Ä
äidiksi again
Vieras
Hei! Toivon nyt saavani paljon kokemuspohjaisia tarinoita ihan tavallisen arjen lutviutumisesta kun perheessä on kaksi lyhyelläikäerolla olevaa sisarusta. Meille tilanne voi olla ajankohtainen pian (jos luoja suo) ja kaipaan jotain "faktaa" elämämisestä kahden pienen kanssa.
Eli, olemme kolmehenkinen perhe itä-suomesta. Tyttömme on 8kk ja ehkäisyn jättäminen käynyt mielessä jo ainakin kuukauden päivät. Yhtä innokkaina mieheni kanssa olisimme pikkusisarusta tytölle hankkimassa, mutta lähinnä minun mielessäni on käyneet peikot pyörimään. Onko arjen pyörittäminen kahden alle 2vuotiaan kanssa ihan mahdoton tehtävä? Keskustellessani tuttavieni kanssa, joilla ei ole noin pienellä ikäerolla lapsia, tulee pääasiassa positiivista kommenttia, mutta sitten myös sitä ääripäätä. En kaipaa kaunisteluja vaan ihan realistisia juttuja. Miten päivät menee kun hoidettavana on rinnalla oleva vauva ja taapero, joka kaipaa vielä paljon apuja?
Minulla olisi myös vaihtoehtoisesti mahdollisuus aloittaa työt jo kuukauden kuluttua. Sitä en kuotenkaan halua, tyttö on mielestäni liian pieni hoitoon vietäväksi. Jos jään kotiin olisi pikkusisarukselle niissä puitteissa otollinen mahdollisuus antaa tulla. Olenhan siis muutenkin kotona. Jos emme anna lapselle mahdollisuutta menen todennäköisesti syksyllä töihin ja pikkukakkosen aika tulee sitten paljon myöhemmin, kun olen ensin päässyt työhön kunnolla kiinni. Tässä kaksi vaikeaa punnittavaa... Loppujen lopuksihan päätös on meidän, mutta haluan mielipiteitä muiltakin. Keskustella asiasta muiden äitien ja lapsiperheiden kanssa ja yrittää hahmottaa sitä meille sopivinta juttua.
Kertokaa ajatuksianne ja mielipiteitä aiheesta lapset pienellä ikäerolla. Kirjoittakaa vaikka ihan vaan päivärytmiä ja ´päivien sujumista kun olette lasten kanssa päivisin. Onko mies apuna ja tarvitsetteko muita apuja kodin ulkopuolelta. Kirjoittakaa ihan mitä vaan, olen joka rivistä kiitollinen. Tämä perheenlisäys juttu pyörii mielessä jatkuvasti ja yritän selkiyttää ajatuksiani edes hieman.
Muuten loistavaa äitienpäivää huomiselle!!!!