Toimitus kysyy: Onko sinulla hyvät välit anoppiisi?

En voisi toivoa parempaa anoppia&appea ...siirappista mutta totta!!

He ovat ensihetkestä alkaen kohdelleet minua ystävyydellä ja lämmöllä . Välit ovat todella läheiset. Ehkäpä sama ammatinvalinta anopin kanssa toimi vahvana yhdistävänä tekijänä, sielunsisaruksia Kesäisin vietämme aikaa yhdessä aivan liian harvoin välimatkan vuoksi, n. joka toinen kk. pyrimme tapaamaan. Onneksi on puhelimet ja s.postit keksitty, joita käytetään ahkerasti. Lastenhoitoon osallistuvat mielellään jos meidän tilanteemme sitä vaatii, käynännössä harvoin! Lapset vielä suhteellisen pieniä, mutta kovin toivovat, että heidän kasvaessa lapset tulevat mummilaan&ukkilaan vkl-reissuille

Äiti 26v, lapset 2.5v ja 1v

 

Silloin kun olin lasteni isän kanssa yhdessä niin appivanhemmat olivat todella mukavia ja erittäin ihania ihmisiä. Ja muutenkin he tukivat meitä monissa asioissa meitä. Sitten kun meillä miehen kanssa tuli ero ja muutin lasten kanssa pois meidän yhteisestä kodista niin sitten ei ole enää anoppi ja appi pitäneet yhteyttä. Lapsiin tietenkin silloin kun ovat olleet isänsä luona.

 

Anoppi on toisinaan aika rasittava, mutta koska hyödymme hänestä monin tavoin (lastenhoito, ruokaa, neuvoja ravintoasioissa ja ravintolisiä, luomutuotteita jne.), olen koettanut niellä sammakot joita hän toisinaan (no joo, aika usein) laskee suustaan enkä ole päästänyt omaa kovaa luonnettani valloilleen seurassaan. Appiukon kanssa tulen mainiosti toimeen, hän ei omaa niin kovin voimakkaita mielipiteitä, joskaan emme kyllä ole niin tiiviisti tekemisissäkään.

 

Tulemme anopin kanssa kohtalaisen hyvin toimeen. Olemme molemmat voimakastahtoisia ihmisiä, ja takavuosina suhteessamme oli enemmän jännitteitä, kun hän oli tottunut puuttumaan poikansa elämään. Lasten syntymän myötä välimme ovat parantuneet ja lähentyneet. Hän on ajoittain liian hallitseva äiti/anoppi mutta erinomainen mummo. Lapsia hän hoitaa muutaman kerran vuodessa, sillä asumme 300 kilometrin päässä toisistamme. Näemme kuitenkin noin kerran kuussa, ja lapseni pitävät molemmista isovanhemmistaan kovasti.

Äiti 32, isä 35, lapset 4 ja 2

 

Minun ja mieheni yhteinen taival alkoi jo 15 vuotta sitten, ja alku oli kamalaa appivanhempieni vuoksi.

Appivanhemmat ovat saaneet lapsensa vanhalla iällä ja ovat erittäin vanhoillisia ihmisiä. Rakensimme talomme noin 200 metrin päähän heidän talostaan, koska mieheni on maanviljelijä ja kotitilansa jatkaja.

Anoppi yritti saada minusta alistetun piian itsellensä suhteemme alkuaikoina, näinhän on maalla aina toimittu. Järkytys olikin suuri, kun en moiseen sontaan alistunut. Siinä paljastui heidän todelliset luonteensa: appi oli itse piru ja anoppi yhtä paha. Ensimmäinen lapsemme syntyi ja elämästä tuli yhtä helvettiä.
Heidän puoleltaan alkoi totaalinen henkinen terrori ja jatkuva asioihin puuttuminen. Minä olin huono ihminen, äiti, vaimo, kodinpitäjä, ym., ym. Lopulta asiat kärjistyivät siihen että jouduin nakkaamaan anoppini ulos talosta. Kirjaimellisesti.

Vähitellen tajusin että kaiken sen paskan takana olikin appiukkoni, joka ei voinut sietää minua, naista joka tuli toimeen omillaan ja omasi oman tahdon ja mielipiteet. Tajusin että anoppini onkin itseasiassa täysin alistettu raukka, joka ei saa eikä kykene tekemään itse mitään. Häntä tuntemani vihan tilalle tulikin sääli ja halveksunta.

Lopulta 7 vuotta sitten appiukkoni kuoli ja anoppi jäikin yksin. Hän ei ole eläessään hoitanut yhtään mitään asioita itse, ei ole päättänyt mistään asiasta mitään eikä omannu edes minkäänlaisia omia mielipiteitä. Hän oli täysin hukassa, välistä ihmettelin että miten hän osaa edes hengittää kun kukaan ei ole sitä hänelle sanomassa. Hänestä tulikin TÄYSIN riippuvainen meistä.

Pisti heti stopin siihen, että minä en ala hyysäämään ja hoitamaan aikuista ihmistä, minähän olin heidän mielestään muutenkin niin epäkelpo ja kauhea ihminen, että miten anoppi edes minussa haluaisikan roikkua. Kerroin hänelle että se kahdeksan vuoden helvetti jonka he meille aiheuttivat, kääntyi nyt häntä vastaan. Sitä niittää, mitä kylvää.


Minä 41 v, mieheni 45 v, lapset 10, 9, 6 ja 2 v.

 

Minulla on hyvät välit anoppiini sekä appiukkooni. Lapsen syntymän jälkeen tilanne vaati hieman totuttelua puolin ja toisin, mutta hyvin menee taas. Saatamme kyläillä puolin ja toisin monta kertaa viikossa ja usean vuoden ajan olemme tehneet kesälomareissun ulkomaille yhdessä. Puhumme vaikeistakin asioista ja puhallamme yhteen hiileen. Lastenhoitoapua ja muutakin apua saamme aina tarvittaessa. Siis varsin ihana suhde!

 

Molempiin on välit todella hyvässä kunnossa.Ihania ihmisiä ihan omalla tavallaan.
Anoppilassa käymme viikottain vähintään välillä 2-3 kertaa.Lomalla olemme tekemisissä normaaliin tapaan.
Saamme heiltä apua tarvittaessa,kuten autamme heitä jos tarve on.
Pojat ovat aina tervetulleet anoppilaan jos ja kun hoitotarve on.Ovat siellä muutenkin anopin kanssa vaikkei menoja olisikaan.
Heidän omat menot menevät tietysti meidän menojen edelle jos poikien hoitoon viemisestä kyse,koskaan ei ole tullut tarvetta siitä kiukutella(silloin järjestämme hoidon muuten)

Mieheni on anoppiinsa tyytyväinen kuten appeensa,on heidän lellikkinsä.Molemmat taitavat olla sitä mieltä että saivat "kaipaamansa" pojan tuosta vävystä.

Minä 40v,mies29v,poika 5v9kk,poika 1v7kk

 

Meillä hiertää anopin kanssa välejä ainoastaan se, että hän ei ymmärrä poikansa olevan minun aviomieheni. Jos pyydän miestäni tuomaan vesilasin niin anoppi rientää väliin ja tuo sen lasin minulle, ettei poikansa tarvitsisi nousta tuolista tai yleensäkään tehdä mitään. Jos mieheni ehdottaisi, että syödäänpä kaikki yhdessä koirankakkaa, niin anoppi luultavasti innostuisi aiheesta ja iloisesti lausuisi, että "nyt syödäänkin yhdessä koirankakkaa kun Pekka keksi näin hyviän idean". Eli siis sanoi mieheni niin tai nöin niin anopin mielestä se on upeaa ja mahtavaa. Ja mies tietää tämän itsekin ja se häiritsee häntä. Älykkäänä miehenä ei kuitenkaan käytä tätä hyväkseen.

Yksi lapsi 8kk.

 

Anoppiin on ihan hyvät välit vaikkei mitenkään lämpimät, hän on vaan sellainen vähän etäinen ihminen muutenkin. Anoppi asuu 150 km päässä ja on nyt käynyt raskaus- ja vauva-aikana aika useasti yökylässä tai ihan päiväseltään ja se sopii kyllä mulle. On ollut kiva nähdä miten vauva on lähentänyt miestäni ja äitiään, raskausaikanakin mies soitteli äidilleen usein meidän kuulumisia. Onneksi anoppi ei puutu vauvan hoitoon mitenkään vaan tykkää vaan viettää aikaa vauvan ja meidänkin kanssa. Itse olen 27-vuotias ja esikoispoika kohta 3 kuukautta.

 

Minulla hyvät välit appivanhempiin, vietämme koko kesäloman pojan kanssa heillä maaseudulla. Heillä on maatila, joten eivät juurikaan osallistu lapsen hoitoon kiireen vuoksi. Tietenkin silloin kun joutaavat mieluusti pojan kanssa puuhastelevat.
Minä 23v, mies 26 ja poika 3v6kk.

 

Kun tapasimme mieheni kanssa, olin jo tuolloin tosi hyvää pataa anoppini kanssa. Kävimme yhdessä terassilla siis ilman miestäni istuskelemassa ja jupisemassa naisten juttuja 3-vuotta ollaan nyt seurusteltu ja mieheni äiti saattaa soittaa minulle kerran viikossa, kysyäkseen vain minun kuulumisiani

minä 23v, mieheni 27v ja syksyllä esikoinen <3

 

Meillä suhde on huonontunut selvästi lapsen myötä. Anoppi ei jakele suoraan neuvojaan, mutta osaa loistavasti esittää mielipiteensä rivien välistä. Se on raskasta. Anopilla on myös paljon toiveita meidän suhteemme. Esim. jouluihin ja juhannuksiin on turha suunnitella mitään omaa, ellei halua käyttää pyhiä huonoa omaatuntoa potien. On hienoa, että hän rakastaa kovasti lastamme, mutta haluaisimme elää omaa elämäämme vapaammin.

 

Mulla on hyvät välit anoppiini nyt. Appivanhempani ovat konservatiivisia. Ehkä vasta nyt tulleet hyvät ja mukavat välit kun pojat syntyneet ja kun menimme vihdoin naimisiin. Aluksi olin vain joku pimatsu, joka lomalla. Ja sitten olin vielä raskaana (toiselle, jonka kanssa jo yhessä elo lopetettu silloin) kun mieheni kanssa tavattiin. Oli se kyllä pieni shokki anopilleni, että saisin toisen miehen lapsen. Mutta nyt Emmi on appivanhempienin yksi silmäteristä ja pitävät häntäkin omana lapsenlapsenaan. Ehkä sekin auttaa tulemaan toimeen, että he asuvat Englannissa ja me täällä Suomessa. Tosin kun kylässä käydään puolin ja toisin tulee vierailtua vähintään viikko, parhaimmillaa 3 viikkoa. Nyt on ihanaa kuulla anoppini tarinoita miten heillä (konservatiisempia ihmisiä saa etsiä, kun mieheni isovanhemmat) lapset kasvatettiin. Meillä kuitenkin saa lapset mennä ja leikkiä olohuoneessa, tai siis siellä missä muutkin (aikuiset) ovat. Anoppinikin on nyt sanonut, että ihanaa katsoa, kun lapsia halataan ja suukotellaan mennen tullen. Tämä hänelle hyvinkin vierasta. Joten me molemmat saamme suhteestamme uusia ajatuksia. Ja mielellään antaisin lapset heille hoitoon, jos se vaan olisi mahdollista. Ja paljon appivanhempani heitä hoitavatkin, kun kyläillään. Tällöin päästään mieheni kanssa ulos tuulettumaan ilman huolia lapsista.
Äiti 28, Isä 31, Tyttö 8, Pojat 2v2kk, 1v1kk.

 

välit eivät ole kovin kummoiset...itseasiassa näemme harvoin vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri mutta hyvä niin!lapseni ovat sillointällöin anopilla kylässä ja anoppi ahtaa lapset täyteen herkkuja ja kun kysyn hakiessa että ovatko syöneet normaalia ruokaa,toteaa anoppi että ei lapset halunneet ruokaa...eli herkkuja vaan eikä normiruokaa ollenkaan.tässä yksi syy miksi lapseni eivät mene esim.yökylään mummolaan.Toinen kurja asia on se että anoppi ei tajua että lapsia pitää vahtia,usein on mummolassa sattunut haavereita lapsille,lapset ovat karanneet tienvarteen juoksemaan kun mummo ei ole tajunnut vahtia pikkuisia...anoppi kyllä haluaisi lapset useammin luokseen mutta en oikein uskalla päästää...meille anoppi saisi kyllä tulla kyläilemään mutta ei halua.hän haluaisi olla lastenkanssa yksin,omassa kodissaan...

Äiti 35,lapset 8v,7v,5v ja 3v

 

melko jäätävät,vaikkei avointa riitaa olekaan :/ Anoppi ei ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että miehelle on nyt tärkeintä oma perhe. Hän ottaa yhteyttä vain jos tarvitsee jotain, eli melko usein..

lapset 3v, 7v, 10 ja 13v, vanhemmat 33v

 

Meillä on hyvät välit anopin kanssa. Asutaan eri paikkakunnilla ja vieraillaan kesällä molemmin puolin. Matkan pituuden takia he auttavat jos vain suinkin voivat.
Äiti 23 v lapset: 2v 5kk, 1v 4kk ja 2kk

 

Välit voisi olla paremmatkin.Tuntuu ettei häntä kiinnosta minun eikä myöskään lasten lapsien elämä pahemmin.Tyttären perheet ovat kuin jalustalla,me emme ole mitään.Muutaman kerran olen apua pyytänyt,mutta tuntuu hänellä olevan aina juuri silloin jotain menoa.
asumme samalla paikkakunnalla,mutta näemme harvoin ehkä kerran kuussa,ei aina sitäkään.
äiti 28v,lapset 3v ja 2kk