Miettiikö kukaan että on väärin esikoista kohtaan hankkia toinen lapsi?

["Mama"]

[QUOTE="kahden äiti";22598721]Meillä kaksi syntynyt 11kk välein. En tiedä mitä pahaa tuo toisen syntymä olisi esikolle tehnyt, mulla edelleen on kaksi kättä ja kaksi kainaloa. Minulla on myös mies joka on ollut niin esikoisen kuin kuopuksenkin kanssa hyvin tiiviisti heti syntymästä lähtien. Meidän "etu" tosin oli se että minulta ei maitoa ole koskaan noussut, ei edes herutuslääkkeillä...pullovauvoja siis. Ikuna ei ollut tarvetta "kouluttaa" esikoista tarpeeksi isoksi, kuopuksen tieltä pois. Hän sai ihan rauhassa olla vauva, meillä olikin kaksi vauvaa. Vaipat vaihtaa kahdelle siinä missä yhdelle. Syliin mahtuu kaksi juomaan pullosta, pieni nukkui kantoliinassa ja mahdollisti näin sen että pystyin vallan hyvin leikkimään, syöttämään jne isompaa...Kärrylenkillä molemmat nukkuivat vaunuissa. Huomion jakaminen on ihan vanhemmista kiinni, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja kuinka valmis on sylin jakamaan vaikka koko päiväksi.[/QUOTE]

Meillä on ikäeroa tasan vuosi ja allekirjoitan kaikki nämä. Kumpikaan ei meillä muista aikaa kun ovat olleet ainokaisia, tasavertaisuus kunniaan tässäkin Aivan mieletön parivaljakko nuo ovat ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen tähän ratkaisuun Mun mielipide on että mitä suurempi ikäero ja mitä enemmän esikoinen tottuu siihen ainoan rooliin, niin sitä vaikeampaa hänelle on kun se seuraava tulee maailmaan.

 

["niin"]

Mun mielestä on esikoista kohtaan väärin, jos hälle ei hommata sisarusta. Se on kuitenkin elämää riakstuttava kokemus, paljon enemmän kun vanhempien jakamaton huomio.

Näinhän se menee. Ainokaisena olen törmännyt sisarruksen kaipuuseen useasti. Toki mun vanhemmat tekivät minuakin jo 10 vuotta, ja kakkosta ei koskaan tullut joten syy ainoaksi jäämiseen on siinä.

Kyllä elämään on mahtunut hetkiä jotka olisi halunnut jakaa jonkun kanssa. Ettei yksin olis taakaa tarvinnut kantaa (kuten äidin itsemurha). Moni jolla on huonot välit sisarruksiinsa sanoo että mun tulis olla onnellinen; miks hitossa? Jos mulla olis huonot välit sisarrukseen niin sitten olis ja silloin olisin yksin kuten nytkin...

 

[omia ajatuksia]

Kummallista että meillä on kolme alle kouluikäistä lasta ja kyllä jokainen saa jakamatonta huomiota ja paljon ja ihan joka päivä. Ja varmasti jokainen heistä saa enemmän huomiota (etenkin kuopus) kuin ainoana lapsena ollessaan, koska onnistumisia seuraa ja taputtaa myös sisarukset ja sylejäkin on enemmän kun esikoinen on jo niin iso että pystyy paijaamaan pienempiään. Sisarukset ei korvaa vanhempien huomiota mutta ei heiltäkään saatu aika ole millään mittarilla merkityksetöntä. Onko kukaan koskaan ajatellut että onni ei tunnu onnelta ilman alamäkiä ja kuoppia? NIin se on lapsellakin. äidin tai isän syli on paaaaljon arvokkaampi jos sitä joutuu joskus pari minuuttia odottamaan. Ne tärkeät lelut löytyy sieltä romukasasta kun joutuu miettimään mitkä on oikeasti niitä leluja joita ei halua jakaa tai ainakaan halua pikkusisarten rikkovan jne..

Omasta mielestä tuo kaikki on niin arvokasta ettei tulisi mieleenkään miettiä ap:n kaltaisia. ja taas siihen kommenttin että lasten ikäeron on oltava niin suuri että esikoinen osaa syödä, pukea, pissiä, ulkoilla jne itsenäisesti jotta huomion tarve on erilaista. Minusta taas tuollaisessa valinnassa käy juuri niin että esikoinen helposti jää huomiotta ja hyljätään. 5v pärjää näennäisesti hyvin itse, mutta sen ikäisen äitintarve on mielestäni ihan yhtä suurta kuin pienemmänkin. Siis huomion, läheisyyden jne tarve. Helposti kiireisessö arjessa 5 v jätetään yksin koska osaa hoitaa ne näennäisesti välttämättömät asiat itsekin. Pienemmälllä ikäerolla lapsia kohtelee paljon itsestäänselvemmin tasapuolisesti. Ei sillä perusteella että esikoinen on saanut olla 2v ainokainen, voi yhtäkkiä uuden syntyessä antaa uudelle paaaljon enemmän aikaa ja ajatella että esikoinen on jo saanut nauttia. Tätä hetkeähään siinä eletään.

 

[isoäiti mölykylästä]

sehän on rikkautta omistaa sisaruksia. ennemmin se minusta on väärin että lapsi ei saa sisaruksia

 

[ninaTT]

Minusta taas tuollaisessa valinnassa käy juuri niin että esikoinen helposti jää huomiotta ja hyljätään. 5v pärjää näennäisesti hyvin itse, mutta sen ikäisen äitintarve on mielestäni ihan yhtä suurta kuin pienemmänkin. Siis huomion, läheisyyden jne tarve. Helposti kiireisessö arjessa 5 v jätetään yksin koska osaa hoitaa ne näennäisesti välttämättömät asiat itsekin.

Minä olen eri mieltä. Isomman lapsen kanssa vauvaa voi hoitaa yhdessä, isompaa lasta voi viedä eri paikkoihin (puistoon, kaverille kyläilemään, yms) helpommin kun osaa jo pukea itsensä ja kävellä itse, äidillä pysyy hermot paremmin kurissa eikä ole yhtä stressaantunut tai ärsyyntynyt kun ei ole kuin yksi varsinaista perushoitoa tarvitseva... Kyllä mä ainakin näen, että hyvinvoiva ja energinen äiti on sille esikoiselle parempi kuin kahta "vauvaa" hoitava äiti jaksamisen rajoilla. Jos minun pitäisi öisin heräillä kahden lapsen vuoksi, päivisin hoitaa kahden lapsen vessatarpeita (oli sitten potattamista tai vaipattamista) imettää kahta lasta yms... Niin tottahan siinä olisi jaksaminen kortilla verrattuna siihen, että hoivattavia on yksi ja toiselle voi sitten pitää seuraa, lukea kirjaa, pelata peliä, viedä harrastukseen, ulkoilla enemmän yms.

Tämä perustuu kokemukseeni lasten hoitamisesta. Vauva + 3v lapsi oli paaaaaaaaaaaaljon helpompi yhdistelmä verrattuna vauva + 1,5v lapsi. Mielestäni 3v sai silti paljon huomiota ollessaan kanssamme, paljon enemmän, mitä sai äidiltään kun äidillä oli kaksi nuorempaa lasta myös (1,5v ja muutaman kk ikäinen). Koska minulla oli vain yksi vauva, kerkesin juttelemaan, opettamaan, viemään häntä kivoihin paikkoihin, liikkumaan helposti ja joustavasti, lukemaan kirjaa, piirtämään ynnä muuta. Jos on kaksi perushoitoa paljon vaativaa lasta menee kaikki aika juuri siihen perushoitoon ja isompi jää vaille muunlaisesta kontaktista.

 

["äiti79"]

Meillä on 9v, 8v, 6v, 4v, 2v ja 6kk ja ihan takuulla he on kaikki saaneet paaaaljon rakkautta ja huomiota. Esikoinen erityisesti on tosi onnellinen pikkusisaruksistaan =)

 

["vieras"]

[QUOTE="Mama";22598856]Meillä on ikäeroa tasan vuosi ja allekirjoitan kaikki nämä. Kumpikaan ei meillä muista aikaa kun ovat olleet ainokaisia, tasavertaisuus kunniaan tässäkin Aivan mieletön parivaljakko nuo ovat ja ei voi muuta kuin olla tyytyväinen tähän ratkaisuun Mun mielipide on että mitä suurempi ikäero ja mitä enemmän esikoinen tottuu siihen ainoan rooliin, niin sitä vaikeampaa hänelle on kun se seuraava tulee maailmaan.[/QUOTE]

Mä peesailen tätä omien kokemusteni pohjalta. Olin seitsemän kun sisko syntyi ja kyllä se aikamoista takkuamista oli lapsuusaikana, Nyt vasta aikuisiällä olemme alkaneet pitää enemmän yhteyttä ja tutustua kunnolla. Meille syntyi toinen kun esikoinen oli neljävuotias ja sisarkateus huipussaan..voin hyvin kuvitella,että perheissä joissa lapsilla on pieni ikäero,ovat sisaruksetkin läheisempiä. Yhteiset leiki,yhteiset kaverit,suuremmalla todennäköisyydellä samat kiinnostuksen kohteet. Mitä yhteistä ja lähentävää voi olla koululaisella ja taaperolla? Ei yhtään mitään. Ainakaan lapsen näkökulmasta.