Toinen lapsi 2014?

Nyt on noin viikko menny ovulaatiosta, ja tänään ollu vihlovaa kipuilua alavatsassa, jotenkin pistävämpää kuin menkkaoireet. Mielessäni tietty kehittelen näistä kiinnittymisoireita... ja mun muka piti olla ihan rauhallisin mielin eikä hätäillä, hah!!
 
Mähän en sitten malttanut olla testaamatta! Kävin pojalle ostamassa apteekista yskänlääkettä ja samalla, vähän kuin vahingossa lähti mukaan Predictor Early-testi ja pari apteekin omaa.

Tein sitten iltapisusta ton Predictorin. Testiajalla ei mainittavaa, mutta n. 25 min testin teosta (tai siis pistin testin pois ja seuraavan kerran katsoin sitä 25-30min testin teosta) ja siinä on haalea mutta selvä plussa!!

Nyt oon ihan hoomoilasena, kun en tiedä tuliko toi varsinaisen testiajan (15min) sisällä vai ei..
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Hei Willarose, minäkin mietin jo yhdessä vaiheessa lääkärillä käymistä - sitten kuitenkin pohdin että en todellakaan ole valmis mitään hormonia syömään että saisi kierron kohilleen. Yritän kovin ajatella niin, että kerta esikoinenkin kierrosta huolimatta alkunsa sai, niin kaippa seuraavakin joskus tärppäisi. Pitäisi varmaan ruveta ovistikkuja ostelemaan ja niillä ovulaatiota metsästämään - vähän vain pelkään että nykyinen hieman huoleton asenteeni muuttuisi siinä stressaantuneeksi. Toisaalta olen ihan mielenkiinnosta miettinyt tikuttamista, toistaiseksi vain mietintä asteella. Tulee jos on tullakseen. Mielummin ennemmin kuin myöhemmin jne. :)

Lovingmama
: Meikä tuntee kanssa noita haamupotkuja, järki sanoo että "haloo muija, suolistoo??" mutta tunteet puolestaan on ihan että "vauva.vauva.vauva.vauva." Juu toki, vauva - huomaamatta oiskin niin pitkällä että potkutkin tuntuis. :LOL:
Itsellä myös tapana kehitellä noita oireita vähän mistä sattuu, viimeaikoina olen vakaasti uskonut olevani raskaana vain koska näen niin outoja unia, ja muistankin ne kaikki! Vedoten tietty, kun esikoisen odotusaikana yöt oli vähän levottomia, vaikka muuten nukun rauhallisesti. Että jep jep, selkee merkki ja sillee.

Ensimmäinen oire esikoisesta oli, että heräsin eräänä aamuna raudanmaku suussa - arvatkaapa vaan maiskuttelenko aamusin vähän normaalia enempi nykyään ihan tohkeissani, ihan kuin se muka automaattisesti seuraavassa raskaudessa olisi samanlailla. Toinen oire oli rintojen arkuus, mikä nyt meikällä ainakin kuuluu olennaisesti aina johonkin kohtaan kiertoa - mutta hei, kiitos vauvakuumeen, koen joka kerta sen nyt olevan aivan selkeä merkki vauvasta. Eikä se tietenkään ole.

Maltan tuskin odottaa jos sairastun vähän sitkeämpään flunssaan, voi sitä pettymyksen määrää kun tajuaa että se ei ollutkaan merkki raskaudesta. Pitäisi vähän pistää tämän oiretutkan kanssa jäitä hattuun. :LOL:
 
Tiistai 21.1.2014




Nimimerkki......Kiertopäivät.....Yrityskerta.....Ikä......Esikoinen

Pampula............kp 68/27-32.............yk4.............28..........12/09
Huumori............kp 58/25-29.............yk4.............32..........12/07
Willarose...........kp 48/32-36.............yk5.............23..........02/13
Lintsa................kp 43/28-30.............yk2............28..........04/12
Dolly04..............kp 30/32.................yk2............29..........01/10
Meninha.............kp 30/29.................yk2............31..........02/10
Mimosa2013.......kp 30/25-30.............yk4............30........ ..01/12
Boboo...............kp 30/27..................yk1............28..........03/05
Hepaliini............kp 27/34-38.............yk5............30..........03/12
mannamaaria.....kp 27/26-54.............yk7............33......... 05/12
Lovingmama.......kp 24/31.................yk1............28..........09/12
Sparkle86..........kp 23/30..................yk1............27..........01/11
orm..................Kp 22/28-30.............yk2.............24..........03/12
Annuski.............kp 21/30-32..............yk5............32..........08/12
ttty...................kp 21/28-40..............yk1............28..........09/12
Hentuntenttu1.....kp 18/28..................yk4............30..........03/10
MerinaK.............kp 10/?.....................yk2............23...........?
miija87..............kp 9/29....................yk2............26..........05/07
SADIE*..............kp 8/30-40...............yk2.........................06/13
Kiemura.............kp 7/29...................yk4.........................11/12
Vienda...............kp 6/21-29...............yk5............30..........07/13
iikku88..............kp 6/30....................yk5............25..........02/09
JoJoha...............kp 4/?.....................yk2............23...........05/13
attol-................kp 3/28-42...............yk2.........................05/13
Äitii88...............kp ?/28....................yk2............25...... ...08/12
MerinaK.............kp ?/?.....................yk1............23...........09/10
Näkymätön.........kp ?/?.....................yk2............26...........04/13

Jännäilijät:
Mimosa dpo 15
Dolly04 dpo 11
Mannamaaria dpo 9
Hepaliini dpo 9

Myöhemmin yrityksen aloittavat:

Nimimerkki........Yritys alkaa..........Ikä..............Esikoinen

Sokruli.................tammikuu 2014.......26.................01/12

Taustailijat:
yöperhonen
Markke



Plussanneet::heart:

Nimimerkki.....Yk..........Esikoinen

Toukokuu
Merkillinen..........yk1.........08/12
Naspu................yk2.........05/12
vauhtivekara.......yk2.........05/11

Kesäkuu
-Bambi-..............yk1.........04/12
chiaraa...............yk5.........04/11
Dafydd...............yk2.........01/11
aguado...............yk2.........03/12
Jenniii90.............yk3-4.......03/12

Heinäkuu
Tipetsu...............tjot..........06/12
sekopo...............tjot..........07/12
nibander.............yk?.........11/12
LilMy..................yk4.........12/12
Eireann...............yk2.........09/11

Elokuu
Adalie.................yk2.........09/12
Kirppu.................yk1.........11/11
Villaruusu............tjot..........09/12
NiinaAnniina.........yk1.........12/12
moulin rouge........tjot..........09/11
Nadi....................yk3..........6/12

Syyskuu
Jadeline...............tjot..........07/12
vanaheim.............tjot..........06/12
popsis.................yk2..........08/11

Lokakuu
Masia..................yk1..........10/11
eltsu81................yk2..........10/11
tähtisilmä12.........yk9..........04/12
eggie..................yk?..........02/13
lurppanen............yk3..........11/11
natacha...............yk2..........08/12
Ciraf...................yk4..........08/12
Mammala.............yk3.........03/12

Marraskuu
mariet.................yk2.........09/09
Pinsuli.................yk1.........01/13
sani_...................yk1.........01/13
Niinu88................yk1.........08/13

Joulukuu
Daisy D................tjot.........01/12
Mauria.................yk2.........04/10
Revontulityttö.......yk1.........02/12
kuppikakku..........yk4.........10/12
lintetsa................yk5.........09/12
iitu_....................yk8.........04/09
RauRau................yk3.........08/12

Tammikuu
birdcherry............yk2.........06/12
Sinadrius.............yk5.........07/11
PikkuR................yk5..........12/12


Toinen lapsi 2014 odottajien ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2285764-toinen-lapsi-2014-ketjusta-plussanneet/#post28802852

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos! :)
 
Pikaisesti omaa napaa sen verran (soriii!!), että aamulla tehty Apteekin oma ja siihen piirtyi kuin piirtyikin testiajalla hailakka plussa :heart:

Vielä en uskalla ihan hirveesti innostua, voihan ne menkat sieltä vielä alkaa..
Oi Dolly04, ihana kuulla =) Toivotaan nyt oikein oikein paljon, että pieni plussanalku jaksaisi tarrata kunnolla kiinni ja kasvaa :heart:

Meillä FF näyttää nyt vihreää valoa oviksen merkiksi ja eilen tuli tuota koitettua hyödyntää. Kyllä tämä aika matelee, kun elää aina parin viikon sykleissä :D Pian minäkin seurailen tuota mahanippailua, rintojen aristusta, palelua, kuvotusta... you name it!
 
Negahan sieltä tuli iltapissasta, vihlominen jatkuu alamahassa, soitin lääkäriin mutta sanoi että gynekologille pitäisi mennä. Nojoo, en tiedä onko tääl vain yksityinen gynekologi, selvittelen tänään siis sitä, pääseepähän ees tutkimuksiin onko kaikki ok :)
 
Voi Vienda, nyt kyllä sovitaan että sinäkin plussaat tästä kierrosta niin päästään yhdessä pistämään lokakuun vauvapinoa pystyyn :)
Niin mielelläni ottaisin teidät ihan kaikki mukaan!!

MerinaK:lle tsemppiä gynekologille! :)

Tänään on kyllä ollu niin ihme päivä! Oon kulkenu kun sumussa koko päivän ja mihinkään ei oikein pysty keskittymään.. Huomenna jäänkin pojan kanssa kotiin kun on kipeenä ja teen tuon viimosen testin tuolta. Nyt on kyllä oireitakin alkanut tulemaan. Mm. alavatsalla paineentunnetta, hirvee turvotus(!!), tissit alkaa olee vähän hellänä ja nännipihat tummunu ja niihin ilmestyny ihme näppyjä.
Yksi "oire" joka alkoi melkein heti oviksen jälkeen, eikä ole aiemmissa kierroissa ollu - mun nivuset puutuu! Siis todella outo tunne.. Saattaa iskee kävellessä, istuessa, maatessa jne..
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Tää lähtis nyt uuteen nousuun eli kp1 alkoi tänään :rolleyes:

Boboo...............kp 1/27-29..................yk2............28... .......03/05
Fiilis on hyvä ja mieli aurinkoinen :saint:..........vielä :LOL:
Tulevassa kierrossa tehdään muutamia parannuksia strategiaan: operaatio mehiläiskuningatar alkaa. Voi mun miestä....levätköön nyt vielä viikon rauhassa :LOL:

Mulla on ollut Womanlog puhelimessa jo vuoden verran ja nyt latasin siihen pro-version. Seuraavaksi tutustelen vielä Fertility Friend palveluun. Tästä voi tulla aika jännää kun voi seurata kivasti kaikkee enemmän ja vähemmän ällöö. Onko täällä himolämmönmittaajia? Musta alkaa tuntua, että mä taidan haluta kohta korvakuumemittaria.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!
Onnea kaikille plussanneille :)
Mulla kiinnostais tietää kauan teitte ekaa lasta ja kauan ootte nyt yrittäneet tehä toista?
Minä aloin odottaan ensimmäistä kun unohdin ottaa laatasta kaksi e-pilleriä :p
Nyt tuntuu et meinaa kärsivällisyys loppua, kun on ollut JO kolme viikkoa ilman ehkäisyä :D
Huomenna saan verikokeiden tulokset ja sieltä selviää oiskos jo tärpännyt <3 Mulla ei vaikuta pissata tikkuun, ei ole koskaan näyttänyt plussaa, vaikka olin jo vankasti raskaana :D
 
Onnea plussanneille :)

Tänne ei mitään ihmeellistä kuulu. Ollaan lapsen kanssa suunniteltu syntymäpäiviä. Tyttö täyttää 1.2 5-vuotta, mutta päätettiin pitää juhlat vasta seuraavana viikonloppuna :) Tilasin tänään ovis-ja raskaustestejä. Ensviikolla alkaa testailu ja tälläkertaa mä pidän vaikka väkisin ukon kotona oviksen aikoihin ja jokainen tärppipäivä käytetään kyllä hyödyksi :D
 
  • Tykkää
Reactions: Boboo
Boboo::wave: Täällä yksi himolämmönmittaaja! Tuo on tosin tällä hetkellä ainoa apukeino, mitä käytän oviksen bongaamiseen. Kaiken oireilun lisäksi tietysti :D. Meillä on tuo korvalämpömittari ja tarkkahan tuo on, mutta saattaa helposti antaa myös virhelukemia, jos ehdit ennen mittausta vaikkapa hikoilla esikoisen vaipanvaihtojen parissa :whistle:. Nopeahan tuo on mitata ennen mitään muita puuhia sängyssä...jos vain muistaisi!
miija87: Meillä sai myös esikoinen alkunsa nopeasti. Kerran minulla oli menkat ja juttelimme ehkäisyn pois jättämisestä ensi kierrossa. Neljän viikon päästä plussasimme :heart:. Olen myös todella kärsimätön nyt ja pyörittelen, että mikä nyt mättää, kun useamman kuukauden on saanut jo pikkusisarus ilmoittaa tulostaan. Kem ja km aiheuttavat myös stressiä ja tämä tärppi tuntuu vievän ikuisuuden.
 
Keskiviikko 22.1.2014




Nimimerkki......Kiertopäivät.....Yrityskerta.....Ikä......Esikoinen

Pampula............kp 69/27-32.............yk4.............28..........12/09
Willarose...........kp 49/32-36.............yk5.............23..........02/13
Lintsa................kp 44/28-30.............yk2............28..........04/12
Dolly04..............kp 31/32.................yk2............29..........01/10
Meninha.............kp 31/29.................yk2............31..........02/10
Mimosa2013.......kp 31/25-30.............yk4............30........ ..01/12
Hepaliini............kp 28/34-38.............yk5............30..........03/12
mannamaaria.....kp 28/26-54.............yk7............33......... 05/12
Lovingmama.......kp 25/31.................yk1............28..........09/12
Sparkle86..........kp 24/30..................yk1............27..........01/11
orm..................Kp 23/28-30.............yk2.............24..........03/12
Annuski.............kp 22/30-32..............yk5............32..........08/12
ttty...................kp 22/28-40..............yk1............28..........09/12
Hentuntenttu1.....kp 19/28..................yk4............30..........03/10
MerinaK.............kp 11/?....................yk2............23...........?
miija87..............kp 10/29..................yk2............26..........05/07
SADIE*..............kp 9/30-40...............yk2.........................06/13
Kiemura.............kp 8/29...................yk4.........................11/12
Vienda...............kp 7/21-29...............yk5............30..........07/13
iikku88..............kp 7/30....................yk5............25..........02/09
JoJoha...............kp 5/?.....................yk2............23...........05/13
attol-................kp 4/28-42...............yk2.........................05/13
Boboo...............kp 2/27-29...............yk2............28..........03/05
Äitii88...............kp ?/28....................yk2............25...... ...08/12
MerinaK.............kp ?/?.....................yk1............23...........09/10
Näkymätön.........kp ?/?.....................yk2............26...........04/13

Jännäilijät:
Mimosa dpo 16
Dolly04 dpo 12
Mannamaaria dpo 10
Hepaliini dpo 10

Myöhemmin yrityksen aloittavat:

Nimimerkki........Yritys alkaa..........Ikä..............Esikoinen

Sokruli.................tammikuu 2014.......26.................01/12

Taustailijat:
yöperhonen
Markke
Huumori



Plussanneet::heart:

Nimimerkki.....Yk..........Esikoinen

Toukokuu
Merkillinen..........yk1.........08/12
Naspu................yk2.........05/12
vauhtivekara.......yk2.........05/11

Kesäkuu
-Bambi-..............yk1.........04/12
chiaraa...............yk5.........04/11
Dafydd...............yk2.........01/11
aguado...............yk2.........03/12
Jenniii90.............yk3-4.......03/12

Heinäkuu
Tipetsu...............tjot..........06/12
sekopo...............tjot..........07/12
nibander.............yk?.........11/12
LilMy..................yk4.........12/12
Eireann...............yk2.........09/11

Elokuu
Adalie.................yk2.........09/12
Kirppu.................yk1.........11/11
Villaruusu............tjot..........09/12
NiinaAnniina.........yk1.........12/12
moulin rouge........tjot..........09/11
Nadi....................yk3..........6/12

Syyskuu
Jadeline...............tjot..........07/12
vanaheim.............tjot..........06/12
popsis.................yk2..........08/11

Lokakuu
Masia..................yk1..........10/11
eltsu81................yk2..........10/11
tähtisilmä12.........yk9..........04/12
eggie..................yk?..........02/13
lurppanen............yk3..........11/11
natacha...............yk2..........08/12
Ciraf...................yk4..........08/12
Mammala.............yk3.........03/12

Marraskuu
mariet.................yk2.........09/09
Pinsuli.................yk1.........01/13
sani_...................yk1.........01/13
Niinu88................yk1.........08/13

Joulukuu
Daisy D................tjot.........01/12
Mauria.................yk2.........04/10
Revontulityttö.......yk1.........02/12
kuppikakku..........yk4.........10/12
lintetsa................yk5.........09/12
iitu_....................yk8.........04/09
RauRau................yk3.........08/12

Tammikuu
birdcherry............yk2.........06/12
Sinadrius.............yk5.........07/11
PikkuR................yk5..........12/12


Toinen lapsi 2014 odottajien ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2285764-toinen-lapsi-2014-ketjusta-plussanneet/#post28802852

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos! :)
 
Päivittelin, ilmoittele Dolly sitten kun haluat plussanneisiin! :)

Ja Mimosasta en nyt ihan varmaksi osaa sanoa, miten tämän kierron kanssa kävi ja halusiko jäädä taustailemaan kokonaan. Ilmoittelehan itsestäsi, jos poikkeat täällä! :wave:3

Koskas Mannamaaria ja Hepaliini meinaavat testailla? ;)

Entä mitä mahtaa kuulua Pampula, Willarose ja Lintsa? Toivottavasti olisi plussia plakkarissa jo...

Omaan napaan ei sitten mitään. Flunssan kourissa kidun ja odottelen ovista... Pitäisköhän hakea greippimehua.
 
Dolly04 Onnea onnea plussasta! Päivittäjän pesti se ei petä ;) Nyt Viendalle peukut pystyyn vielä!

MerinaKtsemppiä gynekäynnille. =) Munkin pitäis varmaan alkaa varailee aikaa. Muutenkin pitäis varmaan papa ottaa, siitäkin aikaa. Samalla vois vähän kysellä noista kierto-ongelmista.

Elikkä siis täällä kierto vetelee kohta jo 50.
 
  • Tykkää
Reactions: Vienda
Muakin kiinnostaisi edulliset ovistestit. Miksei raskaustestitkin :) Ois ihan mielenkiintosta testailla ens kierrossa noita oviksiakin ekaa kertaa. Esikoinen sai alkunsa ekasta kierrosta, samaten toisen yrityksestä tulin ekasta kierrosta raskaaksi mutta se päättyi keskenmenoon.

Hyviä petipuuhia ja vauvatuulia boboo ja iikku88 :LOL:
 
Dolly04:lle isot onnittelut plussasta ja muutenki kaikille jännäilijöille tsempitykset! :)

Meillä esikoinen sai alkunsa pillereiden jälkeen toisesta kierrosta.

Minäki aattelin että jos ei nyt tärppää niin ens kierrossa vois huvikseen ottaa nuo ovistestit käyttöön. Kiitos vaan linkeistä. Jotenki mieluummin kyllä noita ja raskaustestejä tilaaki netistä entä kaupasta. (Kaupasta ei kehtaa niin hirveitä satseja ostaa kerralla)

Jännitettävää eli oireita on tullu lisää. Nyt janottaa kokoajan ja on tullu semmosta menkkajomottelua välillä. Ens viikolla testaillaan jos ei menkkoja kuulu. :)
 
Torstai 23.1.2014




Nimimerkki......Kiertopäivät.....Yrityskerta.....Ikä......Esikoinen

Pampula............kp 70/27-32.............yk4.............28..........12/09
Willarose...........kp 50/32-36.............yk5.............23..........02/13
Lintsa................kp 45/28-30.............yk2............28..........04/12
Dolly04..............kp 32/32.................yk2............29..........01/10
Meninha.............kp 32/29.................yk2............31..........02/10
Mimosa2013.......kp 32/25-30.............yk4............30........ ..01/12
Hepaliini............kp 29/34-38.............yk5............30..........03/12
mannamaaria.....kp 29/26-54.............yk7............33......... 05/12
Lovingmama.......kp 26/31.................yk1............28..........09/12
Sparkle86..........kp 25/30..................yk1............27..........01/11
orm..................Kp 24/28-30.............yk2.............24..........03/12
Annuski.............kp 23/30-32..............yk5............32..........08/12
ttty...................kp 23/28-40..............yk1............28..........09/12
Hentuntenttu1.....kp 20/28..................yk4............30..........03/10
MerinaK.............kp 12/?....................yk2............23...........?
miija87..............kp 11/29..................yk2............26..........05/07
SADIE*..............kp 10/30-40...............yk2.........................06/13
Kiemura.............kp 9/29...................yk4.........................11/12
Vienda...............kp 8/21-29...............yk5............30..........07/13
iikku88..............kp 8/30....................yk5............25..........02/09
JoJoha...............kp 6/?.....................yk2............23...........05/13
attol-................kp 5/28-42...............yk2.........................05/13
Boboo...............kp 3/27-29...............yk2............28..........03/05
Äitii88...............kp ?/28....................yk2............25...... ...08/12
MerinaK.............kp ?/?.....................yk1............23...........09/10
Näkymätön.........kp ?/?.....................yk2............26...........04/13

Jännäilijät:
Mimosa dpo 17
Dolly04 dpo 13
Mannamaaria dpo 11
Hepaliini dpo 11

Myöhemmin yrityksen aloittavat:

Nimimerkki........Yritys alkaa..........Ikä..............Esikoinen

Sokruli.................tammikuu 2014.......26.................01/12

Taustailijat:
yöperhonen
Markke
Huumori



Plussanneet::heart:

Nimimerkki.....Yk..........Esikoinen

Toukokuu
Merkillinen..........yk1.........08/12
Naspu................yk2.........05/12
vauhtivekara.......yk2.........05/11

Kesäkuu
-Bambi-..............yk1.........04/12
chiaraa...............yk5.........04/11
Dafydd...............yk2.........01/11
aguado...............yk2.........03/12
Jenniii90.............yk3-4.......03/12

Heinäkuu
Tipetsu...............tjot..........06/12
sekopo...............tjot..........07/12
nibander.............yk?.........11/12
LilMy..................yk4.........12/12
Eireann...............yk2.........09/11

Elokuu
Adalie.................yk2.........09/12
Kirppu.................yk1.........11/11
Villaruusu............tjot..........09/12
NiinaAnniina.........yk1.........12/12
moulin rouge........tjot..........09/11
Nadi....................yk3..........6/12

Syyskuu
Jadeline...............tjot..........07/12
vanaheim.............tjot..........06/12
popsis.................yk2..........08/11

Lokakuu
Masia..................yk1..........10/11
eltsu81................yk2..........10/11
tähtisilmä12.........yk9..........04/12
eggie..................yk?..........02/13
lurppanen............yk3..........11/11
natacha...............yk2..........08/12
Ciraf...................yk4..........08/12
Mammala.............yk3.........03/12

Marraskuu
mariet.................yk2.........09/09
Pinsuli.................yk1.........01/13
sani_...................yk1.........01/13
Niinu88................yk1.........08/13

Joulukuu
Daisy D................tjot.........01/12
Mauria.................yk2.........04/10
Revontulityttö.......yk1.........02/12
kuppikakku..........yk4.........10/12
lintetsa................yk5.........09/12
iitu_....................yk8.........04/09
RauRau................yk3.........08/12

Tammikuu
birdcherry............yk2.........06/12
Sinadrius.............yk5.........07/11
PikkuR................yk5..........12/12


Toinen lapsi 2014 odottajien ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2285764-toinen-lapsi-2014-ketjusta-plussanneet/#post28802852

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos! :)
 

Yhteistyössä