toinen lapsi tulossa ja stressaan

[huonoäitiolo]

Odotan toista lasta ja mulla on koko raskausajan ollut huono omatunto joka asiasta. Vauva oli toivottu ja pitkään yritetty. Nyt mietin että voinkohan ostaa vauvalle sitä ja sitä kun en esikoiselle ostanut,onkohan se nyt epäreilua,(esim kantoliina,tms) Muutenkin nyt kun tietää paljon enemmän raskaudesta ja vauva ajasta koen sen jotenkin "epäreiluna esikoista kohtaan",mikä nyt on ihan naurettavaa järjellä ajateltuna.

Olen myös kovasti mieettinyt,voinko todella rakastaa tätä uutta vauvaa yhtä paljon kun esikoista. Miten voin tasapainoilla heidän välillä antaen riittävästi huomiota ja rakkautta molemmille. Joskus mietin,olenko nyt sittenkään valmis toiseen lapseen, raskausaikakin on mennyt vähän "ohi", ei ole ollut samanlaista intoa ja kiinnostusta koko raskauteen kuten ekalla kerralla, en aina edes muista mikä viikko on menossa yms.

Olenkohan sekoomassa tai jotain. Tosiaan tätä lasta toivottiin kovasti ja nyt jotenkin tuntuu niin pelottavalta koko ajatus. Vai johtuisiko vain hormoneista.

Mielelläni kuulisin jos on kohtalotovereita.

 

[Tumpula]

Tutulta kuulostaa, ihan saman tyylisiä juttuja mietin toista odottaessa. Taitaa vähän kuulua asiaan...
Synnytyssaliin jäi multa nuo mietinnät, sen jälkeen ei ole tullut pohdiskeltua.

 

[vieras]

Et ole sekoamassa. Täysin normaali, ja aivan samat ajatukset minullakin oli. Valitettavaa on, että niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, aivan käsittämättömältä nyt, kun on esikoinen on se jota palvot, kuopuksen henki on toissijainen nyt. jos pitäisi ratkaista kuka pelastuu, äiti vai vauva, olisin pelastanut itseni, jotta esikoisella on äiti, kuopus on vaan kakkonen, niin sitten kun kuopus syntyy, se menee niin päin, että kuopus tuntuu rakkaammalta ja läheisemmältä. Esikoinen oli vaan häiriöksi.

Mulla valitettavasti näin. Kaikkia ei ole tehty kuin yhden äidiksi. Edelleen on raskasta, kun molemmat hakevat läheisyyttä samaa aikaa. En jaksaisi riittää kuin yhdelle. Tasapainoilua koko elämä. Ahdistaa, kun monta ihmistä kinuaa syliin (mies ja lapset). En jaksaisi riitää niin monelle.

Ihailen niitä, joilla monta lasta, ja pystyvät iloita kaikkien lasten läheisyydestä. Onko sellaisia?

 

[Kowalski]

Tuonkaltaiset ajatukset on mun käsittääkseni täysin normaaleja raskausaikana. Itsekin mietin, voiko kahta lasta rakastaa yhtä paljon ja tasapuolisesti, ja tunsin huonoa omaatuntoa siitä että esikoinen joutui kasvamaan liian äkkiä isoksi (mukamas) kun tulin raskaaksi hänen ollessaan 1 v 3 kk.

Tuntematon pelottaa. Sinulla, kuten minullakaan, ei ollut kokemusta siitä millaista on olla kahden lapsen äiti. Vaikka raskaus olikin iloinen asia, niin aika ajoin pelotti silti. Uskon, että hormoneilla on iso osuus tässä asiassa. Ekassa raskaudessa kaikki oli uutta ja ihmeellistä, ja raskausviikotkin muistin päivälleen. Toka raskaus meni vähän siinä sivussa, kun päivisin riitti puuhaa esikoisen kanssa, ja mahan nippailut sun muut oli jo tuttu juttu.

Kyllä rakkautta riittää molemmille lapsille. Rakkauden määrä kaksinkertaistuu kun vauva syntyy - näin kävi ainakin meillä. Kaikki menee hienosti, olen siitä varma :hug:

 

[ap]

ompa helpottavaa kuulla,etten ole ainut näiden mietteiden kanssa. Jospa tämä tästä sitten Kun vaan osaisi olla miettimättä liikaa näitä asioita.

 

[coatrack]

Tutulta kuulostaa sun pohdinnat, tosin mulla on ollut toisin päin että pohdin onko epäreilua jos en hanki sitä sun tätä uudelle vauvalle vaan käyttäköön esikoisen vanhoja.. Viime raskaudessa nauhoitettiin vauvan sydänääniä tietokoneelle talteen rv 12 ja kuunneltiin niitä vähän väliä, nyt mulla vaihtuu huomenna rv 34 ja kerran ollaan kuunneltu, eikä ole tullut nauhoitettua muistoksi, vähän huono omatunto siitä.

 

[ap]

Et ole sekoamassa. Täysin normaali, ja aivan samat ajatukset minullakin oli. Valitettavaa on, että niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, aivan käsittämättömältä nyt, kun on esikoinen on se jota palvot, kuopuksen henki on toissijainen nyt. jos pitäisi ratkaista kuka pelastuu, äiti vai vauva, olisin pelastanut itseni, jotta esikoisella on äiti, kuopus on vaan kakkonen, niin sitten kun kuopus syntyy, se menee niin päin, että kuopus tuntuu rakkaammalta ja läheisemmältä. Esikoinen oli vaan häiriöksi.

Mulla valitettavasti näin. Kaikkia ei ole tehty kuin yhden äidiksi. Edelleen on raskasta, kun molemmat hakevat läheisyyttä samaa aikaa. En jaksaisi riittää kuin yhdelle. Tasapainoilua koko elämä. Ahdistaa, kun monta ihmistä kinuaa syliin (mies ja lapset). En jaksaisi riitää niin monelle.

Ihailen niitä, joilla monta lasta, ja pystyvät iloita kaikkien lasten läheisyydestä. Onko sellaisia?

Tuokin kuulostaa tutulle,
"... jos pitäisi ratkaista kuka pelastuu, äiti vai vauva, olisin pelastanut itseni, jotta esikoisella on äiti, kuopus on vaan kakkonen..."
Ja siitäkin ajatuksesta hirveät omantunnon tuskat.

 

[Tumpula]

ompa helpottavaa kuulla,etten ole ainut näiden mietteiden kanssa. Jospa tämä tästä sitten Kun vaan osaisi olla miettimättä liikaa näitä asioita.

Et todellakaan ole ainoa. Mä kyselin ihan samanlaisia juttuja tältä palstalta kun odotin tyttöä. Lohduttavia vastauksia sain ja ilokseni huomasin että mulle kävi tytön synnyttyä samoin kuin näille lohduttajille.

Kuopus on varmasti kakkonen vielä raskausaikana. Se ensimmäinen on jo tuttu, rakas elävä lapsi. Toinen vasta tuntematon pieni kulta mahassa. Kyllä se tilanne muuttuu. Joillain valitettavasti niin että toisesta tuleekin se selkeä ykkönen... Mä en osaa laittaa lapsiani tärkeysjärjestykseen. Molemmat osaa omalla tyylillään repiä mun hermoja ja toisaalta taas saada mut pakahtumaan äidinrakkaudesta. Molemmat on erityisiä, kumpikin omalla tavallaan.