tietääkö teidän miehet missä sijaitsee likapyykkikori?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Meillä ei oo tuntunut 10 vuodessa oppivan! vaikka jatkuvasti nalkutan ja kerron että meiän likapyykkikori on vessassa pesukoneen vieressä eikä makuuhuoneen lattialla! ei vaan mene jakeluun ei!

 
Meillä oli vuosi sitten tällainen tapaus. Olin palannut kolmen kotivuoden jälkeen töihin. Asumme kaksi kerroksissa talossa. Alakerrassa on pesukone. Lapsetkin, silloin 2v ja 3v, osaavat heittää illalla pyykit rappuja alas, josta kerään ne koneeseen. Samoin mies heittää vaatteet alas. Yksi päivä mies ihmetteli missä hänen kaikki mustat sukat on. Sanoin että katsoo sängyn alta. Siellä ne oli kaikki mykkyrällä. Mies ihmeissään. Kerroin sitten herralle, että hänellä on ollut koko viisivuotisen taipaleemme aikana tapana heittää kaikki muut pyykkiin, mutta sukat riisuu vasta sängynvieressä ja ne päätyvät sängyn alle, josta minä olen ne viimeiset kolme vuotta kerännyt ja töihin palattuani en enää ehtiny/viitsinyt. Mies ei edes itse ollut huomannut tapaansa, ja oli pikkasen nolona.

No sinä iltana pestiin koneellinen mustia sukkia ja sen jälkeen oppi kyllä nekin alas heittämään. :kieh:
 
Vilkvilk
No joo, hemmetti, kun en meinaa päästä käyttämään koko konetta! Aina kun ajattelen laittaa koneen pyörimään, siellä on jo kone päällä! Onhan se kiva, mutta välillä olin halunnut pestä vaikka just tietyn vaatteen seuraavaa päivää varten ja se o jäänyt koneesta. Sitten se kone pyörii pari tuntia eikä enää voi myöhällä naapureita häiritä ja laittaa toista konetta päälle... :) Tiedän että on naurettava ongelma, mutta näinkin voi olla! Hih!
 

Yhteistyössä