Tietääkö kukaan? Ihon kutina lenkkeillessä..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Puh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä veikkaan, että johtuu siitä pintaverenkierron vilkastumisesta. Kuntosalilla käyn sellaisessa tärinälaitteessa ja siinä tulee järkyttävä kutina just jalkoihin ja käsiin, ohjaaja sanoi tämän johtuvan just vilkastuneesta verenkierrosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Minulla on kans tuota välillä. Ja uskoisin sen liittyvän tuohon verenkiertoon. Eikö selluliittialueilla ole aika huono verenkierto? Ja sitähän on yleensä juuri pakaroissa ja reisissä.
Jollain foorumilla olen lukenut että jos laihduttaa lyhyessä ajassa PALJON, niin saattaa juuri nuo selluliittialueet alkaa kutisemaan, kun rasvasolut pienenee ja verenkierto helpottuu.

Mutta tuo siis on vain jotain mitä joku on kertonut, en tiedä onko se totta.
 
Hei, Onpa ihana kuulla ja nähdä, että on muitakin samasta ongelmasta kärsiviä. Lenkkini päättyi juuri ennen kuin ehti alkaakaan ja ottaa todella isosti päähän + jaloissa tuntuu vieläkin hirveältä, vaikka olen tuolilla istuskellut ja googletellut vaivaa jo 10min.

Minulla on ollut tämä lenkkeillessä ihon/jalkojen kutisemisongelma teini-iästä lähtien ja viime aikoina se on vain mennyt pahemmaksi. Olen nyt 26v. Kutina alkaa yleensä kun olen juossut 4-10min, usein se on lievää aluksi ja joskus super harvoilla onnellisilla kerroilla se menee ohi, mutta lähes 99% kerroista se yltyy ylitsepääsemättömäksi todella järkyttäväksi kutinaksi/kihelmöinniksi, niin että juoksu on yksinkertaisesti pakko lopettaa. Kävelykin on silloin monesti mahdotonta, usein joudun pysähtymään kokonaan ja juuri niin kuin muutkin ovat kuvanneet, lähestulkoon revin jalkani raapimalla verille. Se on nimenomaan ihon sisällä olevaa sisäistä kihelmöintiä ja itse ihon pinta ei kutise. Tuntuu kuin miljardeja tuhatjalkaisia/muurahaisia/polttavia kipinöitä vaeltelisi pitkin jalkoja. Yleensä se tulee reisiin/pakaroihin, mutta välillä myös vyötärölle, pohkeisiin ja jalkapöytiin (joskus jopa yläselkään).

Joskus yritän vain jatkaa ja jatkaa, mutta silloin se päätyy vielä pidempään kestävään kutinatilaan, joka ei mene ohi heti edes pysähtymällä ja kyyneleet valuu silmistä. Eli olen TOSISSANI yrittänyt tuota jatkamisstrategiaa, että kutina menisi ohi, mutta yleensä se ei auta. Mielenkiintoista tässä ilmiössä mielestäni on, että käyn myös jumpissa paljon (myös sellaisissa joissa hypitään/juostaan paikalla, stepeissä, tanssitunneilla ym.) ja siellä minua ei lähes koskaan ole alkanut kutittaaa, ehkä kerran tai kaksi. Joten se jotenkin liittyy tuohon juoksussa syntyvään jatkuvaan tärähtelyyn, tosin pitkillä vauhdikkailla kävelylenkeillä tätä myös joskus esiintyy.

Vaikka kutina selkeästi on ihon sisällä, olen myös yrittänyt rasvata jalkoja, kokeilla erilaisia housukankaita ja esim. suljetulla mökkitiellä juossut super minisortseissa ja todennut ettei niillä ole vaikutusta. Olen tosin miettinyt, että auttaisiko tuo jalkojen lämmittäminen hieromisella, sillä joskus kun olen perusteellisesti rasvalla hieronut jalkoja ennen lenkkiä, niin kutinaa ei ole tullut. Mutta tosiaan olen yrittänyt perusteellisesti useita kertoja tuota hierontaakin, eikä sekään toimi aina.

Kun kutina alkaa, jalkani alkavat myös kuumottaa sekä punottaa niistä kohdista. Tunne on sanoinkuvailemattoman hirveä ja pahinta on kun ei keksi sille kunnon syytä tai ennen kaikkea parannus/ehkäisykeinoa. Tätä on myös vaikea selittää kavereille ja tuttaville, jotka pyytävät esim. lenkille. Tuntuu, että kaikki luulevat että keksin tämän ja tällaista ei voi olla ja että en esim. vaan jaksa lähteä lenkille.

Vaikeaa tästä tekee myös se, että rakastan ulkoilua näin keväisin/kesäisin ja haluaisin niin kovasti lenkkeillä. Myös mieheni lenkkeilee kovasti, joten se olisi mukavaa yhteistekemistä.

Olen kertonut tästä muutamalle lääkäritutulleni, hierojalle, fysioterapeutille ja kaikki ovat vain ihmetelleet/hieman jopa naureskelleet sanoen, että kuulostaa oudolta. Tosin yksi lääkärituttu sanoi, että se voisi liittyä juuri verenkiertoon niin kuin täällä on kirjoiteltu, mutta ihmetteli sitä että se tulee vain juostessa eikä missään muussa liikuntamuodossa.

Hemoglobiinini on melko alhainen, iho ei ole muuten kuiva (ja kuten sanottu, kutina tulee sisältä, ei ihon pinnalla) ja muuten olen hyväkuntoinen/ei ole muita vaivoja.

Ihmeellinen vaiva, joka todella haittaa elämää. Mutta helpottavaa kuulla, etten ole täysin yksin. Tsemppiä kanssakutiavat!

Kertokaa jos keksitte ratkaisun! Joku urheilulääkäri voisi ottaa tästä tutkimusaiheen :)
 
Mulla kutisee myös, lenkkeilen ahkerasti ja selkeästi vaiva liittyy kylmeneviin ilmoihin. Kesällä ei koskaan ole jalat kutisseet, mutta nyt kun tuli syksy (lenkkeilen yhtä säännöllisesti aina eli kunto on hyvä) niin kutina alkaa melkein heti kun on lenkille lähtenyt. Se on ihan kauhea tunne kun ajattelee tekevänsä vaikka kuuden kilometrin lenkin ja yhden kilometrin jälkeen haluaisi kääntyä kotiin. Ei kai tähän vaivaan mikään auta, olen ikäni tästä kärsinyt.. tai aikuisikäni oikestaan.
 
Mulla tulee myös tätä jalkoihin ja pakaroihin. Joskus vatsanseudulle.
Itse olen ajatellut että tulee kylmän tai kuuman vaihtelusta nokkosrokkomainen reaktio, koska iholle tulee punakka ihottumaa joka menee sitten suht nopeasti ohi..
 
Hei,

täällä vielä yksi kutisija. Tulin juuri reippaalta kävelyltä, ja kotiin päästyäni alkoi helvetillinen reisien kutina. Reidet tulivat myös täyteen näppyjä ja muuttuivat aivan punaisiksi. Olen kärsinyt tästä aiemminkin, mutta nyt se oli pahempi kuin koskaan.
Olen tässä nyt tovin googlannut aihetta ja hakusanalla exercise urticaria löytyy kaikenlaista. Ilmiö on siis jonkinlainen allerginen reaktio kehon lämpötilan vaihteluun. Tässä ihan hyvä linkki: http://www.livestrong.com/article/430844-rashes-and-hives-from-the-cold-exercising
Avuksi neuvotaan ottamaan allergialääkkeitä. Zyrtec siis naamaan ennen lenkille lähtöä ensi kerralla!
 
Minulla myös. Minulla tosin tuntuu olevan kahdenlaista vaivaa, eli selvästi se pintaverenkierto kutiaa etenkin reisissä (ja hb on täälläkin korkea, siinä 145-150 yleensä) mutta joskus harvemmin tulee myös selkeitä urticaria-näppylöitä. Minulla on myös kylmäallergiaa joten talvipäivänä lenkkeily on yhtä tuskaa!!
 
Heippa!

Täällä kanssa sama vaiva ilmennyt nyt, ennenkin olen lenkkeillyt n. kerran viikossa eikä ole tullut ongelmia.. Mutta nyt kutisee, eniten juuri reisistä. Olen juuri lopettanut kesän jäljiltä allergialääkkeen käytön joten joku syy-yhteys on pakko olla. Huomasin että venyttely kesken lenkin sekä jälkeen auttaa kutinaan. Ensi kerralla pitää siis venytellä kunnolla ennen lenkkiä ja kokeilla ottaa se allergialääke myös. Jos sitten helppaisi.
 
mut tulee vaan lenkillä, ei pallopelejä pelatessa, ei pyöräillessä ei kuntosalilla ei saunassa. olen päätellyt että olen allerginen lenkkeilylle ja lopettanut sen ja teen vaan muuta (kivaa). jos joku tietää tähän hoidon ni laittakaa tietoo eteenpäin!!!!!! lääkäreiltä olen kysynyt mutta pitävät hulluna! ei tähän saa apua.... :(
 
mulla on kyl ihon "herkkyyttä" eli jonkunlaista urtikariaa, eli jos raavin, niin iho turpoaa siltä kohdin... johtuisko tästä... allergia ja iholääkärit ei kuitenkaan osaa auttaa..
 
saman vaivan kanssa kamppailen nyt vuosia viimeisestä kirjoituksestani. Tämä on kauheaa! Itku kurkussa olen nytkin. Aurinkoinen ilma ulkona, muutama aste lämmintä.Mulla oli toppahousut vielä jalassa jonka alla trikoot. Villasukat ja kuomat. Tuulitakki jonka alla huppari. Pipo ja hanskat. Kauhea kutina alkoi ja 5 minuutin kävelyn jälkeen kera kummallisen olon. Juurikin kuin muurahaisparvi menisi jaloissani ja lanteillani. Nyt kutina oli varpaista kainaloihin saakka. Tämä on yhtä helv*ettiä. Kävin kysymässä vaivasta ihotautilääkäriltä, joka veikkasi kylmä/rasitus/hankaus urtikariaa. Tai että kehon fysiologinen muutos tai verenkierron muutos aiheuttaa urtikariaa. Minulla ei tosin tule mitään näppyjä. Pelkkä kutina. Tänään kädet ja jalat olivat lämpimät ja jopa kuumat ja turvonneet. Muuten iho oli kalttaaltaan kylmä. Keväällä lenkkeilin allergialääkkeen kanssa eikä kutinaa ollut. Pitäisi ilmeisesti rueta syömään sitä päivittäin, mutta tuntuu jotenkin kurjalta että pitäisi syödä antihistamiinia päivittäin vuoden läpi, jotta voi käydä kävelyllä. Minulla hb 133 ja aerobinen kuntoni on varmasti huono, koska inhoan lenkkeilyä tämän takia. Salilla en huomaa samaa vaivaa..Joskus sisäliikunnassa tehdessäni jumppaa käsillä (paljon liikkeitä kädet ylhäällä) on tullut kutinaa käsiin ja kainaloiden seudulle. Puhuin kardiologille myös ongelmasta, hän sanoi että liittyy varmaan verenkiertoon, että pitää vain rasittaa enemmän itseään niin ehkä se menee ohi. Tuntuu hurjalta, että tälläkin palstalla on näin moni, joka tästä vaivasta kärsii, mutta siitä ei ole minkäänlaista lääketieteellistä infoa tai tietoa ja lääkärit puhuvat "voisi EHKÄ olla kyse.." mutta kukaan ei oikein tiedä mistä on kyse ja mikä on lääke. Ja ihotauti lääkäri taas sanoi ettei lenkkeilyä saa harrastaa jos se aiheuttaa tätä oiretta, pitää pysyä sitten sisällä. Kardiologi sanoo et rasita vaan enemmän. Koitapa ottaa selvää kun lääkäritkään eivät tiedä!
 
[QUOTE="...";24865528]Mä veikkaan, että johtuu siitä pintaverenkierron vilkastumisesta. Kuntosalilla käyn sellaisessa tärinälaitteessa ja siinä tulee järkyttävä kutina just jalkoihin ja käsiin, ohjaaja sanoi tämän johtuvan just vilkastuneesta verenkierrosta.[/QUOTE]


Peesi!
 
Täsmälleen sama vaiva minulla. Erityisesti reisissä kylmällä ilmalla.

Asia hieman avautui kun googlettelen lapsen nokkosrokon = urtikarian syitä. En löydä tähän hätään sitä hyvää artikkelia, mutta ehkä googlella löytyy. Siinä oli kerrottu mistä kaikesta urtikariaa voi tulla, kylmästä kuumasta, jopa PAINEESTA niin että kantaa kassia.

Olen itse hiukan muutenkin allergiaan taipuvainen, herkistynyt. Joudun syömään päivittäin Zyrteciä.

Inhottava vaiva.
 
Harrastan kilpaurheilua n. 20h/vko eikä ikinä sisällä harkoissa mitään kutinaa, mutta ulkona juostessa ja joskus kävellessäkin reippaasti kyllä! Silloin jalat ovat kylmät ja punoittavat. Inhottava tunne, juurikin tekisi vain mieli pysähtyä ja raapia iho verille! Kutina on ihon sisällä eikä pinnalla ja olen huomannut että sitä ilmenee ihan samalla tavalla vaikka olisi löysät tuulihousut tai sortsit jotka eivät edes osu reisiin tai vaikka farkut kävellessä. Itse ajattelin kanssa että varmaan johtuu siitä että verenkierto vilkastuu kun jalat lämpenevät mutta luulisi että se menisi ohi. Itselläni helpottaa vasta kun pysähtyy. Joskus lenkin jälkeen tuntuu kuin jalat "sykkisivät". Onko muilla ollut tätä? Käymme harkkojen alussa lenkillä 5 krt/vko eikä jalkojen kutinaa onneksi aina ilmene, en sitten tiedä mistä johtuu. Kyllä on kiukkuinen olo kun kutina iskee :(
 
Minulla on ollut sama vaiva murrosiästä lähtien. Se liittyy selvästi viileään säähän. Lisäksi saattavat sormet tai varpaatkin kylmässä ulkoilla turvota muodottomiksi jolloin niitä on pakko raapia ihan tuskassa. En käy mielelläni uimassa, koska pelkään saavani jonkinlaisen anafylaktisen shokin kylmästä vedestä. Serkullani on diagnosoitu kylmäallergia ja hän sai vakavia oireita käytyään meressä uimassa.
 
Mulla on samaa vaivaa. Iho on niiltä kohdin aina jääkylmä myös (kaiken aikaa). Niillä kohden on myös paljon rasvaa ja olen miettinyt tuota lämpöasiaa, josko lämpötilaerosta johtuisi, rasvakerros kun on hyvä eriste, tai jotain.
 
Heips. Itsellä samaa ollut aina, kun itse olen tarkkaillut ongelmaa niin näyttäisi tulevan lähinnä silloin, kun lähden liian reippaasti liikkeelle. Eli rauhallinen ja tasainen lämmittely ennen lenkkiä (jopa liian reipas kävely voi aiheuttaa) on yksi apu itellä. Toinen mahdollinen vaikuttaja on tärähdys. Varsinkin jos on huonot lenkkarit lenkille lähtiessä. Mutta muutenkin, jos jalka tärähtää liian lujaa (jää helposti huomaamatta) asfalttiin tai jopa hiekalle, alkaa ainakin reidet kutista hetken kuluttua tärinän vuoksi. Mulla on aika huono ääreisverenkierto, mikä varmaan vaikuttaa asiaan myös, mutta pintaverenkierron elpyessä herkästi alkaa kutiseen jos en huomioi noita tekijöitä. Kun koittaa keskittyä pehmeään askellukseen ja rullaamiseen jalan osuessa maahan niin helpottaa. :)
 
Olen varmaan ainut mies tällä palstalla, joka tästä kirjoittaa täällä. Mulla on kanssa aivan samoja vaivoja, juuri lenkiltä tultiin emännän kanssa ja monta kertaa piti pysähtyä sen aivan helvetillisen kutinan takia. Jännää tässä on että käyn kerran viikkoon pelaamassa salibandya ja sielläkään tätä ongelmaa ei tule. Harmittaa kun olen aina tykännyt lenkillä käydä ja tykkäisin nyttenkin mutta ei todellakaan tee mieli lähteä kun se menee aina siihen sietämättömään kutinaan. Tämä on oireillut joskus aikoinaan armeijassa lievästi ja koko ajan vaan pahentuu...
 
Hassua, että vaiva on näin yleinen, itselläni tulee aina sama reaktio juostessa. Olen kuitenkin ajatellut aina, että pistely ja kutina on hyvä asia: verenkierto ja lymfanesteet lähtevät liikkeelle juuri sillä hetkellä, kun tulee hiki ja hengästyy. Se ei voi olla huono asia, vaan vain terveellistä, vaikka ikävältä tuntuukin. Tämän ajatuksen voimin lähden aina uudestaan lenkille. Niin, ja minulla kihelmöintiä on sekä lämpimällä säällä että kylmällä, en ole huomannut mitään eroa siinä. Kuntoni on suht hyvä. Minulla myös kutina ilmenee juuri rasvaisimmissa kehon osissa, eli vatsassa ja reisissä, joissa nesteet ja veri kiertää huonoiten. Kyllähän niitä pitää aktivoida!
 
Toinen mies täällä, lapsena diagnosoitu atooppinen iho, aluspaidat piti viilentää pakastimessa ennen pukemista että kesti laittaa pestylle ja rasvatulle iholle ilman pukemista. Näin oli pitkälle murrosikään, lukioaikoihin kaikki muuttui parissa kesäpäivässä. Kutina, kirvely ja punoitus niin voimakasta ettei pystynyt tekemään mitään, kouristuksenomainen tila, ei pysty pitämään vaatteita päällä... Kämmeniä, päänahkaa, sjkuelimiä myöten. Kylmän ihovoiteen hierominen iholle auttaa hieman, suuri annos allergialääkettä paremmin mutta ei täysin poista vaivaa. Diagnoosi tehtiin vartissa: demografinen urtikaria. Nykyään pitää syödä koko ajan Histecciä ettei tule toi tila, annosta lisätä jos alkaa tuntemaan oireita. Pahempina aikoina kuljetettava kokoajan mukana muutamaa imeskeltävää tablettia varalta. Sittemmin ollut jaksoja jolloin herään lähes joka yö kerran-kaksi reisien punoitukseen ja kutinaan, olen huomannut että se aiheuttaa painajaisia. Rasvaus, lääke jos ei sillä hellitä, juon lasin vettä ja takaisin nukkumaan. Uskon että tässä tapauksessa liittyy hikoiluun. Kuten muillakin, liikkuessa kans tätä melkeinpä koko kehossa, kun alkaa tuntua niin hiljennän vauhtia että hikoilu hellittää ja riisun takin. Yleensä viilentäminen auttaa jonkin verran, pahinta kun ulkona on kylmä, paksusti vaatetta ja hikoilee, olisiko reaktio lämpötilaerosta? Mutta toisin kuin toisilla ei rajoitu liikuntaan, joskus sääret oireilee myös saunassa hikoillessa. Mulla myös muuten kuiva ja punoittava iho, nousee punoittavalle kutisevalle paukamalle jos raapaisee. Kämmenet ja sormet on kutinan suhteen pahimpia. Jotkut vaatteet, erityisesti mustat aiheuttaa mulla myös voimakasta nännien ärtymistä ja herkkyyttä.
 
Mulla on myös tuota kutinaa. Lopetin allergialääkkeet juuri muutama päivä sitten (syön koko allergiakauden kesällä), ja tänään kävin lenkillä. Järjetön kutina alkoi kun 2,5km jälkeen aloin juosta, oli pakko lopettaa juoksu kun sattui niin paljon. Kutinaa mulla on pakaroissa ja etu- sekä takareisissä. Kutina ei kuitenkaan loppunut kävellessä. Yritin päästä nopeasti kotiin ja juoksin viimeiset metrit, sattui kamalasti. Kotiin päästyä lämmitin jalkoja viltillä, (olivat paikoin hyvinkin kylmät, toisinaan lämpimätkin, ja punaiset), ja se auttoi hetken ajan päästä. Mulla on huono ääreisverenkierto, ja todettu valkosormisuus. Entiedä johtuisiko siitä? Mulla on ollut tätä ennenkin, ja nimenomaan aina syksyllä ja talvella. Pitää kokeilla tuota allergialääkettä ennen lenkkiä, jos se auttaisi!
 

Yhteistyössä