Toimitus kysyy: Onko sinulla hyvät välit anoppiisi?

Minulla on ihan ok välit appivanhempiin. Asuvat alle 10 km:n päässä meistä, mutta näemme harvakseltaan, muutamia kertoja vuodessa. Joskus saattavat ottaa lapsia hoitoon, lähinnä kuitenkin vain mieheni esikoista ( minun toiseksi vanhinta ) . Eivät tuputa neuvojaan tai muutenkaan änkeä elämäämme eli kaikki siis kohdallaan. Joskus olen huomannut epäasiallista suhtautumista anopin taholta itseäni kohtaan, mutta onneksi voi ottaa tarvittaessa etäisyyttä, koska välimme eivät muutenkaan ole läheiset. Salaa toivoin joskus saavani uuden avioliiton myötä itselleni läheisemmän anopin ( oma äitisuhteeni kun on viileän etäinen ) , mutta totesin jo ensitapaamisella ettemme me mitään hengenheimolaisia todellakaan ole.
Äiti 40v. Isä 40v. Lapset: 14v. ( edell. liitostani ) , 6v. , 3v. ja 1.8v.

 

Anoppi ja appi asuvat naapurissa. Käymme heitä tervehtimässä usean kerran viikossa. Meillä he käyvät kaksi kertaa vuodessa, kun on lasten syntymäpäivät. Apua voin mennä kysymään/pyytämään vaikka kuinka tyhmässä asiassa. Lapsia he hoitavat, jos on tarvetta. En kuitenkaan halua vaivata heitä kovinkaan usein lastenhoitoon, sillä yksi heidän lapsenlapsista on lähes jatkuvasti heillä hoidossa eikä heille jäisi täten paljoakaan vapaa-aikaa, jos meidän lapset siellä usein olisivat.

Äiti 36, isä 35, lapset 9v ja 3v

 

Ensimäiset vuodet eivät anopin kanssa kovinkaan ruusuisia olleet..
Anoppi arvosteli tekemisiäni, ja omavaltaisesti teki asioita kodissamme mielensä mukaan.
Erään kerran esim löysin hänet nitomasta sohvaamme uutta kangasta jonka hänen mielestään oli paljon sievempi kuin entinen.
Nykyään kun anopilla alkaa ikä painaa tulemme paremmin toimeen, hän asuu monen sadan kilometrin päässä mutta puhumme usein puhelimessa ja vierailutkin ovat mukavampia. Kieli on edelleen terävä, muttei enää kohdistu minuun niinkuin ennen.

Äippä 32, isä 40 lapset 4v, 5v, 9v, 10v

 

Minulla oli todella mukavat appivanhemmat - niin kauan kunnes lapsi syntyi. Sen jälkeen alkoi sellainen neuvominen ja joka asiaan puuttuminen ettei enää ole paljon huvittanut kylässä käydä. Vierailumme ovat koko ajan harventuneet, ja koska välimatka on noin 50 km, olen myös esittänyt miehelleni toiveen yökyläilyjen jäädyttämisestä toistaiseksi. Henkiset voimavarani eivät yksinkertaisesti riittäisi pidempään visiittiin. Ennen lapsen syntymää kuvittelin että voisimme hyvinkin pyytää heiltä hoitoapua silloin tällöin, mutta tällä hetkellä he olisivat varmasti vihoviimeinen hätävara joilta apua pyytäisin jos ketään muuta ei olisi saatavilla.

Tilanne surettaa minua todella paljon. Tiedän että he kuitenkin tykkäävät lapsestamme kovasti, enkä haluaisi liikaa rajoittaa lapsen ja isovanhempien tapaamisia. Itselleni mummolassa käynnit ovat kuitenkin todella raskaita koettelemuksia.

Äiti 28, isä 35, lapsi 9kk

Meillä oli nuo valvotut vauvavuodet aina vaikeita anopin kanssa. Itse oli koko ajan tosi väsynyt, eikä anopilta liiennyt sympatiota. Se ärsytti sitten lisää.

Kun saa taas nukkua kunnolla, niin sietokyky kasvoi ja nykyään menee paremmin.

:hug:

 

Minulla on anoppini kanssa suuri tempperamentti ero. Olen tosi hiljainen ja rauhallinen, anoppini taas puhuu kokoajan ja hösöttää omiaan. Appiukkokin on tosi tärkeä olevinaan ja tuo itseään aina esille. Välit on ok, käymme 1-2 krt/kk tunnin verran kuuntelemassa heidän juttujaan. Ei siis olla läheisiä, mutta tekemisissä kuitenkin. Olen ainoa miniä heille ja minun tekemisiäni verrataan kovasti heidän omien tyttärien tekemisiin. Vertailu on kovaa myös lastenlasten kesken. Vauvasta saakka mummi vertasi lasten pituuksia ja painoa sekä kasvua ja kehitystä noin yleensäkin. Nykyään oikeen tinkaa lapseltamme kokeiden ja koulutodistuksen arvosanoja. Tuo on minusta ja miehestäni todella ikävää.
Lapset ovat heillä hoidossa todella harvoin. Muutamia kertoja vuodessa jätetään tunniksi tai pariksi lapset sinne. Sen ajan mummi käyttää perheemme asioiden uteluun, yrittää tingata lapsilta tietoja tekemisistämme. Mielellämme kyllä kertoisimme itsekkin, mutta tuntuu että he haluavat tietää vain verratakseen (kehuakseen/kauhistellakseen) sitä tyttäriensä perheille.
Toivoisin välien olevan paremmat, koska he ovat lähimpänä asuvat sukulaisemme, n.20km. Muut asuvat sitten satojen kilometrien päässä ja juuri tuo hoitoapu olisi toisinaan tarpeellista. Ja olisihan se muutenkin kiva käydä kylässä mukavilla mielin.

äiti 33v isä 39v lapset 5v ja 8v

 

Minulla on erittäin hyvät välit anoppiini =)
Nähdään vähintään viikoittain, aina valmis auttamaan niin lasten vahtimisessa ja muussakin jos vain pystyy. Kaikkia lapsenlapsiaan ottaa tasaisin väliajoin yökylään ja lapset ovat riemuissaan päästessään mummille.
Extempore kahvittelut ei ole niinkään yllättäviä, saatamme ilmestyä mummilaan, kun olimme lähistöllä (mummi asuu n.6km päässä) tai päinvastoin, mummi tulee käymään kahvilla kauppareissun yhteydessä. Anopin ja minun ajatusmaailmat kohtaavat joka asiassa ja anoppi ei puutu minun eikä poikansa tapaan hoitaa ja kasvattaa lapsia.

Lapset 7v, 4v ja 2v
Äiti 29v ja isi 31v

 

Suhteet anoppiin olivat varsinkin esikoisen synnyttyä todella vaikeat. Anopilla oli paljon odotuksia vauvan suhteen. Vauvan olisi kuulunut olla ujo ja kotona viihtyvä ja meidän onnesta ymmyrkäisenä. Äitiyden olisi pitänyt olla minun elämäni suurin onnen täyttymys. Vierailut anopin ja appiukon luona olivat kuin ennalta suunniteltuja näytelmiä, joissa vauvan olisi pitänyt pötköttää hiljaa, kun vanhemmat siemailevat maljoja kristallilaseista. Anoppi loukkaantui, jos kaikki ei mennyt hänen käsikirjoituksensa mukaan. Apua tai osallistumista arkeen ei voinut odottaa. Kaikki oli yltiöherkistelevää onnenhuuman vaatimusta, joka oli kaukana siitä todellisuudesta jossa me rankan koliikin keskellä elimme.

Nyt osaan arvostaa sitä, että anoppi haluaa pitää yhteyttä ja olla lapsenlapsensa kanssa. He eivät ole itse voineet saada useampia lapsia, joten hän on varmaankin käsitellyt myös sitä surua lapsenlapsen synnyttyä ja senkin takia yrittänyt tunkea omia unelmiaan ja mielikuviaan meidän vauva-arkeemme. Vieläkin anopin odotukset tai vaatimukset lasta kohtaan saattavat ärsyttää minua esim. pojan pitäisi olla "kiltti" ja rauhallinen ja mieluummin ujo kuin reipas ja asioista kiinnostunut. Nyt juuri tuntuu, että olemme sekoittaneet pakan, kun odotamme toista lasta - enää emme olekaan samanlainen pariskunta kuin mitä he ovat olleet, vaan kuvioihin tulee uusi lapsi. Ehkä häntä ei enää kutsuta "vahingossa" isän nimellä tai odoteta että hän valmistuisi isoisän ammattiin. Tosin taas koen aiheuttaneeni anopille pettymyksen, kun en eläkään vaaleanpunaisen onnellista raskausaikaa, vaan olen kärsinyt kovista pahoinvoinneista. Yritän pitää itse mielessä, että emme saa lapsia täyttääksemme anopin toiveita ja odotuksia ja minulla ja meidän perheellämme ja lapsillamme on oikeus olla ja elää kuten itse koemme hyväksi, ei anopin odotusten mukaan.

Lapsi 3 v. Äiti 33 v. Isä 35 v.

 

Appiukko kuollut, anoppiin ei välit kunnossa. Kyllästyin ainaiseen arvosteluun ja lopetin käynnit ja puhelimeen vastaamisen. Viesti meni muutamassa vuodessa perille ja saan elää elämäämme rauhassa. Mies ja lapset käyvät tosi harvoin anopilla samasta syystä.

 

On hyvät välit kun asuu 10000 kilometrin päässä ja yhteistä kieltäkään ei ole.Joka toinen vuosi nähdään.Surettaa lapsen, miehen ja anopin vuoksi kun näkevät niin harvoin.
Äiti 27, Isä 33, Poika 5v ja rv 37

 

Onko sinulla hyvä suhde anoppiisi ja appeesi, vai hiertääkö välejänne jokin? Vietätkö paljon aikaa heidän kanssaan kesälomakaudella? Kuinka paljon he osallistuvat lapsesi / lastesi hoitoon?
Kokoan kokemuksianne Kaksplus-lehden Näin meillä -palstalle.
Muistathan laittaa vastaukseesi ikäsi ja lastesi iät, kiitos!

Kesäterveisin

Saga Wiklund
editoiva toimittaja
Kaksplus

Oikein hyvä suhde. Appi on haukkunut huoraksi ja anoppi hyökännyt fyysisesti kimppuun. Minulla on ikä jos toinenkin ollut vuosien varrella ja niin lapsellanikin. Mieheni käy lapsemme kanssa äitinsä luona n. 3 krt vuodessa, mutta ei juurikaan tapaa isäänsä (vanhemmat eronneet).

 

Meillä ei ole hyvä suhde,jatkuvasti anoppi väärinymmärtää kaiken ja tekee ongelmia parisuhteeseemme tahallaan.Mies ei tätä usko todeksi.Olen asiallisissa väleissä mutta yhteyttä en itse pidä häneen.Mies hoitaa tuollaiset.
Ja emme viertä aikaa heidän kanssaan kesällä.Ihan syystä siis..
Kerran pari ovat lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana osallistuneet hoitamaan häntä.

Luulenpa että nämä ikäisteni naisten äidit ovat vielä itsekin niin "nuoria" mieleltään että eivät suostu hyväksymään perinteistä pullantuoksuista mummon-roolia,vaan edelleen juoksevat merkkivaatteiden ja uusimpien yökerhojen perässä.Mikä on sinällään sääli..



äiti 22 ,lapsi 1v

 

Välit ovat anoppiin ja appeen pääasiassa hyvät. Ennen lapsia ne olivat mainiot. Esikoisen synnyttyä anopin tarve neuvoa ja opastaa nosti päätään ja minä hyvin itsenäisenä ihmisenä olisin halunnut ihan itse opetella hoitamaan vauvaa. Siinä sitten alkoi ensimmäisiä kertoja kolahtaa yhteen. Edelleen anoppi hyvin herkästi neuvoo ja loukkaantuu jos tehdään omalla tavalla. En ole koskaan ymmärtänyt miksi loukkaantuu. Nyt kun esikoinen on kohta 3-vuotias on alkanut kova painostus tuoda lapsi yökylään. Poikamme pelkää jos jonkinmoisia asioita väsyneenä, joten emme mieheni kanssa halua päästää lasta yökylään. Tätäkään ei anoppi ymmärrä.

Tiedän, että olen itsekin hankala. Suurimmaksi osaksi anopin painostus on suurta halua auttaa, minä olen välillä itsepäinen ja haluan hoitaa itse. Silloin kun välit ovat viileämmät, niin vikaa löytyy molemmista puolista. Viileämpinä aikoina pysyttelen hetken poissa anoppilasta, viikko auttaa jo hyvin. Olen saanut itse rauhoittua ja selkeästi anoppikin on asioita miettinyt. Ehkä nämä kuitenkin ovat ihan normaaleja ylämäkiä läheisissä ihmissuhteissa.

Kesälomalla aiomme varmasti olla paljon tekemisissä anopin ja apen kanssa. He asuvat kilometrin päässä, joten heille tulee lähdettyä aina jos kotona alkaa tylsistyttää. Oikeastaan, olemme aina niin paljon tekemisissä heidän kanssaan, ettei kesälomaa voi erikseen eritellä.

Äiti 29, lapset 3v ja 3 kk

 

Luin näitä vastauksia ja rupesin pohtimaan, kuinka hyvät välit meillä onkaan. Välillä toki olemme eri mieltä esim. lapsiin liittyvissä asioissa, mutta ne ovat hyvin pieniä juttuja (pärjääkö lapsi oikeasti noin vähillä vaatteilla, etkö laita jarrusukkia ettei lapsi kaadu, tms.). Mutta muuten anoppi on aivan loistava, kuten oma äitinikin. Auttaa ja tukee, hoitaa lapsia kun on tarvis (400 km välimatka toki vaikuttaa), ei tuppaudu meidän elämäämme, ei oleta, että asiat menevät kuten hän haluaa. Vietämme osan kesästä anopin ja appiukon mökillä, osin yhdessä heidän ja miehen veljen perheen kanssa, osin keskenämme. Ja jos haluamme viettää siellä aikaa oman perheen kesken, kyseessä on vain ilmoitusluontoinen asia ja asia on anopille ja apelle aivan aidosti ok. Mitään marttyyrinelkeitä en ole nähnyt koskaan, vaan hän ymmärtää ihmisten oman tilan tarpeen. Eli kiitos anopille, tätä palstaa lukiessa aina huomaan, kuinka hyvä tuuri minulla on!

Äiti 35, isä 36, lapset 4 ja 1.

 

Minulla on mielestäni hyvä suhde anoppiini. Minulla on kaksi lasta aiemmasta suhteesta ja näihinkin lapsiin anoppini suhtautuu kuin oikea mummo. Jos kaipaan jotain neuvoja niin kysyn omalta äidiltä tai anopilta, vinkkejä myös saan anopilta lastenhoitoon (anoppi ei tuputa tietouttaan ).
Ainut asia mikä anopissa häiritsee joskus on se että hän ostelee paljon lapsille vaatteista-vaippaan asti.

Äiti 25, lapset 5v, 4v, 2v ja 2kk

 

Pohjimmiltaan välit anoppiin ovat kunnossa.
Tietenkin on asioita joista ollaan erimieltä, mutta pikkuhiljaa on löytynyt sellainen hyvä toimintatapa kummallekin.
Lasten kasvatusasioista ollaan eri linjoilla monasti, mikä toisaalta harmittaa ja suututtaakin joskus- me kun asumme ihan naapureina ja lapset viettävät aikaansa paljon anoppilassa.

Anoppi on 99% varmuudella lapsenvahti vaikka kuinka hätä tulisi. Voin huoletta jättää lapset hoitoon lyhyelläkin varoitusajalla.
Apua annetaan ja saadaan molemminpuolin- milloin on anopilta leivinjauhe lopussa tai minulta kananmunat tms. Kaupasta tuodaan vuorotellen toisillemme sen puuttuvan maitopurkin eikä kukaan ole enää selvillä kuka on velkaa kenellekin ja kuinka paljon

Yhteistuumin olemme sitä mieltä että saman katon alle meitä ei saa laittaa asumaan- taloon riittää yksi emäntä kerrallaan!

Huumorintaju on pitkälti samanlainen ja se kantaa monen asian yli, varsinkin kun itsestään voi puhua huumorimielessä ja siten pehmentää sanottavaansa- puolin ja toisin.

Kiitos anoppi :flower:

Äiti 30, lapset 6v ja 2,5 v

 

Onko sinulla hyvä suhde anoppiisi ja appeesi, vai hiertääkö välejänne jokin?

Aikaisemmin oli hyvät välit, vaikka anoppi on minut kahteen kertaan haukkunutkin pataluhaksi, eka kerran annoin anteeksi ja "unohdin". Toista kertaa en pysty unohtamaan. Appiukon kanssa tulen toimeen, mutta hän ei valitettavasti vieraile meillä yksin. Meiltä anoppilaan on yli 200 km. Iso tekijä tänne muuttoomme oli juuri nämä asiat, joita kerron.

Anoppi on ryöpyttänyt minua. 3 v. sitten, jolloin hän haukkui minut sekä äitinä että vaimona. Tätä ryöpytystä ennen hän keuhkosi minulle v. 1998, juuri ennen naimisiin menoa. Tällöin hän huusi, että minusta ei koskaan tule opettajaa. (Olin juuri jäänyt noin 0,13 pisteen päähän haluamastani opiskelupaikasta.) No, olen tällä hetkellä vakituisessa luokanpettajan virassa, toimin rehtorina ja JUKO:n luottamusmiehenä, elämme edelleen onnellisessa avioliitossa. Meillä on kaksi lasta.

Anoppi ei osaa riidellä ja hän ei riitele kenenkään kanssa, kukaan ei kyseenalaista hänen toimintaansa ja minä onneton(?) olen sen tehnyt. Tässä on tulos, mutta EN kadu piiruakaan.

Vietätkö paljon aikaa heidän kanssaan kesälomakaudella? Kuinka paljon he osallistuvat lapsesi / lastesi hoitoon?

Emme vietä paljon aikaa yhdessä. He käyvät meillä noin 2-4 kertaa vuodessa. Ovat sitten meillä 1-2 yötä maksimissaan. Tai me siellä... Yleensä olemme siellä MAKS. yhden yön. Mieheni työskentelee myös opettajana eli aikaa tapaamiseen olisi. Kesällä tapaamme noin 2 kertaa. Siis 10 viikon lomamme aikana!

Anoppi on hoitanut lapsia vain ääritilanteissa eli esim. silloin, kun isäni joutui tapaturman vuoksi teho-osastolle ja emme voineet ottaa poikia mukaan teholle. Isäni oli kriittisessä tilassa ja mieskin halusi päästä katsomaan pitkäaikaista appiukkoaan. Eli vaikea tilanne lasten hoidollisesti, koska sisaruksenikin olivat siellä katsomassa isää jne.

Anoppi on haukkunut, että hoidatan pojat muilla, mikä on kohtuuton väite! Hoidamme pojat itse ja VAIN työssä ollessamme pikku-ukot ovat hoidossa muualla. Siis jos tuota teho-osasto keikkaa yms. ei lasketa. Haluamme hoitaa lapset itse.

Tällä viikolla piipahdimme anoppilassa ja anoppi oli ottamassa pojat sinne 3 viikoksi! Sanoin, että ei, koska mitään ei ollut sovittu jne. Kerroin esikoiselle (7,5 v.) jo syyn kotona ollessamme, koska haluan, että hänkin tietää millainen "mummo" on oikeasti heidän äitiä kohtaan. Esikoinen sanoi, että on huomannut, että me, anoppi ja minä, emme pidä toisistamme jne. Lapset OVAT VIISAITA.

Kokoan kokemuksianne Kaksplus-lehden Näin meillä -palstalle.
Muistathan laittaa vastaukseesi ikäsi ja lastesi iät, kiitos!

Olen 32 v., lapset 4v. ja 7v. Odotamme kolmatta lasta.



Kesäterveisin

Saga Wiklund
editoiva toimittaja
Kaksplus[/quote]

 

Mulla on ihana anoppi. Appiukkokin on mukava, mutta sen kanssa osaan olla monesta asiasta täysin eri mieltä, ja jonkun näköinen kultturierokin näkyy. Appivanhemmat muuttivat jopa ihan meidän naapuriin, ollakseen enemmän lastemme kanssa ja auttaaksemme meitä. He käyvät usein, ja ovat lähes aina valmiita tulemaan hoitamaan lapsia jos meillä olisi menoja. He myös osaavat pysytellä tarpeeksi "kaukana", etteivät näy elämässämme joka hetki, ja osaavat kunnioittaa myös omaa perhe elämäämme. Anoppi on myös minulle enemmän ystävä, voisin puhua hänelle ihan mistä haluaisin. Tätä parempia appivanhempia / isovanhempia ei voi edes saada.
Äiti 24, (Isä 25), Tyttö 4v6kk, poika 2v10kk & tyttö 1v6kk

 

Itsestämme riippumattomista syistä välit ovat etäiset, ei välimatkan takia kuitenkaan.
Matkalle on sattunut mt-ongelmaa, alkoholismia, kateuttakin?
Tapaamme n. 2x vuodessa silloin ihan hyvässä hengessä ja asiallisesti. Lapsia eivät hoida joka on tässä tilanteessa luonteva ratkaisu, vaikkakin kipeä, erityisesti lapsille.
Ä 35 I 39, lapset 12v ja 5v

 

Paremmatkin voisi olla, liikaa tuppautuvat nuoren perheen asioihin. Tämä alkoi heti kun kerroin olevani raskaana. Viikottain käydään heidän toivomuksestaan ja nämä käynnit henkisesti rassaavia ovat. Kyseessä ensimmäinen lapsenlapsi ja odotan vain että poika kasvaa jotta voi kyläillä anoppilassa isänsä kanssa kahden.

Äiti 34, isä 33, poika 1 v

 

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 21 vuotta ja naimisissa 10 vuotta. Anoppi muuttui, kun ensimmäinen lapsemme syntyi vuonna 2000. Erittäin harvoin auttaa lastenhoidossa vaikka asuu 800m päässä meistä ja käy myös noin kerran kuukaudessa katsomassa lapsia. Ikinä ei löydä mitään hyvää sanottavaa meidän lapsista vain kälyn kolme lasta ovat kaikki kaikessa mummolle. Heille ostetaan leikkimökit pihaan, kännykät, viedään ulkomaan matkoilta tuliasia ja se, että mummo käy monta kertaa viikossa hoitamassa lapsia ja antaa heille muutenkin aikaansa ja etenkin rakkauttansa.

Meidän kaikki lapset ovat vierastaneet mummoa, koska käy niin harvoin. Toiset lapsenlapset tulevat meille esim. syntymäpäiville niin mummo hyökkää heti ovella heidän luoksensa ja huutaa mummon kullat ja ottaa heidät syleilyynsä, mutta meidän lapset otetaan vastaan hyvinkin virallisesti!

Mummo onkin jäänyt etäiseksi ja vieraaksi meidän lapsillemme. Mieheni apu kyllä kelpaa esim. puusavotoissa, mutta tännepäin ei apua liikene. Paras mittari on ollut, kun kälylle on syntynyt lapsia niin anoppi on hänen miehelleen ostanut lapsista kuohuviinipullon ja palava kiire on heti päästä kts. vauvaa heti laitokselle, mutta esimerkiksi meidän syyskuussa 2007 syntynyt poika ( sektiolla ja päivämäärä tiedossa viikkoja ennen ) vauva syntyi maanantai aamuna niin mummo tuli kts. nopeasti noin 15 min. ennen työvuoron alkua perjantaina kotiin, vaikka pääsimme vauvan kanssa kotiin jo torstaina päivällä.

No, neljättä lastamme aloin odottamaan nopeasti kolmannen jälkeen ehkäisystä huolimatta ja emme puhuneet mitään anopille asiasta. Ilmoitimme meille ilouutisen tyttäremme 8v. synttäreillä niin, että annoimme vieraillemme tulevan vauvan UÄ kuvaa näytille ja anoppi siihen, että kuinka te meinaatte pärjätä taloudellisesti? Hänestä ei ole sitten mitään apua lastenhoidossa, kun hän tarvitsee niin paljon omaa aikaa....Omaa aikaa??? Tytärtä kerkiää auttamaan monta kertaa viikossa....

Muuten mieheni tienaa yli 40 000 euroa vuodessa ja itse tienaan sairaanhoitajana päivätöissä noin 23 000 euroa ) eli varmasti rahasta ei tule olemaan pulaa!

Appi on sitten oma lukunsa...60v. sinkku appi hyppää kukasta kukkaan ja pitkin Suomea on naisia odottamassa eikä lastenlapsia kerkiä tapaamaan, kun 2xvuodessa syntymäpäivillä ja joskus jouluna vaikka asuu 2km päässä.

Eli meidän lapsille emme saa apua anopilta eikä apelta! Sen vuoksi olenkin päättänyt, että olen tasapuolinen vaikka saisin 10 lastenlasta aikanaan

Äiti ja isä 38v. Lapset 9v., 8v., 1v.9kk ja 7kk

 

Olen ollut mieheni kanssa nyt kymmenisen vuotta yhdessä. Olimme alle kaksikymppisiä tavatessamme. Silloin tuntui, että sain mieheni vanhemmista uudet vanhemmat itsellenikin. Oikeastaan vieläpä juuri sellaiset, joista olin haaveillut, vaikka välit omiinikin vanhempiin ovat ihan kunnossa. Tuntui, että he hyväksyivät minut heti sellaisena kuin olin ja olen ollut alusta asti tasavertainen perheenjäsen. Nyt kun aikaa on kulunut ja olemme menneet naimisiin sekä saaneet kaksi lasta välimme ovat oikeastaan vain lähentyneet koko ajan. Appivanhemmat ovat aina valmiita mahdollisuuksiensa mukaan auttamaan lastenhoidossa ja usein tarjoutuvat ilman pyytämättä. Tapaamme päivittäin, koska välimatkaa on vain 10 kilometriä. Anoppi on nykyisin yksi parhaista ystävistäni ja tavallaan vieläkin minulle eräänlainen äitihahmo, vaikka olen äiti jo itsekin. Toki matkan varrella on neuvoja varovaisesti jaettu puolin ja toisin, mutta toistemme harkintakykyä kunnioittaen Usein olen kyllä ajatellut, että olen saanut omaani ja lasteni elämään jotain lottovoittoa parempaa, nimittäin läheiset ja rakastavat isovanhemmat. Jotakin varmasti ärsyttää tämä hehkutukseni, mutta se on yksi elämäni parhaista asioista ja vahvistaa myös parisuhdettamme..

äiti ja isä 28v. ja lapset 3v. ja 1v.

 

Aluksi tulimme anopin kanssa hyvin toimeen, mutta sitten kun hän kuuli tulevansa mummoksi niin kaikki räjähti käsiin; raskausaikana hän oli mm. käynyt ostamassa tulokkaalle vaunut minun ja mieheni tietämättä vaikka olimme varsin selväksi tehneet että valitsemme ja ostamme ne itse, anoppi mm. kutsuu itseään äidiksi minun lapselleni, puuttuu joka asiaan, on änkemässä neuvolakäynneille mukaan, ostelee lapselle jatkuvasti vaatetta ja tavaraa jne. jne.. Hän on joka viikonloppu vaatimassa lasta heille hoitoon mutta en todella anna kuin harvakseltaan, ja hän ei tunnu ollenkaan ymmärtävän että minunkin vanhempani haluavat lapsenlastaan nähdä (tapaamme minun vanhempiani n. kerran kuukaudessa). Ja anoppi ja appi asuvat siis 5 kilometrin päässä, aivan liian lähellä! Apen kanssa välit ihan ok, hänkin tuntuu anopin käytöstä hieman ihmettelevän ja häpeävänkin.
Äiti 29, isä 30 ja lapsi 1,5v.

 

Meillä appivanhemmat asuvat naapurissa. Välit ovat hyvät, näemme päivittäin. 15 vuotta olen "kuvioissa" pyörinyt, emmekä ole kertaakaan tapelleet. Jos on jotain erimielisyyttä ollut, aina on toinen osapuoli ollut viisaampi ja osannut luovia niin, että kummallakin ovat kasvot säilyneet.
Appivanhemmat hoitavat lapsiamme aika paljon, osaavat kyllä sanoakin, jos heille ei sovi. Luonteiltamme olemme appiukon kanssa samantyyliset, mutta anopin kanssa erilaiset ( hän on nuuka, minä törsään jne). Anoppi on hieman yksinäinen, ja joskus häiritsee kun hän tulee kyläilemäään, kun näkee minulla olevan naisvieraita. Se on kuitenkin pikkujuttu muuten hyvässä ihmissuhteessa.
Vanhemmat 36,41, kolme alle kouluikäistä lasta

 

Minun appivanhemmat asuu tuos kivenheiton päässä. Ihan kiva että asuvat lähellä, ja toisinaan taas lähettäisin molemmat niin kauas kuin pippuri kasvaa. Anopin kans tuun yleensä juttuun aika hyvin, tietysti aina on asioita joissa ei olla samaa mieltä, mut se selvitetään ja taas jatketaan. Appiukko on sitten toista maata, johtuisikohan siitä, että on niin vanhoillinen. Mielipiteitä on monenlaisia jaa neuvoja sataa. En väitä etteikö neuvot ole välillä ihan tarpeellisia, mutta rajansa kaikella. Lapsia, kun on kolme, niin aina sitä apua tarvitsee, varsinkin kun on noita sairasteluja ja joutuu hyppäämään lääkäreissä. Olen enemmän kun kiitollinen saamastani avusta ja onhan se lapsille mukava kun on tutut hoitajat. Mummissa on vain se huono asia, että he antavat joka asiassa periksi, varsinkin anoppi. Meidän likka on kova kinuamaan kaikenlaista ja suuremmaksi syyksi on noussut se, että kun anoppi lupaa ja jos vähänkin itkee niin heti annetaan periksi ja appajee,, on siinä sitten äidillä hommaa kun pitäisi saada lapsi ymmärtämään miksei äiti aina anna periksi joka halulle!!!!! :headwall: Minä olen hyvä suustani ja saan useimmiten sanottua, kuinka minä olen aikonut lapseni kasvattaa ja joskus on tullut huudettua anoppi pihalle, kuten myös appi, mutta eivät ne ainakaan vielä ole minuun suuttuneet verisesti. :saint:
Äiti 27,Isä 30, lapset 5v,3v ja 9,5kk

 

Meillä anopin kanssa ei oikein suksi luista yksiin. Appiukko on ihan ok, tunteeton vanha ihminen joka ei sano oikeen mihinkään asiaan mitään ja anoppi on taasen käskemässä, kaikki asiat pitäisi tehdä hänen laillaan. Kun mieheni kanssa aloimme noin 7 vuotta sitten seurustella, muutin tähän heidän kotitaloonsa saman katon alle ja vuoden sitä kestin kunnes meidän oli pakko muuttaa. Kunnes lapsemme synnyttyä muutimme takaisin tilaa pitämään ja appiukkoa hoitamaan. Anoppi on haukkunut ja arvostellut minut jo niin monesti etten häntä enään ihmisenä arvosta ollenkaan. Olen niin huono äitikin että lapseni sairastaa kun puen liian vähän, vien mieheni viljatilan perikatoon , olen hullu ja röyhkeä ja meillä on todella paha siivo, näin hän on käynyt minua arvostelemassa ja haukkumassa täällä meidän kodissa joten katsoin parhaaksi panna välit poikki. Olen tosin anopille sanonut että meillä voi käydä kun oppii miettimään mitä suustaan päästää ja osaa pyytää ANTEEKSI, mutta eipä ole kiinnostanut ainoa lapsenlapsi sen vertaa että voisi miettiä omia sanomisiaan. Kaikkein parasta kun kuuli meidän saavan toisen lapsen, hän kehtasi tokaisten ivallisesti kysyä että millonkas se toinen kersa syntyy Surettaa kovasti lapseni puolesta koska ei toista mummoa varmaan enään muistakkaan ja miehenikään ei äidistään oikeen pidä, ei juuri kyläile tai muista äitienpäivänä, niin satunnaisesti tyttömme mummoa tapaa ainoastaan jos satutaan kyläilemään samaan aikaan appiukolla. Harmittaa kovasti välillä lasten puolesta, koska en heiltä kuitenkaan halua mummoa riistää vaikkei meidän välit toimikkaan. En tosin hänen hoitoonsa enään lapsiani jättäisi mutta tavata kyllä voisi.

Äiti 26 Isä 29 Lapset 1,7v ja La syyskuussa 2009