V
vierailija
Vieras
Mies lähti eilen pikkujouluja viettämään toiselle paikkakunnalle. Kysyi päivällä voinko hakea hänet ja lupasin hakea meidän kaupunkimme bussipysäkiltä, mutta en toiselta paikkakunnalta. Meillä on kaksi lasta enkä halunnut jättää heitä yöllä kahdestaan kotiin vaikkakin ovat jo isoja. Mies lupasi tulla viimeisellä bussilla ja minä lupasin odottaa yhteydenottoa.
Kahden jälkeen totesin että viimeinen bussi taisi mennä jo ja että mies varmaan tulee taksilla. En kuitenkaan osannut alkaa nukkumaan vaan valvoin ja odotin miestä kotiin.
Kolmelta umpihumalainen mieheni soitti ja pyysi hakemaan. Sanoin että en lähde toiselle paikkakunnalle ja että hänen täytyy ottaa taksi. Ilmoitti että etsii taksin. Hetken päästä hän soitti uudelleen ja kysyi missä olen. Vastasin että olen kotona ja että hänen pitää ottaa taksi. Hän kertoi ettei tiedä missä on. Kertoi olevansa huoltoaseman pihalla. Siinä kaikki tuntomerkit.
Vastasin topakasti että etsii taksin ja että en voi lähteä häntä hakemaan. Hän haistatteli vittua ja että olen kusipää ämmä ja että hän kuolee ulos. Käsken hänen hakea taksin ja lopetin puhelun. Viiden minuutin päästä yritin soittaa hänelle ja meni vastaajaan. Neljään asti yritin soittaa ja aina meni vastaajaan. Mietin että joko akku loppu tai sitten hän on kiukkuisena paiskannut puhelimensa hajalle. Jälkimmäinen arvioni osuikin sitten oikeaan.
Soitin hätäkeskukseen ja pyysin apua. Yritin selittää tilannetta ja että mies on aivan sekaisin. Kyllä aikuisen miehen pitää huolehtia itse itsestään, sain vastauksen. Ymmärrän kyllä. Ei kai heillä ole resursseja auttaa kaikkia känniläisiä.
Päätin lähteä etsimään miestä. Jätin lapun lapsille ja lähdin toiselle paikkakunnalle. Kiersin ensin keskustan ja sitten aluetta jolla ajattelin miehen voivan olla. Lukuisia eri reittivalintoja olisi ollut ja jostain uskomattomasta syystä valitsin oikean. Ja ihan sattumalta näin tumman hahmon tien reunalla. Puoli kuudelta siis löysin mieheni joka hädin tuskin pysyi pystyssä ja oli ilman takkia. Piposta ja hanskoista puhumattakaan. Pakkasta oli 7 astetta ja mies ollut ulkona pelkässä paitapuserossa, farkuissa ja kesäkengissä.
Kaupungilla ei ollut juuri ollenkaan liikennettä enkö myöskään nähnyt ainuttakaan poliisiautoa missään. Mies oli aivan horkassa tolkuttoman humalansa lisäksi. Todennäköisesti hän olisi kohta saanut hypotermian ja ties mihin olisi sammunut niin että häntä ei olisi ehditty löytää ajoissa.
Otin miehen autooni ja laitoin lämmöt täysille. Kotona peitin hänet monella peitolla ja laitoin villasukat. Onneksi päästiin ylipäätään kotiin sillä mies ei meinannut pysyä jaloillaan ja minä en olisi pystynyt isoa miestä raahaamaan.
Puoli seitsämältä pääsin itse katkonaisesti nukkumaan ja kymmeneltä piti aloittaa työt.
Olipa mukavat pikkujoulut jälleen. Olen pelastanut miehen useammankin kerran mutta näin läheltä piti tilannetta ei ole ennen ollut. Onneksi kuuntelin vaistojani. Olen kai edelleen jossain ihmeen sokissa tilanteesta sillä en ole osannut olla millään tavalla tunteellinen. En helpottunut, vihainen tai surullinen. Olen täysin kylmä ja turta ja ihmettelen vain että miten monta sattumaa osui oikeaan ja miten ilman niitä mieheni olisi nyt todennäköisesti kuollut.
Kahden jälkeen totesin että viimeinen bussi taisi mennä jo ja että mies varmaan tulee taksilla. En kuitenkaan osannut alkaa nukkumaan vaan valvoin ja odotin miestä kotiin.
Kolmelta umpihumalainen mieheni soitti ja pyysi hakemaan. Sanoin että en lähde toiselle paikkakunnalle ja että hänen täytyy ottaa taksi. Ilmoitti että etsii taksin. Hetken päästä hän soitti uudelleen ja kysyi missä olen. Vastasin että olen kotona ja että hänen pitää ottaa taksi. Hän kertoi ettei tiedä missä on. Kertoi olevansa huoltoaseman pihalla. Siinä kaikki tuntomerkit.
Vastasin topakasti että etsii taksin ja että en voi lähteä häntä hakemaan. Hän haistatteli vittua ja että olen kusipää ämmä ja että hän kuolee ulos. Käsken hänen hakea taksin ja lopetin puhelun. Viiden minuutin päästä yritin soittaa hänelle ja meni vastaajaan. Neljään asti yritin soittaa ja aina meni vastaajaan. Mietin että joko akku loppu tai sitten hän on kiukkuisena paiskannut puhelimensa hajalle. Jälkimmäinen arvioni osuikin sitten oikeaan.
Soitin hätäkeskukseen ja pyysin apua. Yritin selittää tilannetta ja että mies on aivan sekaisin. Kyllä aikuisen miehen pitää huolehtia itse itsestään, sain vastauksen. Ymmärrän kyllä. Ei kai heillä ole resursseja auttaa kaikkia känniläisiä.
Päätin lähteä etsimään miestä. Jätin lapun lapsille ja lähdin toiselle paikkakunnalle. Kiersin ensin keskustan ja sitten aluetta jolla ajattelin miehen voivan olla. Lukuisia eri reittivalintoja olisi ollut ja jostain uskomattomasta syystä valitsin oikean. Ja ihan sattumalta näin tumman hahmon tien reunalla. Puoli kuudelta siis löysin mieheni joka hädin tuskin pysyi pystyssä ja oli ilman takkia. Piposta ja hanskoista puhumattakaan. Pakkasta oli 7 astetta ja mies ollut ulkona pelkässä paitapuserossa, farkuissa ja kesäkengissä.
Kaupungilla ei ollut juuri ollenkaan liikennettä enkö myöskään nähnyt ainuttakaan poliisiautoa missään. Mies oli aivan horkassa tolkuttoman humalansa lisäksi. Todennäköisesti hän olisi kohta saanut hypotermian ja ties mihin olisi sammunut niin että häntä ei olisi ehditty löytää ajoissa.
Otin miehen autooni ja laitoin lämmöt täysille. Kotona peitin hänet monella peitolla ja laitoin villasukat. Onneksi päästiin ylipäätään kotiin sillä mies ei meinannut pysyä jaloillaan ja minä en olisi pystynyt isoa miestä raahaamaan.
Puoli seitsämältä pääsin itse katkonaisesti nukkumaan ja kymmeneltä piti aloittaa työt.
Olipa mukavat pikkujoulut jälleen. Olen pelastanut miehen useammankin kerran mutta näin läheltä piti tilannetta ei ole ennen ollut. Onneksi kuuntelin vaistojani. Olen kai edelleen jossain ihmeen sokissa tilanteesta sillä en ole osannut olla millään tavalla tunteellinen. En helpottunut, vihainen tai surullinen. Olen täysin kylmä ja turta ja ihmettelen vain että miten monta sattumaa osui oikeaan ja miten ilman niitä mieheni olisi nyt todennäköisesti kuollut.
