Toisen lapsen toive

No en oo kyllä sanonut etten halua raskaaksi vaan että ei ollu paras mahdollinen aika. Ilmeisesti tuo oli mulle tarkotettu. Kaikki ei oo samanlaisia, kaikilla ei oo samat lähtökohdat ja musta kellekään ei voi sanoa ettei saa tuntea noin tai näin. Jokaisella on oikeus tunteisiin. Myös siihen hämmennykseen ja tunteeseen että mitäs nyt. Vähän sama kun mua alettiin arvostelemaan kun odotin poikaamme mun blogissa, että miten kehtaan valitella jostain pahoinvoinnista ja paskasta olosta kun olen kuitenkin raskaana ja että keskenmenon jälkeen noin ei pitäisi kehdata tehdä kun takana oli kauhea kkm. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

 

Noh, mun mielestä oikea paikka tuollaisten epäilysten kertomiselle että onko oikea aika vai ei niin ei ole lapsettomuusketju, missä porukka oikeasti itkee pettymyksen kyyneleitä jatkuvasti siitä epätoivosta saako edes koskaan enää olla raskaana. Että ehkä oikeampi paikka kertoa tollasia olis sitten ihan joku normi plussanneitten ketju missä varmasti on ok puhua kaikista tuntemuksista. Ja mielestäni en sanonut että et sais tuntee niin mutta kuten sanottu tää ei oo ehkä se paras paikka kertoo tollasta ääneen, tollaselle on ehkä joku sopivampikin paikka kun tulla tänne vääntään veistä muiden haavassa tollaisella.
Täällä on oikeasti porukkaa ihan helvetin rankoissa tilanteissa ja kuten snaoin, moni varmaan antais mitä vaan että ylipäätään saa vielä joskus olla raskaana, ihan sama miten muut asiat ovat.

 

Ymmärrän AJ mitä tarkoitat! Mutta ymmärrän myös Miss Biggyä! Kyllähän lapsettomuuspalstoilla jo raskautuminen on lapsettomuutta kärsivälle isoin asia maailmassa. Näin ajattelen itsekkin. Mutta onhan ne inhimilliset tunteetkin läsnä samalla sekä taloudelliset/muut huolet. Yritetään ymmärtää toisiamme, eikä alettais rajaamaan, että kuka tänne saa kirjoittaa ja kuka ei.

 

Mun oli vaan pakko sanoa ajatukset ääneen. Kuten kerroin, niin itse oon tällä hetkellä todella haavoittuvainen (ja uskon että moni muukin), ja halusin vaan kertoa että jos tällaista puhutaan jopa lapsettomuusketjussa niin en vaan pysty tälläiseen nyt. Kaipaisin itselle jotain vertaistukikanavaa, en vain tiedä mistä sellaisen löytäisin mutta ehkä vielä sellaisen löydän. Halusin vain sanoa ääneen, että sellainen palsta missä tälläisia juttuja kirjoitetaan, kun mistä nyt kyse on, ei ole minun paikkani. Ehkä mä vielä löydän oman paikkani, tai sitten opettelen pärjäämään yksin tuskani kanssa.

 

AJ mulla auttoi aikanaan 2. IVF:n jälkeiseen ihan järkyttävään katkeruuteen ja pettymykseen psykologilla käyminen. En käynyt monta kertaa, mut siellä sai puhua kaikesta hyvin avoimesti. Ehkä se, että sai ulos kaikki ikävät tunteet, auttoi, koska seuraava kesä meni (kävin touko-kesäkuussa) hyvin, olin hyvin stressitön, vaikka hoitoja oli jo kaksi IVF:aa ja 7 inseminaatiota hyvin tiiviillä tahdilla taustalla. En tiedä oliko sillä vaikutusta, mutta sen kesän jälkeisenä syyskuuna oli meidän vuoro plussata.

Mä oon kielan kanssa samaa mieltä, kaikki tunteet kuuluu asiaan. Ja ihmisillä on erilaisia tilanteita. Alkuraskaudessa tunteetkin heittelee. Itse olen jopa suojannut itseäni keskenmenon pettymyksen tunteelta etukäteen ajattelemassa, että ehkä lapsen olisikin parempi tulla myöhemmin. Meitä on niin moneksi. On täällä ollut jokun verran (ei välttämättä tällä palstalla) hieman outoja puheita ja ajatuksia mun mielestä, mutta olen antanut niiden mennä toisesta korvasta ulos. Kun nimimerkin takaa kirjoitellaan, ei aina edes ymmärrä mitä toinen tarkoittaa ja väärinymmärryksiä sattuu herkästi.

 

Liityin tähän ryhmään koska ryhmän nimi sopi elämäntilanteeseen. Vuosi tahkottu ilman ehkäisyä ja todistetusti en luomuna tule raskaaksi joten ajattelin että täällä voi olla kiva porukka jonka kanssa jakaa erilaisia kokemuksia ja tarinoita. En uskonut että lääkkeiden vaihto toisi näin äkkiä plussan ja olin valmistautunut jo lapsettomuuslääkärin julkisen puolen hoitoihin. Näin nyt kävin ja olen hämmentynyt ja myös huolissani että miten esikoinen suhtautuu uuteen tulokkaaseen jos tämä etenee.
Mutta. Voin kyllä poistua ryhmästä jos siitä jonkun elämä paranee. Kaveripiiriin kuuluu paljon lapsettomuudesta kärsiviä, sekä hoidoissa olevia/olleita ja meillä riittää ymmärrystä toisten tunteille. En ehkä halua olla ketjussa jossa saadaan tuntemaan että MINÄ olen nyt sitten vääryyden multihuipentuma. Mua on kiusattu koko elämäni jo ihan tarpeeksi ja pilkattu ulkonäöllisesti kun olen karvaisempi kuin miehet jne ja vaikea sitä on tukea ketään muutenkaan jonkun kaksplussan foorumin kautta. Tuollaiset asiat pitäisi käsitellä irl jonkun asiaan perehtyneen kanssa.Mulle suurimmat tukijat on olleet kolmen lapsen äiti jolla 9 keskenmenoa ja kaksosten äiti joka sai poikansa 2.ivf:n tuloksena.

 

Miss_piggy, minä en ole pahoittelut mieltä mistään, enkä ole lukenut mitään sellaista sinun kirjoittamaa, joka ei tälle palstalle sopisi. Olet edelleen tervetullut ja kaikkein paras vaihtoehto olisi jos tänne mahtuisi monenlaisia ihmisiä ja yritettäis ymmärtää toinen toisiaan. Tuo mihin vihjasin, ei ole tällä palstalla eikä sinun kirjoittamaa. Minun hyvä ystävä tuli lomamatkalla kerrasta raskaaksi tuntemattomalle lomaromanssille ja pohti pitkään aborttia. Jos onnistuin tukemaan häntäkin keskellä omia raskaita hoitoja, enköhän kestä lukea myös muiden raskaaksi tulo on liittyviä kysymyksiä. Mulla on myös sellanen olo, että vois pitää pikku taukoa täältä, tuntuu, että monella palstalla on negatiivista fiilistä ja täällä ei oo enää mukava käydä kirjoittelemaan. Ehkä pikku tauko tekis hyvää mullekin!

 

No huh huh, en olisi kyllä uskonut törmääväni tällä palstalla tuollaiseen "olen raskaana, vaikka en halua" kommenttiin Ei ehkä ihan kohtaa lapsettomuudesta kärsivän, rankkoja hoitoja ja epätoivoisesti raskautta toivovan ihmisen kanssa mietteet. julmaa jopa.

Meidän viimeinen hoito oli tässä nyt, eikä perjantain punktiossa saatu kuin kolme solua, joista yksi hedelmöittyi. Aamulla soitin vielä ennen klinikalle lähtöä tuleeko siirtoa edes. Onneksi tämä yksi toivonkipinä oli jatkanut jakautumista, ja sen kanssa piinistellään nyt kaksi viikkoa. Jospa tämä <3

 

IMD! Onnea piinapäiviin, jos sieltä yksi oli selvinnyt ja jatkanut, niin kyllä varmasti on sitkeä sissi sulle siirretty, onnea matkaan.

Kun tein tämän ketjun, niin tarkoitus ei ollut rajata tätä vain ja ainoastaan rankkoja lapaettomuushoitoja käyvien ketjuksi! Kaikki on tervetulleita kirjoittamaan, joilla lapsen toive on ja hoitoihin joutuu tavalla tai toisella turvautumaan. Me jokainen myös elämme omanlaisissa elmäntilanteissa ja koemme asiat omalla tavallamme. EMME voi ajatella niinkään, että vain se oma tapa ajatella on oikea, kun toisten tilanteita ei voi tietää. On ikävää kun näiden ketjujen syvin olemus muuttuu.

 

"eka tunne oli että en halua olla nyt raskaana" oli se miten asiasta kirjoitin. Ei että olen raskaana vaikka en halua.

Ensimmäinen tunne plussan jälkeen oli tuo kun ympäristön paineesta olin jo sopeutunut olemaan yhden lapsen äiti.
En halua tässä alkaa avaamaan kaikkea sitä mikä juontaa juurensa jo lapsuudestani asti.

No joka tapauksessa, tänään soittelin neuvolaan ja ensimmäinen neuvola olisi kuun lopulla. Sain onneksi ajan myös julkiselle varhaisultraan.

Hyvää jatkoa teille kaikille ja onnea hoitoihin. Poistun tästä ketjusta, tuntuu pahalta olla täällä kun ihmiset ymmärtävät tahallaan väärin.

 

Heippa kaikille! Saanen liittyä joukkoon... En ole aikaisemmin minnekään palstoille kirjoitellut, mutta paljon lukenut.
Tässä vähän meidän tarinaa. Meillä 10/14 syntynyt 1. Ivf:n, 1.passin lapsonen ja ehkäisy tässä välissä ei ollut käytössä. Meillä vikaa miehessä ja omat hormonitkin välillä heittelee. 12/15 ja 2/16 tehdyt passit eivät tuottaneet tulosta ja nyt taas jonossa uuteen punktioon... Välillä masentaa ja lujaa, mutta yritän jaksaa. Kovasti voin samaistua teihin jotka ovat herkillä ja välillä muiden vauvaonni jopa "suututtaa" vaikka tiedänkin ettei ole multa pois. Elämä tuntuu niin kovin epäreilulta, kun itse aina toivoin suurta perhettä, mutta haaveeksi jääpi. Ajattelin että jos täältä saisi vertaistukea, tsemppejä ja mahdollisia vinkkejä hoitoihin/raskautumiseen.

 

Sussoo tervetuloa ja olkoon visiittisi mahdollisimman pikainen, toivottavasti pian olet raskautuneiden ketjussa Tämä palsta on aika ajoin melko hiljainen, tuolla hoitoketjussa on paljon porukkaa ja asiantuntemusta, joten sinnekin kannattaa rohkaistua kirjoittelemaan!

Tuli muuten mieleen tuosta jonoissa odottamisesta. Mä ihan vilpittömästi uskon, että me jaksettiin sitä hoitojen hullunmyllyä osittain niin hyvin siksikin, ettei tarvinnut odotella missään vaiheessa kovin kauaa. Yksityisellä kun oltiin hoidoissa, pisimmät odottelut olivat parin viikon mittaisia. Näin jälkeen päin olisi kannattaanut pitää 1. ja 2. IVF:n välillä hieman pitempi tauko, mutta jälkeen päin on tietysti helppo sanoa. Onneksi lääkäri "pakotti" meidät pitämään kesätauon 2. ja 3. IVF:n välillä ja luulen sen auttaneen. Mulla laski stressitasot pitkällä kesälomalla, painoa pudotin ja matkusteltiin. Kolmannessa IVF:ssa tuli laadukkaampia soluja ja plussa. Voi toki olla lääkkeiden ja kaavan vaihdollakin osuutensa. Minä olen äärimmäisen huono ihminen odottamaan ja siksi en varmaan olis sopeutunut hyvin julkiselle hoitoihin. En vaan olis jaksanut niitä puolen vuoden odotteluja, joita jotkut joutuu kärsimään. Ja en olisi sietänyt sitä, että esim. PAS menee ohi viikonlopun vuoksi jne. Olihan ne hoidot jälkikäteen ajateltuna kalliita (kop kop, ettei jouduttais vielä siihen rumbaan) ja kun mekin ollaan ihan normaaleja palkansaajia, on monesta asiasta jouduttu luopumaan hoitojen takia. Lainaa ei jouduttu ottamaan, vaikka sitäkin harkittiin. Kelakorvauksella yksi IVF maksaa noin 4000 euroa yksityisellä lääkkeineen, että minä kyllä suosittelen harkitsemaan myös yksityistä, jos se on mahdollista. Tuo odottaminen on varmasti ihan hirveää ja jos on vielä haasteena ikä.

IMD mä niin toivon että plussaisit. Toivotaan, että siellä pikkuinen jakautuu ja kiinnittyy.