Toggle sidebar

Toisille naisille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huvittunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Olin myös salarakas vuosia, siihen oli monta syytä.Suurin niistä oli lähes epätoivoinen rakkauden ja hyväksymisen hakeminen. Kakkos-suhde antoi sen kaiken mikä elämästä puuttui emotionaalisella tasolla.Se loppui aikanaan, ei minun tahdostani, menin ihan rikki, enkä ole siitä vieläkään toipunut. Sen opin, että en enää koskaan sellaiseen halua, ainakaan tietoisesti.Kaikki ne salaisuudet, peittely, ahdistus, ikävä. Ei enää - suhteen pitää olla avoin, ilman suuria salaisuuksia.Saa ja pitääkin olla omia menoja ja ystäviä, mutta sitoutunut pitää olla yhteen ihmiseen.
 
Niin luotettava salarakas.
Minunkin ukolla oli luotettava salarakas ja kun ukko kärähti ja jätti luotettavan salarakkaan niin se ei sopinut hälle.
Kaksi viikkoa itki mun puhelimeen ja alkoi laittamaan ukkoni tekstiä mulle puhelimeen. Siis olivat olleet sähköpostitse vilkaasti myös yhteydessä. Niin tämä luotettava salarakas lause kerrallaan lähetti mulle viestiä.
Numero oli salainen mutta jutut täsmäsi ja nimet.
Itse en voinut ammattini takia pitää salaista numeroa mutta jouduin se kahteen kertaan vaihtamaan . Nyt on ollut 3 kk hiljaista.
Sanoin sille naiselle että jos jotain täällä hänen omaansa tulee noutamaan ennenkuin annan asian poliisille,
Vaikka tämä nainen on jo toisen kanssa silti pitää kiusata.
Silloin kun soitti ei sanonut nimeään itki vain huusi . En oikein ymmärtänyt asiaa luulin että väärä numero. Kunnes kysyin liityykö tää mun mieheen vastasi joo ja itki. Kaksi helvetin viikkoa päivittäin.
Kotona sitten käytiin keskustelut ukko kielsi ja kieltää vieläkin mutta kun en ole näitä roikkuvia naisia sanoin että voipi lähteä jos haluaa.
Ainakin mies on ollut aina kotosalla mutta sama mieshän hän ei ole mulle enää.
Jollain tapaa meidän avioliitto kuitenkin piristyi ja aloimme löytää uudelleen toisemme. Tänään näin.
 
Joopa.. Niin minäkin kuvittelin, että salarakkaan (inhoan koko sanaa), siis toisen miehen kanssa voisi olla muutakin kuin vain himokkaassa seksisuhteessa. Halusin uskoutua, olla ystävä, mutta mitä enemmän hän minuun tutustui ja tiesi, sitä mustasukkaisemmaksi hän kävi. Ja sittenhän ei ollut enää kenelläkään kivaa.. Eipä mulla muita ollut, ""vain"" perheeni. Hänellä sitävastoin oli muitakin..

Vaatii todella kypsän miehen, joka pystyy olemaan ystävä, uskottu ja rakastaja, sellaiset tapaukset on vähissä. Tosin karvaan kokemuksen jälkeen on oma liitto alkanut kummasti tuntumaan paremmalta, aina vuosi vuodelta :)
 
Lässyn lässyn, sinulla mitään valtaa ole. Oletpahan joku onneton, joka joutuu tyytymään minunkin mieheeni.

Minä olen nimittäin tiennyt jo kauan, että miehelläni on ""salarakas"", mutta pitäköön sen niin kauan, kun ei tauteja kotiin tuo.

Miksi hyväksyn sen? No, koska minun ei tarvitse todellakaan hävetä peiliin katsoessani ja tiedän tasan tarkkaan olevani parempi kuin tuo toinen. Mutta: Mieheni ei ole koskaan ollut oikein hyvä seksissä, joten en viitsi vaivata häntä sillä liikaa; jos hänen salarakkaansa tyytyy niin vähään, niin siitä vaan. Minulla on omat juttuni.

Meillä tämä toimii näin; mies ei varmasti tiedä minun jutuistani vaikka minä tiedän hänen suhteestaan ja hän taas luulee, etten minä tiedä mitään :)

Mutta ei nämä salarakkaat mitään romuttamaan pysty, haha-haha, huvittava ajatus. Minun miehelläni ei ole edes varaa erota minusta. Ja minä en vaivaudu eroamaan, koska tämä toimii näinkin ja lapsilla on molemmat vanhemmat, meillä kaunis koti, matkustellaan jne.

Joten, pidä sinä vaan harhaluulosi :)
 
Hei missä tähän kerhoon voi liittyä? Lueskelin tuossa että salarakkaat saa miehiltä lahjoja ja matkoja ja ravintolailtoja sun muuta mukavaa. Selvisi yhtäkkiä että tosiaan, ei hassumpi homma. Ei ole hikisiä alusvaatteita eikä miehen jäljiltä haisevaa vessaa siivottavana. Ei tarvi laittaa ruokaa kun mies vie ulos syömään. Voin mennä ja tulla rauhassa ja pitää muitakin poikaystäviä eikä mies voi narista. Jos kyllästyy niin sen ukkomiehen voi aika rauhassa dumpata, onhan sillä vaimo kotona.

Kipi kapi salarakkaaksi!

 
No kipi kapi vaan, mutta kun ette pysty siihen! Kaikilla kauhee hinku lopulta kuitenkin päästä naimisiin ja saada lapsia ja omakotitalo ja onnelliset rouvan päivät.

Noita juttuja ""ei hikisiä kalsareita ja paitojen pesuja"" on saanut kuulla tässä elämän varrella kymmenet vuodet, aina sama laulu. Ja sama lopputulos. Kukaan ei tosissaan halua jäädä vanhaksi piiaksi.

Eli lopulta kuitenkin yritetään kaikin tavoin saada se mies eroamaan ja perustamaan uusi perhe. Ja sitten ollaan katkeria kun ei niin käykään, on menetetty parhaat vuodet ja annettu biologisen kellon tikittää itsensä loppuun ja käteen on jäänyt - ei mitään.

Siis olen 54-vuotias ja näitä samoja juttuja lukenut jo kuusikymmentäluvulta lähtien. Ikinä ne ei muutu. Vaikka ajat muuttuu, nämä asiat ei. Aina löytyy naisia, jotka innoissaan etsivät ukkomiehiä voidakseen päteä jotenkin, olla mukamas parempia kuin aviovaimot, ja aina lopulta sitten nuollaan näppejään. Joistakin tulee vanhoja juoppoja kapakkaruusuja, joistakin ylimielisiä moraalinvahtijoita, jotka on unohtaneet omat elintapansa.
 
Nyt eletään 2000-lukua, Ellaseni.... Vanhapiika on kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten ja sinkku tullut tilalle. Lapsia ei enää saada vaan ne tehdään, jos tehdään ja naimisiinkaan ei tarvi enää ""päästä"".
 
Heh heh Daisy, niinpä eletän, 2000-lukua, minunkin tietääkseni.

Mutta kuten jo kirjoitin, ei nämä jutut ole miksikään muuttuneet. Luulette vaan. Käytetään nimitystä ""sinkku"", kun sillä on olevinaan parempi kaiku kuin tuolla vanhalla piialla, mutta sama asia! Naiset käyttäytyy aivan samalla tavalla kuin ennenkin, ei mitään uutta auringon alla!

Sama vauvakuume se on, puhutaan sitten niiden lapsien saamisesta tai tekemisestä. Turha kaunistella. Lue vaan täälläkin näitä juttuja. ""Haluan lapsen, byääh...!""

Naimisiin nimenomaan PÄÄSTÄÄN. Ihan niin kuin kuusikymmentäluvulla. Sama itku saman asian perään. Huvittaa lukea tätä ""häähumua"" -palstaa.
 
Olen Ella suunnilleen ikätoverisi ja totta puhut! Kyllä kait jokainen etsii sitä aitoa, oikeaa rakkautta ja parisuhdetta.

Nuorena on huoletonta heittäytyä toiseksi naiseksi ja ajatella, että se oikea mies kuitenkin joskus tulee kohdalle. Ei kai kukaan halua olla kiertopalkinto, joka aina heitetään sivuun sen oikean aviovaimon tieltä. Eikö siinä jo itsetunto romahda? Ja miten sitten, kun ikää alkaa olla ja hehkeys haihtuu?

Olen itsekin 25-30 vuotiaana elänyt tuon elämänvaiheen, jossa ei paljon miehen avioliitot ja vaimot ja lapset painaneet. Hauskaa oli, lahjoja tuli ja ravintolaillallisia. En noista miehistä koskaan kaivannut pitempiaikaista seuraa saatikka sitten aviomiestä. Kuka nyt petturimiestä huolii?

Mutta sitten asteli onneksi vastaan vapaa, ihana mies ja naimisissa on oltu yli 20 vuotta. Tähän 20 vuoteen mahtuu yksi toinen nainen, joka kovasti yritti viedä mieheni, mutta mies päätti sitten jäädä minun ja lasten luo. Että kokemusta on puolelta ja toiselta.
 
Sinkkuna on helppo olla välittämättä onko toinen naimisissa vai ei. Sehän on sen moka jos pettää. Sinkkuna on vastuussa vain itsestään. Ja niinhän se on! Mutta eivät sinkutkaan pohjimmiltaan haluaisi mitään muuta kuin ehdotonta varauksetonta rakkautta jonkun taholta ja ihmistä johon luottaa. Jos jotain muuta väittää niin valehtelee. Tyytyvät sitten vain seksiin kun kunnon suhdetta ei ole mahdollista saada. Parempi sekin kuin ei mitään. Seksistä kun kuitenkin saa läheisyyttä ja hellyyttä ainakin hetkeksi. Ja kun mikään ei tunnu miltään ja millään ei ole mitään väliä.. Nämä olivat ajatuksiani sinkkuajoilta. Olen joko sinkku jolloin teen mitä lystää tai sitten uskollinen parisuhteessa. Ei mitään välivaihetta! Nykyään onnellisesti naimisissa enkä ikinä vajoaisi niin alas että pettäisin miestäni. Ennemmin pidän itsestäni, ulkonäöstäni jne. huolta ja näemme vaivaa suhteemme eteen. Myös mieheni selvästikin panostaa suhteeseen. Olen seikkailuni seikkaillut sinkkuvuosina enkä voisi elää itseni kanssa, jos alistuisin tälle tasolle kuin mitä keskustelu täällä on, oksettavia ihmisiä!
 
Niinpä! Mikään ei ole ihanampaa kuin elää toimivassa rehellisessä suhteessa. Tietenkin on arki ja riidelläänkin, mutta ne sovitaan ja toiseen voi aina luottaa. Ja jos molemmat ovat tarpeeksi fiksuja, ymmärtävät että vanhastakin suhteesta löytyy aina uusia puolia. Eivät nuo salarakkaat oikeasti ole onnellisia ja tasapainoisia ihmisiä! Ei kukaan voi olla loppupeleissä ylpeä itsestään salarakkaana. Onhan se tietty jotain kun ei muutakaan saa. Nyt voivat väittää olevansa tyytyväisiä ja onnellisia, mutta kun löytävät oikean onnen, ymmärtävät mistä puhun. Ja tyhmiä ne jotka elävät huonossa suhteessa lähtemättä siitä.
 
Ei mene noin: "".... Sinkkuna on vastuussa vain itsestään....""

Jos sinkkuna sekaantuu varattuun, ei ehkä petä ketään, mutta tekee joka tapauksessa huorin sekä himoitsee lähimmäisensä (petetyn puolison) kumppania. Vrt. käsky no: 10!

Vaikka 10 käskyä eivät olekaan enää laki yhteiskunnassamme, niihin perustuu kuitenkin yleinen moraalikäsityksemme (vaikkakaan ei ilmeisesti sinun käsityksesi). Mutta moraalihan on pettäjille ja kakkos-miehille/-naisille tuntematon käsite.
 
Sanokaapa kakkoset ja pettäjät, että eikö teillä ole omaatuntoa laisinkaan? Eikö ikinä illalla nukkumaan mennessä tule paha mieli siitä että on tehnyt moraalisesti väärin ? Eikö koskaan yksinäisenä hetkenä tule ajatus, että toimintani ei ole oikein?

Eikö ihan kertaakaan tule itseinhoa siitä mitä on tehnyt ja eikö itsensä arvostus rapise pohjamutiin kun oikein ajatuksella miettii omaa toimintaansa?

En tiedä teistä muista, mutta itselläni ainakin uni tulee puhtaalla omalla tunnolla paljon paremmin. Ikävää mennä nukkumaan jos joku painaa mieltä ja vielä ikävämpää jos minä olen siihen pahaan oloon suurin syyllinen. Olen monta syntiä tässä elämässä tehnyt ja tiedän miten hirvittävää on syyllisyys ja huono omatunto. Niinpä en jaksa kuin ihmetellä, miten te muut saatte vaiennettua omantuntonne niin, ettei se ikinä kolkuttele.

Minä ainakin olen yrittänyt syntini sovittaa ja koitan elää siten, etten enää koskaan joutuisi toimimaan moraalikäsityksiäni vasten vaan voisin elää puhtaalla omallatunnolla.
 
Ehei, elin pitkässä suhteessa vuosia ja se väljähti siihen, että kumpikin aloimme haluta eri asioita. Tapasimme alle kaksikymppisinä ja niinhän siinä usein käy, että ihminen muuttuu ja haluaa jotain muuta kymmenen vuoden jälkeen. Lässähtäneessä suhteessa olisi niin kovin helppo etsiä itselleen salarakas, joka saisi minut tuntemaan taas elinvoimaiseksi, kauniiksi ja halutummaksi, silti säilyttäen se turvallinen oma äijä sohvan nurkassa. Mutta lähdin suhteesta ilman kolmansia osapuolia, koska en kokenut haluavani elää juuri sen miehen kanssa loppuelämäni ajan. Nyt seurustelen erittäin ihanan ja minulle sopivamman miehen kanssa.

Niin se vain on, että oma onni on omista valinnoista kiinni. Palatakseni alkuperäiseen teemaani, siltikin minua huvittaa, että etsitään luotettavaa salarakasta. Miten voi olla luotettava ihminen vain toiselle osapuolelle eli sille kakkoselle??? Eikös se niin mene, että jos olet rehellinen, niin olet sitä myös kaikille tai sitten et ole rehellinen kenellekään?
 
Niinhän se on että kun yhteen suuntaan kumartaa, toiseen suuntaan pyllistää.

Mikäli seksi ei kotona suju, niin kenen syytä se on? Tuliko kenties omaa typeryyttään mentyä yhteen ""ihan mukavan"" ihmisen kanssa, joka ei sytyttänyt silloinkaan eikä varsinkaan 10 v päästä.

Olen itse pitänyt ohjenuorana sitä että parisuhteeseen ei lähdetä yhdentekevän ""ihan kivan"" tyypin kanssa. Seksin ja luonteiden on osuttava yhteen. Eli minun ei tarvitse pettää. Mikäli mieheni pettää, saa jäädäkin sille tielleen.

Tähän mennessä mieheni on kyllä sanonut minussa olevan niin tarpeeksi naista ettei pää ja kroppa toista kestäisi ;)
 
Kun moraali otettiin puheeksi, niin onko vaimoltani moraalisesti oikein uhkailla minua, että jos erotaan, niin tekee kaikkensa estääkseen minua tapaamasta lapsia ja mustamaalaa minut heille? Onko moraalisesti oikein pakottaa koko meidän perhe elämään tunneköyhässä loukossa? Onko moraalisesti oikein hyväksikäyttää miestä saadakseen lapsia ja turvatakseen shoppailukierroksensa?Onko? Ei varmasti ole ja varsinkaan kun tämä kaikki vain siksi, että vaimolle minun kauttani turvattu nykyinen erittäin hyvä taloudellinen tilanne on ainoa syy moiseen kiristykseen.
Eli en minäkään koe tekeväni moraalisesti mitään väärin kun saan rakkauden, välittämisen ja kunnioituksen tunteita 3 vuotta kestäneestä suhteestani toiseen naiseen.
Minun yöuniani ei vie moraali tai moraalittomuus, minua murehdituttaa ainoastaan lasteni saama esimerkki kotonamme ja se että kauanko rakas naiseni (ei siis vaimoni) kestää tilanteeni.
Seuraava siirtoni onkin oma pankkitilini, josta hoidan jatkossa vain omat ja lasten kulut, katsotaan sitten että vieläkö rouva pitää minua rahapussinaan.
 
Kyllä nykyään on melkein niin päin että naimisiin joudutaan, ja itsellisenä saa elää jos sattuu olemaan onnekas. Useimmista pesiytymään päässeistä perusmiehistä on naiselle hitosti työtä. Onhan niitä valioita aina välillä seassa, mutta enemmänkin ovat tuota maatiaismallistoa jossa ei mikään toimi automaatilla (pyykki, ruoanlaitto, siivous yms). Vietä siinä sitten leppoisia nuoruudenpäiviä kun aina on jotain rassattavaa!

Vaan maatiaismieskin on oiva salarakas. Sellaisen toimenkuvaan kun kuuluu nimenomaan tuo naisen hemmottelu, ei sellainen mies voi rakastajatartaan pyykille pistää, tai nainen hakee heti uuden. Ja valikoimat on näillä markkinoilla laajat, suorastaan silmänkantamattomat. On vara valkata paras päältä. Onhan se mieskin sitten taas kotonaan mukavampi kun saa välillä rentoutua uusissa maisemissa.

Salarakkaat kunniaan!
 
Olen lueskellut näitä juttuja toisista naisista ihan siksi että olen itse omituisessa tilanteessa. Olen aikuinen ja eronnut, ihan itse lähdin. Minulla on tilanne että en halua enää miestä miehen vuoksi, vaan että menen yhteen vain ja ainosastaan sen miehen kanssa jota vilpittömästi rakastan. Ei siis riitä se että minua rakastetaan!
En koskaan ole hyväksynyt salaista suhdetta. En etsinyt varattua miestä. Mutta kävi niin että rakastuin sellaiseen. En aluksi edes näyttänyt kohteelle tunteitani. Mutta hän kiinnostui minusta ja tapahtui väistämätön. KYLLÄ, minulla oli paha olla hänen vaimonsa puolesta. Valvoin ja itkin. Rukoilin voimia että hyväksyisin sen tilanteen että siinä meni minun haveeni. Olen näet huono rakstumaan ja ihastumaan. Alistui jo, ehkä sittenkin saisin vain sen tavallisen mutta mukavan suhteen jonkun toisen kanssa.

Mies teki yllättävän liikkeen oltuamme monta kuukautta erossa. Hän ns. julkisti suhteemme ja aloitimme taas. Olemme siis yhdessä nyt ihan reilusti. Vaimo heitti pari kertaa pihalle, mutta otti kipinkapin takaisin. Hän ei pärjää taloudellisesti yksin. Olen luvannut hänelle että en vie häntä sillätavoin pois. (Olemme siis keskustelleen pelisäännöt selviksi.) Muuten ollemme kuin ketkä tahansa seurustelevat parit. Kaikki vapaa-ajat yhdessä.

Myöntää täytyy, että raskaskasta tämä on. Toisaalta nautin jokaisesta päivästä miehen rinnalla, mutta totisesti toivon myös että voisimme elää samassa kodissa. Mies ei halua itsekkään tätä, mutta huono omatunto painaa ja hän ei halua vaimoaan jättää pulaan. En tosiaan tiedä mitenkä tämä tarina tulee jatkumaan?
 
Pettäjämies,
Ei varmastikaan ole oikein moraalisesti uhkailla sinua lapsista erottamalla. Eihän ole moraalisesti oikein varastaa tai tappaakaan, mutta antaako toisen moraalisesti väärä teko meille oikeuden tehdä itse moraalisesti väärin?

Tarkoittaako, että kun naapuri tappoi miehensä, niin on moraalisesti oikein, että minäkin tapan omani?

Ei ainakaan minulta poista huonoa omaatuntoa se, että joku muu on tehnyt myös saman rikkeen tai että on kohdellut minua kaltoin. Minä itse vastaan omista rikkeistäni, muut ihmiset vastatkoot omistaan.

Eli sinun tilanteessasi pettäjämies, olisi ollut järkevintä lähteä ensin kurjasta liitosta jos et siinä kestä olla ja vasta sen jälkeen rakentaa uutta suhdetta. Silloin olisi ollut vielä hieman helpompi neuvotella ex-vaimon kanssa lasten huoltajuudesta kun ei kolmatta osapuolta ollut katkeroittamassa tilannetta. Nyt jos ja kun vaimosi saa tietää suhteestasi, niin voit olla varma, että hän tekee kuten uhkaa.

En yritä sanoa, että vaimosi harrastama uhkailu olisi oikein, sitä se ei ole, päinvastoin erittäin väärin. En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat ja mitä ymmärtävät, mutta kyllä isommat lapset tajuavat isän merkityksen ja rakkauden jos olet ollut heidän elämässään tiiviisti mukana muutenkin kuin rahakukkarona. Jos taas et ole ollut henkisesti millään tavoin läheinen, niin lasten on helppo erotilanteessa takertua siihen joka on heistä koko heidän elämänsä huolta pitänyt.
 
Mies voisi hakea avioeron ja sopia että maksaa naiselle x eukkua elatusapua per kuukausi vaikka seuraavat 5 tai 10 vuotta. Sopimus vahvistettaisiin oikeudessa. Eikö sillä selvittäisi?

 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa