Toggle sidebar

Toisen ketjun innoittama kysymys. Lapsen kasvatuksesta.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "aapee"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
A

"aapee"

Vieras
Valjaskeskustelussa jotkut vanhemmat ovat ottaneet kasvatustyylin jossa lapselle ei anneta vaihtoehtoja vaan äidin ja isän sana on laki jota noudatetaan mukisematta.

Pakko on tähän sanoa, että omien lasten kohdalla olen alusta asti ottanut seuraavan kasvatustavan. Puhun lapsille aina kohteliaasti, näin he myös puhuvat kohteliaasti kaikille. Annan heille vaihtoehtoja esim. "puetko sinä takin päälle vai pukeeko äiti"? Tässä ei ollut vaihtoehtoa, etteikö sitä takkia puettaisi. Ei ollut mitään mihin lapsi tarttuisi ja alkaisi kiukutella. Muotoilen aina asiat niin, että lapsi kokee päättävänsä joissain asioissa itse, tämä kasvattaa kummasti itsetuntoa. Normaalia uhmaa lukuunottamatta ei meillä ole koskaan ollut ongelmia lasten kanssa. Ääntä ei ole tarvinnut korottaa kuin vaaratilanteissa ( juoksee liian lähellä autotietä).

Kiinnostaisi tietää miksi jotkut valitsevat ehdottoman auktoriteetti ja huutamis kasvatustyylin?
 
No paljon riippuu myös siitä millainen lapsen luonne on sekä onko hän erityislapsi jne.

Mulla myös kaikkien lasten kanssa olllut helppoa, mutta ovatkin rauhallisia luonteeltaan ja terveitä.
 
Meillä on havaittu tuo aloittajan mainitsema vaihtoehtojen antaminen hyväksi jutuksi myös. Katkaisee monesti sen alkavan kiukuttelunkin, kun lapsi alkaa arpoa, että kannattaisiko nyt tarttua tilaisuuteen saada pukea itse :D
 
Pyrin olemaan olematta mikään älytön auktoriteetti. Haluaisin mielummin, että lapseni osaavat kyseenalaistaa sensijaan, että tottelevat auktoriteettia täysin sokeasti.
Karjun kitarisat suorana siinä vaiheessa, kun ovat jonkinlaisessa vaaratilanteessa tai jos vahingoittavat/yrittävät vahingoittaa toisiaan, enkä ole etäisyydellä, jossa pystyisin välittömästi erottamaan heidät toisistaan.
Niissä tilanteissa, kun lapseni tönivät, lyövät tai purevat toisiaan, menetän malttini. Suutun, enkä hallitse sillon äänenkäyttöäni. Voin sanoa, että todella tyhmästi tehty, mutten koskaan sano, että "olet tyhmä".

Se onko minun tapani mitenkään oikea, en tiedä. Huutaminen ei varmaan auta, mutta sitäkin tapahtuu.
 
Toimii myös uusien ruokien kanssa, kun kysyy "haluatko itse laitaa kulhosta lautaselle herneitä vai laittaako äiti/isi"?
Ruoka päätyy aina lautaselle ja sitä maistellaan ilman sen suurempaa numeroa. Onhan se iso juttu, kun sitä sai laittaa lautaselle sen verran kun itse halusi.
 
Eiköhän ehdoton auktoriteetti-huutamistyyli ole aika harvinaista nykyään. Itse en tiedä yhtäkään perhettä, jossa sellainen olisi.

Luin vähän sieltä täältä valjaskeskustelun, mutta en huomannut moista. Meillä pidettiin aikanaan valjaita ihan lapsen omasta tahdosta. Tai, ei siis koskaan laittanut hanttiin, laitettiin haalari päälle, kengät jalkaan, pipo ja hanskat, valjaat, ja jee, sit päästiin ovesta ulos, ei mitään ihmeellistä..

Meillä on kolme lasta, joista yhdellä käytettiin valjaita. Jos olisi tarvinnut, olisin käyttänyt kaikilla :) Mutta pojan kohdalla ei esim. tarvinnut kun oli ja on edelleenkin liimaantuneena äitin tai iskän jalkaan koko ajan! Välillä melkein toivoisin että aikois joskus karata :D

Montako lasta sulla on?
 
olen kanssa ottanut alusta asti muksuille tuon vaihtoehtokeskustelutyylin =) tomii 50/50 tapauksissa.
olen silti joutunut pariin otteeseen tempperamenttisen ja äkkipikaisen 3v (nyt4.5v ja vaihti senkuin kasvaa) likan kantamaan alushousuillaan hoitoon kun lähtee ovesta karkuun (likan lähtö ovesta kestää noin sekunnin muro-osan)tai ei hievahdakkaan suuntaan tai toiseen ja lähdettävä on tai isoveli myähästyy taksikyydistä ja minä töistä. myös ikävä kyllä "joudun" huutamaan joskus pää punaisena.... 2 vikkeläkinttuista ja kovaäänistä kun keksivät omaa hauskaa kun pitäisi tehdä iiiiiiiihan jotain muuta,esim:mennä iltapesulle. silloin kun vauhtiin pääsevät niin siinä ei kuulu eikä tehoa kainovienot kehoitukset tai käskyt....karjaisenkin yleensä kerran ja kovaa niin tietävät...
 
Oletko miettinyt jotain toista lähestymistapaa tyttäreesi? Ja tosta et pitää karjaista... Joitakin lapsia vain pitää paimentaa kauemmin kuin toisia, ei se väärin ole. Nosta peffasi ja mene väliin, niin ei tarvitse karjua ;)
 
Neuvottelu toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta aikuinen määrää. Meillä sattuu olemaan niin fiksut lapset, että jos antaa vaihtoehdot, niin he osaavat ehdottaa vaihtoehtoa 3 ja suuttua kun niin ei sitten tehdä. Tai kumpikaan vaihtoehto ei kelpaa eikä tilalle ole mitään.

Ja toiselle lapsosistahan sopisi, että äiti aina passaa, pukisi ja syöttäisi jos sen antaisi vaihtoehdoksi. Mun mielestä liki nelivuotias osaa vallan mainiosti pukea itse, mitä vaadinkin lapselta, toisinaan jopa äänekkäästi.
 
a.istun alas harvemmin ennen klo 22 yöllä...et ei se peffa juuri kerkiä mätänemään penkillä (seison nytkin =) ylös nousen 06
b.juu kyllä noita paimentaa saa vaikka maailman tappiin asti mut se menee vain pelleilyksi, pääsee ihan noin kertakarjaisulla helpommalla kun ei nuo 2x kuule eikä näe mitään muuta kuin toisensa kun vauhtiin pääsevät ja siihen kiihdytykseen 0-100 menee noin 1sek.
c.juu meilläkin tulee noita vaihtoehto kolmosia =) ja sitten keksitään maailmanlaita täyteen ihan mitä vain kuin sitä mitä pitäisi yehdä...
ja sitten suututaan kun ei menekään niinkuin itse pienessä päässä suunnitteli
 
Alkuperäinen kirjoittaja Phoebsi:
Eikö teidän lapset muka koskaan sano, että ei laiteta ollenkaan takkia, tai laiteta ollenkaan ruokaa lautaselle? :D
Click to expand...

Ei sano. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, kun ollaan kaikin puolin ystävällisiä toisiamme kohtaan niin ei kehtaa. Vaan kiltisti tekee asiat.

Meillä, kun on uhmakiukkuraivari kohtauksia niin rauhallisesti menen kyykkyyn, katson silmiin ja kysyn mikä kiukutta. Syy on yleensä ihan muu asia kuin olisin voinut kuvitella.
 
En minä keskustele pienen lapsen kanssa asioista, jotka kuuluvat aikuisen määräysvaltaan. Annettava lapsen olla lapsi, ettei hänen täydy olla se päätöksiä tekevä aikuinen liian aikaisin. Aikuisella oltava ehdoton auktoriteettiasema, sillä ei ehkä ole aikaa perustella joka komentoa, mutta miten lapsi tottelee hätätilanteessa jos auktoriteetti puuttuu?

Lapsen kasvaessa hänen valinnanmahikset, oikeudet ja velvollisuudet kasvavat. Pieni ei päätä mitään, teini taas saa käyttää omia aivojaan tietyissä rajoissa.

En ole käyttänyt valjaita aiemmin ainakaan, V vasta 2 pv päästä 1 kk, joten ei kävele vielä. Nuo murkut opetin niin, että napsauttaessani sormiani ottivat rattaista kiinni ja rattaiden käytön loputtua 2,5-vuotiaana kädestäni kiinni. Se oli automaatio, ei tarvinnut huudella lapsille, ei tarvinnut käyttää heidän etunimiään julkisesti (pedofiili voisi käyttää sitä tietoa julkisella paikalla) jne. Napsautus ja taapero oli vierelläni, zap! 5v saisi sitten jo sanalliset ohjeet pysyä tien reunassa yms.ja aikuisena valvoisin niiden noudattamista.

Ei meillä kyllä murkkujenkaan kohdalla esim.koeta tarvetta selitellä kaikkea. Esim.nuo ruinaavat usein lupaa ostaa uusi ja hienompi kännykkä. Yksi ei saa riittää, kärttämisen on loputtava siihen.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe ja Aurinkoisia ajatuksia
En ole koskaan asiaa ajatellut mutta kai minäkin vaihtoehtoja annan. Esim parkkipaikalla joko pitää rattaista/kädestä kiinni tai minä kannan. Joskus tulee karjaistua, mutta eipä se ole lapsen kohteliaisuuteen vaikuttanut. Viimeksi eilen antoi pikkusiskolleen (6kk) lelun ja sanoi "ole hyvä". Joskus jos vahingossa törmää muhun pyytää anteeksi (tosin siitä on tullut meidän vitsi kun sanoo "oi anteeksi äiti, minä törmäsin" vaikka vaan hipaisisi :) ikää siis 2v8kk.
 
Takkiasiassa leikki-ikäisen kanssa kehottaisin lasta pukemaan takin päälleen. Jos näyttäisi siltä, että takki ei mene päälle, vetskari ei onnistu tms.,muistuttaisin, että voi pyytää apua, jos ei itse saa laitettua. Jos kiukuttelisi takista, joko minä pukisin lapsen väkisin, jos olisi mentävä esim.lääkäriin tms.pakollinen meno. Jos ei pakollista ja lapsi ainoa lisäkseni, niin emme menisi ulos ennen kuin takki päällä.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Alkuperäinen kirjoittaja astrolabe:
Takkiasiassa leikki-ikäisen kanssa kehottaisin lasta pukemaan takin päälleen. Jos näyttäisi siltä, että takki ei mene päälle, vetskari ei onnistu tms.,muistuttaisin, että voi pyytää apua, jos ei itse saa laitettua. Jos kiukuttelisi takista, joko minä pukisin lapsen väkisin, jos olisi mentävä esim.lääkäriin tms.pakollinen meno. Jos ei pakollista ja lapsi ainoa lisäkseni, niin emme menisi ulos ennen kuin takki päällä.
Click to expand...

Meillä esikoisen kanssa näin.
 
[QUOTE="aapee";28970134]Ei sano. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, kun ollaan kaikin puolin ystävällisiä toisiamme kohtaan niin ei kehtaa. Vaan kiltisti tekee asiat.

Meillä, kun on uhmakiukkuraivari kohtauksia niin rauhallisesti menen kyykkyyn, katson silmiin ja kysyn mikä kiukutta. Syy on yleensä ihan muu asia kuin olisin voinut kuvitella.[/QUOTE]

Jaa, minä annan hetken kiukuta kiukut pois, ja sitten otan kaksivuotiaani syliin. Yleensä kyllä tiedän, mikä häntä kiukutti. Vaihtoehtoja en anna, lapsen ei tarvitse päättää kuka laittaa takin, vaan jos se ei mene itse päälle (aina ei noin pienelle mene) niin vanhempi laittaa. Meillä on joskus rajallinen määrä aikaa siihen takin laittoon, eikä sitä voi käyttää asian pohtimiseen.

Sellaisissa asioissa lapsi saa päättää, että mitä leikkii, minkä lelun ottaa viereensä nukkumaan (jos se ei ole se rakkain nukke) ja vaikka että minkä värisestä mukista juo vetensä ruoan kanssa. Jos on kovin kiukkupäivä niin on parempi että minä olen rauhallinen ja jämäkkä ja päätän pienten puolesta. Jos on rauhallinen ja mukava päivä, tehdään yhdessä asioita mutta aina niin, että viime kädessä minä sanon, mitä tehdään ja mitä tapahtuu.

Jos vaikka meidän neljävuotias saa raivarit, se johtuu yleensä juuri harmista, kun haluaisi tehdä juuri niin kuin itse sanoo, ja lähes aina päinvastaisesti kuin me vanhemmat sanomme. Harmittaa saa, kiukuttaa saa, mutta päättää ei saa.
 
Juu, ei vanhemmuus ole minulle mikään lapsen harmistumisten esterata, jossa ei saisi lasta tehdä onnettomaksi koskaan. Läheskään aina ei saa kaikkea mitä haluaa. Lapsella on täysi oikeus olla vihainen ja suuttua minulle, kun kiellän häntä. Raja menee siinä, että suuttuessaan ei saa loukata tai vahingoittaa itseään, muita tai tavaroita. Olen tarjonnut sallittuja keinoja purkaa ärtymystäön kuten että vessassa sai yksin lasketella rumia sanoja, vaikka sitten hokis pyllyä tai kakkaa päästäkseen suutumuksesta. Toinen oli, että ohjasin raivoisaa lasta lyömään tyynyään jos tuntui siltä, että jotakin piti läimiä. Tyyny on kasvoton esine ja oma tyyny on oma. Tyyny on pehmeä, harmiton, vaikea saada pienillä nyrkeillä rikki.
 
Minä myönnän karjasevani usein, ehkä turhankin. Kun kaksi 3-vuotiasta alkaa tehdä mitä haluaa ja villitsee siinä sivussa sen toisenkin, on usein helpointa karjaista, koska se tehoaa meillä.
Kyllä meilläkin tarjotaan vaihtoehtoja, mutta aina ei vain jaksa ja usein se päätyy jonkinlaiseen vänkäämiseen jomman kumman kohdalla. Sellaista inttämistä minä en siedä yhtään, sitten tehdään tasan niin kuin äiti sanoo.
 
Ei sen, että vanhempi ottaa vastuun, ja johtoaseman tarvitse merkitä automaattisesti lapsensa tahdon nujertamista vanhempien määräysvaltaan. Kyllä vanhemman tuleekin mielestäni olla joissain asioissa lapselleen se auktoriteetti.
 

Uusimmat

Kuumimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa