Mietin samaa,
tosin hyvissä ajoin.
Jos oikein syvällisesti haluat perehtyä lakien ja elatuspykälien kannalta - lue seuraavat linkit:
http://www.om.fi/1149509386807 (mainittu täällä aiemmassa keskustelussa)
ja
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750700 (isyyslakia)
Omalta osaltani olen erinäisistä syistä päätymässä siihen ratkaisuun, että huolehdin asiasta - siis mahdollisesta isyyden laillistamisesta - myöhemmin.
Mun lapsi ei ole vielä syntynyt, aikatauluna on vasta syksy.
Toki , mietit asiaa omalta ja tietenkin lapsesi kannalta.
En tiedä kuinka rationaalisesti tätä nyt voi pohtia - mutta ainakin asiassa on sekä taloudellinen että Hyvään ja Läsnäolevaan Isyyteen liittyvä puoli
Mun mielestä tärkein on lapsen oikeus hyvään isään ja/tai tasapainoiseen lapsuuteen. Ei niinkään isän oikeus.
Kuten alla näet , omalta osaltani olen hyvin epävarma mun lapsen isän maksukyvystä ja myöskään isyyskyvyistä.
Voimia ja jaksamista Sulle, onnellinen asia tää lapsi joka tapauksessa on. Ja aivan hyvin voit yksinkin ynnä muiden ympäröivien ihmistenkin kanssa lapsellesi hyvän elämän tarjota.
t. yo
Alla clip aiemmasta stooristani:
*************
...toki olen ihan ajatteleva ihminen ja olen asiaa aika moneltakin kannalta miettinyt.
Olin alussa tarjoamassa miehelle mahdollisuutta isyyteen , hyvinkin maanittelevasti, ymmärtävästi sun vaikka mitä. Miehen käytös vaan jatkui öykkäämisenä ja lähes uhkailuna, vaikka sanojensa mukaan hänellä ei ollut mitään lapsen syntymää vastaan. Käytännön käytös vaan oli melkoisen ikävää. Ja 'vahingon' mahdollisuus oli tosiaan molempien tiedossa , täysin. Eli en huijannut miestä mitenkään.
Summasummarum - totesin etten voi miehen puolesta vastuuta ottaa, enkä myöskään sitä tee.
Hän ei tuntunut ymmärtävän edes perusasioita isyyteen liittyen - ei perushuoltoa ('en vaihda kakkavaippoja', ei sopimuksia ja lupauksia ('perun tapaamisia mitenj huvittaa'), eikä aikonut pystyä keskustelemaan kanssani ja vaihtamaan tietoja pienen lapsen rytmistä.
Ja kuten aiemmin todettiin, vaihtoehtoja on monia.
Ensimmäiseksi velvollisuudeksi vauvaa ja itseäni kohtaan katson sen, että koetan järjestää turvallisen, tasapainoisen ja seeseteisen odotusajan. Jopa mahdollisuuden nauttia tästä - siis olenkin väliin oikeinkin onnellinen
Epärealistinen taistelu tai maanittelu öykkäävän miehen kans ei edistä raskaana olevan terveyttä , eikä näinollen vauvankaan. Sama juttu ihan vastasyntyneen - vaikkapa 2 vuotiaaseen asti , tää mies ei pystyisi (vaikka muuttuisi ihmeen kautta IhanneIsäksi) näkemään lasta kuin 2 kertaa kuussa, ehkä 1,5 päivää kerrallaan, tai alussa tunteja - kun lapsi on rintaruokinnalla. Josta seuraa se, ettei alussa (huom siis alussa) ei vauvan kehityksen kannalta tällä isällä ole suurta/mitään merkitystä lapsen tasapainoiseen kasvuun. Vaan mies on Vieras ja Outo aikuinen - pikkuvauvalle . Kuten kuka tahansa aikuinen , jota näkee noin harvoin.
Asia on eri myöhemmin - kun lapsi on isompi - ja mieltää paremmin. Ja ymmärtäisin , että isänkin on helpompaa solmia suhdetta myöhemmin ?
Se, mitä lapsen lähivanhempi , eli minä voi tarjota alussa on tärkeintä ihan alussa. Ja odotuksen, alkuhämmenyksen ja väsyn lisäksi en vaan halua mitään verikoe/oikeusjuttu/kiistely episodeja siihen alkuun.
Olen valmis niihin myöhemmin, jos asiat niin menee, ja mies osoittaa aikuista ja kypsä käytöstä oikeaan vastuukantamiseen.
Lapselle aion kertoa isän nimen, sitten kun hän sitä kysyy.
Kyllä isyyteenkin liittyy kysymys - millainen isä ? Lapsen elämässä on sitten oltava pysyvästi, pidettävä lupaukset ja sopimukset , sekä huolehdittava lapsen perushoivasta ja turvallisuudesta.
Anyway - alkuperäinen kysymys oli tuo elatusmaksukysymys - ja olen kallistumassa siihen , etten alussa näitä ala biolgisen isän kans jumppamaan. Vähemmän verta , hikeä ja kyyneleitä
Vaan teen tän omiin nimiin.
Itseasiassa se vaihtoehto, että mulla on lailliset oikeudet, turvatut elatusmaksut ja että isä jos kumminkin haluaisin tavata lastaan, olisi järkevimmän kuuloinen. (Yhdellä mun tutulla on tän tyyppinen tilanne ...)
*************
