Alkuperäinen kirjoittaja Äly hoi:
Alkuperäinen kirjoittaja heräsin:
Alkuperäinen kirjoittaja Kirsi - Aliina1:
Juu ja suomessa rokotekattavuus oli suurin väestöön nähden ja silti suomessa kuoli väestöön nähden eniten ihmisiä sikaflunssaan. Ja lähes kaikki kuolleet OLIVAT SAANEET sikapiikin.
Tämän asian minäkin haluaisin herättävän huomiota! Lähes kaikkien kuolleiden oireet alkoivat rokotteen saamisen jälkeen, eli voi olla myös niin että rokote tehosti taudin kuolemanvaaralliseksi.
Tai olisiko ollut niin että rokotus ei ehtinyt tehota, ei se vastustuskyky parissa päivässä ehdi tulla.
Ei ne ite sikaflunssaan kuolleet, vaan sikapiikkiin. Tottakai niiden veressä oli sikaflunssan vasta-aineita, koska ne piikin sai. Silloin on helppo sanoa että he kuolivat sikaflunssaan. Heiltä otettiin sikapiikin jälkeen verinäytteet ja niissä oli tietenkin sikaflunssan vasta-ainetta ja kun he kuolivat voitiin julistaa pelottelun merkeissä heidän kuolleen sikaflunssaan. Todellisuus on toinen. Sillä suomessa kuoli eniten ihmisiä vaikka eniten rokotettiin. Sanoohan se järkikin, että rokote tappoi, ei itse sikaflunssa.
Ja tosiaan jos on jo valmiiksi sairas, niin silloin varsinkaan ei kannata ottaa enään mitään rokotteita heikentämään elimistöä lisää. Siksi heikommat, valmiiksi sairaat kuolee helpolla rokotteeseen, kun elimistä ei jaksa torjua näitä myrkkyjä. Kyllä te kaikki tajuatte, että ne kuolleet oli juuri näitä valmiiksi heikkoja joihin lyötiin rokote ja se oli menoa sitten.
Lukekaa oikeesti muualta näitä tietoja kuin thl/ktl.