä.. Ja ihana onkin nähdä omat pallerot! ikävä on ollut.. Nyt vain pelkään että jos kaikki ei olekkaan tullut ulos ja joudun vielä kaavintaan.. Vähemmän on vuotoa tullut kuin viimeksi,mutta on niitä könttejäkin tullut eilen..
Mutta nyt yritän ryhdistäytyä täällä ja alkaa elämään meidän arkea, josta pahoinvoinnin ja väsymyksen takia olin "poissa" n 5vkoa...
Oireet kun olivat tosi vahvat tästä raskaudesta...

Vaavimasu

 

Minä sain tulokset ensimmäisistä verikokeista ja niitten perusteella missään ei vikaa ole. Ensi viikolla tehdään vielä tukostaipumuskoe ja sen tuloksia odotellaan sitten 4vkoa. Jos siinäkään ei mitään ole niin liekkö tutkimukset sitten siinä?! Ei vaan jaksa lähteä uuteen yritykseen jos mitään apuja ei mistään saa.

 

Suuri halaus kaikille.

Sanlen viesti oli kuin omasta elämästäni. Meillä on kaksi ihanaa lasta, joiden molempien raskausaika oli ongelmaton. Esikoinen sai alkunsa ajatuksesta, kakkosen raskaus alkoi 9. yrityskierrolla.
Nyt on kolmatta lasta toivottu vuoden verran. Viime syksynä jätettiin ehkäisy pois ja toisesta yrityskierrosta raskauduin, vaikka yhdyntyjä oli kierrossa vain yksi. Rv 8, alkuraskauden ultrassa lääkäri ei löytänyt sykettä ja kokokaan ei vastannut viikoja. Seuraavalla viikolla sairaalassa varmistui 6+3 menehtynyt pikkuinen. Keskeytynyt keskenmeno ja lääkkellinen tyhjennys.
Koko raskaus oli ollut erilainen kuin kaksi aikaisempaa ja huonoon uutisen olin jo varautunut. Ei kun uutta putkeen. Yhden kierron verran lääkäri käski odottomaan ja ekasta yrityskierrosta jo raskauduinkin. Rv 8+ alkoi pieni tuhru ja seuraavalla viikolla ei sydänääniä löytynyt. Seuraavana päivänä varmistui sairaalassa, että kohtu oli jo lähes tyhjä. Ei ole tietoa, oliko tuulimuna vai varhainen keskenmeno.
Jälleen odotettiin yhdet kuukautiset ja ekasta yrityskierrosta jälleen raskauduin. Nyt oli olokin jo ihan raskaanaoleva, vaikkakin jokin oli edelleen eri tavoin kuin kahdessa ensimmäisessä raskaudessani. Rv 8+ löytyivät sydänäänet neuvolassa ja nt-ultrassa 11+6 oli virkeä viikkoja vastaava elävä sikiö.
Seuraava neuvola oli 13+0. Siellä ei ääniä enää kuultu ja jälleen sairaalassa tuli varmistus, että sikiö oli kuollut. Sikiön koko vastasi viikkoja, joten oli kuollut ihan hetkeä aikaisemmin. Toissa päivänä olin osastolla lääkkeellisessä tyhjennyksessä.

Nyt on takki tyhjä. Yhdestä pienestä vielä haaveilemme, mutta nyt pelottaa liikaa. Monen monta putkea musta otettin verta ja sikiö lähti istukan kanssa patologille tutkittavaksi. Ensi kuussa otetaan vielä tukostaipumus näytteet. Kuun lopussa selviää jotain, jos on jotain selvitettävää..

Samat mietteet kuin Sanlella. Jos mitään ei selviä, eikä mitään voi tehdä, voiko onneen luottaa?

 

Halauksia täältäkin teille kohtalotoverit :hug:

Kerronpa minäkin oman tarinani, josko siitä olisi hyötyä itselle tai jollekulle muulle. Meillä on yksi, runsaan vuoden ikäinen lapsi. Olin kovasti pelännyt lapsettomuutta (ystävän ja tuttujen kokemusten vuoksi), joten olin jopa aika shokissa kun huomasin tulleeni raskaaksi ekalla yrittämällä. Pian shokintunne vaihtui kuitenkin valtavaksi onneksi ja iloksi. Raskaus ja synnytys sujuivat hyvin ja olemmekin suunnattoman kiitollisia pienestä tyttärestämme.

Noin puoli vuotta sitten aloimme yrittämään toista lasta. Olin omien kokemusteni perusteella tietysti toiveikas, ja muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen huomasinkin olevani raskaana. Iloa kesti kuitenkin vain hetken, kaksi päivää positiivisesta testistä alkoi vuoto (5+3) ja keskenmenohan siitä tuli. Olin tietysti onneton mutta ajattelin että tämä on varmaan nyt sitä huonoa tuuria. Kun lääkärikin sanoi, ettei nähnyt mitään syytä tauon pitämiselle, päätimme jatkaa yrittämistä saman tien. Tulinkin heti raskaaksi, mutten uskaltanut tehdä raskaustestiä kuin vasta joskus 7 viikon paikkeilla. Kun vuotoa tai muita keskenmenon merkkejä ei ilmaantunut vaan raskausoireet vaan pahenivat, toivo ja haaveet toisen lapsen saamisesta vähitellen kasvoivat. Keskenmenon takia en kuitenkaan uskaltanut olla yhtä optimistinen kuin ensimmäisessä raskaudessani vaan pelkäsin että ultraäänessä paljastuisi että lapsi on jotenkin epämuodostunut tai sillä on esim. jokin rakenteellinen vika (tai miksi niitä nyt kutsutaan). En kuitenkaan osannut varautua siihen mitä oli tulossa. Rv 12+0 koitti lopulta ultraäänen aika, jossa kauhuksemme paljastui että sikiö oli ollut kuollut jo muutaman viikon ajan: hoitaja ei löytänyt sykettä ja sikiön koko vastasi viikkoja 8+4. Lääkäri vielä tarkisti asian mutta tuomio oli sama. Viikonlopun takia jouduin odottamaan toiselle lääkärille ultraääneen pääsyä ja kantamaan kuollutta lastamme sisälläni vielä lähes viikon, se oli uuvuttavaa. Lääkkeellinen tyhjennys oli henkisesti rankka varsinkin siksi että lääkäri kaikessa hienotunteisuudessaan tokaisi saamieni pilllereiden olevan samoja kuin ne joilla tehdään abortti. En voisi ikinä edes kuvitella tekeväni aborttia, minulle jokainen ihmisenalku on suuri Jumalan lahja ja ihme, oli se sitten kuinka pieni tahansa.

Nyt lääkkeellisestä tyhjennyksestä on kulunut muutama päivä. Olo on tyhjä ja sydän itkee. En tiedä miten jaksaisin elää normaalia arkea ja miten jaksan tulevan yrittämisen mukanaan tuoman pelon ja epävarmuuden. Toinen lapsi on kuitenkin se suuri haaveemme emmekä ole vielä valmiit luopumaan toivosta. Tuntemukset ovat kuitenkin kovin samanlaiset kuin OmenaKukalla: entäpä jos ensimmäinen lapsemme olikin onnenkantamoinen, meidän kohdallamme se poikkeus joka vahvistaa säännön?

Te jotka olette surussanne jo pidemmälle ehtineet, kertokaa mikä on auttanut teitä jaksamaan? Ja mistä olette saaneet uskoa valoisampaan huomiseen ja siihen että unelmat uudesta lapsesta vielä joskus toteutuvat? Jaksamista kaikille ja onnea uusiin yrityksiin!

 

Kyynel silmässä luin edellisiä tarinoita. Jos olisi apua tästä tarinasta jollekin...

Minulla oli kaksi onnistunutta ja ongelmatonta raskautta 90-luvun alussa. Emme siis osanneet odottaa ongelmia kun aloimme puuhata iltätähteä tai jopa kahta kun minulla ikää oli vasta 35.

Eka kerralla raskauduin nopeasti, mutta se oli tuulimuna.
Seuraavaa saatiin odottaa jo vuosi, mutta sekin päättyi keskenmenoon rv 11.
Melkein tasan vuoden päästä olin taas raskaana. Mentiin ultraan varmistamaan, että kaikki on ok kuten olikin, mutta np ultrassa ei enää näkynyt sykettä viikolla 11. Suuri suru

Tätä kaikkea pidettiin vain huonona tuurina. Niin uskoin
itsekin. Ikääni pidettiin syynä siihen, että tulin raskaaksi harvakseltaan. Noudatin mahdollisimman terveitä elämäntapoja sekä "hedelmällisyysdieettiä", liikuin ja söin foolihappoa.

Seuraava raskaus antoi odottaa itseään 1,5 v. Olimme käyneet tutkimuksissa, joissa oli selvinnyt, että hyytymistekijäni ovat normaalit, mutta kilpirauhasvasta-aineeni olivat koholla. Tästä syystä minulle oli aloitettu Thyroxin-lääkitys ehkäisemään keskenmenoja, vaikkei minulla ollutkaan vielä varsinaista kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ensimmäisessä ultrassa lääkäri sanoi kaiken olleen hyvin, vaikka itseäni epäilytti, sillä laskujeni mukaan sikiön olisi pitänyt olla kookkaampi. Uskoin kuitenkin ettei paha voi enää toistua ja siksi järkytys olikin valtaisa, kun seuraavassa ultrassa sikiöllä ei ollut enää sykettä.

Olin lyödä hanskat tiskiin. En välttämättä enää ehtisi tulla raskaaksi, enkä kestäisi enää uutta pettymystä, joka tuntui kerta kerralta suuremmalta. Mutta 2 kk edellisen keskenmenon jälkeen tulinkin raskaaksi!

Thyroxin annosta nostettiin heti. Myös mini-ASA ja Klexane aloitettiin heti kun plussasin siitä huolimatta, että minulla ei ollut ongelmia hyytymistekijöissä, kuten myös kortisoni joka jatkui viikolle 11 vasta-aineiden vuoksi. Lääkäri sanoi,että tällä lääkityksellä ei minun tarvitse keskenmenoa pelätä, vaikka en minä kovin huoleton osannut raskauden aikana olla.

Vaan niin me saimme vihdoin terveen tytön Se mikä auttoi meitä ei auta kaikkia, mutta toivon että jokaiselle löytyisi jotakin apua tai lohtua.

Toivon myös kaikille onnea ja jaksamista yrityksiin!

 

Hei,

Toivon voimia teille kaikille, sillä myötäelän samaa pelkoa ja tuskaa, ja toisaalta taas roikun kiinni pienessäkin toivonrippeessä.
Me yritimme lasta reilut kolme vuotta ennen kuin raskauduin. Meillä oli kyseessä ns. selittämätön lapsettomuus. Kävimme rankat hedelmällisyyshoidot ja päätimme pitää niistä taukoa vuoden hoitojen jälkeen. Meni pari kuukautta ja raskauduin luomusti. Terve tyttö syntyi loppuvuodesta 2010, josta olemme tavattoman onnellisia.

Päätimme jo vuosia sitten, että lapsia saa tulla enemmänkin, jos on tullakseen, emmekä käyttäneet ehkäisyä tytön syntymän jälkeen. Hämmästys ja onnen kyyneleet valuivat, kun raskauduin heti huhtikuussa. Vuoto alkoi viikon päästä ja lääkäri totesi varhaiseksi keskenmenoksi. Suru oli suuri. Raskauduin jo heti kesäkuussa uudelleen, elääkseni tuon edellisen uusinnan heti perään, vuoto alkoi parin päivän päästä positiivisesta testistä.
Ihmeteltiin kovasti, että ensin meni vuosia, etten raskautunut lainkaan, ja nyt raskauduin "lähes joka kierrosta", mutta ne eivät kestäneet.

Nyt elämme taas surussa ja hämmennyksessä. Raskaustesti näytti positiivista 9.8. merkillä "1-2 viikkoa". Kävin varhaisultrassa 24.8. jolloin minulle todettiin, ettei kohdussa näy raskausmateriaalia (vain pieni musta täplä kohdun limakalvolla), mutta raskaus ei silti ole poissuljettu. Kohdunulkoisestakaan ei näkynyt merkkejä, mutta sekään ei kuulemma ole poissuljettu. Tein samana päivänä uuden testin merkein "2-3 viikkoa". Tein kontrollitestin viikon päästä 31.8., joka näytti edelleen plussaa lisämerkinnällä "3+".
Kävin HcG-mittauksessa 1.9. ja se näytti n. 2800 jolloin terveydenhoitaja varovaisesti onnitteli. Seuraava HcG-mittaus tehtiin 5.9. ja se näytti ainoastaan 4400. Masennuin. Vuoto alkoi eilen, mutta loppui illalla, eikä ole tänään näkynyt. Kipuja ei ole ollut lainkaan.

Olen elänyt toiveiden ja pelkojen vuoristorataa, mutta nyt olen aivan turta. En usko, että olen raskaana, mutten vielä halua mennä ultraankaan, koska haluan sitkeästi pitää kiinni siitä pienestä oljenkorresta, että josko se kuitenkin olisi vielä mahdollista.
Olemme kovin onnellisia tyttärestämme ja puhumme usein siitä, että vaikka meille ei enää siunaantuisikaan lapsia, meillä on silti paljon rakkautta annettavana tälle yhdelle ihmeelle.

Tunnen suurta myötätuntoa teitä kohtaan. Koitetaan kaikki jaksaa eteenpäin ja muistetaan ne asiat, mitkä ovat kuitenkin hyvin.

 

Nyt on tutkimukset kaikki takana ja mistään ei vikaa löytynyt. Ainoastaan listeria -vasta-aineet oli lievästi koholla mutta lääkärin mukaan ei niin merkittävästi että olisivat voineet keskenmenon aiheuttaa. Kehoitus oli vaan ottaa foolihappoa ja yrittää uudelleen. Mahdollisuudet onnistuneeseen raskauteen pitäs olla 50-50. Ei vaan jaksa uskoa että missään ei vikaa olisi tai että vika olisi ollut sikiöissä.

 

Täällä taitaa taas olla edessä keskenmeno. Olisin nyt 5+6 ja tänään rupes tuhruttamaan. Jos tämä tulee ulos niin sit käyn kyllä ruikuttamassa joltain yksityiseltä luget tueksi tai jotain muuta. Kertokaas muut kohtalotoverit kuinka monen keskenmenon jälkeen ootte saanu vielä raskauden onnistumaan? Alkaa usko loppua!

 

Täytyy tähän vanhaan ketjuun kommentoida vielä sen verran että ainakaan toistaiseksi tämä raskaus ei olekaan päätynyt keskenmenoo. Kävin ultrassa tuon vuodon ja kipujen takia, viikkoja olisi pitänyt olla jo n.7. Kohdusta löytyi vain tyhjä pussi, lääkäri epäili tuulimunaa. Hcg arvo oli kuitenkin niin korkea että san kontrolliajan viikon päähän. Menin kontrolliin sillä ajatuksella että tyhjennys aloitetaan mutta kuinka ollakaan sieltä löytyi 6+5 elävä sikiö. Viikot vaan heitti menkoista lasketusta. Sen jälkeen ei vuotoja ole näkynyt eikä ole kipuillut. Rajuhko pahoinvointikin on tullut mitä ei keskenmenneissä ollut. Kai tässä jaksaa taas hiukan toivoa. Nyt 9+3 ja keskiviikkona seuraava ultra. Mulla on nyt ollu Primaspanit tukena, tosin ei lääkärin kehoituksesta vaan ihan omaa empiiristä kokeilua tässä teen. Meillä keskeytyneet ovat lopettaneet kasvunsa 10+ viikolla joten pitkät 2 vko edessä miten käy.

 

Pakko vielä jatkaa tähän että nyt menossa 14+0 ja kaikki hyvin, toivotaan että näin elokuulle asti <3

 

Edelleen jatkan tähän ketjuun että menossa rv 26 ja kaikki hyvin. Primaspanit lopetin pari viikkoa sitten ja nyt vaan kasvatellaan masua. Kolmatta poikaa meille on luvattu, vielä pitäisi kolmisen kuukautta odotella että saataisiin vauva syliin. Nyt alkaa jo hieman luottaa siihen että tämä lapsi syliin saadaan. Toivottavasti antaa toivoa muillekin asian kanssa painiskelevalle!

 

Kiva Sanle, että olet jaksanut käydä päivittämässä tilaa, antaa tosiaan toivoa muille tilanteen kanssa painiville Meillä myös takana yksi täysin ongelmaton ja onnistunut raskaus ja nyt eka keskenmeno. Uutta vaan putkeen kunhan vuodot lakkaa ja toivoa peliin. Tää on rankka aihe ja toivotan kaikille voimia ja tsemppiä, älkää luopuko toivosta!

 

Lueskelin itku kurkussa tarinoitanne. Itsellä myös kaksi tervettä lasta exän kanssa ja nyt kun uuden miehen kanssa yritetään, niin syksyllä kaksi keskenmenoa, jotka molemmat rv 8 huomattuja, mutta koko jäänyt molemmissa 6+3. Jälkimmäinen oli kaksoset. Oireet olivat molemmissa raskauksissa aivan erilaiset kuin lasten kohdalla ja nyt sitten plussasin viikonloppuna jälleen, tänään olisi 5+5 käsillä. Jännittää aivan älyttömästi, mietin juuri, että jos nyt käy hullusti, en tiedä jaksanko enää edes toivoa :/ Mutta te luotte sitä toivoa kuitenkin, joten en taida luovuttaa. Kurjaa, mutta ihanaa, että löysin samoja kokeneita, kiitos kun jaoitte tarinanne!

 

Tuo on muuten mielenkiintoinen asia minkä huomasin Viivi76 kirjoituksesta että keskenmenot alkaa kun partneri vaihtuu. Paljon on kuullut juttuja missä esim. pitkään lapsettomuudesta kärsineet parit erottuaan ja uuden kumppanin löydettyään raskautuvat hyvinkin nopeasti. Onko kyse vain stressistä vai tosiaan sukusolujen yhteensopimattomuudesta. Minulla ei ole kumppani vaihtunut, mutta olen miettinyt sitäkin mahdollisuutta kun meillä raskauksista 50% on epäonnistunut ja nämä syntyneet lapset on poikia ja tämä nykyinen maha-asukkikin on poika, että voiko olla mahdollista että minun keho hylkii tyttösikiöitä. Sitähän en ikinä saa tietää mitä sukupuolta keskenmenneet ovat olleet kun ei ole kromosomitutkimuksia tehty, mutta jostain internetin syvyyksistä löysin semmoisenkin "tutkimuksen" jossa äidin keho voi hylkiä vierasta x-kromosomia ja abortoida tyttösikiöt tai sitten tyttövauvat syntyvät hyvin pieninä ja huonokuntoisina verrattuna saman äidin synnyttämiin poikavauvoihin.

 

Sanle, onpa mielenkiintoisen kuuloinen tutkimus! En ole ennen tullut ajatelleeksi, että tuollainenkin voi olla mahdollista. Mutta sanotaanhan sitä niinkin, että ei tarina seitsemästä veljeksestä ole ihan tuulesta temmattu eli mitä usemman lapsen saa samaa sukupuolta peräkkäin, sitä todennäköisemmin tulevatkin ovat sitä sukupuolta. Ja samaa olen kuullut, kuin tekin, että kumppanin vaihdoksen myötä on alkanut lapsentekohommatkin sujua. Eli mistäs sitä tosiaan tietää, mistä kiikastaa. Oma mielipide ja elämänkatsomus kuitenkin on se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja että kaikelle on kuitenkin tarkoituksensa. Näin ainakin yritän ajatella huonoina aikoina, kun tekee mieli heittää toivo ja unohtaa kaikki.

Joka tapauksessa toivon todella, ettei kenenkään keho hylji toista sukupuolta olevia siittiöitä tai kromosomeja ja että meille kaikille suotaisiin terveitä lapsia. Ihana edelleen kuulla, että sullakin, Sanle, on kaikki mennyt tähän asti hyvin ja toivoa siis on ilmassa meille muillekin

 

Hei! Haluan myös tulla kertomaan hiukan omaa tarinaani. Minulla eka raskaus sujui hienosti, toinen oli tuulimunaraskaus, sitten tuli onnistuneita raskauksia, kunnes alkoi keskenmeno ja kohtukuolemaraskaudenkin koetteleva surun aika. Tutkimuksissa mitään syytä ei löytynyt ja kokeiltiin disperinhoitoa, josko olisi syynä mahdolliset istukkatukokset. Alkuraskauden keskenmenon jälkeen alkoi sitten onnistuneet raskaudet, joskin raskausaika yhdessä raskaudessa oli vuototäytteistä etisen istukan vuoksi. Minulla on siis kaavintoja, sektioita,alatiesynnytyksiä. Onnistuneiden raskauksien jälkeen sain keskenmenon,np-ultrassa todettiin alkion menehtyneen viikolla 8. Yli vuoden pitkä tauko kun tässä iässä ei niin helposti enää raskaaksi tulla ja tulin raskaaksi.Koko raskausaika oli yhtä pelkoa, että raskaus menee kesken, kun viikolle 6 oli tuhruvuotoa ja sitten onneksi loppui, kun tuli holahdusvuoto ja pieni hyytymä pois, jsota arvelin tuhrun tulleen, mutta näin jälkeen päin se saattoi olla alkio, koska sen jälkeen oireetkin loppui. Viikolla 10 alkoi minimenkat, oletetut menkat piti olla silloin ja en ajatellut muuta, kun että sitten kun vasta hulahtaa, niin homma on ohi, sutä ennen en heitä kivesrä kaivoon. Np-ultra-aikakin lähestyi kolmen päivän päästä viikon 12 tuntumassa, joten päätin odotella siihen. Sitten maa hävisi jalkojen alta...vuotoa alkoi ja se ei loppunut:'(..jouduin ambulanssilla sairaalaan kiireelliseen leikkaukseen. Minua pidettiin nukutuksessa 9h. Olin menettänyt 5l verta:'(. Nyt epäillään hyytymistekijöisssä olevan jotain häikkää. Minulat tullaan ottamaan laaja verenkuva, hyytymistekijät ja ensviikolla on aika Femedaan Brunolle hyvin tarkkaan gynekologisen tutkimukseen missä katsotaan kohdun paksuus ja kunto ja tehdään selväksi, onko MITÄÄN järkeä enää tässä iässä, monen lapsen äitinä alkaa haihattelemaan sen yhden perään.
On niin pirullista, jopa suorastaan sairasta, etten pysty edes henkeni uhalla olla unelmoimatta siitä pienestä nyytistä. Vielä yksi, vain yksi, sitten saisi loppua, mutta miksi se yksi ei jätä minua rauhaan, miksi en pysty olemaan kuumeilematta:'(
Toisaalta jos nyt katsotaan tutkimusten jälkeen on todellinen riski raskautua, on sen verran järkeä pääss, että en ala lapsiani jättämään ilman äitiä. Lapset ovat minulle maailman tärkeimmät ja niiden takia uhraan unelmani. Olen kuitenkin saanut niin paljon, että täytyy ymmärtää, että kaikki unelmat ei toteudu ja olen jo sanut enemmän kun koskaan edes uskoin saavani. On vaan niin järkyttävää huomata, kuinka vauvakuume on kun pakkomiele, kun päässä oleva sairaus, jolle ei vaan voi mitään!!!! Tunnen jopa suurta surua ja jonkinasteista ärtymystä itseäni kohtaan, että miksi minun täytyy sairastaa vauvakuumetta, koska se sairaus se on:ashamed:, kuume todellakin: / Mutta ehkä tässä tutkimuksien valossa asiat kirkastuvat mielessä. Saa sen todellisen kuvan ja haihattelut saa jäädä, kun totuudet paukahtaa silmille En siis tiedä, onko edes viisasta olla täällä, mutta niin kuin sanoin, onhan se sairaallekin joku paikka oltava missä saa hoitoa, oli tämä nyt sitten ensiavullista tai tuleeko täällä vaan sairaammaksi...en tiedä...mutta nyt vaan katsellaan. jos kaikki tutkimukissa on hyvä, olemme päättäneet alkaa yrityksen syyskuun lopussa. olisin mahdollisen vauvan syntyessä 43-44, siihen ikään on hyvä lopettaa tällä historialla. Sterilisaatio olisi ehdottomasti sittene edessä ja hyvä niin

 

Mulla on yksi aikaisempi raskaus kohta 12 vuoden takaa. Kaksi vuotta sitten uuden miehen kanssa ajateltiin, että nyt olis aika yhteiselle lapselle. Ehkäisyn pois jättämisen jälkeen meni puoli vuotta ennen kun alkoivat menkat, nekin lääkekuurin avulla, eene sitä todettiin mahdollinen Pco. Syyskuussa 2011 todettiin keskenmeno. Tammikuussa 2012 todettiin keskenmeno. Viime torstaina todettiin keskenmeno, viikot oli 9+5 . Tästä tie jatkuu tutkimuksiin. Pelko uudelleen yrittämisestä on todella kova

 

Pahoittelut Fossiilille keskenmenoista! Toivotaan että teillä löytyy syy keskenmenoihin johon voitte saada apua. Eikös Pco lisää keskenmenon riskiä? Sehän voisi olla yksi mahdollinen syy. Siinähän ymmärtääkseni elimistö tuottaa liikaa testosteronia ja liian vähän keltarauhashormonia jota tarvitaan raskauden ylläpitoon.

 

Yksi ilmoittautuu mukaan joukkoonne.

Kaksi onnistunutta raskautta takana v-91 ja 02. Kolmatta aloitettiin yrittämään heti jälkitarkistuksen jälkeen. Tähän mennessä ollut kymmenkunta km. Suurin osa rv 7-8.

Raskauduin kesäkuussa ja nyt olisi ollut rv12+4. Tänään olin ultrassa ja todettiin keskeytynyt raskaus n. rv 8. Otettiin myös monia labrakokeita, joista tulokset luultavsti huomenna.

Ikää alkaa olemaan jo sen verran, ettei hirveästi ole enää aikaa

 

Täälläkin yksi monta menetystä kokenut. Esikoisen ollessa n. vuoden aloimme yrittää toista lasta tammikuussa 2011. Sen jälkeen kkm 03/11, tuulimuna 06/11, tuulimuna 09/11, km 5+4 02/12 ja tuulimuna 08/12. Viimeisin kaavitaan muutaman päivän päästä pois. Tutkittu on, vikaa ei löydy. Miehelle tehdään vielä yksi testi ensi viikolla, siittiöiden DNA:n fragmentoitumistesti. Jos prosentti on suuri (>30%) saattaa se olla keskenmenojen taustalla.

Ei auta muu kuin nostaa häntä pystyyn ja lähteä kohti uutta yritystä. Plussatuulia ja tarrasukkia kaikille!