Toisen ketjun innoittamana,olin viimeisessä suhteessa todella mustasukkainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Lilja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Kata";28428902]Jos sua petetään, sua ei rakasteta.[/QUOTE]

Tuo ei pidä paikkaansa. Itse petin aikanaan miestäni vaikka rakastin ja rakastan edelleen häntä enemmän kuin omaa elämääni. Tunteilla tai niiden puuttumisella ei ollut mitään vaikutusta pettämiseeni, sillä petin miestäni vain ja ainoastaan seksin puutteessa. Mistään muusta ei ollut kyse kuin siitä että mua panetti, ja mun mies ei ollut aikoihin antanut mulle seksiä.
 
Nykyisin on muotia tuomita mustasukkaisuus ja on jotenkin tavoiteltavaa antaa toisen olla parisuhteessa vapaa kuin taivaan lintu. Minusta se, ettei ole lainkaan mustasukkainen missään tilanteessa on joko ääretöntä sinisilmäisyyttä tai sitten välinpitämättömyyttä. Mustasukkaisuutta kun on eri asteita, on tervettä ja sairasta. Sairas mustasukkaisuus tuottaa eniten kärsimystä kokijalleen ja sen voi yrittää parantaa, mutta luonnostaan mustasukkaisuuteen taipuvaista tai petettyä ihmistä ei voi saada täysin luottamaan, siihen ei ihmisikä terapiaa riitä - ja miksi pitäisikään? Mustasukkainen ihminen tietää ajavansa toisen pois, muttei silti voi käytökselleen mitään. Kannattaa myös muistaa, että se puolisonsa mustasukkaisuudesta valittava ihminenkin on koska tahansa vapaa jättämään sen ylimustasukkaisen puolisonsa, mutta jostain syystä he eivät kuitenkaan niin tee (eli ei pidä uskoa vain toisen puoliskon näkemystä, jos joku valittaa puolisonsa "turhasta" ja "ylimenevästä" mustasukkaisuudesta).
 
Vähän kuin kysyisi että miten se nyt on niin kamalaa jos hakkaa puolisoaan, sillä hakkaajalla on hei traumoja että koittakaa ymmärtää! Sairaalloinen mustasukkaisuus on henkistä väkivaltaa. Jos väkivaltainen ihminen ei kykene lopettamaan väkivaltaisuuttaan niin hänen kuuluu olla yksin ja selvittää päänsä niin että pystyy elämään kuten täyspäiset ihmiset. Ja vasta sitten ehkä miettiä suhteeseen ryhtymistä.
 

Yhteistyössä