The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Kaappien läpikäyminen on ihan kivaa, paitsi omien vaatekaappien kun joitain pitää sovittaa vieläkö mahtuu päälle tai tuleeko vielä käytettyä. Uffin ja Fidan laatikot on saanut jonkin verran tavaraa.
Lasten vaatteita piti viedä Hopeen mutta toimipiste onkin kiinni tällä hetkellä pari kuukautta :confused: niitä on nyt pakkailtu ja saavat odottaa paikan aukeamista. Kun ne vaan saisi mahtumaan jonnekin. Kaippa ne tuolla ulkovarastossakin hyvinä pysyvät jonkin aikaa näin kesällä. Roskiin menevää tavaraakin on tullut.
Eilen oli niin nätti ilma ettei paljon tullut sisällä viihdyttyä. Tulipa tuota pientä pihaakin siivottua kesäkuntoon.
Tuntuu vaan että mitä enemmän siivoat ja järjestät paikkoja, sitä enemmän sotket.
 
Viimeksi muokattu:
Vaatekaappien siivous on aina välillä pakkokin tehdä. On vaan vältettävä liiaksi kokeilelemista vanhoja vaatteita. Suoraan vaan kierrätykseen. Muuten saattaa käydä niin, kuten minullakin, että hieman ahtaaksi muuttunut kolttu jää kaappiin, sillä minähän sutjakoidun tästä ohimenevästä lievästä turvotuksesta. Sitten sama kolttu roikkuu siellä kaapissa vielä kahden vuoden kuluttua. Odottaa, odottaa sitä sutjakoitumista.
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Huomenta...

Onkohan ukkosta ilmassa vai mistä mahtaa johtua tää järkyttävä päänsärky johon heräsin jo klo 6. :(
Oksupoksukii jo tullu pariin otteeseen moikkaamaan, enää ei okseta mutta takaraivoon sattuu aika napakan ''mukavasti''.:sick::confused:
 
Tuo on ihan totta. Aika moni sopi kyllä vielä kokonsa puolesta mutta jos vähänkin tuntui siltä että ehkä tuota tulee joskus pidettyä niin kiertoon meni. Huomasin kyllä ettei vaatekauppaan tarvitsisi olla mitään asiaa pitkään aikaan. Jotain tietyä juttua voisi ostaa.
 
Huomenta...

Onkohan ukkosta ilmassa vai mistä mahtaa johtua tää järkyttävä päänsärky johon heräsin jo klo 6. :(
Oksupoksukii jo tullu pariin otteeseen moikkaamaan, enää ei okseta mutta takaraivoon sattuu aika napakan ''mukavasti''.:sick::confused:
Sadetta ennustettu tälle suunnalle mutta ukkosta ei ainakaan näyttäisi mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Toivottavasti tuo on joku nopeasti ohimenevä juttu.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Sadetta ennustettu tälle suunnalle mutta ukkosta ei ainakaan näyttäisi mutta mistäs sitä koskaan tietää.
Toivottavasti tuo on joku nopeasti ohimenevä juttu.
Sadetta on tännekin lupailleet ja sen on näköstäkin että voi pian tulla ja ihan reippaanlaisesti.

Mullon vaatteiden ja vaatekaappien suhteen aina sellanen sääntö, että ne vaatteet mitä en oo vuoteen päälleni laittanut en luultavasti tule käyttämään tulevaisuudesskaan...joten sellaset kuteet lähtee joko kiertoon tai roskiin. Kengät on ainoat mitä en ikinä oikein raski heittää menemään ja sen ne on usein näkösetki varsinkin jotkut lenkkarit:oops:
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Kyllähän jotain vanhempaa kesävaatetta on tullut kokeiltua. Viime kesän hankintoja. Kummasti joku niistä ahdistaa ainakin kainalosta tai tuntuu kuin olisi hiha ahdas. Hartiatkin vähän kanittaa. Johtuukohan siitä, että muutaman kerran talvellä kävin kuntosalilla? Johtuiskohan tosiaan? Jos on lihasmassaa:LOL::whistle:
 
Mulla oli nyt liian pikä aika perusteellisesta vaatteiden katsomisesta, noinhan se kannattaiskin tehdä.
Jotkut kivat kengät puristi liikaa ja piti laittaa pois :(
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Kyllähän jotain vanhempaa kesävaatetta on tullut kokeiltua. Viime kesän hankintoja. Kummasti joku niistä ahdistaa ainakin kainalosta tai tuntuu kuin olisi hiha ahdas. Hartiatkin vähän kanittaa. Johtuukohan siitä, että muutaman kerran talvellä kävin kuntosalilla? Johtuiskohan tosiaan? Jos on lihasmassaa:LOL::whistle:
Varmaan tuosta kuntosalista johtuu, ei tietenkään mistään muusta (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Kais ja Onja
Tolla tyylillä saa aina kivasti syyn lähtee shoppailemaan uusia vaatteita kun heittää vanhoja pois tai antaa/myy kirppiksellä eteenpäin ^^
Jep, kyllähän sitä aina välillä jotain uuttakin kaipaa. Jäi kyllä sen verran ettei tarvisi shoppailla aikoihin. Paitsi ehkä jotain pitkää mekkoa, kivaa toista farkkuhametta (pari oli ja pitempääkin mutta ei enää miellyttänyt silmää joten pois), jotain kevyttä puuvillaneuletakkia mitä pitää topin/lyhythihaisen kanssa takin sijaan tms.
Erilaista pitkä-/lyhythihaista paitaa kyllä löytyy, erilaisia toppeja, lyhyempää hametta/mekkoa ja farkkuja. Pillipuntilla tai sellasella ns normipuntilla. Sellasiakin voisi taas vaihteeksi joskus pitää.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais ja Elena777
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä