toinen lapsi tulossa, ystävät hylkäsivät

[-onneksi on perhe-]

Nyt on pakko tulla avautumaan tänne, kun koko päivä on mennyt taas kyyneleitä nieleskellessä. Tilanteeni on siis se, että minulla on aivan ihana mies, 10 kk vanha lapsi ja ensi kesänä tulossa toinen lapsi. Tämä toinenkin raskaus oli toivottu ja olen aivan haltioissani raskaudestani. Onneani varjostaa kuitenkin niin kutsutut ystäväni. Nyt tämän toisen raskauden aikana 3 läheisintä ystävääni ovat "hylänneet" minut. Yksi sai uuden työpaikan eikä sen jälkeen ole ehtinyt pitää yhteyksiä. Hänellä on liian kiire juhlimisen ym asioiden takia. Toinen ystäväni erosi avomiehestään, eikä ole sen koommin esimerkiksi vastannut puheluihini, vaikka olen yrittänyt sanoa haluavani olla hänen tukenaan. Kolmannella ystävällä on vaikeuksia omassa avioliitossaan ja vaativa esikoislapsi. Hän on todennut ettei aio toista lasta tehdä ihan vähään aikaan. Vielä ennen tätä toista raskauttani olimme hyvin läheiset, soittelimme usein ja tapasimme säännöllisesti. Nyt raskauteni myötä hän ei enää soita minulle. Olen yrittänyt olla kiinnostunut ystävieni elämästä, kysellyt kuulumisia enkä mielestäni ole raskaudestani jaaritellut loputtomiin. Onhan kysymyksessä jo toinen lapseni, eli suhtautuminen raskauteen on toisenlaista kuin esikoista odottaessani. Olen hyvin loukkaantunut ystävieni käytöksestä. Mielestäni en ole tehnyt mitään sellaista että ansaitsisin tällaista kohtelua. Tuntuu että ystäväni kokevat minun "pettäneen" heidät raskautumalla. Viime aikoina olen tuntenut oloni hyvin yksinäiseksi, sillä muita läheisiä ystäviä minulla ei juuri ole. Päivät kuluvat itkeskellessä ja tuntuu kuin eläisin sumussa. Olen todella onnellinen lapsestani ja tuntuukin että jaksan vain perheeni takia. Onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia? Mitä minun pitäisi tehdä?

 

[hyvät ystävät]

Olen tullut siihen tulokseen, että ystävyys punnitaan niissä tilanteissa kun itsellä menee HYVIN, eikä suinkaan niissä kun menee huonosti. Itse olin myös esikoista odottaessani todella yllättynyt kuinka negatiivista suhtautumista raskauteni sai aikaan joissain läheisissä. Yleensä kyseessä oli tilanne, että toinen henkilö olisi myös halunnut samaa, mutta syystä tai toisesta ei juuri silloin ollut mahdollista. En "hehkuttanut" raskauttani, mutta enpä sitä nyt alkanut häpeilemäänkään ja vähän hankala asiaa piilottaakaan..

Mutta todelliset ystävät pysyivät, niinkuin pysyvät aina hyvinä ja huonoina hetkinä. Ja ihan heidän omasta tilanteestaan riippumatta. Harmi että kaikki sinun läheisimmät ystäväsi ovat häipyneet "takavasemmalle", ei varmasti ole helppoa! Sitä helposti kokee kuin olisi itse tehnyt jotain väärää. Ehkä pystyisit ystäviesi (tai ainakin jonkun heistä?) kanssa puhumaan ihan suoraan, miltä sinusta tuntuu ja selvittämään, josko asiaa voisi parantaa! Vaikuttaisi että yksi sinun ystävistäsi ei koe, että teillä olisi yhteisiä intressejä, koska on niin eri elämäntilanteessa. Kaksi muuta ehkä tuntevat omat ongelmat kipeämmin, kun sinulla menee niin hyvin.

 

[osittain samoja kokemuksia]

Omassa ystäväpiirissäni on joidenkin kanssa käynyt samalla tavalla. Yksi ystävistäni ei pidä yhteyttä ollenkaan, eikä koskaan ehdi nähdä jos itse ehdotan tapaamista. Ja tämä alkoi hänen kuultua raskaudesta. Olen itse jo miltei viimeisilläni ja me olemme tavanneet kerran (!) raskauden aikana, ja silloinkin sattumalta. En itse enää yritä ehdottaa tapaamisia, enkä enää oikeastaan tiedä huvittaako minua hänen kanssaan olla tekemisissäkään, koska hän on käyttäytynyt mielestäni aika törkeästi minua kohtaan. Ymmärrän että välillä on kiirettä, mutta että näin kiire. Enkä todellakaan ole ihminen jonka elämä pyörisi vain raskauden ympärillä, eikä tämä ns. ystäväni ole kanssani todellakaan ehtinyt olla tekemisissä tämän raskauden aikana, joten hän ei edes tiedä, puhusinko raskaudesta vai en.
Onneksi on käynyt toisinkin. Yksi ystävistäni on tullut raskauden myötä aiempaa paljon läheisemmäksi, vaikka hän onkin itse aivan eri elämäntilanteessa (juuri eronnut sinkku).
Ystävyys punnitaan hyvinä ja huonoina hetkinä, mutta erityisesti silloin kun elämäntilanteet muuttuu. Osa osoittautuu vaan elämäntilanne ystäviksi. Eipä kai sitä kukaan jätä perhettä perustamasta sen takia että saisi pitää ystävänsä.

Hienoa, että sinulla on asiat hyvin perheessäsi. Ehkäpä ajan myötä tutustut muihinkin perheellisiin ja löydät uusia ystäviä. Et varmastikaan ole ainut joka on kokenut tulleensa täysin ystävien hylkäämäksi raskauden myötä. Tsemppiä.

 

[Ingrid]

Mä ehdottaisin, että et tuomitsisi sun ystäviäsi, ennen kuin olet kertonut heille, mille sinusta tuntuu ja että toivoisit, että viettäisitte enemmän aikaa yhdessä. Osaisitko ehdottaa heille jotain tapaa viettää yhdessä aikaa, mitä voisitte tehdä kun olet raskaana (jumppaan, lenkille, kahville, shoppailemaan?)

Jos ystäväsi ovat ihan oikeita, he eivät ole varmaankaan edes tiedostaneet sinulle aiheuttamaansa mielipahaa.

 

[Toiselta kannalta]

Samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja: ota yhteyttä ystäviisi ja kerro, että sinusta tuntuu kuin sinut olisi "hylätty" ja että he ovat sinulle edelleen todella tärkeitä. Ystävilläsi on myös nyt juuri elämässään suuria muutoksia, mikä varmasti heijastuu ystävyyteenne. Ymmärrät varmaan myös, että yhden ystäväsi vaikea elämäntilanne luultavasti tekee hänelle, syystä tai toiseksi, hankalaksi iloita raskaudestasi/olla läheinen kanssasi juuri nyt. Ehkä hän pelkää varjostavasi huolillaan onneasi, ehkä kokee, että sinun onnesi alleviivaa hänen surujaan. Ystävyytenne voisi silti olla hänelle(kin) edelleen ihan yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa.

On sitä paitsi aika tavallista, että vauvan tulo muuttaa ystävyyssuhteita, ainakin vähäksi aikaa. Joskus jotkin ystävyyssuhteet muuttuvat myös vaikkapa uuden työpaikan, muuton yms. muun syyn takia. Toisinaan ystävyyssuhteet voivat rakentua niin paljon "yhteisen tekemisen" ja intressien varaan, että suuret elämänmuutokset väistämättä muuttavat ystävyyttäkin. Muutokset ei kuitenkaan tarvitse olla huonompaan suuntaan!

Olen itse kokenut, että "raskautuneet" ja erityisesti lapsen saaneet ystäväni ovat puolestaan "hylänneet" minut. Heidän maailmansa muuttui niin täydellisesti, ettei aikaa vanhoille ystäville enää riittänytkään. Osa "palasi" takaisin vanhaan ystäväpiiriin hektisimmän pikkulapsivaiheen jälkeen, osan kanssa vanha ystävyys ei vuosienkaan jälkeen ole palautunut ennalleen.

Odotan nyt itse esikoistani ja olen myös kovin pohtinut miten se, väistämättä, muuttaa myös ystävyyssuhteitani.

 

[eräs ystäviään menettänyt]

Ne "ystävät" joilla ei itsellään ole lapsia vielä eikä ehkä näköpiirissäkään, eivät usein jaksa pienten vauvojen ja lasten kanssa vehtaavia ystäviään. Ja näin siis "hylkäävät" ystävän. Minusta nämä ovat aika itsekeskeisiä ihmisiä enkä ehkä kutsuisikaan heitä ystäviksi. Todellakin, joku sanoi että näissä elämäntilanteissa todellinen ystävyys punnitaan. Uskon näin.

Minulle kävi samoin ja monelle ystävällenikin on käynyt. Niin se vaan on että uusia oikeita ystäviä jotka eivät hylkää missään vaiheessa, tulee aivan varmasti tilalle jossain vaiheessa, näin minullekin kävi. Älä siis huolehdi, nauti lapsistasi ja perhe-elämästi juuri nyt. Sekin aika menee nopeasti ohitse.

 

[sama kohtalo]

Yhdyn kaikkiin edellisiin. Odotan esikoistani ja ystävyyssuhteet ovat muuttuneet täysin. Kaverini kokivat menettäneensä hyvän "bilekaverin" ja siksi ovat olleet etäisiä. Olimme siis lähinnä vain juuri bilekavereita, eikä oikeita ystäviä. Nyt kun raskaus on puolessa välissä niin olen tottunut asiaan. Aluksi oli hankalaa kun he "hylkäsivät" minut. Joidenkin kavereiden kanssa olen keksinyt muuta tekemistä. Itsekin välillä kaipaan sellaista ajanvietettä mikä ei pyöri vauvojen ympärillä Kuten leffojen katselu ja ulkona syöminen. Vanhoille jutuille on naurettu ja hauskaa pidetty. Selvinpäin. Harmi että osa kavereista vaan jättivät.... Ehkä luulivat että puhun vaan kasvavasta mahastani ja kestovaippojen hankinnasta vaikka sama ihminen olen kuin ennenkin!

 

[myös....]

Ystävyyssuhteet lopahtivat melkein kokonaan esikoiseni myötä. Kaverit vaan kaikkosivat ja luulivat että minusta tulee juurikin vain vauvoista puhuva mamma. Kaverini kaikki olivat sinkkuja ja villiä elämää viettäviä. Olen onneksi saanut uusia ystäviä. Ja uskon että he pysyvät. Uusia ystäviä tapasin mammajoogassa mm.
Nyt kun yksi entinen sinkku ystäväni on alkanut parisuhteeseen niin hän yksi päivä, vuoden jälkeen (!) soitti minulle: hän on raskaana. Ja ystävä olisi kelvannut. En tiedä teinkö tökerösti, mutta olin niin loukkaantunut vieläkin hänen aiemmasta käytöksestään joten neuvoin häntä menemään mammajoogaan ja hankkimaan uusia ystäviä kuten minäkin tein, onnittelin uutisesta ja katkaisin puhelun. Hän ei ole jälkeen yrittänyt soittaa. Nyt harmittaa tuo käytökseni, mutta olin vain edelleen niin vihainen ja loukkaantunut.

 

[ohikulkija xx]

En yleensä kirjoita tänne, mutta pakko kommentoida tätä aihetta muutamalla lauseella. Elin useita vuosia tiiviissä parisuhteessa ja silloin tutustuin moniin samassa tilanteessa oleviin kavereihini. Yhdessä sitten höpöteltiin parisuhdejutuista ja perheenperustamishaaveista. Nyt olen itse sinkkuuntunut ja kaverini alkaneet niitä perheitä perustamaan. Oman tilanteeni takia koen tapaamiset joskus niin kipeinä, että välttelen niitä. Elämämme tuntuvat tällä hetkellä olevan ihan eri planeetoilta. En kehtaa myöskään narista ongelmistani onnea pursuvalle, vauvaa odottavalle, kaverilleni. Voiskohan sun ystävillä olla tämän kaltaisia ongelmia? Ystävyydessä voi mielestäni olla välillä viileämpiä kausia, mutta sitten taas jatketaan siitä mihin jäätin. Kaverit vaihtuvat elämäntilanteiden mukana.

 

[Ou jee...]

Minuakin harmittaa tämä tilanne... Minulle ei tosin kaverit ole olleet ikinä niin tärkeitä, vaikka harmittavaa huomatakin tämä asia. Minulla toisaalta taas on joitain äiti kavereita, jotka sain muualta, mutta heistä en ole kiinnostunut. Minua ei nimittäin kiinnosta ollenkaan vauva jutut! Ärsyttää, kun nämä mammakaverit ei muusta puhukaan kuin vauvoista ja vauvojen hoidosta. Haluan siis puhua kavereideni kanssa meidän aikuisten asioista, en vauvan asioista! Olen nyt siis joutunut vetäytymään näistä mammoista, kun en vain jaksa puhua kaikesta vauvaan liittyvästä koko ajan, kun muuten mun koko maailmassa ei muuta olekaan. En varmaan voi olla näiden vanhojen bilekavereidenkaan kanssa sitten kun he alkavat perustaa perhettä, sillä tiedän, että heistä tulee juuri sellaisia mammoja. Minä nimittäin olisin aivan valmis vielä lähtemään istumaan iltaa ja vaikka bilettämään (kun en oo raskaana), mutta mua ei vaan enää kutsuta. Hekin varmaan tietävät, että sisimmässään heistä tulee juuri sellaisia mammoja, ettei he lähtisi, joten luulevat, että minäkin olen sellainen. Minä kyllä melkein toivon, että osa näistä kavereistani ei haluaisikaan lapsia, jotta mulla olisi edes joitain kavereita myöhemmin, joiden kanssa voisi tehdä muutakin kun puhua lapsista ja kodinhoidosta. On siis mun vastuulla pitää yllä jonkinlaista suhdetta näihin lapsettomiin, jotta pysyisivät lähelläni. Ymmärrän kyllä, että nyt raskaana ollessani, mua ei hirveästi kutsuta istumaan iltaa, sillä kyllä se selväpäinen on vähän kuivempaa seuraa... Tosi kun vesi... Valitettavasti.

Ärsyttävää on tosin sekin, että kun vauva on jo ulkona ja lähtee viihteelle, niin joku aina edes hiukan paheksuu sitä, että mitä äiti tekee ulkona... Jopa nää bilekaverit on hiukka sellaisia. Heidän ennakko oletuksiin nimittäin kuuluu se, että olen vaan tylsempi nyt kun mulla on lapsia, joten mukaan ei kannata kutsua. Jos taas olenkin "hyvää" bileseuraa enkä tunne syyllisyyttä, niin en ole hyvä äiti.

 

[Ou jee...]

Mun kokemuksen mukaan siis reippaasti suurimmasta osasta äitejä tulee tylsiä ja nipoja. Suurin osa täälläkin siis on oikeasti luultavasti tylsiä ja nipoja. En tarkoita tällä, että kotonakin antaa mennä vaan entiseen sinkku malliin. Kotona olen siis lapsille auktoriteetti, mutta kaveri seurassa, kun en ole lasten valvovien silmien alla löysennän kyllä nutturaa ja annan mennä!

 

[asetu ystäviesi asemaan]

Niin voi olla, että ystävillesi oma elämäntilanne on kertakaikkiaan niin kipeä, että he eivät uskalla tavata sinua, koska saattavat pelätä pahaa oloaan vaikka tölväisevänsä vahingossa jotain ikävää. Tai ylipäänsä kanssasi tekemisissä oleminen saattaisi ihan omiin toteutumattomiin vauva- ja perhehaaveisiin liittyen aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä, että normaaliin positiiviseen vuorovaikutukseen pystyminen sen kaiken "myrkyn" velloessa sisuksissa vaatisi niin äärimmäisiä ponnisteluja että sinun tapaamisesi veisi rutkasti enemmän voimia kuin mitä siitä saisi. Ihan riippumatta siitä, vaikka ihmisenä sinällään olisit heille tärkeä. Ja ihan riippumatta siitä, miten hyvin itse käyttäytyisit. Et voi tietää, miten suuri haave heille olisi ollut elää samanlaista elämää mitä sinä nyt. Harva pystyy puhumaan avoimesti vaikka lapsettomuuden aiheuttamasta surusta läheisillekään ystäville.

 

[alkuperäinen]

Kiitos kaikille vastauksista. Ihana huomata etten ole yksin tässä tilanteessa. Olen itsekin ajatellut että ystäväni eivät ilmeisesti kestä onneani tällä hetkellä. Surullista on vain se että ystävyytemme kesti ensimmäisen raskauteni ja lähes koko vauvavuoden. Olen nyt tehnyt päätöksen olla ottamatta yhteyttä näihin ystäviini, he saavat ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu. Siinä tapauksessa voimme yrittää jatkaa ystävyyttä. En halua tuomita ketään, mutta en vain pysty jatkamaan tähän samaan tapaan. Kaksi näistä ystävistäni oli samaan aikaan raskaana ja itse kävin silloin läpi lapsettomuustutkimuksia. Muistan hyvin, miltä silloinen tilanne tuntui ja kuinka paha olo itselläni oli. Silloin kuitenkin puhuin näille ystävilleni ja kerroin miksi pidän hieman etäisyyttä. Toivoisin samaa myös ystäviltäni. Kuitenkin lopulta asiani järjestyivät ja molemmat lapseni ovat saaneet alkunsa luomusti. Koitan nyt keskittyä elämäni valoisiin puoliin ja annan ystävieni setviä omaa elämäänsä. Toivottavasti he pystyvät jossain vaiheessa panostamaan taas ystävyyteemme.

 

[Hmm__]

Ap:lle.

Kirjoittamasi tekstin jälkeen en ehkä enää niin kovin paljon ihmettele ystäviesi käytöstä. Olet loukkaantunut ja vihainen, ymmärrän sen, mutta et myöskään osoita kovin suurta valmiutta selvittää asioita. Jos et edes saa sanottua ystävillesi, että heidän käytöksensä loukkaa tai että ikävöit heitä, ystävyytenne tuskin edes oli niin kovin syvällistä.

 

[alkuperäinen]

Hmm_: Olen moneen kertaan yrittänyt saada ystäviäni kiinni asioiden selvittämiseksi. Ei liene minun vikani, jos eivät halua puhua kanssani. Kuinka monta kertaa mielestäsi minun pitäisi yrittää, ennen kuin saan luovuttaa omalta osaltani ja siirtää vastuun ystävilleni? Haluaisin selvittää asiat puhumalla, en esim. tekstiviestein, mikä tällä hetkellä kuitenkin olisi ainoa tapa saada heihin kontakti. En myöskään tahdo heitä painostaa yhteydenpitoon kanssani, jos se heille on tällä hetkellä vaikeata. Ottakoot yhteyttä kun siihen kykenevät.

 

[Niimi]

Minulle kävi samalla lailla, ystävät katosivat raskaudesta kuultuaan. Tai huomasin jo muutosta, kun kerroin että alamme rakentamaan omakotitaloa. Ehkä joillekkin on liian iso pala, jos toisilla menee hyvin. Kaikki (ent.) kaverit asuu vuokralla ja on lapsettomia. Olen monta kertaa yrittänyt pitää yhteyttä ja pyytänyt voitaisko tavata, mutta aina on jotain. Nyt olen päättänyt jättää asian siihen ja onneksi olen saanut uusia "lapsellisia" kavereita.

 

[tai sitten...]

Minulle kävi samalla lailla, ystävät katosivat raskaudesta kuultuaan. Tai huomasin jo muutosta, kun kerroin että alamme rakentamaan omakotitaloa. Ehkä joillekkin on liian iso pala, jos toisilla menee hyvin. Kaikki (ent.) kaverit asuu vuokralla ja on lapsettomia. Olen monta kertaa yrittänyt pitää yhteyttä ja pyytänyt voitaisko tavata, mutta aina on jotain. Nyt olen päättänyt jättää asian siihen ja onneksi olen saanut uusia "lapsellisia" kavereita.

No jos jonkun mielestä ihmisellä ei voi mennä hyvin, jos tämä asuu vuokralla eikä ole "lapsellinen", niin voin hyvin kuvitella, että moisen henkilön kanssa menee sukset hyvinkin helposti ristiin... Ihmisillä on ikävä kyllä taipumus eräällä tapaa leveillä omilla "saavutuksillaan", vaikkapa vain tiedostamattaan, ja jos tosiaan ajattelun lähtökohta on se, että toisella tavalla elävät ystävät ovat jotenkin huonommassa asemassa, niin väkisinhän se asenne paistaa läpi. Samoin monet raskaana olevat tai lapsen jo saaneet ilmeisesti huomaamattaan puhuvat todella väsyttävän paljon vain itsestään tai lapsistaan. Sellaista ei vain kerta kaikkiaan jaksa kuunnella, jos ei ole samassa elämäntilanteessa.

 

[elämän matkalla monia ystäviä menettänyt]

Ystävyyssuhteet lopahtivat melkein kokonaan esikoiseni myötä. Kaverit vaan kaikkosivat ja luulivat että minusta tulee juurikin vain vauvoista puhuva mamma. Kaverini kaikki olivat sinkkuja ja villiä elämää viettäviä. Olen onneksi saanut uusia ystäviä. Ja uskon että he pysyvät. Uusia ystäviä tapasin mammajoogassa mm.
Nyt kun yksi entinen sinkku ystäväni on alkanut parisuhteeseen niin hän yksi päivä, vuoden jälkeen (!) soitti minulle: hän on raskaana. Ja ystävä olisi kelvannut. En tiedä teinkö tökerösti, mutta olin niin loukkaantunut vieläkin hänen aiemmasta käytöksestään joten neuvoin häntä menemään mammajoogaan ja hankkimaan uusia ystäviä kuten minäkin tein, onnittelin uutisesta ja katkaisin puhelun. Hän ei ole jälkeen yrittänyt soittaa. Nyt harmittaa tuo käytökseni, mutta olin vain edelleen niin vihainen ja loukkaantunut.

Varmaan olisin tehnyt juuri noin minäkin.

Sen kuitenkin olen elämäni varrella oppinut että on hyvä antaa anteeksi. Jos ei joku ole todella pahasti loukannut ja käyttänyt hyväkseen. Ihmiset vaan ovat nuorena niin ymmärtämättömiä ja kypsymättömiä, etteivät osaa asettua toisen asemaan jos toisella on elämäntilanne yhtäkkiä erilainen kuin ennen.

Samaa kokevat monet surun kohdanneet, silloinkin ystävyys punnitaan. Osa ei osaa olla ja jopa pelkää kohdata surevan ja näin 'hylkäävät' ystävän. Osa taas osaa olla vaikka avuttomana mutta aidosti lähellä ja tukena. Sellaiset ystävät ovat kultaakin kalliimpia!