Toimitus kysyy: Mitä hassua teit tai sanoit synnytyssalissa? Kerro parhaat sekoilusi!

Hei!

Ensi viikolla ilmestyvässä syyskuun Kaksplussassa on juttu isien sekoiluista synnytyssalissa. Tasapuolisuuden vuoksi täytyy tehdä lokakuun lehteen samanlainen juttu äideistä! Sitä varten kaipaamme paljastuksianne: mitä hassua/sekopäistä teit tai sanoit synnyttäessäsi?

Kiitos vastanneille jo etukäteen, hauskaa viikonloppua!

Kaksplussan toimitus

 

Saako isä vastata mitä vaimo teki?
Se kun näet ei edes muista kun oli niin "höyryissä"...

 

Tottakai saa

 

Veti avarilla lääkäriä naamaan kun esikoinen ei oikeen suostunut tulemaan ulos.
Lääkäri muutenkin tälläinen juupas-eipäs tyyppi.

En ehtinyt tehdä yhtään mitään, lääkäri keräili silmälasinsa lattialta ja katsoi isään.

Mitään viisasta ei tullut sillä hetkellä mieleen, tokaisin vain: "nyt tais lähtee mopo käsistä"

Siitäpä siirryttiin sektioon.

 

Synnytin toista lastamme pelkän ilokaasun voimin ja hengittelin sitä myös ponnistusvaiheessa. Pojan synnyttyä kätilö sanoi 4.44 ja totesin, että niinkö iso muka oli. Ihmettelin kun kaikkia nauratti. Luulin höyryissäni, että paino oli 4,44 kg mutta kyse oli tietysti kellonajasta

Kolmatta synnyttäessä samat höyryt tekivät taas tepposet. Kätilö huuteli kauempaa salista että älä ponnista vielä, kuulin että ponnista vielä ja ponnistin kovasti. Hyvä että kätilö ehti kipittämään paikalle ennen kuin vauva syntyi.

 

Nuorimmaista kun synnytin pari kuukautta sitten, olin koko ajan sitä mieltä, että käännyttävät vielä kotiin. En mitenkään tajunnut, että on tosi kyseessä. Kun sanoivat, että ponnista, niin en edes paria ekaa kertaa ponnistanut tosissani, kun ajattelin, että eihän se nyt vielä voi niin valmista olla... En ymmärrä mikä muhun silloin meni, vasta kun mies sanoi, että se olis syntynyt jo, jos viittisit ponnistaa, niin ajattelin, et ai, okei :O Jotenkin kuvittelin, että henkilökunta huijaa. Tai en vain ollut kärryillä.
En voi moisesta syyttää edes lääkitystä, ilman mentiin alusta loppuun. Mutta ehkä nopeus, säännöllisistä supistuksista alle 4 tuntia niin tyttö oli sylissä.

Vieläkin hävettää, vähän.

 

Sen muistan esikoista synnyttäessä että huusin kätilöille, että mulla tulee p*ska housuun ja kätilö vaan tokas että "rakkaalla lapsella on monta nimeä, meilläpäin sanotaan kuitenkin vauvaksi" Toista synnyttäessä huusin vaan etteikö kätilöt voi ottaa lasta päästä kiinni ja repiä ulos, etten jaksa

 

Ainokaistani synnyttäessä, tuolloin jo kivusta ja ilokaasusta sekaisin, olin kysynyt anestesialääkäriltä (joka lopulta saapui laittamaan pitkään kerjäämääni epiduraalia) jäätävällä äänellä "MILLÄ OIKEUDELLA SÄ OIKEIN PISTÄT MUA?"
Nuori mieslääkäri siihen vain naureskellen pahoitteli, että no kun käsky kävi.

 

Olin nähnyt unta odottaessa että esikoisellamme olisi ruosteenpunainen pitkä tukka. Kun poika syntyi, huokasin siinä ääneen "huh onneksi se on melkein kalju" siinä muut vähän ihmetteli ja taisin siinä vauvan ensikertaa rinnalle saatua että "sehän on just ku isänsä" (ja näköä kyllä tarkotin)
Toista lasta synnyttäessä kun kätilö teki sisätutkimusta ja sanoi että pää on ihan siinä niin päätimpä sitten kysästä voisko samalla koittaa onko paljonkin tukkaa..

 

Supistukset olivat jotain aivan kauheita ja vedin ilokaasua sen minkä kerkesin. Supistusten välinen aika tuntui niin hyvältä, että vaan voihkin: " ooh kun tuntuu hyvälle, aah kun on ihanaa, oooh kun on niin hyvä olo, aah kun on mahtavaa". Kätilökin tuumi, että asenne on kohdillaan kun noin hyvin osaan ottaa ilon irti kivuttomista hetkistä. Synnytyksen jälkeen kun menin suihkuun, järkytyin kun näin itseni peilistä.. Olin näet 100% varma, että supistusten aikana piikkisuora tukkani meni kivusta kiharaksi. Peilistä näkyi edelleen piikki suora tukka. :O

 

Keskimmäisen synnytyksessä kun päästiin ponnistusvaiheeseen, joka ponnistuksella karjuin oikein lujaa. Ja joka ponnistuksen välissä nyyhkytin ja pyytelin anteeksi. Kätilöt onneksi sanoivat että ei tarvitse pyydellä anteeksi.

 

Tämä tapahtui esikoisen kohdalla. Säännölliset supistukset olivat kestäneet jo yli 12 tuntia ennenkuin lopulta päätin, etten jaksa olla enää kotona. Saavuimme sairaalaan yöllä ja soitin ovikelloa. Kätilö vastasi ovipuhelimeen, ja sanoin hänelle: "Hannele täällä hei! Haluaisin tulla yrittämään synnyttämistä."

 

Ponnistustarve oli jo valtava, mutta lupaa ponnistamiseen ei vielä herunut. Homman edistämiseksi minun käskettiin roikkua pystyyn nostetun sängyn päädystä kiinni pitäen, jolloin painovoima lisäsi ponnistustarvetta. Kiljuin täyttä kurkkua ääneni käheäksi itkunsekaisesti vinkuen kiireisten ja poissaolevien kätilöiden perään. Pidin suurta mekkalaa uikuttaen supistusten aikana. Vein ennen kotiutumista synnärin väelle herkkuja ja pyytelin pari päivää synnytyksen jälkeen anteeksi riehumistani.

 

Ponnistusvaiheessa kiljaisin kätilölle "ota se sun nyrkki pois mun pimpistä". Kätilö vastasi ettei se ole hänen kätensä, vaan kyse on vauvan päästä. Vähän nauratti myöhemmin Esikoinen siis kyseessä ja se ponnistaminen ja pään tuleminen oli niin hämmentävä tunne, etten tajunnut eka mitä oli tapahtumassa.

 

esikoinen syntyi ´hätäsektiolla & herättyäni nukutuksesta, olin kovasti vaatinut tohtori Housea paikalle..
nuoremman synnytyksessä taas olin alkuun yksin, hengittelin ilokaasua ja kun sen vaikutus sitten
heikkeni aloin möykätä "hoitajaa! vahvempaa kamaa, tää ei enää potki! hoitaja, hoitaja!lisää huumeita! "ja ikinä en ole siis huumeiden kanssa leikkinyt, mutta ihmiset varmaan miettivät että nyt siellä on joku ex-narkkis synnyttämässä ! täydensin vielä vaikutelman hoilaamalla Ismo Alangon "taiteilijaelämää". ja kello oli noin 3 aamulla, herätin varmaan koko kerroksen..

 

Menin sairaalaan kovien ja tiheiden supistusten kanssa. Kätilö ohjasi minut synnytyssaliin ja sanoi haluavansa tutkia kohdunsuun tilanteen. Kysyin: "Pitääkö mun ottaa kengät pois?" "Kyllä, ja housut kanssa" , vastasi kätilö.

 

Esikoisen synnytys oli unelmasynnytys, kun meni nopeasti ja ilman mitään kivunlievitystä alapää oli niin turtana, etten tuntenut ponnistaessa mitään. Yhtäkkiä kätilö näyttää minulle vauvan, jonka ulostuloa en ollut tuntenut yhtään. Olin ollut niin omissa maailmoissani, että kysyin kätilöltä: "onko tuo hän?". Noloa...

 

Itse olin aika rauhallinen synnytyksessä, mutta naapurihuoneessa olevalla synnyttäjällä tuntui olevan kovat kivut. Siinä kätilölle mainitsin tyyliin "kylläpä siellä huudetaan kovaa", johon kätilö totesi, että välillä kuulostaa silä kuin sikaa lahdattaisiin. Möläyksiä pääsee siis välillä henkilökinnalta, ei pelkästään potilailta...

 

Olin ollut koko odotusajan siinä luulossa, että odotan poikavauvaa. Olin ostanut vaatteetkin vaaleansinisinä ja miettinyt valmiiksi poikien nimiä. Kun maailmaan putkahtikin sitten tyttö, tokaisin hämmentyneenä, että "oho, se onkin tyttö", johon kätilö vastasi kysäisemällä: "Eikö kelpaa, laitetaanko takaisin?"

 

Nuorimmaiseni päätti tulla maailmaan vauhdilla, lapsivesiaallolla surffaten.

Puolisoni melkein missasi tapahtuman, sillä hän jutteli juuri huoneen ulkopuolella puhelimesa äitinsä kanssa. Kiljaisu kuitenkin sai hänen rynnistämään huoneeseen ja juuri sopivasti! Olin kivusta sekaisin ja katselin jo puoli senttiä seinän sisään ja kun hän tuli viereeni puraisin häntä käsivarteen oikein kunnolla. Tajusin tekoni vasta, kun irroitin hampaani hänestä. Ja koska hän oli osasyyllinen kipuuni, en edes pahoitellut tilannetta. Hänen kunniakseen on sanottava, että hän ei purtaessa inahtanutkaan, eikä odottanut anteeksipyyntöä.

Vastasyntyneestä tyttärestämme ja puolisostani on kuva olohuoneen seinällä ja siinä mustelma erottuu selkeästi. Edelleen sen katsominen ilahduttaa minua jollain kierolla tavalla, sillä jaettu (synnytys)kipu on jos ei nyt ihan puolikas kipu niin joka tapauksessa pienempi kipu.

Tapahtuneesta on nyt jo yli viisi vuotta...

 

Kovissa tuskissa ilokaasua paljon hengittäneenä sanoin miehelleni "näin unta, että oltiin mustikoita poimimassa". Tämä tapahtui 6.8 kolmatta synnyttäessä. Synnytys oli nopea ensimmäisestä supistuksesta 4 tuntia niin vauva oli sylissä.

 

Esikoisem synnytys kesti 32h ja olin aika väsynyt&sekaisin. Ponnistusvaihe meni kuitenkin hyvin, kätilö kertoi koko ajan mitä minun pitää tehdä ja minä kilttinä äitinä tottelin. Sitten kun tyttö syntyi olin ihmeissäni, enkä tajunnut mitä tapahtui. KYsyin kätilöltä, että mitä minun nyt pitää tehdä, johon kätilö vastasi hieman närkästyneesti, ei mitään, sehän syntyi jo.
Kuopusta synnyttäessä fiilis oli vähän eri, epiduraali ei vaikuttanut enää ponnistusvaiheessa. Olin varma että kuolen, en voinut kuin huutaa, koska tunsin repeäväni keskeltä kahtia. Oli siis se karjuva synnyttäjä. Kätilön apuna ollut toinen kätilö sanoi synnytyksen jälkeen(ja tuskan loputtua) et, sähän olet kuin eri ihminen. Tuli vähän paha mieli, en mä huvikseni tai tahallani huutanut, se ääni vaan tuli minusta ulos kun sattui niin hirveästi.

 

Kuopus päätti tulla nopeasti, ehdittiin olla puoli tuntia sairaalassa. Silti ehdin loppurutistuksessa todeta et" onpa järkyttävän rumanväriset seinät ja samanlaiset pitsiverhot ku sun(miehen)mummolla!"naureskeltiin se viimenen supistusväli siis myrkynvihreille seinille kolmen minuutin päästä syntyi tyttö ekan muksun synnytyksessä puolestaan hoin kätilöopiskelijalle et"susta tulee vielä loistava kätilö"ja kiittelen koko ajan. Keskimmäisen kanssa ärähdin kätilölle et"OIKEESTIKKO meinasit laittaa vielä!"kun hän laittoi aqua-rakkuloita selkään..

 

Mulla oli aika vauhdikas kolmannen lapsen synnytys ja ilokaasun voimilla sitten mentiin se puoltuntinen, minkä sairaalassa kerkesin olla, ennen lapsen syntymää. Huuruissani sitten ainakin meinasin pudota pöydältä, mies kerkes ottaan kopin onneksi. Ja ponnistusvaiheessa, kun pää oli jo melkein pihalla, aloin vaatimaan epiduraalia

 

Olin ollut synnärillä jo 40 tuntia (noin) , vihdoin ja viimein kätilö meinasi, että on epiduraalin aika. Siihen asti olin mennyt ilokaasulla ja mies oli hieronut selästä kipupisteitä.

No, olin kyljelläni ja anestesialääkäri hääräsi selän takana. Yhtäkkiä tuli voimakkain supistus koko aikana ja ilokaasu ei auttanut.

Huusin yleisesti että "hierokaa selkää, hierokaa selkää!"

Selän takaa kuului vain että "nyt ei oikein voi", muistan huutaneeni, että jos ei nyt joku hiero sitä selkää niin mä lähden kotiin ja te kaikki saatte syytteen (<-- mies, kätilö ja anestesialääkäri)
Samantien alkoi selässä tuntumaan hierontaa ja hyvältä tuntui, anestesialääkäri se siellä kiltisti hieroi steriilit hanskat kädessä kiukkuisen äidin selkää...