Toggle sidebar

Miettiikö kukaan että on väärin esikoista kohtaan hankkia toinen lapsi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "minä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

"minä"

Vieras
Itse mietin tällaista asiaa. Vauvakuumeessa olen, mutta silti mietityttää, kun esikoinen joutuisi jakamaan rakkauden ja huomion toisen kanssa. Onko se oikein esikoista kohtaan? Tunnen niin suurta rakkautta, että tuntuisi jotenkin pahalta antaa sitä jollekin muulle, pystynkö edes. Voiko ketään toista edes rakastaa niin paljon kuin rakastan tätä lasta?
Hassuja kysymyksiä, tiedän, mutta tällaista päässäni nyt pyörii. Ajatteleeko kukaan muu näin?
 
Minä olen ajatellut, että niin kauan kun esikoinen on vielä liian pieni olisi väärin häntä kohtaan tehdä toinen. Vasta sitten kun hän ei enää ole riippuvainen perushoivasta on aika hankkia seuraava. Eli sitten kun esikoinen on oppinut kuivaksi, osaa pukea itsensä, syöttää itsensä, ehkä ulkoilee itsenäisesti jne voi tehdä seuraavan, koska silloin lasten tarpeet on niin erilaisia, että niihin vastaaminen samanaikaisesti voi jopa onnistui. Vasta silloin hän on tarpeeksi iso ollakseen aidosti erillinen ihminen eikä hän koe oloaan uhatuksi uuden vauvan johdosta.

Muutoin en koe, että olisi väärin tehdä toinen lapsi. Olen itse saanut paljon rakkautta ja tukea sisaruksiltani ja mielestäni rakkaus ei vähene jakamalla vaan lisääntyy entisestään.
 
Meillä tulee vajaa 5v lasten ikäeroksi, ihan jo senkin takia, että haluan esikoisen muistavan ajan, jolloin hän oli ainoa lapsi. Toinen lapsi saa sitten jakamatonta huomiota, kun esikko on jo eskarissa/koulussa.

Itse olen ison perheen esikoinen, ja koin jääväni paljosta paitsi, kun sisaruksia syntyi parin vuoden välein.
 
Toisaalta - onko väärin jättää lapsi ilman sisarusta, joka hyvin usein on elämän pisin ihmissuhde? Vanhemmat kuolevat aikanaan.

Rakkaus vain kasvaa ja vahvistuu, kun lapsien määrä lisääntyy. Ihan samaa mietin itse silloin, kun halusimme toisen lapsen. Mutta niin vain kaikki kolme lastamme ovat yhtä rakkaita, mutta jokaista rakastan eri tavalla.
 
Koen että sisarukset ovat rikkaus. Enemmän mua harmittaa kun en viitsi tarjota enempää sisaruksia lapsille kuin yhden. En halua enempää lapsia.

Muistan kylä tunteen kun mietein riitääkö rakkautta mitenkään toiselle kun rakastan esikoista niin paljon. Mutta kyllä sitä vaan riitti, nyt rakastan 2 lasta niin paljon.
 
Minä ennenmin miettisin, että olisi ollut väärin esikoista kohtaan jos hän olisi jäänyt ainoaksi, minun päätöksellä. Olisin riistänyt häneltä sen ilon ja riemin ja elämän koulun, jonka sisarrukset tuovat. Hän olisi jäänyt paitsi sisarrusten välisistä riidoista ( jotka opettavat elämää varten) ja myös huomion ja tavaran jakamisen oppi olisi jäänyt vähemmälle ( ja muiden huomioiminen). Mutta patisi hän jäisi myös siitä tunteesta kun sisko tai veli häntä puolustaa, sisarrakkaudesta ja myös toki -kateudesta. Ja varsinkin isompana hän arvostaa sisarruksia, niiden kanssa voi jakaa asioita, saada ymmärrystä ja turvaa, ei jää yksin jos minulla tapahtuu jotain jne.
 
Eiköhän tämä asia ole taas sellainen, mihin ei ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua. Mitäs sitten, jos ei ainokaisen jäkeen voikkaan enää saada lapsia? Onko se väärin lasta kohtaan? Haloo! Jokainen hankkikoon niin monta lasta (biologisia tai adoptoituja), kun omaan elämäntilanteeseen tuntuu sopivan.
 
Toisaalta vanhemmat voi jo lapsuudessa pilata sisarusten välit, esim. pitämällä näitä eriarvoisina (poika tärkeämpi kuin tytöt?) tai muuten vaan vertailemalla. Että enpä sanoisi että sisarukset aina on mikään rikkaus...
 
[QUOTE="joo";22598559]Eiköhän tämä asia ole taas sellainen, mihin ei ole mitään yhtä oikeaa ratkaisua. Mitäs sitten, jos ei ainokaisen jäkeen voikkaan enää saada lapsia? Onko se väärin lasta kohtaan? Haloo! Jokainen hankkikoon niin monta lasta (biologisia tai adoptoituja), kun omaan elämäntilanteeseen tuntuu sopivan.[/QUOTE]

Minä sanoinkin, että minusta olisi ollut väärin minun päätöksellä olla tekemättä sisarruksia.
Kaikessa on puolensa ja joskus luonto puuttuu peliin. Mutta jos molemmat vanhemmat haluaisivat lisää lapsia, eikö olisi outoa päättää olla tekemättä niitä lisää muka esikoisen parhaaksi, kun molemmissa on hyvät hyvät puolensa, sekä ainoana lapsena olossa että suuressa perheessä elossa..
 
Joo kyllähän Sinkkonenkin jossain kirjoittaa että se on esikoiselle vähän sama kuin aviopuoliso ottaisi rakastajan. On se siinä mielessä epäreilua että luultavasti esikoinen kuvittelee allekirjoittaneensa erilaisen diilin kuin te vanhemmat: hänen diiliinsä ei kuulu muita sisaruksia.

Mutta kuitenkin: ei se rakkaus jakamalla vähene. Ja sinä kuolet ja lapsen isä kuolee todennäköisesti kauan ennen kuin lapsesi kuolee, mutta sisarusten kanssa voi jakaa lapsuusmuistot vielä piiiitkään sen jälkeen, ja sisarukset rakastavat toisiaan vielä sen jälkeen kun vahemmat ovat kuolleet. Kenenkään muun kanssa niitä ei voi samalla tavalla jakaa. Sisarussuhde on usein myös elämän pisin ihmissuhde.

Sisarukset ovat korvaamattomia ihan yhtä lailla kuin vanhemmat. Minä toivon lapselleni paljon sisaruksia. Itselläni heitä on kolme, kaksi heistä on minulle erittäin rakkaita ja tärkeitä ihmisiä!
 
Kyllä mä joskus, ennen kuopuksen tuloa, tulin ajatelleeksi tuollaisiakin asioita. Mutta toisaalta itse ainoana lapsena, koen että sisarus on paras 'lahja' mitä voi lapselle antaa.
 
Mites se kuopus joka ei ikinä ole saannut "jakamatonta" huomiota? Olkoonkin se isompi sisarrus mitenkä vanha tahansa, ei häntäkään voi huomiotta jättää- Musta suhteellisen typerää ajatella asiaa niin että siitä esikoisesta tehdään niin ainutkertainen... Mitenkä kaksoset selviävä, puhumattakaan kolmosista, elämässään ilman sen syvempiä traumoja vaikka joutuvatkin tyytymään syntymästään saakka jaettuun rakkauteen?

Kyllä se huomion tarpeen ja rakkauden tarpeen tyydytys lähtee vahemmista ja heidän kyvystään jakaa huomiota, oli ikäero mikä hyvänsä. Musta on jotenkin utopistista että tämä "ideaali ikäero" on 2-3 vuotta. Lapsi on jo ehtinyt tottua siihen jakammattomaan huomioon ja sitten yhtäkkiä häneltä ootetaan hyväksyntää uuden lapsen suhteen. Miettikää itse tunnetta mustasukkaisuus - edes AIKUISET ei aina kykene käsittelemään sitä järkevästi. Ja sitten me kuitenkin oletetaan että se 2 v tai 5v tai vaikka 10v osaa sitä käsitellä kun "on jo niin iso".
 
Minä taas ajattelen niin, että on lapselle väärin jättää hänet ainokaiseksi. Kriisi on kova sisaruksen syntyessä, mutta myöhemmin on sitten aina leikkikaveri omasta takaa.
 
Ajattelin,mutta jälkikäteen kylläkin.
Esikoinen jäi helposti vähemmälle huomiolle,ja ootatutin hänen juttujaan paljon.
Tuo oli siis ihan omasta käytöksestäni johtuvaa,ei sen tarvii nuin mennä.Ei oo sisaruksen syntyminen esikoiselta pois,jos ei itse sitä sellaseks tee:/

Siitä huolimatta et tiedostan tilanteen,niin mietin käykö kolmannen syntyessä samoin ku keskimmäisen syntymisen aikaan.Jääkö kaksi vanhempaa vähemmälle,ja pidänkö heitä ikäisiään isompina.
 
:O

Kaikkea te ajattelette, naiset ajattelee ihan liikaa. JA vaikean kautta.

Vanhemman huomion jakaminen kuuluu elämään. Ei voi olla keskipiste koko ikäänsä.

ME halusimme toisenkin lapsen, emmekä koskaan pohtineet onko se väärin esikoista kohtaan, emme myöskään jossitelleet että pitääkö toinen lapsi 'tehdä' sen vuoksi että esikoisella on sisarus.
 
Meillä kaksi syntynyt 11kk välein. En tiedä mitä pahaa tuo toisen syntymä olisi esikolle tehnyt, mulla edelleen on kaksi kättä ja kaksi kainaloa. Minulla on myös mies joka on ollut niin esikoisen kuin kuopuksenkin kanssa hyvin tiiviisti heti syntymästä lähtien. Meidän "etu" tosin oli se että minulta ei maitoa ole koskaan noussut, ei edes herutuslääkkeillä...pullovauvoja siis. Ikuna ei ollut tarvetta "kouluttaa" esikoista tarpeeksi isoksi, kuopuksen tieltä pois. Hän sai ihan rauhassa olla vauva, meillä olikin kaksi vauvaa. Vaipat vaihtaa kahdelle siinä missä yhdelle. Syliin mahtuu kaksi juomaan pullosta, pieni nukkui kantoliinassa ja mahdollisti näin sen että pystyin vallan hyvin leikkimään, syöttämään jne isompaa...Kärrylenkillä molemmat nukkuivat vaunuissa. Huomion jakaminen on ihan vanhemmista kiinni, kuinka paljon jaksaa nähdä vaivaa ja kuinka valmis on sylin jakamaan vaikka koko päiväksi.
 
Mä ajattelen lisäksi siten, että rakkaus vain lisääntyy, ei ole esikoiselta pois- saman määrän hän saa edelleen, saman määrän mitä saa seuraava lapsi jne.

Jos se kahdenkeskinen aika sen lapsen kanssa väheneekin, lapsi saa kuitenkin paljon elämäänsä uuden sisaruksen myötä. Toisaalta sen kahdenkeskisen ajan sisältö muuttuu merkityksellisemmäksi koska se ei ole enää itsestäänselvyys.
 
Oon myös kokenut samanlaisia tunteita aikasemmin, kun tyttö oli pienempi, mutta nyt kun on 1v8kk, on alkanut tuntua, että kohta vois alotella toisen yrityksen. Ei tunnu enää siltä, että veisin tytöltä vauva-ajan rakkauden(mun mielestä vauva-aika kestää 2v), vaan päinvastoin kokisin tekeväni väärin, jos vapaaehtoisesti(tietenkään luonnosta ei aina tiedä) jättäisin hänet ilman sisarusta. Itellä 4 sisarusta ja koen heidät ehdottomaksi rikkaudeksi elämässä! Kaikilla vajaa 3v ikäeroa, niin ollaan kaikki saatu yksilöllistä huomiota:)
 
Kakkosena syntyneet lapset tai sen jälkeiset, ei koskaan koe "vain hänelle omistettua vauva-aikaa". Suurin osa meistä on sellaisi, silti ihan täysjärkisiä olemme? Ei esikoista saa nostattaa sen erikoisempaan asemaan.

Toki hyvä että vanhemmat miettivät tätä tunteiden ja ajan jakamista jo ennen lapsen syntymään ja peilaavat toivottavasti sitä omiin kykyihin hallita tunteita. Aikuiset se epäarvoisuuden luo.
 
Mun mielestä on esikoista kohtaan väärin, jos hälle ei hommata sisarusta. Se on kuitenkin elämää riakstuttava kokemus, paljon enemmän kun vanhempien jakamaton huomio.
 

Similar threads

Y
Lasteni suusta kuultua eri ihmisten kertomina.
Viestiä
2
Luettu
4K
Aihe vapaa
Tiedän mitä onni on
Tiedän mitä onni on

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa