Etkai jollekin sellaiselle delegoisi joka on jo kenties vuosia tehnyt kaikkensa vainajan eteen? Jos on vähemmän osallistunut loppuvaiheisiin (siis jos kyseessä sairastellut ihminen joka kuollut) on selvä että niiden jotka ei ole mitään/paljoa tehneet on viimeinen aika osallistua hautajaisten aikaan (ei perinnönjaon).
Ap: tapauksessa lähdettäis aiemmin, oli opettajan lupaa tai ei.
Oletettavasti he siellä kauempana ovat hoitaneet järjestelyt ihan käytännön syistä eli siksi, että ovat siellä lähempänä. Toki nyt satojen kilometrien päästäkin pystyy järkkäämään hautajaisiin liittyviä asioita, mutta yleensä se nyt vaan jää niille jotka lähellä ovat. Näin ollen heille jää myös esim. muistotilaisuuden järjestäminen, tarjoilut jne. Kuten ap sanoi, kyseessä on ihan pikkujuttuja, todennäköisesti heitä on pyydetty olemaan paikalla ihan vain siksi, että voidaan vielä yhdessä viettää aikaa tämän tapahtuman vuoksi ja että he voisivat jotain tehdä.
Mitä tulee tuohon, että joku on tehnyt vuosikaudet kaikkensa tämän edesmenneen vuoksi, niin sekin on valintakysymys. Voi kuulostaa itsekkäältä ja julmalta, mutta jokainen toimii omien voimavarojensa mukaan. Kenenkään ei pidä repiä itsestään viimeisiä mehuja irti toisen vuoksi. Monesti kuulee niitä marttyyritarinoita, kun "joka päivä piti äitiä käydä vanhainkodissa katsomassa, kesät talvet, joulut ja juhannukset siellä oltiin, vaikkei äiti enää edes reagoinut meihin. Mutta kun velvollisuus kutsui." Onko siinä enää mitään järkeä? Yleensä näillä, jotka uhrautuvat, on myös oma perhe ja hekin tarvitsevat äitiään/isäänsä.
Mun äiti on sanonut, että kun hän ei enää kotonaan pärjää, hän haluaa johonkin kivaan palvelutaloon. Ja kun ei enää sielläkään pärjää, johonkin sellaiseen paikkaan, missä annetaan mennä ilman elämän pitkitystä. Ja missään nimessä hän ei halua jäädä kenenkään vaivoiksi eikä olla kenenkään taakkana. Ja vaikken tulevaisuudessa aiokaan uhrata itseäni äidin vuoksi, hän tietää että rakastan häntä ihan hurjasti.
Tällä asenteella kunnon palstamamma varmistaa sen, ettei lapsestaankaan tule koskaan yhtään mitään. 
